maanantai 29. tammikuuta 2018

Velkavipu sijoittamisessa, ystävä vai vihollinen?

Olen miettinyt monessa kirjoituksessa mikä määrä on liikaa lainaa? Milloin velkavipu on liian korkea? Kirjotuksia löytyy mm täältä.

Nyt asia tulee taas mietintään, kun minun pitäisi tietää nostanko jo neuvottelemani sijoituslainan nostamattoman viimeisen osan. Nostamatta on 19.000 euroa. Saanen nostaa lainan vielä parin kolmen kuukauden aikana. Kulut nostosta ovat 25 euroa (saattoi olla myös 35 euroa per nosto, en muista, enkä jaksa tarkistaa). Olin miettinyt, että tuo minun neuvottelemani laina on kallis. Mutta mikä on kallis?

Sijoituslainan korko on nyt 2 %. Johtuen siis siitä kun euripor on niin alhaalla. Eli lainan korko voi toki nousta. Mutta alan päätyä, että tuo on ihan edullinen laina nostaa.

Olen päätynyt monessa laskelmassa, että minun maksimi velka on 400.000 euroa. Tämä velkamäärä on maksimi, riippumatta siitä paljonko on kokonaisvarallisuus (toki ajatus saattaa myöhemmin muuttua). Haluan nukkua hyvin. Ja henkinen maksimi on tuo summa. 

Toisaalta lasken asiaa myös vekavipuprosentin kautta. Olen aiemmin ollut esim mielestäni liian turvallisuushakuinen, kun velkavipuni on ollut 34% luokkaa. Tähtäsin silloin noin 40 % velkavipuun.

Minulla on nyt velkaa 369000 euroa (sisältää yhtiölainat ja henkilökohtaiset lainat, 37 % velkavipu, 31.12.2017 369000/997.750), jos ottaisin tuon velan 19.000 euroa olisi velkani 388.000 euroa (velkavipu 29.1.2018 388.000/1.017.750 eli 38 %, tähän vaikuttaa jo pääomani kasvu tammikuulta 2018, jonka arvioin olevan ainakin 20.000 euroa). Eli velkavipu ei olisi vielä kohtuuton, ja määränä velka ei menisi tuon henkisen 400.000 euron yli.

Toinen kysymys on mihin sijoitan tuon lainan? Osakeostot pitäisi aloittaa, mutta en vaan saa ostettua mitään (kaikki on niin kallista).


Onko 2 % sijoituslaina kallis?




*
Lue lisää Superluotosta Nordnet on tutkitusti ylivoimainen sijoitusten rahoittajana, korko jopa 0,99 %. Nordnetin kaupankäyntiluottomuotoista lainaa saa sijoitusomaisuutta vastaan, mutta luottoa voi käyttää myös muuhun tarkoitukseen. Tutustu Superluottoon ja laske millaisen koron voit saada. Luotolla sijoittamiseen liittyy korkea riski ja se vaatii osaamista arvopaperimarkkinoista. Voit menettää enemmän kuin sijoitetun pääoman. Superluoton todellinen vuosikorko on 0,995 %. 100 000 €/12 kk luoton kokonaiskustannus on 100 995 €. *
Lue lisää... "Velkavipu sijoittamisessa, ystävä vai vihollinen?"

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Muita tavoitteita kuin talous

Olen miettinyt lyhyttä ajanjaksoa ja tavoitetta sille. Keväästä 2018 ajattelin ottaa kesyn ja taloutta en halua ajatella ollenkaan. En halua miettiä säästöastetta, enkä säästöön jäävää rahaa. Säästöön jää kuitenkin jotain, joten se tuntuu olevan epäoleelliselta. En myöskään ehkä halua oikeasti edes mitään talouteen liittyvää tavoitetta enkä jatkosuunnitelmaa, vaikka tavoitteet jos kirjallisesti teinkin. Suunnitelmat tulevat itsestään tai ovat tulematta.

Olen kuitenkin oppinut itsestäni, että jonkun haasteen haluan (tarvitsen).

Olen nyt kehittänyt villiä ajatusta (lue! uskon, että jos päätän jotain, niin sen voin saavuttaa).

Idea ei ole varsinaisesti laihdutus, vaan terveellisempi ja hyvinvoiva kroppa. Toki kroppa voi hyvin, jos aivot saavat tehdä mielekkäitä hommia (lue miettiä sijoituksia).

Minulla ei ole juuri nyt puntaria, mutta uskon, että painoindeksini on normaali.

