perjantai 13. toukokuuta 2016

Paljonko tarvitaan taloudellisesti riippumattomaan elämään pääomaa?


Paljonko on niin paljon rahaa, että se riittää sinulle taloudelliseen riippumattomuuteen? Mihin hintaan sinä uskaltaisit jättää työpaikan ja jäädä elämään pääomatulojen varassa?

Kysymys voi myös olla, että miksi jättää työelämä? Kuka haluaa jäädä työelämän ulkopuolelle? Minulle nämä jälkimmäiset kysymykset eivät olleet vaihtoehto. Halusin vapaa-aikaa, halusin ostaa vapaa-aikaa. Lisäksi minun silloisella elämän tyylillä minulle jäi palkasta paljon säästöön ja laskin että en tarvitse niin suurta palkkaa.
Olen kirjoittanut aiemmin Miten minusta tuli taloudellisesti riippumaton, OSA 1. ja Miten minusta tuli taloudellisesti riippumaton, OSA 2.

Minä olen laskenut paljon aikoinani laskelmia/harjoitelmia, mihin hintaan uskaltaisin ostaa vapauden? Viime aikoina kaikki laskelmat ovat unohtuneet ja olen vaan elänyt kuin 'sika pellossa'. Nyt alan uudelleen ryhdistäytyä.


Mutta itse aiheeseen, minulla oli 10 vuotta sitten haave. Seitsemän vuotta sitten haave tarkentui tiukaksi tavoitteeksi ja tein laskeman (jota noudatin aika tarkasti ja lisäksi oli pari yllätysonnistumista), jossa pääsen kymmeneen vuoteen taloudellisesti riippumattomaksi. Minulla se loppujen lopuksi kesti noin 5 vuotta eli pienellä lisä säästökiristyksellä ja pienellä onnen kantamoisella tavoitin 10 vuoden tavoitteeni jo 5 vuoteen.


No millaisiin lukuihin sitten pääsin?


Tein laskemia monelta eri kannalta, mutta lopulta luvut alkoivat näyttää kaikissa laskelmissani samoilta. Uskalsin yksinkertaistaa laskelmia. Poistin niistä mm. kokonaan verojen vaikutuksen ja esim. inflaation jätin kokonaan huomiotta. Miksi tein näin? No siksi, että koska taloudellinen riippumattomuus on suhteellinen käsite (miksi lasken pikku nappeja, jos omistan koko nappikonsernin) eli koin, että aikani menee hukkaan tekemällä pikkutarkkoja laskelmia, kun lopputulos on kuitenkin arvaus. Taloudellisen riippumattomuuden tarkkoja lukuja ei voi laskea. Oma elämäntilanne voi muuttua (lue! sairaus tai lottovoitto, vaikka en edes lottoa). Maailman tilanne voi muuttua (lue! pankkiromahdus tai ilmaista rahaa tippuu taivaalta). Voi käydä hyvä tuuri (juuri sinun sijoitusostokset saavat hurjan nousun). Voi käydä huono tuuri.


Ensimmäinen pääasia on suunta. Eli että tienaat enemmän kuin kulutat. Näin saat rahaa sijoittamiseen. Toinen pääasia on, että saat sijoitetulle pääomalle tuoton. Moni miettii tuoton esim. osinkona, mutta koska minulla sijoitukset ovat asunnoissa ja kiinteistöissä, niin minun tuotto on vuokratuottoa. Arvonnousua en ole uskaltanut laskelmiin ottaa huomioon, koska se on spekulatiivista. Arvo voi myös laskea.


Lisäksi tuottoon tuo vivahteen ostot/myynnit, joilla voi lisätä 'tuotteen' arvoa. Esim. ostaa asunnon toki halvalla ja tekee pientä pintaremonttia ja myy kalliilla. Näitä tuottohyppyjä en ole oikein osannut tehdä, mutta tässä nykyisessä projektissa siirrän hieman painoa myös näihin (eli jos en vaikka ihastuisikaan asuntoihini ja möisin ne eteenpäin). Toisaalta olen kokenut, että saan noilla pienellä pintaremontilla parempaa vuokratuottoa. 'Pieni pintaremontti' tarkoittaa minulla seinien maalaamista ja kenties keittiön kaappien ovien maalaamista ja laminaattilattian asennusta. Eli todella pientä, ja kaikki osaa tehdä tuollaisen työn). Laiskana (lue taloudellisena) ihmisenä yritän toki ulkoistaa tuonkin, ja tarjoan aina vuokralaiselleni mahdollisuutta ilmaisiin materiaaleihin (ilmoitan, että jos haluaa maalata valkoisella niin tuon tarvikkeet ovelle, jos haluaa uuden laminaattilattian, tuon ovelle laminaatit ym tarvikkeet). Yksi vuokralainen halusi vaihtaa keittiön kaapin ovet (runko säilyi). Työn hän teki ilmaiseksi. Minä vain maksoin laskun (lisäksi hän osti kaveriltaan ja hinta oli aidosti edullinen tarvikkeidenkin osalta).


