sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Valmistalon luonnospiirrokset kotiin

Valmistalon luonnospiirrokset kotiin

Sain talotoimittajalta luonnokset postissa perjantaina. Minusta toiminta on ollut nopeaa, koska talosopimuksen allekirjoittamisesta on vasta vähän yli neljä viikkoa ja siinä välissä on mm talofirman omatoimisesti tilannut digitaalisen aineiston pohjakarttaa (toki minä maksan aineiston) ja piirtänyt sopimuksen mukaisen talon. Taloni ei ollut ns. talofirman valmispohjainen, vaan täysin asiakkaalle räätälöity pohja.

Kirjeessä oli 
1) saateteksti missä oli selvästi laitettu että kuvat tulee palauttaa hyväksyttynä, muutokset itse niihin tehtynä 10 päivän kuluessa. Lisäksi asiakkaan vastuulle kuuluu käydä kuvat läpi pääsuunnittelijan että kunnan rakennusvalvonnan kanssa. Selkeää.
2) talohankeen vastuuhenkilöt ja suunnittelijat
3) perustamistiedot ja asiakkaan vastuuhenkilöt lomake
4) muutos sopimus
5) lunnospiirustukset (minun tapauksessa leikkaukset 1:10, tarkastuskuvat (jossa talo kahtena 3D kuvana, jossa koko rakennus näkyy ulkovaipaltaan), asemapiirustus 1:200, julkisivut ja leikkaus A-A 1:100, pohjapiirros 1:50 (samassa kuvassa hormi 1:20).
6) vastauslähetys kirjekuori, jossa kuva tulee palauttaa 10 päivään muutokset merkittynä ja kuvat hyväksyttynä 

Tämän helpommaksi ei talon ostaminen voi enää tulla. Nyt menen maanantaina rakennusvalvontaan piipahtamaan kuvien kanssa (päivystysaikaan). Käväisen näyttämässä kuvat pikaisesti pääsuunnittelijalle. Ostan myös talopaketin ulkopuolelta kaksi ilmalämpöpumppua, joten käyn LVI kauppiaalta kysymässä tarjouksen (tämä on jo alustavasti neuvoteltu) ja kysyn myös ilmalämpöpumpun ulko ja sisäyksiköiden paikat, jotta saan ne näkyviin pohjiin.

Perjantaina saamani kuvat olivat todellakin valmiit ja juuri sellaiset kuin olin ostaessa ajatellutkaan. Muutoksia, tulee vain julkisivulaudotukseen, väritykseen ja lisään kuviin esim ilmalämpöpumput. Toisen pesuhuoneen meinaan vielä kokeilla järjestellä toisella tapaa (nyt toiseen pesuhuoneeseen piirretty vain 40 cm pyykinpesukone, mutta toisellalailla järjestettynä siihen mahtuu 60 x 60 cm pyykinpesukone torni (talotehtaan versiossa oli laitettu vesimittari tietyyn kohtaan ja se oli mitoittanut koko tilan, kokeilen, josko saisin tämän muutettua).

Lisäksi sain jo välissä tiedon, että lämmitysjärjestelmää ei tarvitse muuttaa vaan rakennuksen e-luku täyttyy kahdella takalla ja yhdellä ilmalämpöpumpulla (ostan 2 kpl ilmalämpöpumppuja). Joten siitäkään ei tule lisäkustannuksia.

Mutta kuville antaisin tässä vaiheessa täyden kympin. Muutokset, joita haluan ovat ilmaisia (eivät vaikuta hintaan), ja saan ne helposti. Toki vielä rakennusvalvonta kuulematta. 


* Ifolorin sisustustuotteet Sisusta unelmien koti ifolorin upeilla sisustustauluilla! Tee omista kuvistasi laadukkaalle taidekankaalle painettu canvas-taulu, kiiltäväpintainen kuvataulu tai valokuvapaperille tulostettu Premium-juliste, unohtamatta moderneja alumiini-, akryylilasi ja galleriataulujamme.*

2 kommenttia :

  1. Onko vuokratalojen rakennuttaminen taloudellisesti kuinka kannattavaa? Vai onko projekti ehkä enemmän harrastemielessä / uuden oppimisen? Nimittäin ei tuo ainakaan yhtä helpolta kuulosta kuin valmiin talon ostaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen laskenut, että näin saan paritalon edullisemmin. Jos ostaisin valmiina markkoinoilta uuden paritalon niin en saisi lähellekkään tuohon hintaan. Saan nyt yhden asunnon noin keskusta kerrostaloyksiön hintaan. Ja minulla on hyvä tontti. Lisäksi painotukseen sopii nyt uudet asunnot (eli toki samalla rahalla saisin tuottavampia vanhoja, mutta haluan nyt ihan uutta, niin hajautan asuntomassaani fiksusti). Ja prosessi on minulle tuttu eli minulle tämä ei ole mitenkään vaiva eikä hankala.

      Poista