torstai 12. marraskuuta 2020

Vaatteiden kierrätys isommalta lapselta pienemmälle


Vaatteiden kierrätys isommalta lapselta pienemmälle. 

Siivosin varaston ja sieltä löytyi taas nuorimmaiselleni jätesäkki vaatteita🤗. Ihanaa kierrättää isosiskon vaatteet pikkusiskolle. Lapselle 'muotinäytös' oli kuin arteita aarteen perään. Minäkin oli yllättynyt miten kivoja (ja juuri sopivia) vaatteita sieltä löytyi. Oikeasti vaatteet eivät olleet niin priimaa kuin ilostamme olisi saattanut päätellä. Kyseessä oli peruskäyttövaatetta. Mutta mieli on vieläkin hyvä. Säästöä ja meille taas uutuutta. 2-3 vuotta vaatteet odottivat varastossa. 

Minulla on kolme hyvin samankokoista lasta (ikäero koko tiimillä 1 v 4 kk), joten heille en voi vaatteita kierrättää. Siksi tämä varmaan tuntuukin niin kivalta, kun nuorimmainen saa siskonsa vaatteita. Ihan ilmaista. 


 Kierrätetäänkö teillä vaatteita vanhemmalta nuoremmalle?


 #säästäminen #suurperhe #kierrätys #vaatteetkiertoon 


Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

 

* Kulutusluotto kohtuullisella korolla Vakuudeton kulutusluotto 1000 - 10000 € pankkitunnuksilla. Lyhennys alkaen 26.5€ / kk. Saat valita lainakorkosi itse, täytä ilmainen hakemus nyt! *

 

Lue lisää... "Vaatteiden kierrätys isommalta lapselta pienemmälle"

tiistai 3. marraskuuta 2020

Kieppumista ilmajoogakankaassa

 



Kaupallinen yhteistyö.


Tyttäreni oli kokeillut ystävänsä luona voimistelurenkaita. Hän oli kuvannut videon. Temput voimistelurenkaissa olivat mielestäni aloittelijalle hurjan hyviä. Tytär oli todella innoissaan ja esitteli videota kotona. Mietin meidän olohuonetta, ja pähkäilin, miten siihen saisi parhaiten kyseiset voimistelurenkaat. Siitä se sitten lähti. 


Surffailin Suomen Voimistelutuotteen nettisivuilla, ja ihastuin lisäksi muihinkin tuotteisiin.


Kävimme kotona keskustelua esim. kiipeilyköydestä ja puisesta leuanvetotangosta. Lapset olisivat halunneet kaikki nettisivujen tuotteet, mutta lopulta päädyimme kolmeen tuotteeseen. Voimistelurenkaat. Puolapuut, joissa on mukana leuanvetotanko. Ja pitkän harkinnan tuloksena päädyimme myös ilmajoogakankaaseseen, koska siinä tuntui olevan mukana myös kiipeilymahdollisuus.


Tein tilauksen. Tilasin siis puunväriset voimistelurenkaat valkoisilla hihnoilla. Lisäksi tilasin valkoiset puolapuut ja harmaan ilmajoogakankaan valkoisilla hihnoilla. Voimistelurenkaisiin ja ilmajoogakankaaseen tilasin myös laakeroidut kattokannakkeet palomieshakasella.


Tilaus netissä oli vaivaton. Tilausvahvistus tuli lähes heti. Sain itse valita toimitusajan, ja siitä muistutettiin tekstiviestillä. Tilaus tuli kotiovelleni nopeasti.


Tuotteet kokosin itse, mutta asennukseen otin ammattilaisen. Kattokannakkeet ovat kiinni puupalkissa, joka kiinnitettiin kattopalkkeihin. Tulos on tukeva. Olisin osannut itsekin kiinnittää puolapuut seinään, mutta kun otin ammattilaisen tekemään kattokiinnitykset, niin päätin, että hän myös kiinnittää puolapuut.


Tuotteista yllättäjäksi meidän perheessä muodostui ilmajoogakangas. Siinä voi helposti ilmajoogailla, mutta se on myös ihana rauhoittautumispesä köllötellä. Meidän perheessä ilmajoogakankaita olisi melkein mennyt kaksi. Nyt joku lapsi keksii tempun, ja muut matkivat perässä. 





