torstai 8. lokakuuta 2026

Uuden, selkeän sijoitussuunnitelman tarve?



Edellinen julkaisu oli otsikolla `Pitkä hiljaisuus päättyy?`. Reilusti yli kaksi vuotta oli taas hiljaisuutta. Talous ei ole tainnut olla nyt prioriteeteista ykkösenä.

Päivittelen tänne siksi kuulumisia, että minun pitäisi tehdä selkeä, uusi, sijoitussuunnitelma kirjallisesti. Ottaa itseäni niskasta kiinni ja kiinnittää huomiota, mistä rahat tulee ja mihin ne menee. Talouteni toimii itseiseensäkin hyvin. Tarve sijoitussuunnitelmaan tulee sitä, että huomaan ajattelevani, että kellun liikaa, enkä saa vaan aikaan päässäni olevan sijoitussuunnitelman käytännön toteuttamista. Tämä syö tulevaisuuden tuottoja, kun pääoma ei ole sijoitettu ajallaan. Kirjallisena kaikki on helpompaa. Ajattelin, että jos kirjaan asiaa tänne niin helpottuisikohan kokonaisuus? Saisinko ryhtiä sijoituksiini?

Perus ideani on ollut hajauttaa likvidit varat osakkeisiin. En vaan osaa ostaa osakkeita. Olen siinä todella huono. Minulle sopisi ehdottomasti tässä tilanteessa vaan, että sijoittaisin indeksirahastoihin enkä tekisi suoria osakeostoja, mutta, mutta ja mutta. Haluan tehdä suoria ostoja. Haluan saada osinkoja. Pääni ei halua sijoittaa `puuroon` eli johonkin sellaiseen kokonaisuuteen kuin indeksirahastot. Ei ymmärrä mikä päässäni on vikana. Sijoitussuunnitelma on pakko saada, muuten pelkään, että taas sijoitan asuntoihin. On sekin käynyt mielessä. Mutta hajautuksen takia, saan sijoittaa vaan osakkeisiin.

Olen myös pyöritellyt lasten pieniä osakesalkkuja aktiivisena. Sekin kaipaisi selkeän suunnitelman.

No, vaikka olen ollut huono sijoittamaan, niin jotain olen saanut aikaan. Taloprojekti on ollut valmiina jo kohta pari vuotta. Edellisen kirjoituksen (23.2.2024 rakennusprojektin aloitus) jälkeen rakennusprojektin pohjarakennustyöt alkoi melkein jäiseen maahan 5/2024, taloelementit valmistui tehtaalla ja muuttamaan päästiin 11/2024. Olen tyytyväinen omakotitalo projektin kaikkiin osa-alueisiin. Ajallisesti talo valmistui aikataulussa, tai jopa hiukan ennen tavoiteaikataulua. Taloudellisesti budjetti jopa alittui, koska budjettini oli löysä. Jotain budjetista kertoo jo se että minulle oli kolme budjettia. Laskin samaa asiaa montaa eri kautta. Tämä helpotti tekemään projektin aloituspäätöksen. Jälkikäteen olen miettinyt, että olisin voinut uskaltaa rakentaa sittenkin jotain lisukkeita lisää. Mutta muistan tehneeni ajatustyön, silloin päätöksen teon aikaan, että tämä riittää tähän projektiin ja enempi on jo liikaa. Talo on juuri sopiva meidän perheille. Minä tykkään asua uudessa kodissa.

Onko muita joilla sijoitussuunnitelman kanssa ongelmaa? Minä jään miettimään, jatkaisinko tänne blogiin talousaiheista päivittämistä, niin saisin rotia omaan talouteen ja tehtyä esim. sen uuden sijoitussuunnitelman.


Terveisin, K



Ei muuta kun ruohonleikkurin ostoon, kun entinen hajosi. Vieläkö ennättää leikata nurmikon ennen kuin tulee Lapin ensilumi? Pitääkö sittenkin keskittyä talvirenkaiden vaihtoon? Onneksi ostin auton tunkin teinille, niin nyt saan omaankin autoon talvirenkaiden vaihdot ilmaiseksi lapsityövoimalla....

