perjantai 27. toukokuuta 2016

Googlen AdSense mainokset blogiin?


Tein aiemmin tekstin TradeTracker mainoksista blogiin. Teksti löytyy täältä. Kokeilin myös Googlen AdSensemainoksia, kun tykkään leikkiä eri ohjelmilla. Mitenkähän minun kävi? Pääsinkö AdSensemainostajaksi. No en päässyt, ainakaan vielä. 

Bloggerin perussivulla näkyy kohta 'tulot' sen alta löytyy sivu AdSensemainoksen näyttöasetukset. Ennen kuin saat mainokset asetettua, sinun pitää hyväksyttää blogi kyseisen sivun kautta. Tein sivun kautta hakemuksen ensin kahdesti (1. kerralla koko blogi oli kesken, toisella kerralla blogilla oli pari viikkoa ikää ja noin 5 tekstiä ja noin 2000 näyttöä. Molemmilla kerroilla sain sähköpostiin vastauksen, että sisältöä on liian vähän (eikä heidän hakukone voi tehdä johtopäätöksiä mitä teksti koskee ja ei siten voi valita mainoksia oikein, joka oli ihan totta) ja vinkkilistan miten saan asian korjattua. Lisäksi viesteissä oli linkki mistä pääsisin uudelleen pyytämään blogisivujeni hyväksymistä. Kolmas kerta toden sanoi. 

Kolmannella kerralla oli blogilla ikää noin 1,5 kk ja näyttöjä 5800 ja tekstejä 18 (+yksi ajoitettu teksti). Sain hyväksynnän AdSense mainostajaksi, niin että sain laittaa mainoskihdat paikalleen, mutta ohelåjelma tulee vielä tarkastamaan onko blogitekstini Googlen AdSensen mukainen. Siitä ei tullut varsinaista ilmoitusta, vaan ilmoitus oli muodossa että AdSense tilini tilitiedot olivat muuttuneet. 

Sen jälkeen bloggerin 'tulot' kohdassa pystyin valitsemaan mainosten paikat. Lisäksi saman sivun alalaidasta pääsen AdSense raportteihin, joista näen miten mainokset tuottavat minulle esim. 'eilen', 'tässä kuussa'. Nämä toki näyttivät koko ajan nollaa. Viikon päästä tuli viesti että en pääse AdSense mainostajaksi.

'Sivusto ei ole Googlen käytäntöjen mukainen: Emme tällä hetkellä voi hyväksyä AdSense-hakemustasi, koska sivustosi ei ole Google AdSense -ohjelmasääntöjen mukainen tai noudata verkkovastaavan laatusääntöjä. Tavoitteemme on tarjota mainostajillemme sivustoja, joiden sisältö on monipuolista ja mielekästä, jotka vastaanottavat maksutonta liikennettä ja jotka mahdollistavat hyvin kohdistettujen mainosten näyttämisen käyttäjille. Mielestämme sivustosi ei tällä hetkellä täytä näitä ehtoja.'

Eli tämän hetkisenä johtopäätöksenä on että AdSense mainostajaksi pääsee vain jos on tosi selkeä aiheiset sivut ja tekstiä pitää olla paljon. Ihan ymmärrettävää. 

Voin hakea uudelleen ohjelmaan, kunhan olen tehnyt sivut sääntöjen mukaisiksi. Eli yritän varmaan puolen vuoden kuluttua seuraavaksi. Katsotaan miten silloin käy.

Nyt vaan odottelen, että voiko Trade Trackerin (joka siis hyväksyi minun blogin mainostajaksi) kautta todellakin saada rahaa. Itse olen ostanut joitain tuotteita suosikkibloggarieni sivustojen kautta ihan vaan siksi kun olen halunnut kannattaa bloggareita. Minulle se on samanhintaista kun suoraan firman nettisivuilta, mutta jos käytän blogin alla olevaa linkkiä niin silloin suosikkibloggarini saa siitä pienen komission. Eli minusta win-win. Bloggari saa jonkun sentin ja minä saan lukea pidempään suosikkini tekstiä (uskon siis että kyllä raha motivoi hieman pidempään, mutta en usko että pelkkä raha motivoi).

6 kommenttia :

  1. Yritin samaa tammikuussa, jolloin blogillani oli ikää n. 3 kuukautta. Blogiini ilmestyi Eliittikumppanin ja Elloksen hetilainaa-luoton mainokset. No kiva..ajattelin. Eliittikumppani nyt on ihan oma lukunsa, mutta että velanmaksublogissa sitten mainostetaan korkeakorkoista luottokorttia, jonka saa tostanoin vaan? Parin päivän päästä mainokset eivät enää näkyneet ja sain samanlaisen viestin. Blogini ei noudata laatusääntöjä. No tämän kyllä ihan ymmärsin. Käytän ronskia kieltä, välillä jopa kiroilen. Pointtiakaan ei taida aina kaikessa olla, joten hyväksyin mukisematta.
    Mutta että ollaan siellä näin tiukkoja?
    Täytyy ehkä ihan mielenkiinnosta kokeilla tuota TradeTrackeria, että saanko saman vastaanoton. Olen sentään niin bad ass chick!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Uskon, että TradeTracker hyväksyy kaikki mainostajakseen. Eli sinne vaan hakemus. En kyllä usko että sieltä saa tuloja, mutta ei siihen kauaa aikaa mene kun ne mainokset sinne blogiin laittaa.

      Poista
  2. Mut hyväksyttiin TradeTrackeriin parissa tunnissa. Nyt harjoittelen ohjeittesi avulla sen käyttöä! Kiitos tuhannesti! Katotaan tuliskos sieltä edes muutama ropo tämän vuoden puolella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu. Itse en usko että TradeTrackerista kovinkaan montaa ropoa voi tulla, mutta eikö siinä ole vielä se 10 e aloitushyvitys eli aluksi saa tilille pelkästä aloituksesta 10 euroa (muistaakseni maksetaan min 25 e erissä eli tuon saa vasta paljon myöhemmin). Ainakin minulla se näkyy TradeTracker tilitiedoissa. Eli taidat olla 10 e rikkaampi?

      Poista
    2. Joo siellä se kymppi törröttää! Käytön opettelu on tosin vielä ihan kesken. Tällä hetkellä yritän linkittää mainoskarusellia gadgettiin enkä usko että tästä tulee mitään vielä muutamaan päivään :D

      Poista
  3. En oikeaastaan ihmettele, että tämän aihepiirin blogeista on melko hankala saada tuloja. Rahan tuhlaukseen keskittyvät blogit, kuten muotiblogit puolestaan keräävät juuri niitä lukijoita, jotka ovat etsimässä sekä verkkokauppoja että pikavippejä, ja ovat lukiessaan vaarallisessa ostohurmoksessa. Talousblogit ovat niin taloudellisia ja järkeviä, että lukijatkin karttavat turhia ostoksia. Toisaalta ihan hyvä niin!

    VastaaPoista