Ostin tuotteet lapsille, mutta olen itse ihan hurahtanut tuohon ilmajoogakankaaseen. Huomaan, että siinä pienin stepein alkaa luottamaan enemmän omaan kehoon, ja uskaltaa tehdä aina hiukan 'hurjempia` temppuja. Olen silti siinä ihan aloittelija, mutta minusta jo sekin, että uskallan roikkua pää alaspäin, pelkillä jaloilla kankaassa kiinni on minulle ihan hurjaa. Yksi lapsistani on jo ns. `ilmajoogakangaskieputus` vaiheessa, se vasta hurjaa onkin. Eli kehittymismahdollisuuksia minulla ainakin löytyy.


Meidän perheelle Suomen Voimistelutuotteen tuotteet ovat olleet ihan nappivalinta. Tuotteita on todella helppo suositella. Meidän koko perheellä liikunnallinen aktiivisuus, ja yhdessä liikkuminen on lisääntynyt. 







Blogikirjoitus on tehty yhteistyössä Suomen Voimistelutuotteen kanssa. Suomen Voimistelutuote valmistaa tuotteet Lempäälässä ja sen tärkeimmät arvot ovat kotimaisuus, tuotteiden pitkäikäisyys ja turvallisuus. `Haluamme olla mukana tukemassa lasten liikunnallisuutta, sekä kannustaa lapsia olemaan rohkeita ja kekseliäitä. Lapsen tasapaino, puristusvoima ja lihasvoima kehittyvät huomaamatta temppuilun lomassa.`






Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa

Lue lisää... "Kieppumista ilmajoogakankaassa"

tiistai 20. lokakuuta 2020

Lapselle pankkikortti



Lapselle pankkikortti. Minulla on kaksi lasta jo pitkään haavellut omasta maksukortista. Nuoremmalla lapsella haave tulee naapurin lapsilta, joilla on omat pankkikortit. Vanhemmalle lapselle kortti pitää saada käyttötarpeeseen, korostuneesti nyt korona aikaan. Hän tuli esim. täysin poikkeuksellisesti yksi päivä taksilla kotiin ja epäiltiin, että takseihin ei käteinen käy (olisi käynnyt), siksi minä menin maksamaan matkan kotipihalla. Toimi toki noinkin, mutta on joustavampaa, että lapsi voi toimia omatoimisesti. 

Nyt aktivoiduin asiassa. Lapsillani on tilit S-pankissa (koska vuosien takainen osuusmaksu kikkailu) ja Nordeassa. S-pankissa olisi S-etukortti Visa Debit. Se on yli 7 vuotialle lapsille ja maksuton. Nordealla olisi Nordea Electron kortti, joka on alle 18 v maksuton. 

 Nuoremman pojan mielestä Nordean kortti olisi esteettisesti kauniimpi. Toisaalta kokemukseni on, että Nordeasta ei saa ikinä ketään kiinni ja toimipisteet ovat mielessäni aina kiinni. Uskon, että kortin hommaaminen Nordeasta osoittautuu hankalaksi. Taidan siis pakata pojat autoon, ottaa passit mukaan ja piipahtaa kauppareissulla S-pankin toimipisteellä. Tulisikohan tuo asia yhdellä kerralla kuntoon? 

Onko teidän lapsilla omat maksukortit? 

#lapsenmaksukortti #säästäminen @nordea_fi @s_pankki

Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

 

* Kulutusluotto kohtuullisella korolla Vakuudeton kulutusluotto 1000 - 10000 € pankkitunnuksilla. Lyhennys alkaen 26.5€ / kk. Saat valita lainakorkosi itse, täytä ilmainen hakemus nyt! *

 

Lue lisää... "Lapselle pankkikortti"

lauantai 26. syyskuuta 2020

Omatoiminen vuokralainen






Pari kuukautta sitten yhden sijoitusasunnon wc:n katosta alkoi tippua vettä🙄. 'Ruuvin' kohta tipotti hiukan vettä tasaisella tipalla. Tilanteesta seurasi ilmoitus huoltoon. Huoltomies kävi ja totesi jatko tarpeen. Täysi hiljaisuus. Uusi yhteys huoltoon. Kostausmittaus ja kartoitus. Yläkerran asunnon wc istuin oli tiputtanut pitkään vettä yläkerran asunnon lattiarakenteisiin. Asuntoni wc:n katon alaslasku ja yläpohjan rakennetta tulee uusia. Remontti ensi kuussa. Yllä olevan huolehti lähes täysin vuokralainen, minä olin vaan informaatioketjun osa.