#sijoitussuunnitelma
#osakesijoittaminen
#asuntosijoittaminen
#taloudellinenriippumattomuus

Lue lisää... "Uuden, selkeän sijoitussuunnitelman tarve?"

perjantai 23. helmikuuta 2024

Pitkä hiljaisuus päättyy?




Melkein kaksi vuotta hiljaisuutta. Viimeisin kirjoitus oli `Vuokranantajan loma alkaa`. Taisi loma vähän venähtää. Blogini on pitänyt hiljaiseloa, koska talousasiat ovat painuneet prioriteetissa alaspäin (tai voisiko sen sanoa, että muut asiat ovat innostaneet enemmän).


Ajattelin kuitenkin kokeilla, saisinko uuteen projektiin selkeyttä, miettimällä sitä säännöllisesti blogissa. Katsotaan miten käy.


Olen aloittamassa omakotitalon rakennusprojektin. Jostain syystä projekti hirvittää. Ja jotenkin mietin, että en ole tehnyt asialle tarpeeksi. Aikani olen priorisoinnut kyllä ihan muualle. Mutta minäpä kertaan, mitä olen tehnyt ja mitä on vielä seuraavana tehtävä listalla:


Alla tehtäväluettelo mitä olen jo tehnyt, mitä täytyy vielä tehdä.


Tontti

Hain kaupungin tonttia jatkuvassa haussa (vuosi sitten?). Arpaonni suosi minua, sain arvonnassa numeron yksi. Sain omasta mielestäni parhaan tontin. Tontti on vaaran päällä ja se aukeaa etelään/länteen ja kyseisiin ilman suuntiin on vaan metsäistä laskevaa vaaramaisemaa. Varasin tontin itselleni. Pidensin varausaikaa puolella vuodella, koska en uskaltanut aloittaa rakennusprojetia aikaisemmin (yleinen taloustilanne sekä halusin kasvattaa omaa pääomaa eli pienentää projektiin liittyväö riskiä). Sovin juuri kaupungin kanssa sopimuksen allekirjoitus ajan. Kun sopimus on allekirjoitettu vien sopimuksen Maanmittauslaitokselle rekisteröitäväksi ja haen samalla käynnillä kiinnitykset.


Rahoitus

Laskin paljonko minulla on projektiin omaa pääomaa käytössä.  Tein aika laiskasti kustannusarvion (nyt niitä on kolmessa eri muodossa, jokaisessa on hiukan eri summat). Neuvottelin oman pankkini kanssa lainan saamista ja lainaehdoista. Koen, että lainaprosessi oli todellakin neuvottelu. Virkailija taisi kerran jo soittaa joko hylköyksen tai sittenkin loivensi ja ehdotti että minun pitää myydä nykyinen omakotitalo, niin sitten pankki on mukana rakennushankkeessa. Totesin, että jos myyn esim nykyisen kotini en tarvitse enää pankkia projektiin mukaan. Puhelussa piti olla todella jämäkkä. Kertasin siinä kaikki taloudelliset luvut ja sanoin, että hyväksyn, että pankki laskee miten laskee lainakokonaisuudet ja sen laskelman mukaan antaa hylkypäätöksen. Mutta toki silloin minä vaihdan, lapseni vaihtavat ja yritykseni vaihtaa pankkia. Sain lainalupauksen. Ilmoitin pankille, että olen aloittanut rakennusprojektin. Lainalupaus on vielä voimassa, mutta en ole allekirjoittanut itse lainasopimusta vielä.


Talotoimittaja 

Neuvottelin kahden talotoimittajan kanssa talo projektista. Valitsin toisen toimittajan jatkoon. Jatkoneuvottelin. Allekirjoitin muuttovalmis omakotitaloon sopimuksen. Odottelen tilausvahvistusta.