Itse laskin, että tarvitsen rahaa taloudellisen riippumattomuuden alettua kk noin 1300 euroa (oikeasti lukuni taisi projektin alussa 10 vuotta sitten olla kulutuslukujeni perusteella 900 euroa).


Menoni olivat projektin alkuvaiheessa eli 5-10 vuotta sitten tässä (asuminen oli +- nolla, koska sain pääomatuloja noin asumisen menojen verran):


MUUT MENOT


ruoka
500

netti
20

puhelin
0

vaatteet
100

auto vero
41

autovakuutus 18

bensa
130

vakuutus
37

vara
150
KAIKKI MENOT
996



No millä pääomalla voin saada 1300 euroa kuukaudessa (1300 e x 12= 15600 euroa vuodessa). Pääomaa pitää olla 6% tuotolla 260000 euroa (15600 e x 100 / 6 =260000). Tällä rahalla tulisin siis toimeen, jos eläisin juuri siinä elintasoissa, missä olin kun projektiin lähti käyntiin. Elintasoon olin tyytyväinen, koska nautin myös säästämisestä eli jos tiesin, että en kuluta paljoa ja saan rahaa säästöön, olin onnellisempi.
Minulle ei kuitenkaan riittänyt olla säästäväisyydestä onnellinen, vaan ajattelin että ei se varmaan elinikää onnea tuo.

Päätin siis lähteä kartoittamaan toista kautta, miten paljon voi elämiseen saada kulumaan rahaa. Laskin yltäkylläisen elämisen rahavirrat. Laskelmissa päädyin, että vuonna 2025 (en muista mistä nykäisin vuosiluvun) haluan, että tienaan 3317 euroa (asumiseen 1244 euroa ja muuhun kulutukseen 2073 euroa). Tähän törsäysbudjettiin olen ottanut mukaan esim matkailun 408 e kk eli 4900 euroa vuodessa, sis. yhden ulkomaan loman 4000 euroa ja yhden Suomi loman 900 euroa. Olen sen verran matkustanut, että en usko, että tuo kohta tuo onnea, mutta laitoin sen nyt kuitenkin budjettiin, kun en muutakaan törtäilyä keksinyt. Se että onko, matkustaminen eettisesti oikein, onkin sitten ihan toinen juttu. Törtäily budjetissa myös ruokaan menee 800 e kuussa, jonka kyllä katson, että on maksimi mitä siihen saa menemään (lihan olen ajatellut jättää kokonaan pois).


Budjetti löytyy tästä:



MENOT 2025 





omakotitalon kustannukset (omasta päästä) kk


sähkö 200


vesi 100


vakuutus 50


jäte 30


vero 30


vuokra 30


nuohous 4


korko+lyhennys 800





YHTEENSÄ 1244




MUUT MENOT


ruoka
800

netti
50

puhelin
100

vaatteet
138

auto vero
90

autovakuutus 40

bensa
260

vakuutus
37

matkat
408

vara/harrastus
150
KAIKKI MENOT
2073








YHTEENSÄ

3317



No miten paljon pääomaa tarvitsen, jos haluan 3317 e kuussa (3317 x 12 = 39804 e vuosi) pääomatuloja. 6% tuotolla tarvitsen 663400 euroa (39804 x 100 /6).

No jos aluksi 1300 kuukausi kulutuksella tarvitsen pääomaa 260000 euroa ja lopuksi vuonna 2025 3317 euron kuukausikulutuksella tarvitsen 663400 euroa pääomaa, niin milloin uskallan jättäytyä kokopäivätöistä pois. 