Haluaisin käyttää aikaani itseeni ja kehooni. Uskon, että saisin sillä paremman fiiliksen. Uskon, että kun minulla olisi parempi kunto, niin eläisin terveellisemmän elämän. Perusterveenä ihmisenä, en ehkä osaa edes tajuta, miten ihanaa on, kun voin liikkua. Koska minulla on mahdollisuus, halaun myös enemmän tiedostaa sen.


Haluan liikkua ja syödä terveellisesti (kyllä! myös kasvishaaste olisi hyvä, mutta juttelin eilen perheeni kanssa ja sen vastustus oli aikas kova. Yksi halusi kebabia. Toinen halusi makkaraa... eli jätän kasvishaasteen pois, toki lisään kasviksia). Ostin jo yhden urheiluvaatteen motivoimaan urheilua. Lenkkeily on minun laji ja minun pitäisi käydä ostamassa nastalliset juoksukengät.



*
Sano kyllä tuotoille, ei kuluille. Aloita kuukausisäästäminen ilman ostokuluja. *
Lue lisää... "Muita tavoitteita kuin talous"

torstai 11. tammikuuta 2018

Tavoitteet 2018 vuodelle 2/2

Tavoitteet 2018 vuodelle 2/2

Tämä on jatko-osa vuoden 2018 tavoitteille. Ensimmäinen osa löytyy täältä. Siellä on tavoitteet matkailulle, taloudelle, asunnoille, osakkeille, velkavivulle ja vapaa-ajalle.

KULUTUS
2017
En ole laskenut tarkkoja kulutuslukuja sen jälkeen, kun tajusin, että säästän liikaa (Talousbloggari tajusi, että säästää liikaa!!!). Minulla oli jäänyt kulutukseen liian tiukka/niukka kulutus päälle. Se ei toki haitannut, mutta haluan että kulutan sopivasti rahaa suhteessa tuloihini. Tähtäsin vuonna 201, että meillä menee viikossa ruokaan 135 euro (perus ostokset 100 e ja maitotankkaus 20 e ja 15 e höpöt), lisäksi halusin että nappulat pääsevät harrastamaan mitä haluavat (halusivat kesällä jalkapalloa ja talvella jääkiekkoa).
2018
Ruokaan voisi budjetoida 150 e per viikko, koska lapseni kasvavat ja ovat kyllä olleet aina hyväruokaisia, mutta kasvavassa iässä mikään ruokamäärä ei riitä. Kuukausiruokakulutus voisi olla 600 euroa/kk (7200 e / vuosi). Tuohon hintaan ei herkutella kovasti, mutta toivon että saan keittiökokeilukauden päälle ja teen herkullista kotiruokaa (edullista ja terveellistä) suurimman osan, niin silloin jää herkuillekin budjettiin väljyyttä.
Harrastuksiin voisi budjetoida jalkapallo 800 e ja jääkiekko 400 euroa. Lisäksi esim. uimakoulu 200 euroa. Eli yhteensä 1400 euroa 116 e/kk.
Vaatteisiin realistinen voisi olla talvivaatteet 700 euroa/vuodessa (sisältää myös hanskoja ja pipoja)(500+200). Sisävaatteita pari kertaa vuoteen noin 200 eurolla (150+50) eli yhteensä 400 euroa. Kenkiin 525 euroa (65 x 5 ja 200 e). Vaatteisiin ja kenkiin siis vuodessa 1625 e/ vuosi (135 e/kk).
Auto 60 e/kk ja bensaan 120 e/kk eli 180 e/kk (2160 e/vuosi).
Vakuutukset ihan hatusta heitettynä 1200 e/ vuosi (100 e /kk)
Puhelimet ja netit (80 e/kk eli 960 e/vuosi)
Varakassa 100 e/kk (1200 e/vuosi).

Eli kuukausikulutus ilman asumista olisi
Ruoka 600
Harrastukset 116
Vaatteet 135
Auto 180
Vakuutukset 100 
Puhelut 80
Varakassa 100 e
= 1311 (tähän kun lisää matkabudjetin 570 e /kk ja asumista 350 e/kk = 2231).

Toisaalta meillä on asuminen edullista, mutta voisin ehkä tarkistaa asumisen hinnan (onko se oikeasti noin edullinen vieläkin?).

