perjantai 31. maaliskuuta 2017

Holiday Club viikko-osakkuudesta hyötyä?

Holiday Club viikko-osakkuus. Minulla on entiseltä ajalta Holiday Clubin viikko-osakkuus. Ennen olin sitä mieltä, että se on täysin hyödytön tai sitten ettei se ainakaan ole kannattava. Kannattavuutta en ole ikinä laskenut, koska se osakkuus on ostettu aikaa sitten ja ihan muuhun kuin tuotto tarkoituksiin. Toki en ole ikinä laskenut kyseistä osakkuutta esim. varallisuuteeni. Minulla varallisuuteen lasketaan vain varallisuus joka tuottaa minulle taloudellista hyötyä.

Mutta näin jälkiviisaana olen kyllä sitä mieltä, että kyllä siitä osakkuudesta tai oikeastaan sen liitännäisistä on jotain hyötyä, jos tarvitsee hyvätasoista majoitusta esim. Suomessa. Käytin nyt ensimmäistä kertaa hyväkseni Holiday Club viikko-osakkaiden lisäviikkoja. Aiemmin olen käyttänyt vaan 'osakashintaisia vuokravälityshuoneistoja', jotka nekin ovat olleet edullisia.

'Omistajien lisäviikot, Holiday Club -viikko-osakkaana voit varata loma-asunnon edullisempaan omistajien äkkilähtöhintaan...' Ja ne ovat kyllä edullisia suhteessa huoneistojen laatutasoon. Viikkohinnat Studio 270 €, 1 mh 370 €, 2 mh 390 €, 3 mh 470 €, 4 mh 510 €. Mielestäni viikko neliössä (3mh) (jossa on korkea taso eli mm. sauna, pyykinpesukone, kuivauskaappi, astianpesukone ja harrastepalvelut vieressä) hintaan 470 euroa on edullinen. Kylpyläviikon jälleen varattu. Parin viikon päästä taas lomaillaan!

(Vaikka viimeksi kylpyläloman jälkeen olinkin sitä mieltä, että seuraava loma on ulkomailla, suomalainen kylpyläloma kutsuu...)

Rentodu! Hengitä! Lataa akkuja! Ansaitset loman - Booking.com
Lue lisää... "Holiday Club viikko-osakkuudesta hyötyä?"

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Sijoitusasuntojen kustannuslaskelma

Kuten aiemmin jo kerroin (kirjoitus löytyy täältä) aloitan kirjoittamaan blogiini reaaliajassa miten sijoitusasunto paritalon rakennuttaminen projektina sujuu.
Tällä hetkellä kustannusarvio on 265688 euroa. Kustannusarvio on tässä alla (ensimmäinen sarake sisältää vertailukustannukset aiemmasta kohteesta, jonka haluan pitää itselleni taulukossa, muille tuo varmaan vaan sekoittaa...). Kustannusarvioon vielä isoja vaikuttavia asioita ovat esim. saanko rakennusluvan ja että tarvitaanko lämmitysjärjetelmään muutos, joka olisi 9000 euron luokkaa. Mutta jostain on lähdettävä, niin alkuun lähden tällä exelillä liikenteeseen.






RAKENNUSKUSTANNUKSET 2017






HINTA- 25.3.2017




ARVIO toteutunut


vrt. 2013





204723,04 265688








TONTTI




varausmaksu 60



tontin lohkominen 690 750



rakennusaikainen vuokra 210,51








RAHOITUS




kiinnitykset 93 200



erityisenoikeuden kirjas 104 125








isännöitsijätodistus 100



lainat









KOPIOKUSTANNUKSET




paikkatietoaineistomaksu 54,05 70















rakennuslupa 347,5 400



sijainnin merkitseminen 230 250








RAKENNUTTAMINEN




valvonta
3500

erä 1 1435



erä 2 1435



erä 3 1435








MAARAKENTAMINEN




tontinraivaus 110



tontinsiivous (jätelava) 329,23 1000




UUDET HINNAT

liittymät




sähkö 25x 3A 1480 3862
3x35A=mittari 

liittymiskaapeli 141,08
3x25A=mittari 

rakennusaika sähkö 157,74
tonttikeskus 790 euroa, kuuluu talopaket


148,47




148,04






UUDET HINNAT

vesiliittymä 2250 17360

2

vesimittarin liitäntä 64,45



vesimittari 119,36 130



rakennusaikainen vesi 191,81









maarak.
15000

11500

kaivuutyöt 16.-17.6.2011 1797
1500

maansiirto2 10386,81
5000

maansiirto 2 1456,34



konetyö 73,19



sisätäyttö 1463,7



salaojaputket, -tarvikkeet 955,1
1000

sadevesiputket 984,41
1000

routasuojaus 872
1000

puutavara (tukeminen) 47,9



siivous ja ajot 20



aputyöt 316,82
2000
TALOPAKETTI
207566





%

erä1 7900
10378,3 5 %

erä2 71100
93404,7 45 %

erä3 32172
41513,2 20 %

erä4 23700
31134,9 15 %

erä5 15800
20756,6 10 %

erä6 7900
10378,3 5 %







muutoskustannukset 3000 keittiö



1000
1 kodinkoneet(kuivausrumpu)