Oma vastaukseni oli, että silloin kun pääomaa on kasassa hieman alle 500000 euroa. 500000 pääomalla voin olla jo ihan vapaan ilman lintu ilman työvelvoitteita. Tuolla pääomalla saan 6 % tuotolla 2500 euroa kuukaudessa eli 30000e vuosi (500000 x 0.06). Koska en tarvitse niin paljoa rahaa, voin sijoittaa tuosta rahasta 1200 euroa kuukaudessa (2500-1300) tai jopa 1600 euroa kuukaudessa (koska kuluni olivat oikeasti 900 e per kk).

Tavoitteeni oli, että elän hyvin 500000 euron pääomalla.

Jatkan seuraavassa kirjoituksessa, kuinka hyvin laskelma tulokset ovat osuneet oikeaksi kohdallani. Riittääkö 500000 euron pääoman tulot elämiseen, vai miten minulle kävi?

Paljonko sinä olet laskenut tarvitsevasi tuloja, että eläminen on mukavaa? Paljon on sinun minimi? Ja paljon tarvitaan tuloja, että elät kuin unelmaelämässä?

(päivitetty 15.5.2016 jatkoteksti  'taloudellisen riippumattomuuden todelliset luvut, käytäntö' löytyy täältä)

*   Sijoita kuin guru Jukka Oksaharjun uusi kirja Nordnet.fi

22 kommenttia :

  1. Kyllä se varmaan tuolla parin-kolmensadan tuhannen tienoilla pyörii tavoite, jolla uskaltaisi jäädä leipäduunista pois. Riskit on kuitenkin aika isot siinä mielessä, että maailma ja sijoitusten arvo voi muuttua aika paljon vuosikymmenten myötä.

    Olettaen että on lisäksi velaton omistusasunto (tai jotenkin muuten edullinen asumismuoto). Käytännössä siis ollaan hyvin lähellä tuota puolta miljoonaa, ehkä 400 k€ voisi riittää.

    Millä perusteella olet muuten päätynyt tuohon 6 % tuotto-odotukseen?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Halusin sellaisen tuottoprosentin, johon voin helposti päästä. Omalle pääomalle on helppo saada 6 % tuotto, niin päättelin, että huonoissakin taloudellisessa sijoitusympäristössä tuo 6 % on saavutettavissa. Realistinen. Lisäksi en halua, että prosentti on liian 'hyvä', koska en ota laskelmissa huomioon inflaatiota enkä jopa verotusta (verotus kannattaa kyllä ottaa huomioon jollain tasolla). Millä tuottoprosentilla sinusta kannattaisi tehdä laskemat?

    VastaaPoista
  3. Olen itsekin laskeskellut lukuja aikoinaan ja sijoitussalkun koon kasvaessa todennut, että homma on vaikeampaa kuin kuvittelin. Jos ajatellaan keskimääräistä osinkotuottoa, niin markkinahinnaltaan vaikkapa 200 000 euron hajautetun salkun on melko vaikea saada pysymään 6 % osinkotuotossa. Neljäkin on melko hyvä.
    Toki salkun arvo myös kasvaa, mutta silloin kun raha ei tule pelkistä osingoista, niin osakkeita joudutaan myymään jolloin altistutaan virheille. Lisäksi laskukaudet aiheuttavat hallaa tähän tapaan realisoida tuottoa, osinkojen ollessa stabiilimpaa tuloa myös huonoina aikoina. Lisäksi vaikkapa 4 %:n osinkotuotto pitää sisällään myös verot, joten jos laskee nettoarvon 3 % niin pääsee ehkä inhorealistisimpiin lukuihin.
    En toki väitä, että oma salkkuni olisi mitenkään edustuskelpoinen, mutta lähinnä näkökulmaa tarjoan. Olen yrittänyt pääosiltaan sijoittaa osinko-osakkeisiin, mutta minulla on kyllä myös jonkin verran ETF-osuuksia, kasvuyrityksiäkin ja pari listaamatonta startuppiakin. Oma pelkkä osinkojen nettoarvo suhteessa salkun markkinahintaan on liikkunut viime vuosina 2,9 % ja 3,5 % välillä. Osinkoja maksaa ehkä 75 % sijoituksista. Osakkeiden voitot olen toistaiseksi aina sijoittanut uudelleen. Hyvät osinko-osakkeet on tarkoitus jättää salkkuun pysyvästi.

