maanantai 30. huhtikuuta 2018

Voiko ajatuksen voimalla rikastua?

Olen lukemassa Laurent Gounelle `Matka yli onnen esteiden` kirjaa (Gummerus Kustannus Oy, Helsinki, 2018). Kirjaa mainostetaan, että se on yli miljoona kappaletta myynyt menestysteos. Harrastan lukemista ja pyrin lukemaan uutuuskirjoja mahdollisimman paljon. Nautin. Luen. Siksi tämä kirja valikoitui yöpöydälleni.

Kirjaa lukiessa tulee väistämättä ajatelleeksi ajatuksen voimaa. Se on oikeasti aivan mahtava voima ja kirja osaa kyllä herätellä kaikki tajumaan, miten paljon oma ajattelu vaikuttaa kaikkeen. `Te olette ehkä taatusti yhtä onnekas kuin muutkin, mutta ette ehkä kiinnistä huomiota niihin tilaisuuksiin, joita teille tarjotaan`.

Itse en ihan usko noihin ajatuksen voimaoppaisiin tai vähintään olen hyvin kriittinen. Onhan tämäkin kirja ainakin osittain ihan hömppää (mm. Yhdysvaltojen lääkelaboratorioiden lumelääke testien tulokset, jossa voidaan lumelääkkeellä eli ajatuksen voimin parantaa sairaita). Jotkut ajatukset ovat mielestäni jopa vaarallisia, väärin ajateltuna.

Idea kirjan takana on oivallinen (vaikka myös traditionaalinen kun esim. länsimaalainen päähenkilö Balilla, opettajana mestari Samtyang). Ja ajatuksen voima selvitetään todella hyvin yksinkertaisesti kuvaeltuna. 

Uskon, että positiivisesti ajatteleva kohtaa enemmän positiivisia kokemuksia ja elämä `tuo` enemmän onnistumisia. Elämä on helpompaa ja varmasti myös esim. taloudellisesti rikkaampaa. Varjoja/pelkoja koko ajan näkevä, kohtaa varmasti enemmän vaikeuksia ja epäreiluja tilanteita.

Yhdistä pienet lainat ja säästät. Yhdistä erilliset lainat ja säästä. Lyhennykset alkaen 26.5€ / kk. Voit yhdistää lainat hakemalla Fixuran kautta vertaislainaa ja maksaa kaikki pienemmät isokorkoiset lainasi kerralla pois. Hae nyt! *


Samaan mieltä olen ainakin negatiivisesta ilmapiiristä ja sen vaikutuksista. `Teidän pitää ehdottomasti pysyä kaukana ihmisistä, joista aistitte, että he saattavat lannistaa teidät. Älkää ainakaan kertoko heille hankkeistanne... Ei pidä uskoutua ihmisille, jotka saattavat yrittää lannistaa teidät puhtaasti omien psykologisten pyyteittensä takia.`

`Ihmiset tuntuivat olevan omien ajatustensa... uhreja. Kamalinta oli ehkä se, että he eivät tajunneet sitä. Ja siihen oli selvä syy: he eivät edes tajunneet ajattelevansa niin kuin ajattelivat.` tähän lauseeseen samaistuin ehkä liikaakin. Tajuanko minä, miten ajatteluni vaikuttaa ajatteluuni...

En ole lukenut kirjaa vielä ihan loppuun, mutta kirjassa on jotenkin hyvin vapauttava ilmapiiri. Tuntuu, että minä opin siitä koko ajan ajattelua. Vahva SUOSITTELEN.

(Aamulla lenkkeillessäni, ennen lasten heräämistä, kirjan ajatukset myös naurattivat. Muistan lukeneeni jonkun kanssabloggarin sivulause toteamuksen, että hän oli huomannut, että varakkaat ihmisen lenkkeilivät. Mietin asiaa toisin päin, että voisiko olla niin, että jos haluaa ajatuksen voimalla varakkaaksi, niin aloittaa lenkkeilyn ja kokee, että se tekee varakkaaksi. Näin ajatuksen voimalla varakkuus on lähempänä. Tekee lenkkeily varakkaaksi tai ei, niin lenkkeily on kyllä ihanaa. Vahva SUOSITTELEN.)



Oikeasti, eihän kukaan pelkällä ajatuksen voimalla vaurastu. Pääasia on aloittaa säästäminen ja sijoittaminen. Vahva SUOSITTELEN.

* Yhdistä pienet lainat ja säästät. Yhdistä erilliset lainat ja säästä. Lyhennykset alkaen 26.5€ / kk. Voit yhdistää lainat hakemalla Fixuran kautta vertaislainaa ja maksaa kaikki pienemmät isokorkoiset lainasi kerralla pois. Hae nyt! *

2 kommenttia :

  1. En ole kirjaa lukenut, mutta aihepiiristä on mm uskomusten voima jäänyt mieleen. Jokaisen kirjan voi ymmärtää väärin tai uskoa kaiken ilman suodatinta, mutta kyllä niistä aina paljon saa. Uskomus tulen joskus vauraaksi on paljon parempi kun olen ikuisesti köyhä ;) Kyllä sillä uskomuksen voimalla on paljon merkitystä ja siksipä minun nimimerkki on todella huono :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Positiivinen ajattelu on kyllä tosi iso voimavara.

      Poista