tiistai 25. toukokuuta 2021

Onko minulla nyt tylsin vaihe varallisuuden kasvattamisessa?




Olen ollut kova tekemään laskelmia. Olen säästänyt paljon. Olen karsinut välillä kulut ihan minimiin. Olen nauttinut jollain lailla karsitusta, minimalistisesta elämästä. Nyt olen eri vaiheessa.


Nyt olen rauhoittunut säästämisen ja kulujen karsimisen kanssa. Nykyään yritän tasapainotta taloutta niin, että tunnen, että saan rahoilleni vastinetta. Joissakin asioissa huomaan olevani taloudellinen, mutta sitten taas toisessa asiassa `törsään`. Haluan käyttää rahani niin, että kuluni muodostuvat sellaista asioista, joista nautin tai jotka ovat minulle tärkeitä. 


Koen, että olen säästänyt ja sijoittanut ennen siksi, että haluan itselleni vapauden olla työelämästä riippumaton kotiäiti. Yrittäjyys osana pääomaa on varmistanut minulle työelämästä riippumattoman arjen. 


Säästämisen ja sijoittamisen päämäärä on liikkunut koko ajan. Ensin vahvasti mukana oli pelkästään numeraalinen varallisuuden kasvatus. Päämäärä on vähitellen muuttanut suuntaa, kun varallisuus on kasvanut. Nyt tunnen, että voin vaan antaa varallisuuden olla ja antaa sen kasvaa itsekseen. Säästäminen on jäänyt toissijaiseksi. 


Jos päämääräni olisi yhä mahdollisimman paljon varallisuuden kasvatus, lapseni eivät harrastaisi talvisin esim laskettelua. Mutta sen sijaan, että poistaisin harrastuslistalta kalliin laskettelun, olen luvannut lapsilleni, että ensi kaudella myös minä itse menen mäkeen. Huomaan haaveilevani uusinta lomasta lasten kanssa Lapin laskettelukeskuksessa pelkästään lasketellen ja saunoen. 


#säästäminen #sijoittaminen #varallisuus #omatalous #laskelmat 


Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI



*Tilaa Haltin uutiskirje ja saat -20% alennuksen verkkokauppaan!*
Lue lisää... "Onko minulla nyt tylsin vaihe varallisuuden kasvattamisessa?"

tiistai 18. toukokuuta 2021

Yrityksen kustannustuki 3 haettu


Hain yritykselleni Valtionkonttorilta kustannustukea. Kyseessä on koronan kustannustuen kolmas kierros. Minulla ei ole yritykselläni työntekijöitä, vaan olen ihan yksinyrittäjä. Aiemmissa kustannustuissa työntekijöiden puute on rajannut yritykseni pois kustannustuen piiristä eli en ole voinut hakea niitä. Nyt ainakin mediassa mainostettiin, että tukea on suunnattu enemmän yksinyrittäjillekin. Siispä päätin hakea kustannustukea yritykselleni.


Olin yllättynyt, miten helppoa hakeminen oli. Lomakepohja, mikä tuli täyttää, oli selkeä ja osittain jo valmiiksi täytetty verohallinnon yritystä koskevilla tiedoilla. Lisätukena oli koko ajan chat mahdollisuus. Loistavaa palvelua. Chat viestiin vastasi `ihan ihminen` ja vastaus oli niin selkeä, ettei asiaa olisi voinut selkeämmin sanoa (että lisätietolomakkeella voi lähettää tarkentavan tiedon). 


Olin valmistautunut lomakkeen tekemiseen niin, että olin ottanut etukäteen esiin yritykseni talousluvut vertailukaudelta ja hakukaudelta. Pienen mokan olin tehnyt, kun olin laskenut lukuja yhteen kustannusryhmittäin ja lomakkeessa kysyttiinkin luvut kuukausikohtaisesti, joten jouduin purkaamaan hiukan lukuja enemmän takaisin auki. Helppoa oli silti!


Mutta jos koronan lauettua maaliskuussa 2020 yrityksiä alettiin tukea `väärästä päästä` kehittämiseen eli mahdollistaen ulkopuolinen konsulttipalveluidenosto Business Finlandin kautta (tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, kehittämistuki), niin nyt yli vuotta myöhemmin valtion kustannustuen hakeminen ja kohdistuminen välttämättömiin kustannuksiin, tuntuu todellakin järkevämmältä, vaikkakin suhteessa liian pieneltä. Vaikka suhteessa liian  pieneltä koska, jos kevään 2020 kehittämistuki oli 1,3 mrd euroa ja olikohan niin niin että kustannustukea on jaettu 400 miljoonaa euroa (kustannustuki 1 ja 2 vaiheessa). Mutta näillä mennään, mitä on annettu.


