lauantai 23. kesäkuuta 2018

`Lapsilisät pörssiin`



Aamu. Perhe nukkuu. Minä juon aamukahvia ja katson kaunista pikku tihkusadetta. Aurinko 
näkyy juuri ja juuri, ehkä! Nyt on hyvä päivä (tai siis ilta ja ensi yö) kalastaa. Pikkusade on siinä hyvä. Mietin, että lähden nyt lenkille, mutta sitten tuli idea!

Mutta mitä minä tälle aamulle keksin. Olen joskus epässäänöllisesti kuunnellut Nordnetin Rahapodia. Laitoin nyt paljon kohua herättäneen jakson Juhannuksen kunniaksi nappikuulokkeisiin `Jakso 117 – Lapsilisät pörssiin!`. 

Onhan se hyvä. Tosi hauska ohjelma. Kevyt. Miehet, Martin ja Miikka, ovat kyllä ihan nassukoita. Kuuntelen mielellään jatkossakin ja taidan lisätä viikkottaiseen rutiniin. Ainakin jos minulla on ylimääräistä aikaa, niin palaan rahapodin jaksoihin, jotka löytyy todella helposti netistä. Ja laatu on tasaista.

Kyseisin jakson idea oli kyllä hyvä. Ja varsinkin sen kohdan pointti on hyvä, että aikuiset voivat säästää omat `lapsilisät` sijoittamalla 3-5 prosenttia nettopalkasta. Aivan luksus idea. (Itsestäni tuo prosentti on toki liian pieni, mutta tuohon pystyy kyllä kuka vaan, eikö?)


*Avaa asiakkuus maksutta *

1 kommentti :

  1. Itse laitan lapselle 20-40 eu kuukaudessa passivisiin rahastoihin (0.45 % kulut). Syksyllä kun molemmat vanhemmat ovat töissä niin laitetaan 100-200 eu/kk, kyllä 15 vuoden aikana jotain lapselle jää kun on 8-9 % tuotto:)

    VastaaPoista