sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Säästösyyskuu!




Tulin eilen viikon lomalta kotiin. Ihanaa olla reissussa, mutta on kyllä ihanaa olla kotonakin. Kun päivät eivät täyty täysin loma-aktiviteeteista, niin jää aikaa ajatella. Lomalla budjetti on aina tosi löysä. Sain poltettu esim ruokaan viikossa 250-300 euroa. Lisäksi loma-aktiviteetteihin upposti 175 euroa. Mutta kyllä kannatti.

Päätin aloittaa säästösyyskuun. Tämä on minun ajankäytöllä tiukka tavoite, koska jos vaan muka pidän säästösyyskuuta, mutta en laita kulutuslukuja ylös, koko projekti on turha. Minun pitää kirjata kaikki kulut ylös.

Aloitin jo ihan perus paperi/kynä metodilla...

Kävin tänään Lidl kaupassa ja ostin todella loistavat -30 % ostokset pakkaseen perusruokaostosten lisäksi. Ostin 2-4 pakettia per aletuote. Minulla on monta lasta eli kun otan tuotteen pakkasesta niin se ei kyllä ennätä pitkään jääkaapissa olla kun se on jo loppu. Ostin siis pakkaseen pari leipää ja monta pakettia kanaa erilaisessa muodossa ja pari pakettia leikkeleitä. Muut kauppaostokset olivat ihan perustuotteita, mutta yritin jättää hiukan enemmän valmistuotteita ostamatta. Yleensä en pääse edes paistovalmiiden ohi, nyt ohitin ne hienosti.

Tulin niin tyytyväiseksi kauppareissun jälkeen.

Olen ennen inhonnut kanan siipiä ja koipia, mutta vähän aikaa sitten maistoin jostain syystä tulisia kanansiipiä ja päätin ottaa sen ruokavalikoimaani. Lisäksi lapseni kilpailevat tulisuusasteella eli meillä tuotetta menee nykyään paljon. Syöntikilpailut ovat esim. kanansiivissä arkipäivää.

Nyt on vaan sitten tiukka paikka, että muistan, että on säästösyyskuu. Miten muistan pistää luvut paperille? Itseni tuntien, jos en niitä heti kassan jälkeen laita ylös niin sitten en myöhemminkään muista tai vaivaudu ottamaan kuittia lompakosta. Olen siis lopettanut säästämisen perusarjessa vuosi sitten, kun tajusin, että säästän liikaa. Mutta nyt jotenkin koen, että haluan tietää esim ruoka-arkemme kustannukset. Lisäksi projektiin taitaa liittyä terveellisyys. Meillä syödään tosi säännöllisesti, mutta ehkä voisin vähän panostaa ruuan terveellisyyteen. Myös yksi lapseni on aina terveellisen ruuan puolesta puhuja.

Kerroin myös lapsille, että tässä kuussa emme osta mitään ylimääräistä.

Nyt on tulossa uunilohta (-30% ostos), perunaa (ei maksa melkein mitään) ja fetasalaatti. Taidan pitkästä aikaa tehdä porevettä.

SYYSKUUN OSTOT

8,53 e (1.9 maitotankkaus)

84,26 e (2.9 viikonruokaostokset, jossa paljon lihaa pakkaseen, alennus -30 % euroina 16,77e)

*
Avaa tili ja hyödynnä tarjous *

7 kommenttia :

  1. Jään mielenkiinnolla seuraamaan :) Onko sinulla minkäänlaista ajatuksellista tavoitetta, paljonko rahaan syyskuussa saisi mennä? Meillä kahden hengen taloudessa 200e ruokaan kuussa on realistinen mutta vaatii suunnittelua ja aletuotteita. Tosin viedään myös töihin eväät eli työlounaatkin sisältyy tuohon summaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minä luulen, että meillä menee pihisti ruokaan viikossa 135 e perusruokaa + maitotäydennys 10 e ja roskaruoka 30 e eli 175 e viikossa eli 700 euroa kuukaudessa. Uskon, että nykyään kustannus on noin 1000 e kuuakudessa. Mutta nyt ote on lipsunut ja ihan tarkkaa käsitystä ei ole. Toisaalta koulun aloitus pienensi huomattavasti ruokamääriä, mutta ostan vahingossa nyt liikaa ruokaa... homma ei jotenkin ole hallinnassa! Liian tarkka en halua ruuankustannuksissa olla koska minulla on kasvavat lapset ja minusta se ei kuitenkaan ole meillä ongelma (minulla jää säästöön vuoden keskiarvona 6000-8000 euroa kuukaudessa). Mutta haluan ymmärtää mihin se raha menee ja mitä sillä saa. Lisäksi halaun vähän lisää terveellisyyttä. Näin saan sekä taloudellisuuden että terveellisyyden samassa paketissa.

      Poista
  2. Kiinnistin huomiota tuohon kulujen seuraamiseen. Etkö maksa ostoksia pankkikortilla? Itse katson mobiilipankista kerran viikossa ostokset ja merkkaan ne exceliin. Vie vain muutaman minuutin. Mutta käytänkin kaikkeen osteluun pankkikorttia.
    T
    semppiä säästämiseen! Itselläkin olisi ryhtiliikkeen paikka nyt kesän jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Maksan yleensä pankkikortilla, mutta jos otan vaan kortilta kulut seurantaan niin siinä ei välttämättä ole kaikki. Meinasin nyt tehdä niin että kirjoitan listan kuluista (mihin minulla menee kuukaudessa rahaa). Aina kun rahaa menee niin krijaan sen ylös. Uskon, että kirjoittaminen voi myös ehkä lisätä tajuntaa kulujen suhteen... katsotaan löydänkö koko kuukauden seruantaan motivaation...

      Poista
  3. Toimiva tapa on ollut napata kännykällä kuitista kuva kun kauppaostoksia purka kotona. Ei ainakaan jää siitä kiinni seuraaminen että kuitit puuttuvat. Ne kun tuppaa aina itsellä katoamaan. Samoissa säästämisteemoissa myös itse näin syyskuussa, kun julkaisin Kaikkien Aikojen Säästövinkkilistan. Listaan mahtuu vielä hyviä säästövinkkejä ;) http://eurotarkka.blogspot.com/2018/09/kaikkien-aikojen-saastovinkkilista.html

    VastaaPoista
  4. Pienimmät lapset ilmeisesti hyvin pieniruokaisia vielä? Luulisi, että lasten kasvaessa annoskoot lähentelevät jo aikuisia ja silloin tuo viikkosumma ei enää riitä.

    VastaaPoista
  5. Itse käytän aktiivisesti Monefy sovellusta, josta juuri uusimmassa blogissani :)
    https://parempaanelamaan2023.blogspot.com/

    VastaaPoista