Remontin kesto on noin 2-3 viikkoa, josta noin viikon suihku ja wc pois käytöstä. Taloyhtiössä yleinen suihku ja wc käytössä.


Sovimme tekstiviestillä vuokralaisen kanssa 25 % vuokranalennuksen lokakuun vuokraan. 


#vuokraemäntä #sijoittaminen #asuntosijoittaminen #vuokralainen #vesivahinko




Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

* Turvallinen testivoittaja. OK Moneyn pikalaina 50-2100 € tutkimusten paras. Hae linkistä! *

 

Lue lisää... "Omatoiminen vuokralainen"

maanantai 21. syyskuuta 2020

Fiskars on kyllä kallis vai onko?





Ostin Fiskars tuotteita. Onhan ne kalliita. Hinta on varmaan noin kolminkertainen muihin merkkeihin verrattuna. Yleissakset 19.95 e, kuorija 7,50 e, tomaattiveitsi 11,95 e ja vihanneskuorija 8,95 e. Huh, huh mitkä hinnat. Silti ostin. Meillä kaikki sakset ovat lasten ruohon ulkoleikkelyjen jälkeen ihan tylsiä (salaa veivät sakset aina ulos). Kuorimaveitsi meni rikki. Vihanneskuorija hävisi. Oli pakko saada uudet. Ja kunnolliset. Tein hyllyllä pitkään valintaa ja pakko oli valita kallein. 


Jäin itse miettimään, että pitäisikö ostaa Fiskarsin osakkeita, jos muillakin on samanlainen ostopäätös kaupan hyllyillä. Osake on nyt 11.30 e kursissa. Ja maksaahan Fiskars osinkoakin. No nykyään Fiskars ei kuulu minun ostoslistaa, mutta pitäisikö osake ottaa edes seurantaan? 


Valitettavasti ei ole kaupallinen yhteistyö😀, vaikka perheemme on juurikin kohderyhmää.

#fiskars @fiskarssuomi #osakesijoittaminen #helppoarki #suurperhe #saksettylsistyy



Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

 

* Kulutusluotto kohtuullisella korolla Vakuudeton kulutusluotto 1000 - 10000 € pankkitunnuksilla. Lyhennys alkaen 26.5€ / kk. Saat valita lainakorkosi itse, täytä ilmainen hakemus nyt! *

 

Lue lisää... "Fiskars on kyllä kallis vai onko?"

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Airbnb ilmoituksen tekeminen




Tämän päivän pikkutehtävä oli Airbnb ilmoituksen tekeminen pikkukaksiosta. Yksi asunto vapautuu parin-kolmen kuukauden päästä ja päätin tehdä siitä Airbnb ilmoituksen. Olen aiemmin onnistuneesti säästänyt paljon aikaa, kun aloitin tekemään ilmoitusta toisen ilmoituksen kopiosta. No nyt ei mennyt heittäen oikein . Aiemmin Airbnb järjestelmä on antanut muuttaa asunnon osoitteen ilmoituksen tekovaiheessa. Nyt se kopiodun asunnon osoite on ja pysyy. Muutosta ei voi tehdä itse. Siispä piti laittaa osoitteen muutospyyntö Airbnb tukeen. Se on yleensä ollut nopea vastaamaan. No, onneksi ilmoituksella ei ole kiire.


Onko muilla asuntosijoittajilla asuntoja myös Airbnb portaalissa? Minä olen ihan Airbnb fani 😍


 #asuntosijoittaminen #airbnb #airbnbsuomi #arjenpikkutehtävät


Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

* Turvallinen testivoittaja. OK Moneyn pikalaina 50-2100 € tutkimusten paras. Hae linkistä! *

 

Lue lisää... "Airbnb ilmoituksen tekeminen"

tiistai 15. syyskuuta 2020

Marjat pakkaseen ja ilmaiset taimet maahan, säästämistä vai harrastus?