    Mutta joo, jollain luvulla tietysti kannattaa sijoitukset arvottaa. Kannattaa kuitenkin vähän seurata millaisiin prosentteihin pääsee suhteessa salkun markkinahintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minulla tuo ETF ei ollenkaan houkuta. En tiedä miksi. Minulla varallisuus on nyt lähinnä asunnoissa ja kiinteistöissä. Toki mielenkiinto on nyt siirtynyt perinteisiin pörssiosakkeisiin hajautuksen kannalta. Jotenkin uskon että kykenen saamaa asunnoista sen 6 % tuoton. Ainakin pitkällä aikavälillä. Mutta laskeminen on kyllä haastavaa. Siksi olen pyrkinyt tekmään paljon erilaisia laskelmia niin pääsen parhaaseen keskiarvoon. Mutta eihän markkinoista ikinä tiedä. Mutta sen olen oppinut että säästäminen/sijoittaminen kannattaa aina. Jos ei säästä/sijoita, ei voi voittakaan.

      Poista
  4. ETF-osuuksista en itsekään oikein hirveästi pidä, mutta niitä on muutamia mausteena lähinnä kaukomailta, joihin ei muuten pääse käsiksi.

    Pitkällä aikavälillä 6 % on ihan täyttä realismia, mutta hankaluushan on muuntaa se tasaiseksi kassavirraksi. No, onneksi vielä ei tarvitse, mutta sinällään juuri tuo riippumattomuus minunkin silmissä näkyy jossain (kaukaisessa) horisontissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaukomaihin pitäisi minunkin hajauttaa (siinä mielessä olet ihan oikeassa). Mutta ensin pitäisi hajauttaa pelkistä asunnoista pois eli pörssin puolille. Turvallisuushakuisena aloitan osinko-osakkeista. Varmaan osakepuolella seuraava laajennus osinko-osakkeiden jälkeen tulee jenkkimarkkinat (tyyliin tuulipuku CocaCola tai joku tosi yleismaailmallinen yhtiö). Mutta koko hajautus tökkii. Olen vaan niin rakastunut asuntoihin, ymmärrän heikkouteni.

      Poista
  5. Mikä teillä epäilyttää ETF:ssä? Noin rationaalisesti ajatellen, nehän vasta ovat hajautettuja ja siten riski pienempi kuin yksittäisissä osinko-osakkeissa.

    Sopivasti ETF:t valitsemalla kulutkin pysyvät kurissa. Minulla ETF:n osuus vielä maltillinen mutta kasvatan niitä koko ajan. Toisaalta en minäkään koko salkkua niiden varaan halua rakentaa. Pohdituttaa esim. onko jotain tiettyä ETF:ää olemassa 20 v päästä ja jos on, niin millä ehdoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minä olen varmaan niin noviisi, että ETF epäilyttää. Olen ottanut siitä liian vähän selvää. Jotenkin haluan itse päättää mihin rahat menee ja asian pitää olla yksinkertainen, että itse tajuan (vaikka siis suora osakesijoitus tai asunto on tarpeeksi yksinkertainen minulle). Mutta ETF sanoissa minua hämää 'rahasto' sana ja jotenkin liitän niihin kuukausisäästämisen. Molemmat mielleyhtymät lienevät vääriä, mutta ensisilmäyksellä ei ETF rahastoja minulle. Kuukausisäästämisessä ei toki ole mitään epäilyttävää, mutta minun rahavirrat ovat niin epäsäännölliset että minulla kuukausisäästäminen ei ole se juttu. Ja rahastoista saan punaisia näppyjä jo pelkästä ajatuksesta, kun olen joskus pieniä summia rahastoon laittanut ja se muistaakseni ehkä laski ja lisäksi kulut oli hirmuiset (osto, hallinta ja myynti, joka välissä nyhdettiin, se oli vaikea ymmärtää kokonaisuutena). Lisäksi alan innostua suorista osakesijoituksista (kunhan vaan kurssit laskisivat). Ja vielä lisäyksenä, että saatan olla niin ahne, että halua ajatella, että haluan parempaa tuottoa kuin indeksi (mahdotonta keskiarvona, mutta olisiko kuitenkin kokeilemisen arvoista, minusta tuntuu että olisi).

      Poista
    2. Ymmärrän kyllä rahastoallergian. Suurimpaan osaan aktiivisista rahastoista ei kannata koskea. En minäkään läpikotaisin ymmärrä miten ETF:t toimivat, mutta tarpeeksi että uskallan niihin kk-säästää.

      Arvelinkin että yrität voittaa indeksin. Se on mahdollista kyllä, vaikkakin vaikeaa. Siinä tapauksessa suorat sijoitukset ovat oikea tie. Onnea matkaan!