2 sähkömuutokset 197,4


3 laatoitus eteisen

sisältyy
4 katto lumieste 52,13
sisältyy 2 kpl takkoja

takka asennus 1650



takka tarvikkeet 5150



kattoturvatuotteet 750



maalaus 1000 1800



maalit ja tarvik 600



perustusmaalaus 300



ilmalämpöpumpun suojus 190 4800
2kpl ilmalämpöpumppuja

terassi (teko) 380



tarvike 770



piha 4400 4500


sisutus ja muutto





270




50




170




90









verhotangot, naulakot,koukut) 424 500





Tilaa Glorian Koti tutustumistarjouksena 5 kk vain 29,00 eurolla ja kaupan päälle Fiskars Suomi 100 -sakset ja Finlaysonin Taimi-tarjotin ja -patalaput.
Lue lisää... "Sijoitusasuntojen kustannuslaskelma"

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Sijoitusasuntojen rakennuttaminen

Olen aloittanut uuden sijoitusasuntohankkeen. Kyseessä on paritalo, jonka rakennutan avaimet käteen pakettina. Sopimus talotehtaan rakentamasta paritalosta on jo tehty. Sopimus raukeaa jos en saa kyseiselle talolle rakennulupaa, mutta itse en näe tässä riskiä. Tontille saa rakentaa paritalon. Ensin mietin, että en sekoita hanketta tänne blogiin, mutta alan kääntää kelkkaani ja päivitän piakkoin tuonne yläpalkkiin kohdan 'sijoitusasuntojen rakennuttaminen' ja sitten kerään kaikki tekstit koskien tätä hanketta. Mietin, että jos joku miettii valmistalon rakennuttamista niin voi olla ihan mielenkiintoista lukea, miten hanke minulla meni. Minun taloni, vaikka onkin paritalo, on omakotitalon kokoinen eli yhtäläisyys perusomakotitalon rakennuttamiseen on olemassa helposti. Ainostaan liittymät ovat tuplana ja välissä on paloseinän.

Minulla on jo kustannuslaskelmat valmiina, enää pitää ennättää katsoa niiden julkiasu niin että muutkin ymmärtävät niistä. Lisäksi olen sopinut valvojan/pääsuunnittelijan, maarakennus tekijän ja kvv valvojan/tekijä talon ulkopuolisille töille. Maarakennus tekijä firma asentaa myös salaojat, routasuojaus ja sadevesiviemäröinnin. Aikataulu alkaa olla selvä. Odottelen luonnoskuvia kotiin...

Lisäksi laitan yläkulmaan oman uuden pääsivun 'sijoitusasuntojen rakennuttaminen'. Sen sisältö löytyy täältä.

Lisään myös tunnisteisiin (blogissa oikealla) tälle projektille tunnisteen 'sijoitusasuntojen rakennuttaminen'. 

*    Unelmien Talo&Koti tutustumistarjous: 5 nroa vain 25,90. Voit valita tilaajalahjaksi IvanaHelsinki Velvet Lake -pussilakanasetin ja Tulppaani-laukun.
Lue lisää... "Sijoitusasuntojen rakennuttaminen"

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Tuloja talousbloggarina

Tuloja talousbloggarina

Olen liittynyt Trade Tracker mainostajiin puolisen vuotta sitten, vai voi siitä olla jopa 10 kk. No koska en saanut yhtään tuloja ensimmäisiin viiteen kuukauteen, en jaksanut kirjautua järjestelmään katsomaan edes tulojani. Lopulta poistin melkein kaikki mainokset.

Kirjoitin kuinka saat Trade Tracker mainokset näkyviin tekstin ja teksti löytyy tästä.

Kävin juuri äsken katsomassa tulojani ja tuloni olivat etusivulla 0 euroa. No leikin järjestelmällä lisää ja sieltähän löytyi osio tili - laskut. Ja mitä mitä. Olen saannut viime vuonna tuloja, kaksi liidiä, 16,75 euroa per kpl. Joten minulle on tiliytetty viime vuonna blogituloja 43,50 euroa (10 e liittymisbonus). Ja tilitys siis näkyi tililläni. Kiitos.

Eli minua saa onnitella, saan tuloja talousbloggarina. Kiitos. Ja toki lisään mainoksia takaisin blogiini.

Ja nyt vielä yritän ensimmäistä kertaa tehdä tähän tekstin sisään mainoslinkin. Kiitos Yläkoulunope.

*Ansaitse rahaa verkkosivuiltasi!
*Lisätietoa TradeTrackeristä
Lue lisää... "Tuloja talousbloggarina"

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Verkostoituminen

Verkostoituminen

Olen ollut nykyään tosi noviisi verkostoitumaan. Entisessä työelämässä olin todella sosiaalinen ja tavoitteisiini silloin kuului tutustua ihmisiin, joista minulla voisi olla hyötyä silloisessa työelämässä. Ja tottahan se on, että ihmisistä on hyötyä. Eniten olen hyötynyt innostavista ihmisistä ja sellaisista jotka ovat saavuttaneet jotain mitä minä haluan saavuttaa. Innostus tarttuu.