Punaviinimarjaa, mustaviinimarjaa, valkoviinimarjaa, vadelmaa ja karviaista. Eri sekotuksilla. Suurin osa lasten poimimana. Ilmaista mummolasta❤. Tai no näissä lasten poiminta tilanteissa, minä maksan lapsilleni kunnon hinnan (hinta on melkeinpä suoraan pois minun lapsille tarkoitetusta budjetista, kun nappulat ostavat 'omilla rahoillaan' tarvikkeita, jopa käyttövaatteita). Tänään on vasta 'palkanmaksu' koulun jälkeen, mutta köyhenen 23 euroa. Pakkanen pullistelee 😀 (Jos joku olisi kertonut 20 vuotta nuoremmalle minälleni, että joskus sinäkin poimit hymyssä suin marjoja, ihan omaksi iloksi, en olisi ikinä uskonut. Elämä on ihanaa muutosta ❤)

Kuinka ahne voi olla? Otin vielä auton täyteen pensaita (takakontista pursusi viidakkoa auton sisätilaan ja viimeinen penkkirivi sai ihan omia jätesäkkejä, viinimarjapensaita juurakkoineen). Ahneus iski. Kun ilmaiseksi sain😍. Meinasin laittaa taaimmaiselle autopenkille pienimmän lapseni, että mahtuu juuri ja juuri istumaan. Nuorimmainen ilmoitti, että ei istu viidakossa. Onneksi muut lapseni innostuivat viidakkomatkasta ja takapenkinkin suosio oli taattu. Pensaat sain ilmaiseksi, kun kaivoin ne itse, mutta istutusmultaan meni 10 e (40 l x 4 säkkiä puutarhamultaa). Nyt on omassa pihassa viinimarjaa (musta, puna ja valkoinen), karviaista ja raparperiä. Lisäksi nykäisin pihaan pari vaahteraa ja pari pihlajaa. Ihan uusi harrastus (tai no yhden poikani harrastus, mutta mitäpä sitä ei seuraksi tekisi).

Onko marjojen poimiminen ja ilmaisten taimien istuttaminen säästämistä vai onko se vaan harrastus, jossa sattuu syntymään säästöä? Minusta tuntuu ainakin että minulla on uusi harrastus lasten kanssa, eikä säästö siinä sivussa haittaa yhtään.

#arkistasäästöä #lapsityövoimaa #marjanpoiminta #ilmaistaruokaa #säästäminen #kivaharrastus #suurperhe #itsellinenäiti

Muista tilata kanava youtube kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI



*Tilaa Haltin uutiskirje ja saat -20% alennuksen verkkokauppaan!*
Lue lisää... "Marjat pakkaseen ja ilmaiset taimet maahan, säästämistä vai harrastus?"

torstai 10. syyskuuta 2020

Osakesalkun ääripää osakkeet (korona nousu ja kun halvalla sai)


Katsoin pitkästä aikaa omien osakkeideni osakekurssien kehitystä. Minulla on pieni osakesalkku, jota yritän huonolla menestyksellä kasvattaa, hajautus mielessä. Tykkään enemmän ostaa asuntoja, mutta onhan osakkeissa omat hyvät puolensa. No huono puoli osakkeissa on, että ne tuntuvat aina kalliilta. Osakesalkun ääripäät kurssikehtiyksessä ovat Stora Enso ja Outokumpu. Ns. koronaostona (12.3.20) ostin Stora Enson osakkeita, niiden muutos on ollut +46,96 % (muutos noin puoleen vuoteen). Olen myös ostanut Outokumpua (kun halvalla sai). Outokummun osakkeiden muutos on ollut -41,18 % (muutos noin 20 kk). Outokumpu on kylläkin lisäksi maksanut osinkoja. Onhan nuo hurjia muutoksia. Minulla siis osakkeet ostettu pitkään salkkuun, eli kokonaisuus on hyvinkin paketissa ja voisin jatkaa osakeostoja (kunhan ne vaan olisivat helpommin ostettavissa eli halvempia) Millainen osakesijoittaja sinä olet? Mitkä ovat sinun osakesalkun ääripäät? #osakesijoittaminen #sijoittaminen #osinkotuotto #arvonkehitys #säästäminen #taloudellinenriippumattomuus