#kustannustuki #yrittäjyys

Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


*Turvallinen testivoittaja. OK Moneyn pikalaina 50-2100 € tutkimusten paras. Hae linkistä!*
Lue lisää... "Yrityksen kustannustuki 3 haettu"

lauantai 15. toukokuuta 2021

Työelämään tutustuminen



Poikani tuli vähän aikaa sitten iloisena kotiin. Hän oli saanut koulusta TET-jakson (TET = työelämään tutustuminen) lomakkeen kotiin ja nyt hän halusi itselleen työelämään tutustumis työpaikan. Minä `täysin fossiilina` ehdotin, että hän voisi tulla tutustumaan minun yritykseen. Poikani nauroi idealleni ja kertoi, että hän olisi kunnianhimoisempi. Hän haluaa mennä kaverinsa kanssa Prismaan töihin. Hän oli sopinut kaverin kanssa pyöräilevänsä Prismaan ja kysyvänsä sieltä TET harjottelupaikkaa. Täytimme siis lomakkeet valmiiksi, minun allekirjoituksineen. Olin ilahtunut pojan omatoimisuudestaan ja olin varma, että paikkaa ei irtoa. 


Parin tunnin päästä pihaan pyöräili vieläkin iloisempi poika. Laput oli täytetty Prisman puolestakin ja poikani oli saanut työsopimuksen allekirjoitettuna. Hän pääsi Prismaan TET harjotteluun. Lisäksi hänellä oli selkeät kirjalliset ohjeet tulevaan työharjoitteluun. Hän saa maskin ja työpaikkalounaan työpaikalta. Töissä pitää olla siistit vaatteet. 


Työharjoittelu oli viikon pituinen ja kesti 6 h /päivässä.


Minä yritin kertoa pojalle työelämän totuuksia, kuten töissä pitää olla aina hyvissä ajoin. Töissä pitää olla aina oma-aloittelinen, reipas ja mahdollimman nopea. Kertasin myös hymyn merkityksen. Sain vaan naurua. Poikani kuulemma tiesi kyllä, miten töissä toimitaan. 


Prisma huolehti hyvin harjottelijoistaan. Pojallani oli kivat esimiehet ja hyllytys ja hinnoitteluhommaa löytyi monelta osastolta. Poikani tykkäsi työstä, vaikka viimeisen päivän jälkeen hän kertoi, että ei kyllä jaksaisi hyllyttää tarvikkeita loppuelämäänsä. Hän sai työtodistukseen kiitettävän kaikista osa-alueista. Kokeilu oli loistava.


Harjottelun jälkeen mainostin nuorille suunnattuja kesätyösetelejä. Lisäksi saimme monia hyviä keskusteluja palkanmäärästä, mihin palkka riittää ja siitä että omien kustannusten eteen joutuu tekemään töitä.


#prisma #tetharjottelu #kesätyöseteli #työelämä


Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


*Arkadia Rahoitus auttaa sinua etsimään sopivimman lainatarjouksen! Arkadia Rahoituksen kautta löydät helposti ja nopeasti juuri itsellesi sopivimman rahoitusratkaisun eri rahoitusyhtiöiden ja pankkien tarjonnasta. Palvelu on maksuton!*
Lue lisää... "Työelämään tutustuminen"

tiistai 11. toukokuuta 2021

Taulukkolaskentaystävästä sijoittajaksi



Olen ollut hyvin innokas taulukkolaskentaystävä. Joskus laitoin kaikki luvut excel taulukkoon. Minulla oli silloin varmaan tarve saada talousluvut hallintaan. Kun jokainen luku `kuuluu` johonkin (jokaiselle luvulle on oma paikka), on lopulta taloudellinen sekasoppa hallinnassa. Tästä hallinnasta on helppo lähteä trimmaamaan lukujen kokonaisuutta. 


Minä mietin tässä vaihessa, että mihin haluan rahaa käyttää? Mitkä ovat omat arvoni? Tein toisesta päästä taulukkoja. Katsoin mihin rahani kuluvat ilman kontrollia. Katsoin kokonaisuutta. Montako prosenttia tuloistani menee mihinkin kuluerään?


Lopulta olin yleistänyt luvut monena kuukautena niin, että katsoin, että kokonaisuus ei ole minun elämästä. Luvut eivät olleet minun elämänarvojeni mukaiset. Yhden tällaisen käännekohdan muistan, kun esikoinen oli päivähoidossa ja minä kävin töissä. Esikoinen oli täyttänyt kolme vuotta ja olin palanut kodinhoitotuen jälkeen virkaani. Työ oli kivaa! 

Mutta! En halunut, että lapseni joutuu olemaan muiden hoidossa. Yhtälöstä teki älytöntä, kun minulla jäi joka kuukausi noin puolet palkasta käyttämättä. Halusin ostaa sillä palkan osalla vapaa-aikaa.


Tämä `vapaa-ajan ostamisen` oivallus on kantanut jo runsaasti yli kymmenen vuotta. Pistin tulovirrat niihin kohteisiin, mihin halusin. 

Tykkäätkö sinä tehdä oman talouden laskelmia?  


#säästäminen #sijoittaminen #asuntosijoittaminen #osakesijoittaminen #taloudenhallinta #suurperhe #itsellinenäiti

Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

* Turvallinen testivoittaja. OK Moneyn pikalaina 50-2100 € tutkimusten paras. Hae linkistä! *

Lue lisää... "Taulukkolaskentaystävästä sijoittajaksi"