lauantai 8. lokakuuta 2016

Enemmän rahaa sijoittamiseen

Haluan saada rahaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sijoittamiseen. Tähtään verotuksessa mätkyihin, kuten olen jo aiemmin kirjoittanut. Haluan lainata verottajalta halpaa rahaa tai oikeammin en halua maksaa ennakkoon veroja vaan haluan maksaa ne mahdollisimman myöhään. Tämän rahan sijoitan ja yritän saada siitä taloudellista hyötyä. Koen että näin toimin taloudellisesti fiksummin. 

Veroja toki haluan maksaa, koska koen että niillä saan palveluita, mm. kirjasto (aivan jalokivi). Soitin myös kunnalliseen hammashoitoon ja yllätys yllätys sinne pääsee jonoon. Loistavaa. Olen siis jonossa joka on noin puoli vuotta ja saan kirjeen kotiin kun saan varata ajan hammaslääkärille, joka tekee hoitosuunnitelman (tyyliin hammaskiven poisto).

Eilen tein verottajan sivuilla uuden verokortin. Mahtava palvelu, aivan upea! Kaikki tiedot napottavat siellä valmiina ja siitä vaan muuttelen luvut parhaaksi sen hetken arvioksi. Kaikki netissä. Verokortti postitetaan 4-5 päivää. (Joskus sen kortin on saanut myös tulostettua sivuilta suoraan, mutta nyt siinä oli vain postitus vaihtoehto.)

Verottajalla on myös loistava puhelinpalvelu. Minulla verokortin uusimisen jälkeen on tullut AINA puhelu verottajalta (nenän kuin ne postittaa sen verokortin), jossa verovirkailija on katsonut numeroni läpi ja tarkistaa että olen ottanut kaiken huomioon. Minullahan tuo sopii. 

Voiko asia enää helpompi olla. No, ei voi! 

Toki vaihdatin verokortin tosi myöhään, kun arvioin että se alkuperäinen korttikin oli suht oikea, vai vähän yläkanttiin. Päätin vasta nyt paljonko maksan firmastani ulos palkkaa. Yleensä teen vaihdon heti alkuvuodesta, mutta nyt asia jäi. Parempi myöhään kun ei millonkaan. Lokakuu on ihan hyvä kuukausi vaihtaa verokortti. Veroprosentti pieneni 2 %. Kyllä siihen hintaan kannatti puoli tuntia käyttää lukujen arviointi ja nettiin syöttöön.

6 kommenttia :

  1. Mukava kuulla, että olet saanut hyvää palvelua verottajalta ja olet ilmeisen tyytyväinen verotukseen Suomessa. Itse en kehtaa veroista valittaa, kun olen saanut mm. ilmaisen koulutuksen. En ole vielä varmaan ihan omia opintotukiakaan maksanut takaisin...

    VastaaPoista
  2. .. niin joo edelliseen kommenttiin vielä lisäksi, että nykyään palkasta menee just reilusti sen opintotuen ja terveyspalvelujen verran veroja :) Jos haluaa ajatuksella leikitellä.

    VastaaPoista
  3. Tänä vuonna homma hoitui tosiaan netissä tosi kätevästi, pakko kehua! Vielä 2011 joutui vähän taistelemaan netti ilmoituksen jälkeen puhelimessa ja sitten menemään paikan päälle kun ei kuitenkaan tullut oikeanlaista lopputulosta.

    VastaaPoista
  4. Verottaja on tehnyt isoja investointeja järjestelmiinsä ja viime vuosina nämä investoinnit ovat alkaneet näkyä myös meille veronmaksajille. Itse käytin jokin aika sitten verottajan chat-palvelua, kun minulla oli kysyttävää veroasioista. Palvelu oli todella näppärä, helpompaa kuin puhelinsoitto.

    Toivottavasti muutkin valtion virastot ottavat mallia miten järjestelmät rakennetaan loppukäyttäjille helppokäyttöisiksi.

    VastaaPoista
  5. Joo ei kannata veroista valittaa. Vielä on varaa nostaa 100% T:pantti

    VastaaPoista
  6. Tuo chat palvelu on hyvä. Yritin chat palvelua osakeyhtiötä koskevaan kysymykseen joskus, mutta silloin se toimi vain tiettyjen asioiden kohdalla (ei osakeyhtiötä koskevissa asioissa).

    VastaaPoista