Muista tilata kanava Youtubekanava. Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw Instagram @puolimiljoonaapaaomaa
Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI



*Ansaitse rahaa verkkosivuiltasi!*
Lue lisää... "Osakesalkun ääripää osakkeet (korona nousu ja kun halvalla sai)"

tiistai 8. syyskuuta 2020

Uusi sijoitusasunto-ostos

Asuntosijoitussalkku kasvoi alkukeväästä, jolloin tein uudisrakennuksen huoneistosta kaupat. Rakentminen oli silloin vielä kesken. Asunnossa on jo vuokralainen. Vuokrasin asunnon lopulta kalustettuna.



#asuntosijoittaminen #sijoittaminen #taloudellinenriippumattomuus

Muista tilata kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


*Ansaitse rahaa verkkosivuiltasi!*
Lue lisää... "Uusi sijoitusasunto-ostos"

maanantai 7. syyskuuta 2020

Vuosittainen sähkönkilpailutus




Perinteinen sähkösopimuksen kilpailutus. Meni hermo, kun nykyisellä palvelutarjoajalla ei löytynyt sähkönkulutusdataa automaattisesti. Olin siis kilpailuttamassa sähköjä omaan kotiin. Yritän tehdä laskelman / kilpailutuksen joka vuosi. Aiemmin sähköä on voinut saada edullisemmallakin sopimuksella kuin vuotta ennen otetulla sopimuksella. Laskin, että nopeammin selviän kynä-paperi laskelmalla edellisistä laskuista, kun että avaan jonkun 'omasähkökannan' jonnekin ja vieläpä muistan siihen myöhemmin salasanat. No laskelma (vertailu muiden palveluntarjoajien tarjouksiin minun omilla luvuilla) näytti, että minulla olikin ihan suht edullinen sähkösopimus voimassa. Eli muutosta palveluntarjoajaan en tehnyt. Eli vieläkään en sitä paveluntarjoajan dataa netistä näe 😂. Siispä lyijykynä ja paperi antavat ihan hyvät (ja nopeat) laskelmapohjat vissiin jatkossakin 😎 #säästäminen #sähkönkilpailutus #säästäsähkössä 
Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


Lainaa luotettavasti OK Moneyn laina 50-2100 € on tutkitusti paras. Hae turvallisesti linkistä! *
Lue lisää... "Vuosittainen sähkönkilpailutus"

perjantai 28. elokuuta 2020

Voiko lapselta ostaa oppimista? 20 € lukuhaaste


Lahjooko muut lapsiaan? Minulla on ollut pienenä huolenaiheena kahden lapseni lukutaito. Toivoisin lapsiltani sujuvampaa lukutaitoa ja jopa innostusta lukemista kohtaan. Aina välillä pääsen tavoitteeseen, mutta nyt ote on taas livennyt. Omatoiminen lukeminen on unohtunut tai vähintään muuttunut pakkopullaksi. Päätin ottaa härkää sarvista ja lahjoa oikein urakalla. Vai mitä sanotte? 

20 € lukuhaaste, 15 min lukemista 20 peräkkäisenä päivänä = 20 euroa. Säännöt: omatoiminen lukeminen, ääneen, ei illalla.

Lopulta tein kolmelle lapselle lukuhaasteen. 20 € x 3 = 60 euroa. Summa kuullostaa kovalta, mutta lapset saavat ostaa summalla jotain hyödyllistä (kouluvälineitä, kouluvaatteita...), joten osa tuosta tulee minun säästöksi, kun minun ei tarvitse sitten ostaa tuotteita. Osa toki menee ns. höpöhöpöön...


Katsotaan miten lapset innostuvat tästä. Meillä on joskus ollut 30 € ja 30 päivän lukuhaaste. Se toimi hyvin.

Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw
(Muista tilata kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava.)