Tämäntyylisellä budjetilla minulla jäisi kyllä joka kuukausi kivasti säästöön. Ja varsinkin, kun näin aukikirjoitettuna tuo matkailun osuus näyttää liian isolta, senkin saisi helposti edullisemmaksi (kotimaa kylpylä halvalla 150+180+100+150=580 x 2 ja edullinen ajankohta ulkomaille 1 viikko 3200 e, yhteensä 4360 e/vuosi, 363 e/kk (jolloin kuukausi kulutus olisi 2024 e).

Ettei luvut olisi ihan noin alhaisia, niin minulla on tulossa autonvaihto lähivuosina. Minulla tulee inhorealistinen fiilis heti, kun mietinkin tätä eli ehkä en vaan vaihda autoa. 

PUSKURIRAHA
2017
Minulla ei ole ollut varsinaista puskurirahaa, koska tililläni on ollut koko ajan ylimääräistä aivan liikaa, kun se on odottanut tuota rakennusprojektia. 
2018
Olen kuitenkin päätynyt, että haluan että minulla on likvidinä 6 kk rahavarat mitä menee minun perus kuukautena (nämä luvut on ihan hatusta vedetty), ilman tuota peruskulutusta (kulutusminimi 1700 e/kk, tuolta voisin laskea että 1661= 1311+350,  jonka saan maksettua ihan perustuotoilla/tuloilla)
kuukausittaine menevät 
yhtiö- ja rahoitusvastikkeet 100 x 5+ 370 + 450 eli 1320 euroa/kk
sähköt 135 x 4 eli 540 e/kk
Jätteet 18 x 2  eli 36 e/kk
Vesi 80 x 3 eli 240 e/kk
Lainat ja lyhennykset 600 e, 800 e, 60 e ja 250 e =1710 e/kk
Kiinteistöverot ja maanvuokrat 350 x 3= 1050 e/ vuosi, 88 e /kk
Yht 3934 e/kk
Pyöristettynä 4000 e/kk x 6 kk =  24000 euroa.
Vuoden 2018 puskuri olkoon 24000 euroa ja tähän puskuriin voidaan laskea Osuuskauppojen pääomat (luokittelen ne aika pääomaturvatuiksi), joita minulla on 6000 euron edestä eli lisää pitää olla 18000 euroa.

BLOGI
2017
Vuonna 2017 tein 61 blogitekstiä. Lukukertoja minulla on vuoden 2017 lopussa vähän yli 211000 kertaa. Blogituloja sain hurjat noin 16 euroa.
2018
Jospa 2018 teksin vaikka joka kuukausi 4 tekstiä eli yhteensä 48. Kuukausittaiset laskelmat jätä pois. Niistä en hyödy. Vuosi ja vaikka puolivuosi laskelmat ovat ok. Tämä blogi on täysin harrastus eli menköön miten menee, mutta tuloja ainakin yli 20 euroa.



Ja vuoden 2018 lopussa sitten vaan kokoan, että miten tavoitteideni kävi. Kiva vuosi tulossa.

*
Avaa tili yritykselle *
Lue lisää... "Tavoitteet 2018 vuodelle 2/2"

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Osakkeidenosto-ohjelma 2018

Minulla on haave, että saan hajautettua varallisuutta osakkeisiin. Minulla on melkein all-in asunnoissa ja hajautuksen aika on ollut jo kauan tavoitteena. Silti sössin sen joka vuosi. Ostan osakkeita ja kun osakkeet ovat nousseet (kuten nyt on joka vuosi käynyt nousevien kurssien ansiosta) 20 % alkaa hermoni pettämään ja päätän kotiuttaa voitot (ja kyllä maksan myyntivoittoverot). Yleensä perustelen hiukan itselleni ettei kannata myydä, jolloin saa hiukan tuurilla lisäaikaa ja myynti on sijoittunut 25 % voiton kotiutukseen (ja yleensä olen vielä saanut osinkotuoton noin 4-5%.). Sitten loppusijoitan kyseisen varallisuuden asuntoihin. Eli diilini ei ole ollut huono, mutta tällä tavalla en onnistu hajauttamisessa.

Koska haluan hajauttaa ja järki sanoo niin, toitotan nyt blogissani, että hajautan , niin voi olla, että en niin helposti syö sanojani.

Tavoitteeni 2018 on ostaa maksimissaan 30.000 eurolla osakkeita vuodessa hajautettuna (8 eri yhtiötä ja 3750 eurolla/yhtiö). Koska haluan mahdollisimman hyvän ajallisenkin hajautuksen, niin minun pitäisi suorittaa ensimmäinen ostoerä mahdollisimman pian.

