sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Vuoden 2019 osakeostot käyntiin!


Ilmoittelin jo ilolla, että painan osakkeiden ostonappia joulun välipäivinä. No, hitaana ostajana ja jahkaajana en tietenkään saanut kauppoja aikaan. Jahkasin (muuttelin) sekä yhtiötä että hintaa. Päädyin, että Kemiraa ostan, mutta kurssi ei tullut ihan tarjoustasooni. Ostin sitten myöhemmin kalliimmalla.

Ostin Kemiraa 2.1.2019 hintaan 9,975 ja 520 kpl eli kokonaishinta oli 5187 euroa. Välityspalkkiot 10,37 euroa.

Pikkusalkkuni näyttää nyt tältä:



Lisäksi mietin jo seuraavia osakeostoja. Minulla on nyt aloina
Pankki (Nordea, tätä haluaisin ostaa jo lisää)
Rakennus (Yit)
Kulutus (Apetit)
Energia (Fortum)
Teleliikenne (Telia)
Kemikaaliteollisuus (Kemira)

Eli kuusi yhtiötä jo löytyy. Sijoitussuunnitelmassa yritän, että minulla kiertää tasaisissa ostoissa samat 8-10 yhtiötä ja tankkaan niitä tasaisesti, noin 5000 eurolla per osto. Yksi yhtiö voisi olla vähän riskimpi, muuten perus osinkomaksajia. Lisäksi tähtään, että täytän Nordnet Superluoton 0,99 % korkotason.

Uusia yhtiötä mielessä ovat esim.
Lääketeollisuus (ehkä sitten Orion, onhan se kallis)
Ramirent
Lassila&Tikanoja
Sanoma (tämä voi kyllä jäädä pois)

Omaan kuvioon kuulumattomina, silti ostonapilla pidän Outokumpua ja Marimekkoa (itse fiilistelen ihan Marimekosta, vaatteet ovat ihania, kyllä käyttäisin ihan kaikkia. Ja mikä on makeinta: naisjohtaja. Respect! Mutta onhan se kallis. Mutta Marimekko voi olla juuri sellainen ostos, että ostan vaikka kallilla.)

Osakeostojen määrää vuodelle 2019 en ole osannut vielä päättää. Ehkä 30.000 e tällä tasolla ja 60.000 e, jos OMXH laskee sitten 7000 lähelle. Tätä painotusta osakkeisiin vielä haen. Toki riippuu paljonko minulla on likvidiä varallisuutta laittaa osakkeisiin. Lainoja olen ajatellut lyhentää ylimääräisesti 25.000-40.000 euroa.


No, mutta nyt on Kemiraa ostettu. Hyvä.

*
Älä sijoita kuluihin! Nordnetissä osakkeiden säilyttäminen on maksutonta. Palvelu- ja vuosimaksut 0 €. Osakekaupat alk. 3 €.

8 kommenttia :

  1. Itse aloitan vuoden 2019 osakeostot seuraavilla:
    Disney
    Rockwell Automation
    Amphenol (lisäys)

    Myös Microsoft, Paychex ja Becton & Dickinson kiinnostaisi jos tulisivat vielä alas.

    Suomeen en sijoita.

    VastaaPoista
  2. Miksi et vain osta tasaisesti indeksirahastoja tai ETF:iä. Et selvästi kaipaa lisää kassavirtaa, kun asuntojen vuokrasta tätä tulee varmastikin enemmän kuin riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minusta on kiva itse poimia osakkeet, jotenkin yksinkertaisempaa ja saan itse valita. Tykkään. Rahastot, edes indeksirahastot, eivät vaan innosta. Ne eivät ole minun juttu. En edes ole jaksanut perehtyä niihin (sanan `rahasto` takia).

      Poista
  3. Nyt on kyllä ollut hyvä aika laittaa lisää rahaa osakkeisiin kun arvostustasot ovat vihdoin lähteneet laskuun. Saa nähdä tuleeko kunnon romahdus vai jääkö näille tasoille tuhnaukseksi.

    Ja kyllä ne indeksirahastot ovat vielä helpompia kuin suorat osakesijoitukset, nimestään huolimatta ;) Niitä voisi ottaa salkkuusi vaikka vielä lisäämään hajautusta entisestään (esim. ulkomaille).

    VastaaPoista
  4. Saa tosiaan olla todella taitava sijoittaja, että kykenee systemaattisesti Helsingin pörssistä saamaan aktiivisella osakepoiminnalla (verot ja kulut huomioiden) Nordnet superrashasto Suomea parempaa tuottoa! Mikäli tuotolla ja osakesijoittamisen helppoudella ei ole niin väliä ja tykkää osakepoiminnasta, sekä yhtiöanalyysistä, niin se toki sallittakoon. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minulla ei ole tarvetta saada parempaa tuottoa. Itse uskon, että osakepoiminnallakin voi saada ihan kannattavan tuoton. Voin toki olla väärässäkin. Mutta suoria osakeomistuksia haluan omistaa. Kiitos tsempistä!

      Poista