perjantai 11. tammikuuta 2019

Sijoitusasuntolainan kilpailutus: Marginaali puolittui!


Minulla on ollut yksi laina tosi kallis. Laina oli tietenkin isoin laina mikä minulla on. Kun neuvottelin sijoituslainaa vuosi pari sitten olisin saanut lainakokonaisuuden toisesta pankista samaan hintaan, kuin silloisesta pankista Nordeasta. Koska hinta oli sama (kaikkien lainojen osalta kokonaisuutena), päätin jäädä silloiseen pankkiini. Tästä saldona (koska minulla oli lainoja pienillä esim 0,335% marginaaleilla) tälle uudelle lainalle tuli hurjan korkea marginaali, 2%.

No yhden lainan korkea marginaali on ärsyttänyt silmään jo pitkään. 

Sain viikko sitten nettipankin kautta laitettua viestin pankkiini, että pankkikuluni ovat aivan liian korkeat ja yksi laina on aivan liian kallis. Ja toivon, että Nordean tarjous kyseisestä lainasta on paras, eikä minun tarvitse vaihtaa pankkia. Aikaa viestin kirjoittamiseen meni noin 20 minuuttia. Halusin viestissä marginaalia alemmas, halusin lainaan 10 % lyhennysjouston, lisäksi halusin lainanlyhennyksen muutettavaksi tasalyhenteisestä kiinteä tasaerä lainaksi ja eräsummaakin pudotin hiukan. Kirjoitin myös, että en ole valmis maksamaan muutoksesta mitään muutoskuluja. 

Kerroin myös pankille, että minulla on tarkoitus lyhentää kyseistä lainaa könttänä noin maaliskuussa 25.000-40.000 euroa. Ajattelin että tämä voisi laskea marginaalia. 

Henkilökohtainen pankkineuvojani pyysi sähköpostilla joitain taloustietojen päivityksiä, jotka toimitin sähköpostin liitteenä, räpsästyäni tiedoista kuusi kuvaa liitteeksi (aikaa meni noin 5 minuuttia).

Lisäksi pankkineuvojani soitti minulle ennalta ilmoitettuun aikaan ja kertasimme talouttani viisi minuuttia (tai ehkä minä kerroin, miten talouteni oli mennyt vuodessa todella paljon eteenpäin). Yllätykseksi hän sanoi heti, että voi tarjota marginaaliksi 1%, lisäksi muutkin ehtoni sopivat, paitsi että muutoshinnasta hän ei voi joustaa, vaan muutoskuluja tulee 200 euroa. Neuvotteluissa selvisi myös että sillä lyhennänkö maaliskuussa lainaa vai en ei ole mitään vaikutusta marginaaliin.

Minusta diili oli ihan hyvä. Hyväksyin tarjouksen heittäen. Ja heti seuraavaksi minä harmittelin päässäni, miksi en tehnyt tätä jo aiemmin. Tein vuosittaista säästöä puolen tunnin hommalla vähän alle 1200 euroa. Kyllä kannatti! Mietin myös, että pitäisikö ostaa jo lisää Nordean osakkeita!

(Minulla on kyllä vielä yksi kallis sijoituslaina. Sen marginaali on 1,8. %. Aivan liian kallis. Mutta se on 10 vuoden bulletlaina, ja vaan puolet tuosta nyt neuvotellusta lainasta, siksi en koskenut siihen. Minulla lainat muodostavat kokonaisuuden ja ainoa mikä siitä olisi ollut helppo irroittaa esim toiseen pankkiin oli juurikin tuo nyt kilpailuttamani laina.)


Seuraavaksi minun on pakko kilpailuttaa lasten puhelinliittymät. Nyt hinta on ihan pilvissä...

