tiistai 11. syyskuuta 2018

Voisinko minä saada `säästöön` yli 100.000 euroa vuodessa?


Voisinko minä saada `säästöön` vuodessa yli 100.000 euroa? Onko se liian kova tavoite? 

Minulle säästötavoitteen kriteerinä on oman pääoman kasvu. Säästän kaiken ylimääräisen ja sijoitan säästön. Säästön loppusijoituspaikka on siis sijoitukset. Siksi säästö on minulle sijoituksissa olevan oman pääoman kasvu. (Oman pääomaan ei vaikuta esim asuntojen arvonnousu, koska se on spekulatiivista.) Tavoite kannattaa olla mahdollisimman helppo laskentatavalta, siksi minä olen päättänyt, että seuraan juuri tätä lukua tavoitesäästönä. Minulle se antaa parhaiten näkyviin kokonaisuuden.

Minulla on blogissa määritelty hidas säästötavoite. Siinä tavoittelen vuodessa 30.000 euroa säästöön (2.500 e/kk). Vuonna 2016 sain säästöön, kasvatettua omaa pääomaa, 78.860 euroa eli keskiarvona 6571 e/kk. Vuonna 2017 sain säästöön noin 25 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Laskentatavasta riippuen sain säästöön esim. 98.424 euroa eli keskimäärin 8202 e/kk. 
Voisinko saada siis vuonna 2018 säästöön yli 100.000 euroa? Rajoitanko itse minun varallisuuden kasvattamista?




Lisäksi minä suosittelen kaikille puhumaan kameralle/peilille omat taloudellisen tulevaisuuden haaveet. Se selkeyttää. Yllä olevassa vlogissa näin itse silmistäni, milloin minulla syttyy lamppu. Luulin, että tiesin tavoitteeni, mutta selviääkö vlogissa, että taloudellinen tavoitteeni on ihan väärä. Syyllinen tavoitteeseen? Voiko se olla, minä itse? Näettekö, kun lamppu syttyy? Suosittelen kaikkien muidenkin lamppujen syttymistä. Elämä saattaa ihmetyttää yksinkertaisuudellaan? Minä tajusin. Mutta onko nyt liian myöhäistä korjata kurssi?

Paljonko on sinun säästötavoite vuodelle 2018? Mikä on sinun suurin este, että tavoitteesi ei olisi vielä isompi?



*  *Kokeile säästölaskuria Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua.

15 kommenttia :

  1. Tavoitteeni on säästää 12 000 vuodessa, eli 1000 kuussa. Tämän verran minulta jää pakollisten kulujen jälkeen.Eli tämäkin säästöaste tarkoittaa sitä, etten tee vuodessa mitään hankintoja (vaatteita, kirjoja yms.)
    Tuloni ovat kokonaisuudessaan 2600, josta 500 menee asuntolainaan, 200 perheen kuluihin (vastike, sähkö, vakuutukset, yms), 300 ruokakauppatilille ja 500 auton kuluihin (ei sisällä auton arvonlaskua, kun on vanha auto). Auto valitettavasti on pakollinen, koska työmatkani on pitkä ja tarvin autoa työssäni. Kilometrejä vuodessa kertyy yli 30 000.

    Eli tulojen pienuus estää minua pääsemästä suurempaan säästöasteeseen, menoista on kilpailutettu kaikki mahdollinen. Tietenkin ruuasta voisi vielä yrittää hieman tinkiä. Tuntuu hurjalta sanoa menojen pienuus, kun kuitenkin tienaa yli suomalaisten keskiarvon. Lisätuloja olen yrittänyt metsästää, mutta työpaikkani kilpailukielto estää toimimasta omalla alallani, ja muita sivutöitä on todella vaikea yrittää järjestää, koska olen 1/3 työajasta työmatkoilla.

    Sijoitusasuntoa mietin, mutta en päässyt siinä kannatavaan yhtälöön. Täällä vanha keskusta yksiö maksaa 70 000, vastike on 150 ja vuokraa siitä saisi maksimissaan 550. Remontteja tälläiseen asuntoon on liuta luvassa, joten kuukausia ilman vuokra tuloja. Pankki edellyttäisi 50% omarahoitusosuutta, joten sellaista minulla ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Sinulla on selkeä säästötavoite. Ja hyvä säästöprosentti! Loistavaa.

      Ps. Ei liity ihan aiheeseen, mutta pistän silti tänne visiona (positiivisena sellaisena) että jos säästää 1000 e kk ja sijoittaa sen 7 % tuotolla niin 28 vuoden päästä on jo yli miljoona kasassa sijoituspääomaa...

      Poista
  2. En ole vlogejasi kommentoinut, mutta ihan mukavaa settiä olet saanut aikaan. Huvitti lukea facen kommentteja missä selkeästi näki kuinka osaa ärsytti tuo pieni 100t säästötavoite. Iteltäkin voi ottaa kaks nollaa pois, mut ei mitään pois sinulta. Hyvä meininki ja eteenpäin voi mennä omassakin taloudessa vaikka sinäkin menet. Plussat kahvinkeittimestä ;) saimme saman häälahjaksi reilut yli 11v sitten :)

    VastaaPoista
  3. Tarkoitatko tuolla 100 000 euron säästöllä siis (asunto)sijoitusten arvonnousua pääasiassa? Vai olisiko tässä myös jotain muita tuloja mukana?

    Mietin siitä näkökulmasta, että markkinahintojen kehitys voi myös määrätä aika isosti sen, mitä saat "säästöön". Tämä siten eroaa esimerkiksi siitä, mitä tasaisia ansiotuloja kuukausittain tienaavat puhuvat säästötavoitteenaan. Ymmärrän myös että markkina-arvojen kehityksen eteen voi tehdä itse töitä ja olet toki maininnut tekeväsi silloin tällöin muita keikkoja.

