torstai 24. marraskuuta 2016

Voiko taloudellisesti riippumaton olla työstressissä?

Voiko taloudellisesti riippumattomalla olla työstressi?

Olen luonteeltani aika ahne. Haluan aina vaan lisää ja haluan tehostaa aina kaikkea. Minulla ei olisi tarvetta myydä osaamistani yritykseni kautta yhtään. Voisin käyttää yritystäni vaan sijoitusluonteisesti. Olen kuntekin valinnut, että hiukan haluan tehdä töitä. Ihan omaksi huviksi. Mutta mikä on hiukan.

Olen nyt ollut niin ahne että möin seuraavan (seuraavat) kuukaudet työlle. Teen noin puolikasta päivää yritykseni kautta. Minulla on ollut mottona, että teen noin 1-2 h per arkipäivä hommia. Nyt tuo aika ei riitä. Lisäksi osa ajasta on oltava tiettyyn aikaa tietyssä paikassa eli minulle tuli säännöllisiä palavereja.

Toisaalta laskin, että minulla on varaa myydä vapaa-aikaani tuo 3-4 h per päivä, koska koen että korvaus on kohdillaan. Odotan että saan noin puolikkaan vuoden tuoton nyt kuukaudessa parissa (tai ehkä 8 kk tuoton). Ja koska olen luonteeltani ahne, mutta nykyään jo hiukka laiska. Laskin, että tämä diili kannattaa ottaa hoidettavaksi. Toki tuo ei poista peruskuukauden tuottoja, eli nyt saan vaan enemmän tuottoa.

Nyt sitten mietin, että kannattaako taloudellisesti riippumattoman olla niin tyhmä, että saattaa olla kohta jonkun tovin työstressissä? Alanko nyt elää 'sitkun elämää', jossa toivon että aika olisi mennyt pari kuukautta eteenpäin? Toisaalta vielä olen vaiheessa että 'rahakuvat' vilkkuvat silmissä eli koen tämän diilin todella hyvänä. Mutta kuukauden, parin päästä uskon, että ajattelen kaiholla juuri silloin alkavaa vapaata aikaa. Ja saattaapa olla, että silloin tuntuu ihan luksuksesta olla taloudellisesti riippumaton.

5 kommenttia :

  1. Ymmärrän varsin hyvin tunteesi. Olen itsekkin ahne... olen lisäksi nuuka... enkä malta olla paikallani. Tarvitsen tehdä koko ajan jotain.

    Olen miettinyt myös, että jos pääsen joskus taloudellisesti riippumattomaan tilaan, osaanko mukamas olla tekemättä töitä. Jäänkö pois töistä? Vai jatkanko töissä? Tekisinkö töitä jotenkin "rennommin"?

    En usko että jättäytyisin pois töistä, enkä tekisi rennommin. Olen työaddikti ja tarvitsen haasteita.

    Uskon, että pysyt "virkeämpänä" tehdessäsi töitä!

    VastaaPoista
  2. Olen "Omat Rahani" kanssa samaa mieltä, että ihminen pysyy virkeämpänä töitä tehdessä. Ja voihan tuon ajatella niinkin, että nyt kun sinulla on muutama kuukausi aikataulutettu ja kiire ja stressiäkin, niin osaapahan sitten taas arvostaa sitä löysempääkin elämää. :) Näin minä sen mietin.

    VastaaPoista
  3. On sulla kyllä mahtava tilanne kun voit säännöstely omia töitäsi.

    VastaaPoista
  4. Olen siinä mielessä samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa, että ihminen varmasti kaipaa taloudellisesti riippumattomanakin puuhastelua tai jotain mielekästä tekemistä, mutta miksi sen pitäisi olla palkkatyötä?

    Itse voisin täyttää päiväni vaikka kodin remontoinnilla, pihatöillä, puutarhan hoidolla, chilin kasvatuksella tai vaikkapa itseni kehittämisellä, opiskelemisella, lukemisella tai rakkaimpien parissa aikaa viettäen. Kahdeksasta neljään palkkatyötä en kaipaisi, vaan tahtoisin vapauden tehdä sitä mikä itsestä tuntuu parhaalta.

    VastaaPoista
  5. Ehkä tästä seuraa sinulle mukavaa vaihtelua arkeen? Joudut hieman rytmittämään uudelleen, ja vielä tähän raskaaseen vuodenaikaan. Mutta hyvä siitä tulee. Jos tuntuu, että stressi syö, istahda hetkeksi alas ja hengitä nenän kautta sisään laskien neljään, ja nenän kautta ulos laskien kahdeksaan. Toista muutamia kertoja. Tepsii :)

    VastaaPoista