Eli minun pitää alkaa nyt orientoitumaan 3750 euron ostokseen. Likvidiä minulla on tammikuun jälkeen paljon. Likvidiä voi olla jopa 25.000+15.000 e ja lisäksi mietin uudelleen nostanko jo neuvotellun loppulainan 19.000 e vai jätänkö sen nostamatta (laina on kallis sijoituslaina ja sen viimeinen mahdollinen nostopäiväkin on vielä selvittämättä, vaikka olen sitä jo pari kertaa pankista tuloksetta kysynyt). Tavoitteissa on kuitenkin puskuriraha 18.000 euroa (6kk puskuri-6000 s osuusmaksurahat). Eli minulla on hyvinkin tuon osakkeenostolikvidi tilillä, ellei jopa kahteen ryppääseen.

Mutta kun osakkeet ovat nyt niin kalliita (jos ne laskisivat, tavoitesuunnitelmani sanoisi 60.000 e vuosittaista ostoa)

No niin nyt päästään taas tähän minun omaan heikkouteen. Olen siis juuri yllä kirjoittanut, että minulla on likvidiä tammikuun lopussa yhteensä 59.000  euroa. Sillähän saisi yksiön... ja olen ihan kiertoradallani.

Voi että tämä kiertää aina samaa rataa. Tuohon kun lisää vielä S osuudet 6000 ja helmikuun odotuksen 10000 euroa niin olen jo `päässäni` ostanut yhdet osakkeet 3800 e ja yhden yksiön 65.000 euroa ja puskurissa on jäänyt rahaa 6200 euroa (tai jätän tämän puskurin S osuuksiin).

Mutta aloitetaan nyt kuitenkin tavoitteen mukaan ostamalla 3800 eurolla osakkeita. Mitä ostan? Minulla on pari firmaa seurannassa.

No, koska paljastin äsken heikkouteni (asunnot), niin paljastan vielä yhden kehäpäätelmän, missä ei ole logiikkaa. Olen aina miettinyt, että ostan osakkeet firmani nimiin. No sitten, kun tulee oston hetki, niin enkös ole aina jotenkin miettinyt, että henkilökohtaisesti ne osakkeet pitää omistaa. Ei mitään järkeä. 


Nyt siis vaan päätän, että ostan osakkeista firman nimiin 3800 eurolla. Asia on helppo. Viimeistään alkuviikosta aukaisen firmalleni arvo-osuustilin Nordnettiin. Sen aukaisu kuitenkin kestää kommelluksineen päivän (henkilönä sen sai nopeasti aukaistua, mutta meneeköhän siinä yritykseltä pidempään?).

*

Avaa tili yritykselle *
Lue lisää... "Osakkeidenosto-ohjelma 2018"

torstai 4. tammikuuta 2018

Tavoitteet 2018 vuodelle 1/2

Kirjoitin pikkuhiljaa tavoitteitani 2018 vuodelle. Kirjoituksesta tuli tajunnan virtaa, josta varmaan kukaan muu ei tajua puoltakaan (enkä ole edes tarkelaskenut omia tajunnanvirtalaskelmiani). Lisäksi tekstistä tuli yllättäen pitkä. Jaoin tekstin siksi kahteen osaan.


MATKAILU
2017 
  • Yhden kerran ulkomailla (viikko), all inclusive ja lapsiperheen loistohotelli
  • kaksi kotimaan kylpylälomaviikkoa
  • Pääkaupunkiseutu ja sen turistikohteet pidennetty viikonloppu 5 vrk
  • Kotimaassa viikko urheilu- ja uintikohde
2018
En tee matkailuun kohdistuvia tavoitteita. Matkustamme silloin kun siltä tuntuu ja jos löytyy `minusta sillä hetkellä edullinen` matkatarjous. Olen vähän koukussa Holiday club kylpyläkohteisiin. Niistä olen kirjoittanut täällä. Ne ovat meidän  perheelle erikoisen mieleisiä, majoitus niissä on ollut viikolta 150 euroa (piti käydä 33 minuutin myyntiesittely)-700 euroa (hiihtoloman kallis aika, minusta tosi edullinen). Tuohon hintaan olemme saaneet 2-4 makuuhuoneen huoneistoja. Toki noihin tulee harrastusmaksuja kylpylän rajoituksettomasta köytöstä 130-180 euroa. Ja Angrybirds tai Superpark tyyppinen päivä 60-100 euroa. (budjetti per reissu voisi olla esim. majoitus 420 e, harrastukset 250, lomaruokalisäys 100, matkat 150 e eli 920 euroa.) Meille tuo kokonaisuus toimii. Ja olen myös miettinyt kahden viikon ulkomaanmatkaa (johon tarvitsen suomal oppaan helpottamaan lomaa, all inclusive ja hyvätasoinen hotelli, budjetti 5000 e). Mutta tähän en aseta tavoitetta. (Vuosibudjetti 920 x 2 kpl + 5000 eli 6840 e/vuosi, 570 e/kk.)