Rakennusvalvonta 

Soitin rakennusvalvontaan ja tarkistin onko rakennuslupahakemukseen tullut yleisiä muutoksia. Prosessi oli jonkun verran mennyt sähköiseen muotoon. Pyysin viereisten rakennusten lattia korot. Sain ne ja alustavan ehdotuksen minun talon lattiakoroksi. Aloitan lähiaikoina sähköisen järjestelmän kautta rakennuslupa prosessin (sen voi jo avata vaikka projekti ei ole vielä ihan rakennuslupavaiheessa).


Valvoja

Kysytty pari tarjousta.


Maatyöt 

Soitin yhteen maatyö firmaan ja kysyin voiko heitä saada kokonaistarjouksen omakotitalon maatöistä. Pyydän tarjouksen, kunhan minulla on oikean vaiheen kuvat käytössäni. Soitan vielä saman puhelun pariin firmaan.


Pohjapiirros/ julkisivut/ asemapiirros

Olen pyöritellyt pohjaa yllättävä vähän. Tein sen tietyn valmistoimittajan talomallin mukaan, mutta muutin siitä aikalailla vapaasti, kun siirsin heti olohuone /keittiö kokonaisuuden yläkertaan (niin alakertakin meni uusiksi). Kaava saneli pari ehtoa esim että yläkerrassa saa olla vaan 2/3 osaa alakerran pinta-alasta, niin tämä vaikutti niin, että tein ns. studioulokkeen ensimmäiseen kerrokseen. Talo on mallia pertti perustalo, koska minulla on tällä hetkellä tilantarve niin suuri, että haluan käyttää kaiken käytettävissä olevan taloudellisen satsauksen, että saan tilaa-neliötä. Yllätyin kyllä, kun pääjulkisivu alkaa näyttää oikeasti aika kivalta. Etelä julkisivu näytti vielä paremmalta, mutta osaltaan massa blokkasi toisen kerroksen näkymiä (joita en halunut blokata vaan korostaa), niin päädyin, että teen julkisivusta ei-niin massiivisen. Eli nyt en ole tyytyväinen siihen julkisivuun. Jumppa jatkuu.


Näillä mennään projektin alussa. Onko muilla rakennussuunnitelmia?


#talonrakennus

#omakotitaloprojekti

#kustannusarvio

Lue lisää... "Pitkä hiljaisuus päättyy?"

maanantai 2. toukokuuta 2022

Vuokranantajan loma alkaa




Vuokranantajan loma alkaa.


Toukokuun vaihteessa eli eilen vaihtui asukkaat viidestä vuokra-asunnosta. Tai no yhteen asukas muuttaa tänään ja toiseen vielä parin päivän päästä.


Minulla alkaa loma. Siihen hyvän alkuspurtin tuokin opettajien lakko. Mitähän lasten kanssa keksittäisiin kotona.


Minulla vaihtuu hyvin usein asukkaat juurikin niin että syksyllä sisään asuntoihin muuttavat opiskelijat irtisanovat asuntonsa joko niin että vuokrasuhde päättyy toukokuussa tai kesäkuun alussa. Kesäksi otan asuntoihin kesätyöntekijöitä vuokralaisiksi. Ja asunnot ovat taas syksyllä valmiita opiskelijoiden tuloon.


Suurin osa kyseisistä asunnoista on kalustettuja. Kalustamattomissa asunnoissa vuokrasuhteet ovat paljon pidempiä. Toisaalta minun tällä hetkellä pitkäaikaisin vuokralainen on asunut kalustetussa asunnossa noin kohta neljä vuotta. 


Kesällä on irtisanoutumassa yksi asunto, kun vuokralainen ilmoitti jo ennakkoon että etsii elämäntilanteen muutoksen takia uutta asuntoa.


Tykkään ennakoidusta elämästä. Nyt saan lomalla rauhassa aikas pitkään...



Ota seurantaan myös 


Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 


Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw


Instagram @puolimiljoonaapaaomaa


Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com


Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

* Turvallinen testivoittaja. OK Moneyn pikalaina 50-2100 € tutkimusten paras. Hae linkistä! *

Lue lisää... "Vuokranantajan loma alkaa"

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Mitään ei puutu, mutta joku mättää?