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa
Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


Lainaa 10 000€ asti Hae lainaa minkä verran tarvitset, lyhennys alkaen 26.5€ / kk. Saat itse päättää lainakorkosi. Autamme sinua saamaan edullisimman lainan. Täyty ilmainen hakemus nyt! *
Lue lisää... "Voiko lapselta ostaa oppimista? 20 € lukuhaaste "

tiistai 25. elokuuta 2020

Avaimenluovutuspalvelu



Minun asuntosijoittajan arkea on helpottanut, kun löysin avainluovutuspalvelun. Joissain kaupoissa ja kioskeilla on valmis palvelu avaimenluovutukselle. Vien avaimet valmiiksi kauppaan ja vuokralainen noutaa nimellään ja puhelinnumerollaan avaimet. Helpottaa kummasti, jos vuokralaisella tai vuokranantajalla on hiukankin muuttuva aikataulu. Minulla on tulossa vuokralainen, jolla hiukan aikataulu haussa. Sopimusasiat on jo kaikki kunnossa, vain avaimet enää puuttuvat. Minä en joudu olemaan yhtään passissa odottamassa. Vaan saamme molemmat liikkua omilla aikatauluilla. Minulla on toiminut moitteettomasti tämä järjestely.

#asuntosijoittaminen #arjenaikataulu

Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw Instagram @puolimiljoonaapaaomaa
Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


Lainaa 10 000€ asti Hae lainaa minkä verran tarvitset, lyhennys alkaen 26.5€ / kk. Saat itse päättää lainakorkosi. Autamme sinua saamaan edullisimman lainan. Täyty ilmainen hakemus nyt! br />
*

Lue lisää... "Avaimenluovutuspalvelu"

tiistai 18. elokuuta 2020

Frisbeegolf #ilmainenharrastus


Minun pikkupojat innostuivat viikonloppuna frisbeegolfista. Olen joskus ostanut joitain frisbeegolf kiekkoja. Pojat tekivät naapurin lasten kanssa metsään radan. Käytettävissä oli vain yksi frisbeegolfkori, joten pojat raahasivat sitä lähimetsässä 'radan' mukaiseen kohtaan. Siinä taisi mennä koko lauantai metsässä viiden pojan voimin. Poikien asenteesta innostuneena vein heidät sunnuntaina oikealle radalle. Radan voi kiertää ilmaiseksi. Kolmen tunninkaan jälkeen, ei kuulunut puhelinsoittoa hakemaan. Huolestuin ja soitin. 'Me ollaan kävelemässä kotiin' (Matkaa radalta tulee kotiin noin 10 km). Lisäksi pojilla oli mukana vain vesipullot (ei evästä, eikä rahaa). Nälkä oli yllättänyt kesken kävelyn nuoret miehet. Pulloja matkalla keräämällä oli saatu 45 senttiä. 'Mutta halvin leipäpussi maksoi 49 senttiä'. Joten leipä jäi haaveeksi. Ja olivat ostaneet riisipiirakkaa ja jakaneet kaikille. Hain pojat keskustasta. Autossa oli 10 senttiä lattialla. 'Kattokaa, 10 senttiä!' Poikien mielestä iso raha. 'Tällä me oltas saatu se iso leipäpussi'. Raha on kyllä niin suhteellista. Onko 10 senttiä paljon? Pojille sekin tuntui olevan liikaa.


Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Insta @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


*Tilaa Haltin uutiskirje ja saat -20% alennuksen verkkokauppaan!*
Lue lisää... "Frisbeegolf #ilmainenharrastus"

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Kasvomaskin ompelu on ihanaa!

 


Lapset lähtivät kouluun. Nuorimmainen nukkuu. Huoneet siivottu. Pyykki pyörii. Talo imuroitu. Käyn vissiin täysillä. Ei mitään tekemistä. Innostuin kasvomaskeista. Oli ihanaa mennä kangaskauppaa, ostaa maskikankaat. Marimekkoa päällikangas, 100 % pehmeää puuvillaa sisävuori. Kestää pesun 60 asteessa. Kasvomaskit testattu monen kokoiseen päähän. S koko noin 4 vuotiaalle. M koko noin 9 vuotiaalle. L koko aikuiselle (minä itse voin käyttää L ja M kokoja). Innostuin niin että haluaisin vaan ommella. Tyhjää kaikki aamupäivät. Jos kasvomaski tarvetta niin minulta saa kasvomaskeja. Ihan itse teen. Nyt valmiina 8 kpl L kokoa, 10 kpl M kokoa ja 5 kpl S kokoa. Eli valmiina ihan koko meidän porukalle. Ja lisää voisin tehdä vaikka heti. Ehkä teenkin, kun oli niin kivaa!