      Poista
  6. Tarkoituksesi lienee asua Suomessa, kun kuluja katsoo? Oma pitkän tähtäimen suunnitelma taloudellisessa riippumattomuudessa vie kyllä muille maille vierahille, koska tämä maa on vaan käsittämättömän kallis. Toistaiseksi pidän vahvimpana eteläistä Eurooppaa, jossa saisi terveydenhoidonkin järkevästi järjestettyä.

    Kiitos blogista, mahtavaa saada inspiraatiota, että itsekin uskaltaa joskus heittäytyä pois palkkatyön ikeestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristävästä kommentista. Mukava kuulla, että joku lukee tekstejäni. Ei ulkomaat varmaankaan ole myöhemmin poissuljettu vaihtoehto (nytkin kirjoitan tätä eri puolelta maapalloa, aurinko paistaa ja meri on lämmin), mutta tässä vaiheessa haluan asua Suomessa. Mutta sitten kuusikymppisenä eli parinkymmenen vuoden päästä voisi joku toinen paikoitus olla kohdallaan (varsinkin jos sijoitukset eivät meneekään kohdalleen, nyt siis pääomani tuotto riittää jo tällaisenakin hyvinkin Suomen elintasoon).

      Poista
  7. Todellisuushan on että miljoona ei riitä mitenkään oloneuvoksena elämiseen. Kulut ovat vain paljon enemmän perheellisellä ja verotkin pitää maksaa. Miljoonan salkusta voi saada verotonta tuottoa sen 60000e/vuosi eli 5000e per kuukausi. Siitä verot pois niin jo on tiukkaa elättää perhettä sillä rahalla (3500e/kk). Entäpä kun tulee romahdus ja salkku puolittuu? Yleisesti lienee ajateltu että 2Milj hyvin sijoitettuna riittää elättämään perheen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun todellisuudessa 2 miljoonan pääoma ja 6% tuotolla on 120000 euroa vuodessa eli 10000 euroa. En kyllä todellakaan tarvitse tällaista lukua nettona tai bruttona kk elämiseen. Minulle 2 milj. on ihan liiottelua...siis todellisuudessa. Tuosta puolet riittää minulle oikein hyvin, minun luksukseen.

      Poista
    2. Moikka,
      Taloudellinenriippumattomuus on täälläkin tähtäimessä. Minulla vain on huomattavasti maltillisemmat summat mielessä ja tavoitteena nykyinen taloudellinen tilanne. Itse olen sijoittanut noin kolmanneksen ETF:iin ja niiden seuraaminen on vain hauskaa. Se on vain rahasto, joten hajauttaminen (haluamaansa kohteeseen tietysti) on helppoa ja kauppa käydään kuten osakkeilla.. helppoa vaikka puhelimen ohjelmalla. Toinen helppo hajautus konsti on Superrahastot jotka löytyvät Nordnetistä. Mikä parasta niissä ei ole lainkaan kuluja, niin säästäminen niihin on erittäin helppoa. Keskimääräinen nousu taitaa olla ollut niissä noin 8% luokkaa vuodessa viimeisten vuosikymmenten (vai vuosisadan ajan?). Minkä itse ottaisin kuitenkin huomioon on verotus.. ja rankasti. Kuten anonyymi tuossa päällä jo sanoikin niin verotus on kovaa, mutta vain jollei sitä ota huomioon. Tietty voitosta pitää maksaa veroa mutta kysymys on enemmänkin siitä kuinka paljon sitä veroa haluaa maksaa. Itse suosittelisin miettimään yrityksen perustamista, se vaatii kyllä alkupääomaa, mutta lopulta se on järkevää.. varsinkin kun alkaa nostamaan itselleen rahaa. Muuttaessaan varallisuutensa rahaksi, joutuu maksamaan veroa. Mutta itse en ole hakkaamassa tulevaisuudessa varallisuuttani seteleiksi vaan otan osinkoa omasta yrityksestä. Tätä osinkoa voi nostaa 8% yrityksen rahallisesta arvosta joka vuosi siten että vain 25% tuosta rahasta joutuu maksamaan veroa. Tässä kykenee vielä itse päättämään maksaako veron pääomatulona vai ansiotulona. Lopun 75% saa verottomana. Kattona on kuitenkin 150000e /vuosi. Mielestäni 30000e vuosiansiot ovat enemmän kuin riittävät. Tuosta joutuu maksamaan siis 7500e ansiotuloveron, joten verotus pysyy maltillisena, lopun 22500 saa puhtaana käteen. Tuo tarkoittaa että yhtiöllä pitää olla 375000e laskennallinen arvo. Tuohan tietenkin tarkoittaa että yrityksen pitää tuottaa enemmän kuin 8% vuosituotto, tai muuten alkaa syömään pääomaansa pois.