Oletko sinä ollut joskus ollut tilanteessa, että mitään ei puutu? Ostoslista on ns. tyhjä. Kirjoituksessa `
Tiedättekö tunteen, kun mitään ei puutu?` minulla on juurinkin näin hyvä tilanne, että vuoden budjetointeja ennakoiden käyn läpi tarpeet, jotka minun pitää budjetoida. Ja budjettiin ei oikeastaan kerry mitään taloudellisia tarpeita. `Voi olla, että jo ensi viikolla ihmettelen, miten en saa tähän ostoslistaan oikein mitään, mihin haluan kuluttaa, mutta nyt lista on kyllä aika loistavan tyhjä.` kirjoitus on kirjoitettu kolme vuotta sitten. Tilanne on ollut siis loistava.


Tänään voisin kirjoittaa hyvin samanlaisen tesktin, pienellä painotuksella. Jos tekisin nyt listaa tämän vuoden, vuoden 2022, budjetoitaviin asioihin, niin listasta tulisi aika lyhyt. Jotain arkisia asioita toki aina puuttuu. Mutta joku silti aiheuttaa ärsytystä. 


Päätimme kokeilla huonekiertoa eli että vaihdamme makuuhuoneita niin, että makuuhuoneiden jako olisi tasapuolisempi. Kokeilu kestää aluksi kuukauden, varmaan maksimissaan kaksi kuukautta. Minä sain poikani pienen huoneen. Pärjään kyllä huoneessa, vaikka siihen ei mahdu kuin iso parisänky. Pärjään koska olen hyvä nukkumaan missä vaan ja meillä on kiva olohuone, jossa oleskella. Lisäksi sänkyni on NIIN mukava, että melkein sama mihin sen sijoittaa, niin köllötän mielellään omassa sängyssäni.


Mutta joku minua siis ärsyttää? No mikä se joku on? Minua ärsyttää ylimääräiset, paikkansa uudesta kokeilusta löytämättömät pari huonekalua. Olen joskus opiskeluaikaan halunut, että minulla on Muuramen ja Lundian huonekaluja. Jossain vaiheessa pieneille lapsille piti ostaa huonekaluja. Menin ostamaan vanhasta muistista vahingossa Muuramea ja Lundiaa. Voihan erkki. En kestä enää yhtään puunvärisävyjä sisällä. Lasten huoneissa kyseiset huonekalut olivat ehkä piilossa ja ärsytys oli pieni. Nyt Lundian hyllykkö likuovilla on eteisessä (se ei sopinut muihinkaan huoneisiin). Ja Muuramen kerrossängystä otimme kerrossänky ominasuuden pois ja ns. muuramen kerrossängyn jalat tikkaat ovat varastossa. 


Koska kokeilu kestää vaan vähän aikaa, ja voi olla että lapset haluavat nuo kyseiset huonekalut entisiin huonesiin, jos palaavat niihin kokeilun jälkeen. Mutta minä en halua enää nähdä kyseisiä huonekaluja. Aika on vaan nyt mennyt niistä ohi ja huomaan, että niiden näkeminen ei lisää minun hyvinvointia. Mietin jopa, että vien ne jonnekin kalustettuun asuntoon, mutta kalustetut asunnotkin halaun pitää kivoina ja en halaua `pilata` asuntoja kyseisillä huonekaluilla.


Ongelmaksi muodostuukin laiskuus. En ole saanut laitettua huonekaluja myyntiin nettiin. Mitenhän saisin aktivoiduttua ja saatua tehtävän maaliin? Vai pitäisikö lapsille kehittää myyntitehtävä? Myykää netissä kaksi huonekalua ja voidaan kuluttaa kyseiset rahat johonkin yhteiseen, vaikka lauantain illan valmisruokajuhliin....


Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 


Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw


Instagram @puolimiljoonaapaaomaa


Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com

Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

* Turvallinen testivoittaja. OK Moneyn pikalaina 50-2100 € tutkimusten paras. Hae linkistä! *

Lue lisää... "Mitään ei puutu, mutta joku mättää?"

maanantai 28. helmikuuta 2022

Finnairia ostettu.