Olen nyt lopettanut (suunnitellusti) yritykseni projektin, jonka aloitin marraskuussa. Sen keston piti olla pari kuukautta (2h per arkipäivä) mutta se venyi pidennetyn joululoman 3 viikkoa verran ja muutenkin annoin sen hiukan venyä, kun saamani vapaa-ajan menetyksen korvaus oli niin hyvä. Tuloja projektista sain marraskuussa 7000 euroa, joulukuussa 34000 euroa (pääsopimus tuloutui tällöin), 12000 euroa tammikuussa, 12000 euroa helmikuussa ja maaliskuussakin kivan 8000 euron verran. 73000 euroa on niin iso raha, että vaikka tuosta poistaa menot ja verot niin projekti todellakin kannattaa.

Lisäksi minulla on jo nyt alustava pohja miten toimia, jos kloonaan projektin uudelleen. Minulla on selvillä yhteistyökuviot kenelle voi projektia myydä eli mikä on sen paras myyntikanava. Ensin mietin, että voisin skaalata projektin, mutta koska en halua myydä liikaa vapaa-aikaani, niin en halua skaalausta, haluan vaan uusinnan joskus vuoden päästä. Nyt olen vapaa-aikani ansainnut. Lisäksi aloitin juuri seuraavan sijoitusprojektin rakennuttamisen. Tätä sijoitusprojektia en laske ollenkaan pois vapaa-ajastani, eli tämä rasti ei ole paha. Mutta haluan silti vaan olla.

Jos olen siis itse liian laiska ansaitakseni 5 kk (2h per arkipäivä) ihan huikean rahasumman, niin pakkohan minun on asialle jotain tehdä. Ensin mietin, että en saa olla liian ahne, mutta ehkä sittenkin olen ahne. Ajattelin parin viikon päästä aloittaa verkostoitumisen. Selvittelen siinä, että voisinko löytää 'kumppanin' jolta ostaisin tietyn pienen osan kongreettista työtä projektiin. En halua tasavertaista kumppania siihen yhteistyöhön, koska en halua jakaa tuloja, vaan haluan itse pitää langat käsissä, mutta ostaa vain tietyn vakio osan ulkopuolelta. Helpoin ulkoistaa ja ei vaan voi maksaa paljon. Voisin toki palkata työntekijän, mutta sellaisen ajatus ahdistaa. Eli haluan ostaa kyseisen palvelun yritykseltä. Minulla on jo idea viidestä henkilöstä, johon otan yhteyttä. Saisinkohan ostettua heiltä kyseisen osasen ja ottaa projektin uusiksi?
Lue lisää... "Verkostoituminen"

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kotimaan matka vs. ulkomaan matka taloudellisesti

Kotimaan matka vs. ulkomaan matka

Matkailu on nyt jostain syystä noussut minulla suureen suosioon. Katselin paljon hiihtolomaksi matkoja ulkomaille. Kokonaisuus joka olisi ollut napakymppi ei sattunut löytymään, joten varasin siis kotimaan matkan.

Syksyllä olin juuri sellaisella ulkomaan matkalla kuin halusin. Se oli oikea napakymppi. Aurinko. Ranta. Hupia. Rauhaa ja rentoutusta. Ja hyvää ruokaa, tai oikeastaa aivan mahtavaa ruokaa.

Tässä lopputulos taloudellisesti kotimaan matka vs. ulkomaan matka:

Lähtöoletukset:
Viikon matka + sattumalta molemmissa pari päivää ystävillä/matkalla
Sama kokoonpano (suunnilleen)
Samantasoinen majoitus (suunnilleen)
Samantasoinen ruoka ja juoma (hiukan enemmän omatekoista ruokaa kotimaan matkalla)
Kaikki aktiviteetit käytössä mitä viikkoon vaan saa mahtumaan (eli ei pihtailua)


KOTIMAAN MATKA
Majoitus 700 euroa
Aktiviteetit 200 euroa
Ravintola 48 e
Ruoka 220 e
Eväät 80 e
Matkat 190 e
Matkaruoka 66 e
YHT. 1504 euroa

ULKOMAAN MATKA
Majoitus, matkat, ruoka ja aktiviteetit 2700 e
Matkat 200 e
Eväät 40 e
Matkaruoka 40 e
Ylimääräiset päivät HKI 100 e
YHTEENSÄ 3080 euroa

Kotimaan matka oli siis kokonaisuudessaan vain puolet siitä mitä ulkomaan matka. En siis ota kantaa, että tarvitseeko yleensä tähän hintaan matkustaa, mutta ainakin minut hiukan yllätti kotimaanmatkailun kalleus. Suomi vaan on niin kallis maa.

Halvallakin voi toki kotimaassa matkustaa, mutta jos vertaa samaa tasoa kuin ulkomailla, niin hinta kyllä nousee...

Vaikka kotimaan matka oli mahtava, niin taidan suunnata ensi kerran ulkomaille.

*   Lähde Alpeille kesällä
Lue lisää... "Kotimaan matka vs. ulkomaan matka taloudellisesti"