      Poista
    3. Kiitos Erkko kommentista. Minä olen vissiin vähän vanhanaikainen ja en laske mitään arvonnousun varaan. Siksi rahastot ovat -ei, kiitos minulle. Haluaisin saada tuottoni ihan rahassa tilille (vuokrana tai osinkona). Ja voin sen sitten sijoittaa uudelleen (tai syödä jos on tarve).
      Minulla on jo yritys, jonka perustin juuri ennen kuin jättäydyin työelämästä pois. Sen perustin lähinnä harrastukseksi, mutta toki siitä on ollut paljon verotuksellisesti hyötyä (omaan ajatteluun siitä on ollut vielä enemmän hyötyä, ajatteluni laajentui).

      Poista
  8. Mielenkiintoinen blogi. Inspiroi miettimään, että miten tuon aikaisempia suunnitelmiani asuntosijoittamisesta takaisin nykyisiin suunnitelmiini. Velkavipua en halua nimittäin osakkeisiin ottaa, mutta voin kuvitella ottavani sellaisen asuntoihin.

    Voisitko avata entisiä palkkatulojasi, noin niin kuin suurin piirtein? Itse olen lähiaikoina miettinyt, että minkälaiseen palkkaan kannattaa tähdätä, ymmärtääkseni alallani taivas taitaa olla rajana, mutta jokainen uusi palkkataso syö vapaata. Tosin olen vasta lopettamassa opiskeluja, joten en voi sanoa, että oikeasti tietäisin mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Hyvä jos inspiroin miettimään. En silti usko että pelkät asunnot ovat avain onneen. Minusta säästäminen, sijoittaminen ja suunta ovat tärkeintä. Tällä logiikalla ennättää elääkin, kun ei vaan vahdi lukuja. Ennen kuin jäin töistä pois minulla oli ihan perus palkka. Olin johtaja asemassa ja korkeakouluopinnot taskussa. Palkkani ei ollut niin hyvä että se olisi mahdollistanut taloudellisesti riippumattomuuden. Sen mahdollisti säästäminen, siloittaminen ja suunta. Katsot jonkun mediaani palkan niin siitä on hyvä lähteä.

      Poista
    2. Kirjoitinkin asuntosijoittamisesta pohdintaa jo aikaisemmin, missä totesin, että alkuun ajattelin sijoittavani vain asuntojen kautta. Tajusin kumminkin osakesijoittamisen aloitettuani, että asuntosijoittamisen aloittamista en olisi pystynyt tehdä niin aikaisin. Ja korkoa korolle ilmiö lähtee käyntiin heti kun sijoittamisen aloittaa, olettaen, että pitää varat sijoituksissa.

      Eilen lukiessani blogiasi sain ikään kuin "heureka!" -kokemuksen siitä miten voisin aloittaa asuntosijoittamisen kumminkin jo muutaman/muutamien vuosien päästä, osakesijoittamisen lisäksi ja käyttää velkavipua hyväkseni sitä kautta.

      Poista
    3. Kiva kun luit blogiani. Asuntosijoittaminen on erityisen hyvä juuri hajauttamisessa. Minulla pitäisi siirtyä asunnoista hiukan osakkeisiin, että varallisuuteni olisi fiksummin hajautettu. Mutta en osaa pitää varallisuuttani osakkeissa, jostain syystä rahan loppusijoituspaikka on minulla ollut aina asunnot.

      Poista
  9. Onko laskelmissasi kyse nettotuotosta? 6% tarkottaisi miltei 9% vuokratuottoa, aika kova mielestäni

    VastaaPoista
  10. Itselläni on bruttotuotto 9-10% kuusi pientä sijoitusasuntoa. Ja en ole vielä töitä lopettanut.

    VastaaPoista
  11. Itselläni on sijoitettuna noin 2,5M ja keskituotto noin 10% hajautettuna todella kirjavasti, ja kaikki tuotot olen osannut tuhlata. En tee töitä, enkä kasvata enää pääomaa.

    Kyllä kuitenkin sanoisin että 4M on se raja jonka jälkeen tuottojen tuhlaaminen on jo vaikeaa, ja ei tarvi enää säästellä missään. =)

    VastaaPoista