Minun osakeostot onnistuvat vain laskeviin kursseihin. Yritin jo perjantaina ostaa Finnairin osaketta. Mutta toimeksianto ei mennyt läpi. Tänään maanantaina 28.2.22 Finnair oli pahassa kurssidipissä. 

Nyt on yksi osto suoritettu. Minulla yhden ostoerän koko on aina noin 5000 euron kieppeillä. Yksi erä ostettu.

Ostin Finnairia salkkuun ns. riskiosakkeen nimityksellä. Edellinen riskiosake on ollut Outokumpu. Se on plussalla +14%. Nyt riskiosakkeet ovatkin jo täynnä. Sijoitussuunnitelma sanoo, että vai yksi riskiosake, mutta en löytänyt muutakaan ostettavaa. Eli tämä ostos ei mennyt sijoitussuunnitelman oppikirjan mukaisena ostona.

Tämä teksti ei sisällä mitään sijoitussuosituksia.

#osakesijoittaminen
#sijoittaminen
#sijoitussuunnitelma
#finnair
#kurssidippi


Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa  

Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com 

Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

* Turvallinen testivoittaja. OK Moneyn pikalaina 50-2100 € tutkimusten paras. Hae linkistä! *

Lue lisää... "Finnairia ostettu."

perjantai 18. helmikuuta 2022

Äiti sijoittaa, Talouselämä 6/22 paperilehti

 



Talouselämä 6/2022 paperilehdessä aiheena `Äiti sijoittaa` (ilmestyi 18.2.2022). Jutusta löytyy myös minun haastattelupätkä sijoittamisesta ja äitiydestä. Aihe on kiva ja tärkeä. 


@talouselama

#äitisijoittaa

#säästäminen

#sijoittaminen

#asuntosijoittaminen

#osakesijoittaminen


Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 


Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw


Instagram @puolimiljoonaapaaomaa


Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com


Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

Lue lisää... "Äiti sijoittaa, Talouselämä 6/22 paperilehti"

maanantai 14. helmikuuta 2022

Osaanko nauttia työni hedelmistä?


Olen ollut aina säästäväinen. Nykyinen lapsiperheen kasvava kulukokonaisuus ei kuitenkaan huoleta minua. Päinvastoin. Olen ajatellut asian niin, että olen halunut säästää, että saan olla lasten kanssa kotona ja viettää lapsiperhearkea taloudellisen huolettomasti. 

Välillä huomaan kuitenkin miettiväni, kuinka paljon saisinkaan säästöön, jos minulla ei oli suurperhettä. Pienperheellä tai jopa ilman lapsia, säästö olisi huikea. Ajatteluhan ei ole kiellettyä. Silti minua ei ahdista yhtään `törsätä` lapsiin. Ajattelen jotenkin niin, että olen etukäteen miettinyt mitä haluan ja minun taloudellinen haluni perustuu juurikin siihen, että saan olla kotiäiti ilman suurempia taloushuolia.


Mutta missä kuluni sitten ovat suuremmat, kun minulla on lapsia. 


Vaatteet -ostan kuudelle ihmiselle vaatteet. Kun lapset olivat pieniä hyödynsin jonkin verran kirpputoreja, mutta nyt olen `oppinut`, että käytetty vaate kuluu nopeammin ja lapseni ovat sen ikäisiä, että vaatteet kuluvat ihan arkikäytössä. Lisäksi minulla on kolme melkein samankokoista lasta, joten heidän osaltaan vaatteiden kierrätys on olematonta. Vaateostoista olen aiemmin kirjoittanut blogissani ja kirpputorisäästöistä löytyy teksti esim. täältä.


Harrastukset -haluan, että lapseni harrastavat, mutta rajansa  kaikella (sekä taloudelliset rajat että ajalliset rajat). Tyttäreni lopetti kilpacheerledingin, kun aika ei vaan kuljetuksineen, leireineen, kilpailuineen riittänyt. Nyt uuttuutena ostin kausikortit neljälle lapselle Ounasvaaran lasketteluinteeseen. Laskettelu on ollut ennenkuin harrastus, mutta kausikortit ovat uutuus. Harrastuksiin on kyllä tullut lähes ilmaisten harrastusten (kalastus ja fresbeecolf) lisäksi vielä lisää lähes ilmaisia uusia harrastuksia (koululla  parkour ja 4H kerho innokkaalle leipojalle). Harrastuksia olen avannut blogissa ennenkin ja kirjoituksia löytyy mm täältä.


