sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Telian osake: oston onnistuminen?


Olin viime osakeosto kirjoituksessani ostamassa Teliaa hajautuksen takia.
Sanoin seuraavani myös muita tietoliikenneosakkeita. Julkaisin kirjoituksen keskiviikkona 11.7.2018 ja jo heti perjantaina 13.7. dippasi. Elisa ja Dna dippasivat melkein 10 % luokkaa perjantai päivässä ja laskua kesti melkein viikon. (Torstaina 19.7.2019 ennen kurssilaskua esim dna oli 22 euron hinnoissa ja viikoon oli laskua tullut ainakin 4 euroa per osake... eli ihan kiva lasku)

No minunhan piti ostaa, kun dippaa. No ostinko? Vertailin hintoja ja yhtiöiden tunnuslukuja koko ajan kirjoituksen jälkeen. Painoin jo ostonappia, mutta Telia ei laskenut silloin tarpeeksi. Vaikka esim dna tippui noin paljon, niin sekään ei oikein auttanut, kun sen kurssi vaan oli niin arvostettu jo ennen dippiä. Lisäksi sillä ei ollut pitkää osinko historiaa helposti havaittavissa. Viime vuoden pääomanpalautus hiukan hämäsi. Elisa oli myös lukujen valossa todella arvossa dipistä huolimatta. 

Halusin ostaa yhä Teliaa, kun tunnusluja vertailin. Telia tuli hiukan alas muidenkin tietoliikenneosakkeiden kanssa. Telia on selkeä ja se osinkomaksuaika on lähempänä. Telia maksaa kahdesti vuodessa osingot. 

Tein Telian oston maanantaina 16.7.2018 hintaan 3,95 e per osake. Ostin 1260 osaketta. Olin tyytyväinen ostoon.

Ja jo perjantaina tultiinTelialla alas päin. Teleoperaattori Telia ilmoitti toissa päivänä perjantaina 20.7 ostavansa ruotsalaisen mediayhtiö Bonnierin televisioliiketoiminnan (eli esim mtv). Ja kurssi tuli perjantaina alas. Laskussa mentiin 3,7 euron alle. No harmittiko? No, ei harmittanut.

Osakehajautukseni yrityskohtaisesta näyttää tältä:




Tuohon vielä neljä osaketta lisää suunnilleen samoilla painoarvoilla, niin kyllä tuosta hyvä näkymä saadaan. Ja sitten vaan kierrättämään lisäostot kyseisiin 8 osakkeeseen vuorotellen.

Ongelmani on tämä alla oleva kaavio. Liikaahan siinä on pääoma kiinni asunnoissa. Pääoma tässä kaavioissa sisältää myös vieras pääoman. Kaikkiaan asunnoissa on 972.500 euroa. Ongelma havaittu. Ja korjaus aloitettu (silti pikkuisen polttelisi yksi asunto...).





Yritän lisätä vähitellen osakkeita jatkossakin. Alan vähitellen miettiä kenties median osakkeiden ostoa....



*Avaa asiakkuus verkkopankkitunnuksilla *

12 kommenttia :

  1. Oletko miettinyt maantieteellistä hajautusta? Oletan että sun asunnotkin on Suomessa joten Suomi-riski on 100%. Ei siinä että täällä jotain tapahtuisi (sota/luonnonkatastrofi/finanssikriisi/yms. foliohattutapahtuma). Osakkeissa on kuitenkin helpompi hajauttaa eri maihin ja maanosiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Maantieteellinen hajautus ei ole minulla hyvä. Olen sen tiedostanut ja hyväksynyt. Mutta halaun ensin suomalaisien osakkeiden pohjan (esim 8 yhtiötä, joihin helposti pyöritän pääomaa jotenkin automaatiolla). Että saisin hajauksen edes yhdestä omaisuusluokasta pois (ei pelkissä asunnoissa). Joku hajautus ulkomaille olisi kyllä kohdillaan (tyyliin alkuun joku tosi helppo, miettimättä joku pari isoa tunnettua jättiä).

      Poista
    2. johnson & johnson, apple, hershey, philip morris, novo nordisk, atlas copco, svenska handelsbanken, reckitt & benckiser

      Poista
  2. Hei! Kiva huomata, että "hieman" kokeneemmalla sijoittajalla on kaksi samaa osaketta salkussa kuin tällaisella aloittelijalla. Olen itsekin alkanut tämän vuoden aikana tavoittelemaan ainakin osittaista taloudellista riippuvuutta ja sinun blogia on tullut lueskeltua yhdessä muutaman muun kanssa. Motivoivaa tekstiä, kiitos siitä ja mukavaa kesää!:)

    VastaaPoista
  3. Telia on näistä kolmesta kyllä selkeästi edullisimmin hinnoiteltu. Itse olen omistanut DNAta listautumisesta alkaen ja olen useampaan otteeseen maininnut, että DNA oli melko tappiin hinnoiteltu. Itselleni ei kuitenkaan ole merkitystä, jos hinnoittelu hieman järkevöityy.