Maski ei vastaa henkilösuojaimia tai kirurgisia suojauksia. Maski ei esim. anna suojaa koronavirusta vastaan. 

Suosittelen jokaiselle omien maskien tekoa. Marttojen sivuilla tosi hyvä perusohje (jota vähän tuunasin, esim korvan taakse kuminauhat, kun solmiminen esim lapselle vaikeaa ja lisäksi solmuun liittyy riskitekijä lapsilla). Tekeminen on terapeuttista.Tähän saattaa jopa hurahtaa. 



 


#kasvomaski #ompeluharrastus #säästäminen


Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Insta @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

Lue lisää... "Kasvomaskin ompelu on ihanaa!"

perjantai 26. kesäkuuta 2020

Asuntosalkku kasvaa!



Muista tilata kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


*
Lainaa 10 000€ asti Hae lainaa minkä verran tarvitset, lyhennys alkaen 26.5€ / kk. Saat itse päättää lainakorkosi. Autamme sinua saamaan edullisimman lainan. Täyty ilmainen hakemus nyt! *
Lue lisää... "Asuntosalkku kasvaa!"

perjantai 19. kesäkuuta 2020

Asunnonosto pohdintaa: lunastan, en lunasta, lunastan...

Asunnonosto pohdintaa: lunastan, en lunasta, lunastan...





Muista tilata kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI



Lainaa luotettavasti OK Moneyn laina 50-2100 € on tutkitusti paras. Hae turvallisesti linkistä! *
Lue lisää... "Asunnonosto pohdintaa: lunastan, en lunasta, lunastan..."

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Podcast säästämisen ja sijoittamisen aloittamisen vaikeus


Podcast: säästämisen ja sijoittamisen aloittamisen vaikeus. Mukana keskustelemassa Femmadonna. Hän pitää talousblogia, jonka tavoite on `Kolmekymppisen "Neiti-hetken-mielijohteen" kamppailu kohti järkevämpää taloutta.` 

Linkki alla youtubekanavalle:

https://youtu.be/zxNFUkLjae0

Yhdistä pienet lainat ja säästät. Yhdistä erilliset lainat ja säästä. Lyhennykset alkaen 26.5€ / kk. Voit yhdistää lainat hakemalla Fixuran kautta vertaislainaa ja maksaa kaikki pienemmät isokorkoiset lainasi kerralla pois. Hae nyt! *




Femmadonnan blogiesittelyn löydät täältä 
https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/2020/05/podcast-esittelyssa-talousbloggari.html
Femmadonnan blogi löytyy täältä http://femmadonna.blogspot.com/

Muista tilata kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram: @puolimiljoonaapaaomaa
Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

*Lainojen yhdistäminen on järkevää. Yhdistä kalliit pikavipit, kulutusluotot ja muut pienlainat Rahalaitos.fi palvelussa yhdeksi lainaksi – säästät selvää rahaa.*

*Lainaa luotettavasti OK Moneyn laina 50-2100 € on tutkitusti paras. Hae turvallisesti linkistä! *
Lue lisää... "Podcast säästämisen ja sijoittamisen aloittamisen vaikeus"

perjantai 29. toukokuuta 2020

Mihin haluan säästää? Mistä motivaatio? Mistä kaikki alkoi?

Mihin haluan säästää? Mistä motivaatio? Mistä kaikki alkoi?




Muista tilata kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


Lainaa 10 000€ asti Hae lainaa minkä verran tarvitset, lyhennys alkaen 26.5€ / kk. Saat itse päättää lainakorkosi. Autamme sinua saamaan edullisimman lainan. Täyty ilmainen hakemus nyt! *
Lue lisää... "Mihin haluan säästää? Mistä motivaatio? Mistä kaikki alkoi?"

lauantai 23. toukokuuta 2020

Harrastuskulut koronan aikana

Harrastuskulut koronan aikana.