Matkat maksavat enemmän - tykkään matkustaa ja toki matkakustannukset ovat suuremmat suurperheellä. Etelän matkaan budjetoin noin 4000 euroa, mutta nyt olen oppinut, että vanhin lapsi saattaa jo haluta pois reissusta. Kotimaan matkailussa kuljetuksiin autolla menee sama kustannus, mutta reissu vaatiin isommat (lue kalliimmat) majoitustilat. Liittyisiko kuljetuksiin myös suuremman tila-auton tarve? Toisaalta tila-autot lienevät normiauton hintaisia, niin ne eivät varsinaisesti lisää kustannuksia. Matkakustannuksia olen pohtinut blogissa monesta, mm täältä löytyy yhden ulkomaan matkan kustannukset. Yhden vuoden kotimaan kylpylälomien kustannukset löytyvät täältä.


Enemmän asumispinta-alaa - olen huomannut, että rakennuttamani talo on sittenkin hiukan niukka meille pinta-alaltani. Makuuhuoneista meillä on viisi, mutta kun on viisi lasta niin kaksi lasta joutuu olemaan samassa huoneessa. Ennen meillä hiukan kierrätettiin huoneita, mutta nyt `isot` pojat eivät suostu kierrätykseen ja pikkutytöt ovat siksi huoneen jakajina. En tykkää järjestelystä eli lisätila ei olisi pahitteeksi. Löysin jo kivan talon ns. perähikilästä, mutta jostain syystä, kun olisi pitänyt painaa tarjoa nappia, en uskaltanut painaa. No haaveissa siis lisätila. Uutta tonttiakin hain, mutta en saanut, enkä ole ihan varma, onko lisätilan tarve niin akuutti, että jaksaisin rakennuttaa uuden talon. Kohta lapset alkavat jo muuttamaan pois, niin mitä minä sitten lisätilalla teen. Asumiskustannukset eivät vaikuta minulla niin paljoa kuin esim pääkaupunkiseudulla, missä asumiskustannukset ovat Lapissa aivan eri suuruusluokassa.


Elämisen kustannukset -ruuan, vessapaperin, shamppoo, hammastahnan kustannukset. Ne eivät oikeastaan halpene, vaikka henkilömäärä kasvaa. Tämä täytyy vain hyväksyä. 


Terveyteen liittyvät kustannukset -tämä kohta taitaa mennä edullisemmaksi jos sairastavia lapsia on monta. Jossain sairasomavastuissa perheen kaikkien jäsenten sairaalakulut lasketaan yhteen omavastuuseen. Toisaalta omavastuu raja on korkealla, ja ainakaan meidän perhe ei taida päästä lähellekään tuota omavastuu rajaa. Suomessa lasten terveydenhoito on lähes ilmaista (neuvola, kouluterveydenhoito, hammashoito, terveyskeskuspalvelut, jopa silmälääkäri parin vuoden välein lapsille on ilmainen...).


Mihin kaikkeen muuhun saankaan kulutettua enemmän rahaa, kun perheeni on suurperhe? Olen aiemmin kirjoittanut perheemme hankinnoista mm. täällä.


Vaikuttaako sinulla taloudellisiin lukuihin perhekoko?


Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 


Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw


Instagram @puolimiljoonaapaaomaa


Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com


Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

* Turvallinen testivoittaja. OK Moneyn pikalaina 50-2100 € tutkimusten paras. Hae linkistä! *

Lue lisää... " Osaanko nauttia työni hedelmistä?"

