keskiviikko 29. elokuuta 2018

Miten opetan lapsiani käyttämään rahaa?



Minulla on monta lasta. Lapset ovat hyvin eri ikäisiä ja heidän kanssa rahasta tai yrittäjyydestä keskustelu on kyllä hauskaa viihdettä.

Kymmenvuotiaana poikani möi kaverinsa kanssa limaa naapurin lapsille. Heillä oli markkinointikamppanja. Markkinointikamppanjan alussa he jakoivat muutamalle kaverille hajaotantana mainokset, jossa kerrottiin että `tällä kupongilla saa osallistua arvontaan, jossa pääpalkintona saa ostaa limaa puoleen hintaan lima-automaatista sekä pääsee ensimmäiseksi ostajaksi`. Huhumylly oli valmis. Koko katu kuhisi. Kamppanja aloitettiin ennen kuin lima saatikka automaatti olivat edes valmiit. Pojat tyhjensivät säästöpossut ja lähtivät nopeasti pyöräilemään rauta-kauppaan. Sieltä he ostivat saranoita ja jotain pieniä tarvikkeita automaattiin. Lima-automaatti valmistui parissa päivässä ja loppu viimeistelyyn lapset ottivat mukaan naapurin isän, koska yksi sarana oli hankala asentaa. Automaatissa oli vipu, mitä vetämällä, yksittäinen limaklöntti lähti vierimään alas automaatin laatikkoon. Toki automaatissa oli kolikkokolo ja sisällä laatikko rahoille. Puisen automaatin laudat löytyi pihasta, mutta pienet hienoudet pojat maksoivat itse.

Sitten oli liman vuoro. Lima valmistui samana päivänä kun automaatti. Siihen pojat ostivat liimaa, saippuaa ja muovailuvahaa kaupasta omilla säästöillään. Saippua taisi kuitenkin loppua kesken ja minun Fairy ja saippua kelpasivat jatkoksi.

Markkinointikamppanjasta kolmantena päivänä kaikki oli valmista. Salaiset huhupuheet olivat levinneet naapuruston lapsille ja lima-automaatin eteen kertyi jono. Kohta saa ostaa limaa. Ensimmäisenä oli jonottamssa arvonnan voittaja (hän sai yhden vedon puoleen hintaan eli 0,5 e hintaan). 

Koska lapsia oli vaan vähän yli 10 ja limaklönttejä oli tehty yli 20 kpl. Ihan viimeiset klöntit myytiin aikuisille tai lapsille alennuksella.

Poikien oma sijoitettu pääoma oli noin 8 euroa ja myynnin tulos oli muistaakseni noin 15 euroa. Pojat olivat tyytyväisiä tulokseen. Hauskaa hupia, mainetta naapurustossa ja vielä tuottoa 7 euroa. (Myyntitulot ja alkupääoman pojat sijoittivat karkkiin, jota möivät hyvällä voitolla ja pienemmällä työmäärällä seuraavina päivinä naapuruston lapsille. Myyntiin otettiin myös meiltä ilmaiseksi mehua/makkaraa, jotka myytiin kovaan hintaan ja rahan tuloa ei voinnut estää...)

Minäkin kävin jonottamassa toki lima-automaalista maksullisen limaklöntin, vaikka heti kun sain tuorekelmuun käärityn limapallon käsiini, kielsin kaikkia lapsiani tuomasta limaa sisälle tai edes terassille. Vasta sitten tajusin mennä katsomaan meidän kodinhoitohuoneen, missä lima oli tehty....

Nyt naurattaa, mutta siinä liimaa ja limaa kalusteista ja ovenrivoista pestessä ei oikein naurattanut. Mutta yrittäjyyteen kannattaa kyllä kannustaa lapsia...

*
Sano kyllä tuotoille, ei kuluille. Aloita kuukausisäästäminen ilman ostokuluja.
*

5 kommenttia :

  1. Ehheehehheee! Muakin naurattaa!
    Mutta erittäin kunnioitettavaa yrittäjyyttä juniorilta!

    Katselin jo tarjouksesta limantekosettiä joulupukinkonttiin, mutta sitten luovuin ajatuksesta koska tajusin, että mieheni pistää mut siivoamaan jäljet jos kiikutan sellaisen lähellekään hänen kotiaan... :D

    VastaaPoista
  2. Vau! jHyvältä kuulostaa teidän talouskasvatus, onpa yritetteliäitä lapsia :) Liman siivous ei sen sijaan kuulosta kovin kivalta...

    VastaaPoista
  3. Jestas. Mun sisäinen oikolukijani luki ensin paristakin kohtaa automaattisesti että 'limsa' mut sit jotenkin se automaattiin laittaminen alkoi kuulostaa hiukka hankalalta, joten palasin alkuun. Jaa että limaa? No ei ehkä ainakaan ole niillä markkinoilla tunkua.

    VastaaPoista
  4. Fiksuja tulevia yrittäjiä siis. :) Kiitos mielenkiintoisesta blogista, tullut jo pitkään seurattua. Nykyinen blogini vasta aluillaan https://parempaanelamaan2023.blogspot.com/

    VastaaPoista