    Katsoin myös tuon videon, jossa itsekin mainitsit että 100 Keuron "oman pääoman lisäys" on säästötavoitteesi. Itseäni siis lähinnä hämäsi se, että onko kyse säästötavoitteesta joka perustuu kiinteistöjen markkina-arvojen kehitykseen, vai jostain muusta? Vai molemmista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Laiska sijoittaja. Minä en laske asunnoille arvonnousua, koska se on spekulatiivista (en oikeasti tiedä uutta asunnon hintaa ja vaikka tilastot kertovat noususta, niin ei se minulle ole mitenkään säästöä). Eikä sitä minusta ole validia esim laskea säästöksi. Toki kukin laskee miten haluaa tavoitteensa ja seuraa sitä miten haluaa. Minä sijoitan kaiken ylimääräisen (mm. sijoitusten tuoton, palkan, korot, myynnin, mainostulot, kilometrikorvaukset, pääomatulot...en siis poista tästä mitään rahavirtaa) ja kasvatan sillä sijoitusten omaa pääomaa. Minun tavoite on kasvattaa omaa pääomaa ja sitä seuraan. Jos olen joutunut arvottamaan asunnon eri tavalla (yhdesti) niin sen arvotus muutoksen olen pyrkinyt tuosta poistamaan (siksi minulla on 2017 vuoden säästö esim kahdella tavalla laskettu, toisessa on heittona tuon yhden yhtiön isot remontit, toisessa poistin sen vaikutuksen). Toki voisin laskea esim, paljonko jää kuukaudessa säästöön ja mitata sitä, mutta ajankäyttöni on erilainen. Kk säästö ei minua itseäni kiinnosta, koska sijoitan kaiken mikä jää ylijäämää. (Laskelmassa voisi alkaa hämätä se että osakesijoiutukset tuossa laskelmassa pistän päivän hintaan taulukkoon, koska ne ovat likvidimmät, mutta minulla ei ole ollut osakkeita kuin pari prosenttia varallisuudesta, jos sitäkään, eli se voisi hiukan joko parantaa tai huonontaa tulosta). Lasken siis itselleni ja tähtään että voin seurata oman pääoman määrää (ja molemmissa päissä laskelmaa asunnot ovat saman hintaisia, ei arvonnousua). Olen siis yrittäjä ja voin ottaa millaisia kannattavia projekteja yritykselleni tahansa kuin haluan, tai olla ottamatta ja elää pääomani tuotolla. Eli tuossa mielessä voin helposti lisätä tulojen määrää, jos haluan kovemman tavoitteen. Väitän että vapaus lisää luovutta, ainakin minulla.

      Poista
    2. Ymmärrän, kiitos!

      Varmaankin tuo "oman pääoman lisäys" kuulostaa omaan korvaan oudolta tavalta mitata sitä mitä saa "säästöön". Tämä johtuu tietysti siitä, että itse ajattelen saavani säästöön sen mitä palkka- ja pääomatuloista jää kulutuksen jälkeen, ja oman pääoman muutos on sitten sekä osakesalkun arvonkehitystä että salkkuun lisättyä omaisuutta. Sitten kun sinulla on isompi määrä osakesijoituksia, niin niiden arvottaminen päivän arvoon alkaa tosiaan hämärtää "säästöön" saatuja varoja. Mutta vielä se ei liene iso ongelma, kuten sanoit.

      Poista
  4. Huikeita lukuja, tilanteesi on kyllä erinomainen! Vielä kun saat lisättyä osakepainoa, niin tilannehan on aika täydellinen. Tuota junaa ei pysäytä enää mikään. :) Oli se vuosisäästö sitten 100k tai 90k.

    VastaaPoista
  5. Täällä vuositavoite on 30 ooo euroa, saas nähdä kuin käy! Luulis sun siis helposti yltävän yli 100 000 euroon kun pääomaakin on huomattavasti enemmän :)

    VastaaPoista
  6. Koska elämässä tuli vähän asumaa alkuvuonna, puskuria oli pakko käyttää. Mut onneks oli se pieni puskuri. Vähän lähipiiri tais kauhistella, kun rahaa meni, mutta mä vaan totesin, että onneks on puskuri. Noh, tuo kommentti keräs katseita. Kesällä alkuperäinen suunnitelma oli kasvattaa puskuria noin 66 %, mutta katsottuani videosi päätinkin kaksinkertaistaa puskurin summan (kaksi kertaa enemmän kuin kesällä). Kahtotaan, kuinka käy. Onnea tavoitteeseesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kiva jos inspiroiduit ja mietit tavoitteet uudelleen. Minä tajusin tuossa vlogissa itse että se on kyllä minun pää joka ei tajua tavoitteitani... ja aina jos tavoite on korkeampi niin se mahdollistaa myös kovemman tuloksen. Mutta onneksi voi aina korjata kurssia vaikka ei ole aiemmin tajunnut....

      Poista
  7. No on kyllä kova! Mutta varmaan tuohon pystytkin, kun yritys toimii hyvin.

    Oma tavoitteeni on maltillisempi: säästää 18 000 € ansiotuloista ja 22 000 pääomatuloista. Yhteensä pitäisi saada siis 40 000 lisää opoa.

    Enpä ole hetkeen katsonut missä mennään. Pitääkö tarkastaa taas.

    VastaaPoista
  8. Hienoa kehitystä, ja kiva kuulla niistäkin jotka ovat jo pitkällä tässä touhussa!

    VastaaPoista