OSAKESIJOITTAMINEN


Olen aivan noviisi osakesijoittajana. Ensimmäisen osakkeet ostin Baswaren huumassa ja jonotin osakkeita osakeannissa. Sitten osakesijoittamisen jäi. Kokeiluja osakepuolella on ollut. Onnistuneita sellaisia. Mutta lopulta kun kurssi on ollut tarpeeksi korkea, olen myynnyt osakkeet ja sijoittanut rahat asuntosijoitusvarallisuudeksi.

Nyt kuitenkin pyrin hajauttamaan varallisuuttaani osakesijoittamisen puolelle (jopa 'osta ja unohda' taktiikalla).

Osakeaiheisia pohdintoja on mm. alla olevissa kirjoituksissa:

Telian osake, oston onnistuminen?

Osakeostoksilla pieni käsilaukku kädessä.

Osakeostoksilla, Fortum taas salkussa.

Yit vai Fortum, vai ei kumpaakaan?

Puoli miljoonaa pääomaa on sharevillessä.

Osakkeiden osto, 1. osto tehty.

Kaikki osakkeet kerralla myyntiin!!!

Brexit lasku jäin käyttämättä.

Fortumin myyntiaikeet

 
 Perjantain 6.5.2016 yllätys ostos pörssistä.

Telia Company 19.4.2016. 


Kaksi erilaista tapaa aloittaa säästäminen ja sijoittaminen.


Osakesijoittamisaiheiset kirjoitukset aikajärjestyksessä löydät myös tunnisteella 'osakesijoittaminen'. Tunnisteet blogissa oikeassa reunassa. Klikkaat siitä tunnistetta 'osakesijoittaminen'.

En todellakaan tajua mihin suuntaan kurssit menevät milläkin olosuhdemuutoksella. Opettelen ymmärtämään.

*   Avaa tili Nordnetiin helposti verkkopankkitunnuksilla. Asiakkuuden avaaminen on maksutonta. Säilytys 0 €, pörssikaupat alk. vain 3 €.

5 kommenttia :

  1. Sijoitat asuntoihin ja saat niistä kassavirtaa. Et voi tietää mikä asunnon hinta on huomenna.

    Sijoitat osakkeisiin ja saat niistä osinkovirtaa. Et voi tietää mikä osakkeen hinta on huomenna.

    Tarkoitan sitä, että unohda huonot yhtiöt ja spekulointi. Etsi hyviä yhtiöitä joista saat osinkoa.

    En itsekään tiedä mihin kurssit menee. Sen sijaan tiedän, että Coca Cola maksaa vakaata osinkoa 4 kertaa vuodessa ja osakkeen vakuusarvo 80% joka mahdollistaa vivun.

    Kurssivaihtelulla pelaaminen on lottoa. Osinko=sijoittajan palkkaa.
    Vuokratulo=Asuntosijoittajan palkkaa
    Arvonnousu on bonusta.

    VastaaPoista
  2. Sijoittajan perusvirheen (ostaminen laskevaan kurssiin ja kurssit vain putoavat ja lopulta myyt tappiolla) vältyt jos jaksat vilkaista silloin tällöin sijoituskohteet pidemmän ajan teknisen indikaattorin kuten MACDin. Jos se on plussalla tai nousee voit olla suhteellisen rauhallisin mielin, jos se laskee tai tippuu negatiiviseksi kannattaa jättää ostamatta sillä hetkellä. Moni tappio (Nokia, HM) olisi tällä vältetty. Tekniset kaaviot löytyy esim. investing.comista mutta muitakin varmaankin on.

    VastaaPoista
  3. Jos harrastaa treidaamista, niin ei kannata blogata ostoksistaan, joten sinä et harrasta treidaamista. Sijoittelet ilmeisesti satunnaisesti ilman suunnitelmaa osakkeisiin.

    Silloin pitää hyväksyä tosiasia, että osakkeiden kurssin suuntaa ei osaa kukaan etukäteen tietää.
    Luepa kirja nimeltä sattuman kauppaa wall streetillä - itse en ole ihan kaikessa samaa mieltä kuin kirjailija, mutta kun lukee kirjan ymmärryksellä, tajuaa, mikä on sattuman vaikutus hinnan muodostuksessa.

    Osakesijoittaminen on pitkäjänteistä puuhaa. Hieman samanlaista kuin asuntosijoittaminen, sillä erolla että ei ole vuokralaisia eikä yhtiövastikkeita. Nimittäin osinkosijoittaminen. Mutta osinkosijoittamisella et tee 500 000 -> miljoonaa 5 vuodessa - ellei pörssissä ole varsin kantavaa hintojen nousua.

    Treidaamalla voit tehdä sen vuodessa, mikäli tiedät oikeasti mitä tehdä. Voi myös olla että vuodessa häviät koko rahan moninkertaisesti ja menettää riippumattomuutesi, jos et tiedä mitä treidaaminen tarkoittaa. 80% treidaajista nimittäin ei tiedä oikeasti mitä treidaaminen tarkoittaa.

    Mikä kannattaa sinun kohdallasi on katsoa mikä on kurssin ja kirjanpitoarvon suhde ja sijoittaa niihin yrityksiin, joissa se on matala ja joissa on quick ration ja current ration ovat yli 1 (current mielummin yli 2) ja jotka EIVÄT ole suomalaisia - suosittelen made in Kanada.

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä ettei tulevia kursseja voi tietää, mutta ei voi tulevia osinkojakaan. Oli sitten treidaaja tai sijoittaja on elettevä tilanteen mukaan. On tiedettävä kuinka paljon voi ottaa takkiin, missä vaiheessa myy ja milloin ostaa. Kaikki nämä ovat lopulta omia päätöksiä, jotka voivat perustua johonkin dataan (tekniseen tai fundamentteihin), mutta lopulta ne ovat 100% omia päätöksiä. Itse suosittelen jonkinlaista sijoitusten tarkkailua, en siis vain ostaisi ja antaisi olla ainakaan jos ei ole puhdas indeksisijoittaja. Jotkin kriteerit on hyvä pitää itsellä mielessä että milloin myy/vähentää tai ostaa/lisää. Teknisellä puolella tämä voi olla jokin pitkäaikainen laskun merkki, fundapuolella vaikka osingon lasku tms. Aika usein nämä osuu samoihin aikoihin. Näistä voi tehdä millaisen vain koktailin. Sijoittaminen on siitä hauska harrastus/toiminta ettei ole mitään muuta oikeaa menetelmää kuin oma menetelmä. Ei ole pakko voittaa indeksiä jos ei halua, voi päättää omat tavoitteensa aivan täysin itse. Itse pidän hyvänä tutustua aiheeseen laajasti ja avoimesti ja muodostaa kaikesta jokin oma systeemi. Kannattaa muistaa että kaikilla eri tavoilla on sijoituspuolella joku rikastunut: teknisellä ja funda-puolella.

    VastaaPoista