lauantai 23. huhtikuuta 2016

Miten minusta tuli taloudellisesti riippumaton? OSA 1.


OSA 1. Jos minä onnistuin taloudellisessa riippumattomuudessa, niin uskon, että sinäkin voi onnistua. Toki siinä tarvitaan tavoite, suunnitelma ja sisukkuutta. Minulla oli selkeä tavoite. Halusin olla taloudellisesti riippumaton. Tavoite oli hautunut minulla ajatuksissa pitkään. Lopullinen irtiotto eli kokonaan työelämästä irtautuminen tapahtui pari vuotta sitten. Minulla projekti on alkanut ihan nollasta eli alkupääomaa minulla ei ole ollut.

Tässä minun tarina, miten minä onnistuin suunnitelmassani.

Tarinani on ihan peruskauraa alkumetreiltä. Valmistuin korkeakoulusta ja menin töihin pääkaupunkiseudulle. Sain ihan perus vastavalmistuneen palkkaa. Työ oli ihanaa ja sain haastavampia tehtäviä. Nautin sekä työstä että työympäristöstä. Olin kuitenkin kilpailuhenkinen ja minä halusin aina vaan parempia tehtäviä, halusin myös tehdä perustehtävät kunnolla ja tehokkaasti. Olin jo silloin sen verran laiska, että en halua käyttää aikaani rutiinitehtäviin paljoa eli kehitin rutiineihin heti mallin, miten saan ne nopeasti tehtyä ja aikaa jää isoimpiin projekteihin enemmän. Sain aikaan tuloksia.

1. TALOUDELLINEN ONNISTUMINEN OLI ENSIMMÄSEN OMAN ASUNNON OSTO

Asuin ensin vuokralla ja minulta jäi paljon rahaa palkasta, enkä tiennyt, mihin sen sijoitan. Minulla ei ollut mitään kokemusta sijoittamisesta. Eli kulutin rahat. Lentelin harvoilla lomallani maailman ympäri. Kulutin vaatteisiin. Kulutin ravintoloihin. Sitten vastaani käveli ’tutun tutun’ Hitas asunto. Ostin sen mitään miettimättä. Ostopäätös oli taloudellisesti loistava. En oikein enää halunnut olla pois kotoa eli kalliit matkat vähenivät. Kaiken ylimääräisen laitoin asuntolainanylimääräisiin lyhennyksiin (muuhunkaan en osannut sijoittaa ja kuluttaminen ei ollut minun juttu). Lisäksi olin aina töissä eli kuluttamiseen ei jäänyt aikaa. Parissa vuodessa lyhensin asuntolainan melkein kokonaan pois. Parin vuoden asumisen jälkeen, möin asunnon. Sain myyntivoiton verottomana, koska omistin ja asuin asunnossa yli kaksi vuotta. Onnekseni asunnon Hitas hintaindeksiä oli muutettu tuona aikana ja sain voittoa asunnolla noin 45 000 euroa.

2. TALOUDELLINEN ONNISTUMINEN OLI TYÖPAIKAN KILPAILUTTAMINEN JA OPISKELU

Vähän ennen tuota olin myös alkanut miettiä, että miksi käyn koko viikon töissä, kun ihan hyvin elän 2-3 päivän viikkotyöpanoksen palkalla. Sanoin pomolleni, että haluan kolmipäiväisen työviikon. Pomoni ilmoitti, että ei voi sitä antaa. Kerroin, että sitten teen omat johtopäätökset työpaikasta, mutta haluan kolmipäiväisen työviikon. Tiesin, että teen 2-3 päivässä saman duunin kuin muut tekevät koko viikossa. Kerroin sen kyllä myös työnantajalleni. Seuraavana päivänä pomoni tuli luokseni ja ilmoitti, että oli miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen, että saankin kolmipäiväisen työviikon. Aloitin uuden järjestelyn heti. Aloitin taivaanrannanmaalailun, lukemisen ja lenkkeilyn. Lisääntyneen vapaa-ajan käytin osittain myös opiskeluun. Olin hakenut aiemmin Aalto yliopistolta (silloinen TKK) jatko-opinto-oikeuden. Otin kurssin sieltä ja toisen täältä. Opinnot olivat suunnattoman kiehtovia ja linkittyvät täysin työhöni. Lisäksi seura inspiroi.

Lisääntyneen koulutukseni ja innostukseni ansiosta vaihdoin pari kertaa työpaikkaa. Kahdessa- kolmessa vuodessa minulla oli yli sata alaista. Tykkäsin työstäni, mutta vieläkin, mietin mihin sijoitan rahat. Tein päässäni koko ajan vaihtokauppaa vapaa-ajalla ja palkalla. En halunnut olla kokopäivätöissä, koska en tarvinnut niin paljoa rahaa. Työni oli kyllä mukavaa. Sain koko ajan lisää vastuuta.
Pienestä töiden ohessa olleesta näpertelyopiskelusta tuli intohimoni. En halunnut tietyn koulutuksen osa-aluetta vaan halusin suorittaa koko perustutkinnon. Olin myös osannut laskea, että muualla asuminen kuin pääkaupunkiseudulla antaisi minulle taloudellisesti potkuvoimaa.