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Tulonmuodostus hajauttaen




Tuloja voi tulla monesta eri paikasta. Talousaiheisissa blogeissa normaalisti korostetaan monen eri tulonlähteen mahdollisuuksia varallisuuden kasvatuksessa. Kyseessä on osittain hajautus. On turvallisempaa, jos tuloja tulee monesta paikasta, niin esimerkiksi yhden tulonlähteen lakkaaminen, ei sekoita koko taloudellista kokonaisuutta. Yksinkertaisesti voi ajatella, että jos tekee montaa eri palkkatyötä, on tulonlähteet hajautettu. Yleensä kuitenkin korostetusti on esillä erilaisista tulonlähteistä tulevat tulot, koska talousaiheisissa blogeissa korostetaan myös vapaa-ajan merkitystä eli monesti monta työtä tarkoittaa, myös vapaa-ajan menettämistä. Se ei ole tarkoituksellista. 


Monen eri tulonlöhteen virrat korostavat sitä, että tuloja tulee muistakin kuin palkkatuloista. Ideana on `viritellä` sellainen tulonmuodostus, jossa alkutyön jälkeen tehty työ itsessään antaa tuloja. Esimerkiksi pääoma voi tehdä `itsestään` töitä. 


Ostat pääomalla asunnon. Vuokraat asunnon. Saat vuokratuloja. 


Teet verkkokurssin. Myyt valmista kurssia ja saat tuloja vaikka sinulla itsellä ei olekaan enää työnkuvaa. Työn tekee digitaalinen ympäristö. Uskon toki digitaaliseen ympäristöön, mutta olen huomannut että aika monesti esim `Kuinka teet tuottavan verkkokurssin` -kurssia myydään juurikin tulojen lisääjänä. Tällaisilla kursseilla saattaa rahallinen hyöty kuitenkin jäädä juurikin tuolle alkuperäisen kurssin tekijälle.


Minulla itsellä meni monia vuosia ennen kuin tajusin pääoman tuottaman tulon merkityksen. Säästin, sijoitin säästön ja sijoitin säästöstä tulleen tuoton. Pääsin ymmärrykseen korkoa korolle -ilmiöstä. Ilmiö on selkeä, mutta jostain syystä sen sisäistäminen omiin tulovirtoihin oli minulla hidasta. Osasin vain säästää. Onneksi opin vähitellen kokeilemalla myös sijoittamisosuuden.


Minä olen yrittäjä. Saan tuloja yritykseltäni (mm. palkka, osingot). Voi itse taktikoida kokonaisuuden, minkä verran otan yritykseltäni tuloja ja minkä verran jätän yritykselleni sisään varallisuuden kasvamaan investointeina. Yleensä nostan mahdollisimman `omasta mielestäni` vero-optimoidun summan palkkaa, mutta esim korona vuonna järki ei osallistunut palkannostoon ja nostin paikkaa aivan liian pienen summan.


Osa tulosta tulee yrityksen kautta ja osa tulee suoraan minulle henkilökohtaisesti. Minulla on tulevaisuutta koskien haave, jossa saisin palkkaa muualta kuin yritkseltäni. En avaa tätä haavetta tänne, koska vasta hauduttelen asiaa. Olisiko haaveen toteuttaminen ajankohtaista ja milloin? Varsinaisesti palkkatöistä en haaveile, mutta omaan haaveeseeni liittyy lisätuotteena ulkopuolinen palkka. 


Saan asunnoista vuokratuloja. Minulla on pieni osakesalkku, jos saan osinkotuloja. Salkkuni on pitkän sijoituksen salkku (toivottavasti) eli en laske että saan siitä myyntivoittotuottoa normiarkeeni. Saan tuottoa myös muualta, esim. digitaalisesta ympäristöstä. 


Kokonaisuudessa mietin vielä, voisinko saada muualta tuloja. Voisinko hajauttaa tulonmuodostustani vielä laajemmaksi?


Monestako lähteestä sinä saat tuloja, joilla voit kasvattaa varallisuuttasi?


#säästäminen

#sijoittaminen

#asuntosijoittaminen

#kiinteistösijoittaminen

#taloudellinenriippumattomuus

#arkistasäästöä

#suurperhe

#itsellinenäiti


Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI


Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

* Turvallinen testivoittaja. OK Moneyn pikalaina 50-2100 € tutkimusten paras. Hae linkistä! *

Lue lisää... "Tulonmuodostus hajauttaen"