Muista tilata kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram https://www.instagram.com/puolimiljoonaapaaomaa/ Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


Lainaa luotettavasti OK Moneyn laina 50-2100 € on tutkitusti paras. Hae turvallisesti linkistä! *
Lue lisää... "Harrastuskulut koronan aikana"

perjantai 22. toukokuuta 2020

@puolimiljoonaapaaomaa Instargramissa



Puoli miljoonaa pääomaa on nyt Instagramissa @puolimiljoonaapaaomaa

Tervetuloa seuraamaan.



Muista tilata kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram https://www.instagram.com/puolimiljoonaapaaomaa/ Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


Lainaa luotettavasti OK Moneyn laina 50-2100 € on tutkitusti paras. Hae turvallisesti linkistä!*
Lue lisää... "@puolimiljoonaapaaomaa Instargramissa"

tiistai 19. toukokuuta 2020

1000 tilaajaa Puoli miljoonaa pääomaa youtubekanavalla!

1000 tilaajaa Puoli miljoonaa pääomaa youtubekanavalla!




Muista tilata kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


Lainaa 10 000€ asti Hae lainaa minkä verran tarvitset, lyhennys alkaen 26.5€ / kk. Saat itse päättää lainakorkosi. Autamme sinua saamaan edullisimman lainan. Täyty ilmainen hakemus nyt! *
Lue lisää... "1000 tilaajaa Puoli miljoonaa pääomaa youtubekanavalla!"

perjantai 15. toukokuuta 2020

Podcast: esittelyssä talousbloggari Femmadonna


Podcast: esittelyssä talousbloggari Femmadonna. 

Kolmekymppisen "Neiti-hetken-mielijohteen" kamppailu kohti järkevämpää taloutta. http://femmadonna.blogspot.com/


Muista tilata kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


*Tarvitsetko lainaa? Saat lainatarjoukset kumppaneiltamme jopa minuuteissa. Vertaa ja valitse sinulle sopivin yli 25 lainatalon joukosta.*
Lue lisää... "Podcast: esittelyssä talousbloggari Femmadonna"

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Korona: Puskurirahojen ajoituksen sattuma



#korona Puskurirahojen ajoituksen sattuma



Muista tilata kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI
http://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/

*Tarvitsetko lainaa? Saat lainatarjoukset kumppaneiltamme jopa minuuteissa. Vertaa ja valitse sinulle sopivin yli 25 lainatalon joukosta.*


Lainaa luotettavasti OK Moneyn laina 50-2100 € on tutkitusti paras. Hae turvallisesti linkistä!*
Lue lisää... "Korona: Puskurirahojen ajoituksen sattuma"

Koronan vaikutus minun sijoituksiin

Koronan vaikutus minun sijoituksiin


Muista tilata kanava! * Yhdistä pienet lainat ja säästät. Yhdistä erilliset lainat ja säästä. Lyhennykset alkaen 26.5€ / kk. Voit yhdistää lainat hakemalla Fixuran kautta vertaislainaa ja maksaa kaikki pienemmät isokorkoiset lainasi kerralla pois. Hae nyt! * Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

Tilaa Haltin uutiskirje ja saat -20% alennuksen verkkokauppaan! *

* Lainaa luotettavasti OK Moneyn laina 50-2100 € on tutkitusti paras. Hae turvallisesti linkistä! *
Lue lisää... "Koronan vaikutus minun sijoituksiin"

perjantai 1. toukokuuta 2020

Esikuvan vaikutus

Esikuvat vaikuttavat minulle positiivisesti. Ketä sinä ihannoit ja seuraat?


Muista tilata kanava! Jos tykkäsit jaksosta, muista painaa tykkää nappia. Jos haluat saada seuraavan videon, niin muista tilata kanava. Ota seurantaan myös Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


*Lainojen yhdistäminen on järkevää. Yhdistä kalliit pikavipit, kulutusluotot ja muut pienlainat Rahalaitos.fi palvelussa yhdeksi lainaksi – säästät selvää rahaa.*

*   Lainaa luotettavasti OK Moneyn laina 50-2100 € on tutkitusti paras. Hae turvallisesti linkistä! *
Lue lisää... "Esikuvan vaikutus"