TALOUS
2016 ja 2017
Sain omaapääomaa kasvatettua vuonna 2017 noin 72000 euroa. Vuonna 2016 luku oli 78860 euroa.
2018
Tavoite ei voi olla liian löysä kuten vuoden 2017 tavoite. Se ei edistä asiaa.
Tavoitteeni olkoon yli 70000 euron oman pääoman kasvu. Jo yli 50000 euron kasvusta olen tyytyväinen.

ASUNNOT
Minulla on liikaa pääomaa asunnoissa. Josko vaikka möisin yhden asunnon? Se ei ole tavoite, vaan yksi mahdollisuus. Eli kuten huomaan jo tätä kirjoittaessani, että en pysty oikein hajauttamaan omistusta pois asunnoista.
Ostaisinko asuntoja toisesta kaupungista? En. Haluan, että hajautus tulee eri omaisuuslajien kesken ja nyt minun pitää vaan oppia panostamaan tuohon seuraavaan kohtaan eli osakkeisiin.

OSAKKEET
2017
Osakkeita minulla oli 2017 noin 23000 eurolla. Prosentuaalisesti tuo on ihan onneton summa. Ja nuokin osakkeet möin alkuvuodesta (`osakkeet kerralla myyntiin`), kun halusin rahat asuntokohteisiin. Toisaalta möin ne hiukan alle +5000 euron voitolla, niin en kyllä murehdi myyntiä.
2018
Tavoitteena 2018 minulla on että osakkeissa noin 30000 euroa tai 60000 euroa. 60000 euroa saa olla vain silloin jos OMX Helsinki on laskenut noin 7000 (31.12.2017 se on 9471). Eli jos tähtään, että minulla on noin 30000 e osakkeissa niin kauppoja pitäisi tehdä 5000 eurolla joka 2. kk. Ennätän ostaa noin 6 yhtiötä, vai ehkä sittenkin noin 8 yhtiötä eli 3750 e per yhtiö. Osinko maksavia yhtiötä 7 ja yksi voi olla omasta mielestä ns. kasvuyhtiö.

Tiedän jo etukäteen, että en pysty tähän tavoitteeseen. Olen yrittänyt tätä jo pari vuotta ja aina rahat valuu asuntoihin (olen tyhjentänyt osakkeet, kun ne ovat nousseet 20-25% ja sijoittanut rahat sijoitusasuntoon).

Mutta tokihan saan tehdä vaikeitakin tavoitteita. Järki sanoo, että tee näin, mutta sitten vaan päätän että `minähän täässä päätän eikä järki` eli rahat loppusijoittuu taas asuntohin.

VELKAVIPU
2017
Velkavipuni oli vuoden alussa liian pieni muistaakseni 31 % luokkaa. Minulla on velkavipu nyt vuoden lopussa 38% (369000 euroa velkaa)
2018
Velkavipu on noin 35 % ja kuitenkin euromääräisesti aina alle 400000 euroa.

VAPAA-AIKA VS. TYÖAIKA
2017
Olen taloudellisesti riippumaton ja olen päätynyt siihen, että teen töitä noin 1 h - 2 h per arkipäivä (tosi aaltoillen eli teen välillä hommia ja sitten en tee mitään pariin viikkoon kuukauteen). 
2018
Tuota tavoitetta tasoitan hiukan ja teen noin 1,5 h per arkipäivä töitä eli joka viikko olisi 7,5 tuntia töitä. Samallalailla vaihtelevasti eli ryppäinä. Laskelmia en laske tähän työaikaan, kun tykkää niitä tehdä (blogi ja laskemat ovat harrastus).



Loput tavoitteet olen jakanut seuraavaan tekstiin. Jatko-osa löytyy täältä.

*
Sano kyllä tuotoille, ei kuluille. Aloita kuukausisäästäminen ilman ostokuluja. *
Lue lisää... "Tavoitteet 2018 vuodelle 1/2"