    Jos ajattelit lisätä mediafirmoja, niin suosittelen hyvin tarkkaan valitsemaan kohteen. Monet yritykset ovat hädin tuskin kannattavia edes loistavissa markkinatilanteissa, kuten nyt.
    Liiallinen hajauttaminen on turhaa. Jos liikaa lähtee hajauttamaan, niin järkevämpää on ostaa indeksejä, koska niitä saa pienemmillä kuluilla ja osingoista ei tarvitse veroja maksaa. Mielummin pysyy yrityksissä, jonka toiminnan selkeästi ymmärtää eikä lähde hajauttamaan vain hajauttamisen tarpeen takia. Sinulla on muutenkin hajautettu salkku jo sijoitusasuntoihin, joten ihan turhan päivästä on osakkeita niin hirveästi hajauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista. Ehkä ensin halusin hajauttaa hajauttamisen takia. Ja päätin siis suunnitelmassani, että 8 yhtiötä kiertää suunnilleen vuorotellen. Sitä ostan joka on ostohetkellä mielestäni paras. Ja taidan ihan tykätä tuosta osakepoiminnasta. Pysyy pirteänä kun saa valita `omasta mielestä` parasta, indeksi on ehkä liian apaattinen minulle... tai näin ajattelen nyt. Ja sitten saa syyttää itseä jos osto ei mene ihan nappiin. Mutta heikkoiteni on nuo asunnot. Katselen niitäkin koko ajan ostomielessä, vaikka en saa ostaa. Siksi en esim nyt pistä osakkeisiin kuin pieniä summia (toki osakkeet ovat nyt myös minusta kalliita koko historian nähtävään tasoonsa nähden). Mutta pistän pienillä panoksilla hiukan osakkeisiin. Kivaa ajanvietettä!

      Poista
  4. Terve, miksi et vain osta nordnetin superrahasto suomea, jos kerta haluat ostaa suomalaisia osakkeita? Pääsisit hyvään tuottoon pienellä vaivalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Olen juuri niin urpo, että haluan itse valita, mihin sijoitan. Minulle ei ole vaivaa valita osake. Minulle se on melkinpä luksus ajankäyttöä. Se on kiva harrastus!

      Poista
  5. Tervehdys,
    Tuossa edellä jo kommentoitiinkin maantieteellistä jakaumaa, joka on todella riskinen, pelkkiä hexin lappuja salkussa. Lisäksi yhtiöt eivät pääosin näytä olevan ... anteeksi suorapuheisuuteni ... kovinkaan laadukkaita.

    Jos salkkuun pitää saada teleoperaattorin osakkeita, eikö katse kannattaisi suunnata vaikkapa jenkkipörssiin? AT&T tai Verizon olisivat salkkuun Telian sijaan melkoinen kivijalka ja AT&T lisäksi osinkoaristokraatti eli track record suhdanteiden yli kestävästä osinkojen kasvattamisesta löytyy. Telia on laadultaan (johto, myynnin ja tuloksen kehitys, osinkovirrat) melkoisen kehno viritys verrattuna isoihin jenkkipeereihin. Lisäksi T tai VZ eivät ole tällä hetkellä arvostuskertoimiltaan mitään kalliita lappuja eikä taalankaan eurokurssi ole pelottavalla tasolla.

    Telia voi parantaa juoksuaan, mutta oma kokemukseni on se, että yhtiön lukuen track kertoo luotettavasti yrityksen johdon osaamisesta ja omistajaystävällisyydestä (esim osinkojen kasvu, omien osakkeiden osto jos hinta järkevä yms) eikä se ole Telian nykyjohdolla mairitteleva.
    t. osinkosijoittaja

    VastaaPoista
  6. Hei, käytätkö Nordnetiä vai kuinka ostat/myyt osakkeitasi? Minulla on tällä hetkellä pankin 'tarjoama' palvelu, mutta se taitaa olla kallein vaihtoehto...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Nordnet, mutta se oli silloin edullisin kun halusin avata arvo-osuustilin. En usko, että on edullisin tällä hetkellä . Itse ottaisin avaushetken (siis milloin tarve avata) hetken halvimman, koska et voi etukäteen tietää kenellä on parhaan esim tulevat kamppanjat...

      Poista