3. TALOUDELLINEN ONNISTUMINEN OLI MYYDÄ OMAKOTITALO PÄÄKAUPUNKISEUDULTA JA MUUTTAA HALVEMPAAN ASUMISYMPÄRISTÖÖN

Halusin opiskella toisen perustutkinnon. Halusin aloittaa myös sijoittamisen. Tein monta laskelmaa. Möin pääkaupunkiseudulta omakotitalon. Sain samalla rahalla opiskelupaikkakunnalta kivan asunnon ja yli puolet jäi sijoittamiseen. Sattumalta ostin asuntoja vähitellen. Opiskelupaikkakunnan ensimmäisestä asunnosta tuli myös sijoitusasuntooni, kun muutin uuteen asuntoon. Olin aloittanut asuntosijoittamisen huomaamattani. Sijoittaminen oli kivaa. Varallisuutta kertyi kuin huomaamatta.

4. TALOUDELLINEN ONNISTUMINEN OLI, KUN RYHDYIN YRITTÄJÄKSI

Olen ollut aina turvallisuushakuinen, koko tuon opiskeluajan minulla oli vakituinen työsuhde. Kun sain toiset opiskelut valmiiksi, jatkoin vielä vuoden-pari työelämässä, kunnes taas kerran, jos toisenkin jään kiinni ajatuksesta, että miksi teen toiselle töitä koko päivän, kun saan itselle saman rahan, kun teen töitä itselle tunnin per päivä. Ja lisäksi en tarvinnut tuota palkkaa käytännössä ollenkaan vaan sijoitin sen. Elin sijoitustensa pääomalla.

Verotuksellisesti laskin, että minun kannattaa perustaa yritys. Olisin voinut elää pääomasijoituksillani myös ihan ilman yritystä. Ennen yrityksen perustamista mietin, että mitä lisäarvoa saan yrityksestä. En silti osannut arvioida hyötyjä näin isoiksi. Veroetu on ollut ihan huomattava. Pysyn nyt vapaasti tekemään ihan mitä vaan yritykseni kautta. Ja koska koko yrittäjyysmaailma on ollut vierasta, olen ihan innnoissani uudesta oppimusympäristöstä.

Ylläolevat yksittäiset kohdat ovat mahdollistaneet minulle nykyisen taloudellisen riippumattomuuden.

Lisäksi minulle on ollut vaikutusta useasta muusta taloudellisesta toiminnasta, jotka eivät ole noin yksittäisiä, tietyistä tilanteesta riippuvia, vaan ne ovat vaikuttaneet koko matkan ajan kohti taloudellista riippumattomuutta. Niistä jatkan seuraavassa postauksessa. Nyt lähden nauttimaan lauantain kevätauringosta terassille ja rentoudun (lihakset ovat vielä kipeänä aamulenkistä).

(PÄIVITETTY jatko-osa 'Miten minusta tuli taloudellisesti riippumaton? OSA 2.' löytyy täältä)

Blogin taloudellista riippumattomuutta koskevat tekstit löydät täältä.

*    Avaa tili Nordnetiin helposti verkkopankkitunnuksilla. Asiakkuuden avaaminen on maksutonta. Säilytys 0 €, pörssikaupat alk. vain 3 €.

5 kommenttia :

  1. Itsellä tilanne sellainen että teen 2 päivää töitä. Nyt olisi kuitenkin mahdollisuus tuplata palkka, mutta samalla lisääntyisi työt 5päivään. Vapaus kuitenkin niin upeata etten sitä rahasta myy. Hyvää kevättä ja kiitoksia positiivisesta blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Niin se on hyvä laskea hinta, mihin suostuu aikaansa myymään. Minä korotin hintani ja sen kannatti silloin minulla. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että pistän menoni ihan minimiin ja säästän siitä taloudellisen riippumattomuuden, sekin olisi ollut hyvä vaihtoehto. Suunta on se tärkein. Oikeasti elämiseen ei paljoa rahaa tarvitse, jos osaa priorisoida. Nyt kun olen saavuttanut vapauden, niin hintani tämän ajan myymiseen on extra korkea. Kotona olo ja vapaus tehdä mitä tykkää on ihan luksusta. Tuo sinun kahden päivän työviikko on myös ihan luksusta. Onnea valinnasta!

      Poista
  2. Mitä tarkoitat huomattavalla veroedulla yrityksen perustamisesta? Ovatko sijoitusasunnot omissa vai firman nimissä?

    Hieno tarina kyllä sinulla ja periaatteessa sellainen johon voi samaistua melkein kuka vaan.. ainakin jos on hyvissä asemissa työmarkkinoilla.

    Kiinnostaisi myös tietää, kuinka kauan sinulla meni tämän taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen (noin pyöreästi)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein paljon laskemia kannattaako yrityksen perustaminen ja minun luvuilla siitä ei kauheasti tullut laskelmien valossa hyötyä. Mutta halusin kuitenkin yrityksen, vaikka vaan harrastuksena. Nyt olen oppinut, että se kyllä kannatti. Teen esim joitain alv hommia yrityksen kautta ja niitä en osannut laskea sitä (en tiennyt että laajenna alv toimintaan). Omistan asuntoja henkilökohtaisesti ja yrityksen kautta.

      Todella aktiivisesti tavoittelin riippumattomuutta viisi vuotta. Tein onnistuneita valintoja, mutta minulla oli myös hyvä pohja tuossa, kun olin aina säästänyt ylijäämän asuntoihin (aluksi en tiennyt muita sijoitusmuotoja). Olen valmistunut noin 15 vuotta sitten, ja silloin aloin saada ylijäämää, kun menin töihin.

      Poista
  3. Teitkö alussa laskelmia, että entäpä jos ostaisikin sijoitusasunnon tai -asuntoja ja jatkaisi kuitenkin vuokralla ja ei olisi ostanut sitä omaa omakotitaloa? :) toki pk-seudulla nuo vuokrat ovat älyttömiä

    VastaaPoista