*Lue lisää ja aloita lapselle säästäminen

14 kommenttia :

  1. Sinuna olisin laittanut laina tarjouksen muihin pankkeihin. Odottanut ne. Todennäköisesti olisit saanut tuon prosentin tarjouksen tai jopa alle sen muistakin pankeista. Vasta sen jälkeen olisin lähestynyt omaa pankkiani ja kertonut, millaisia tarjouksia olen saanut. Samalla olisi voinut vaatia parempaa tarjousta kuin muualla tai menee pankit vaihtoon. Uskon, että tällä taktiikalla saa parempia tarjouksia kuin kysymällä suoraan tarjouksen omalta pankiltaan. Itse tein viimeeksi näin ja sain varsin hyvän marginaalin ilman järjestely kuluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minulla on ollut noita pankkikierroksia ja ne ovat ainakin minulla vieneet aikaa (varata ajat, selvittää tulot-menot, laskelmat...). Nyt päätin ottaa helposti ja ilmoitin nykyiseen pankkiin, että muilla on edullisemmat tarjoukset ja haluaisin kuitenkin jatkaa Nordean kanssa. Minä olin tyytyväinen jo tuohon neuvotteluun (tuolla käyttämälläni ajalla, 30 min). Siksi minä hyväksyin sen. Edellisestä pankkikierroksesta oppineena olisin ehkä voinut saada 0,9% marginaalin, mutta laskin että käytän tuon ajan johonkin muuhuin...

      Poista
  2. Lyhyelläpanostamisella tosi suuri säästö. Huippua! :)

    VastaaPoista
  3. Aika halvan sijoituslainan sait. Voi olla, että pankki haluaa pitää sinut asiakkaan. Et tuo enää "vain hiekkaa lattialle" :D

    Lähetin itsekkin juuri viestiä pankille ja kyselin millaista sijoitulainaa voisivat tarjota. Lasken siitä sitten kannattaako ottaa. Tuskin saan yhtä hyvää tarjousta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minulla on kokemusta myös että pankki muuttaa kantaansa nopeasti (eli ensin annettiin ymmärtää epävirallisessa neuvottelussa että lainaa saisin tietyin ehdoin ja sitten kun hain lainaa niin ehdot olivatkin muuttuneet välissä (2 kk) aikana tiukemmiksi.

      Poista
  4. Nähdäkseni saamasi tarjous oli aika keskinkertainen. Referenssinä saamaasi tarjoukseen minulle Danske tarjosi sen enempää kilpailuttamatta sijoitusasuntoon 0,8% marginaalia. Senkin sain huvikseni oman asunnon (100% velkaosuus) lainaa neuvotellessani rinnalle tarjouksena, jos vielä uusia sijoitusasuntoja tähyilen. OPO:a minulla on merkittävästi sinua vähemmän, velkasuhde selvästi huonompi ja ansiotulotkin keskiluokkaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Lainat ovat aina jokaiselle hakijalle ihan omia kokonaisuuksia. Minullakin on lainoja joiden marginaali on 0,35. %, mutta esim sellaista lainaa en enää saa (en varmaan saisi enää neuvoteltua edes esim 10 vuoden bullet lainaa). Itse olin tyytyväinen tuohon lainan marginaalin puolitukseen.

      Poista
  5. Tässä taas nähdään, että aina kannattaa yrittää! Kivan summan tulet säästämään vuositasolla.

    VastaaPoista
  6. Tästäpä potkua omaankin kilpailuttamiseen. Laiskuuttani hoitaa asia on vain ollut se, etten tiedä miten ASP-laina vaikuttaa marginaalin kilpailuttamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan oma laina kilpailuttamaan. Ja ainakin minä opin tästä että kyllä se laina kannataa pari vuoden välein ottaa pöydälle ja tarkastuttaa marginaali.

      Poista
  7. Hei!

    Oliko laina sun henkilökohtaisella nimellä vai yrityksesi nimellä? Itse huomannut, että yrityksen lainoissa on isompi markinaali. Eli täytyy itsekkin ryhdistäytyä marginaalien suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on lainoja sekä henkilökohtaisesti että yritykselle. Yrityksen lainat ovat korkeammalla marginaalilla.

      Poista