maanantai 22. toukokuuta 2017

Miltä tuntuu, kun näet säästöjesi kasvavan?

Miltä tuntuu, kun näet säästöjesi kasvavan?


Oletko yrittänyt säästää? Mutta homma ei pitkäjänteisesti onnistu. Kun olet säästänyt pari kuukautta, niin into tyssää. Itse olen antanu tällöin hieman lepsumman otteen vallata talouden. Pääsääntö on kuitenkin ollut, että jo säästettyihin varoihin ei kosketa. Miten olen pysynyt pääsäännössä? Hyvin. Olen sijoittanut säästöt, joten niiden käyttäminen olisi vaatinut ponnisteluja. Osakkeisiin sijoittamiseen tämä pätee helpostikin, joka kuukausi tai joka toinen kuukausi on helppo ostaa osakkeita säästöillä. Isompiin kertasijoituksiin olen korvamerkinnyt säästöt seuraavaan sijoitukseen. Jos olen tekemässä esim. asuntosijoitusta niin olen ajoittanut oston niin että minulla on juuri oikeaan aikaan raha tilillä. Silloin en halua, että joku pieni lipsuminen aiheuttaa sen, että en voikaan ostaa ajallaan sijoitusasuntoa.

Säästöt kannattaa siis sijoittaa heti (ei rahastoihin, koska en ymmärrä niitä).

Alku tässä on hankalinta. Aluksi pääoma ei millään lähde kasvamaan. Ja silloin tulosta ei näe mistään. Itsellä sattui näihin aikoihin mukavasti, että minulla ei ollut haluja edes kuluttaa eli koin että varallisuuden on parempi vaikka vaan olla odottamassa kasvua, kuin että vaihtoehtoisesti olisi halunnut kuluttaa rahan. Mutta sitten kun korkoa korolle ihme iskee, niin säästöjen seuraaminen on kyllä kivaa puuhaa. Silloin ainakin minä sain säästöruuvia ihan itsestään tiukemmalle, kun näin ihan konkreettisesti kuinka varallisuuteni kasvoi. Jätin esim auton vaihtamatta uudempaa (säästö 10000 euroa ja 'sääntö 72':n mukaan 10% tuottoprosentilla varallisuuteni kaksinkertaistui 7,2 vuoteen eli 20000 euroon). Kyseisen säännön mukaan korkoa korolle kasvava pääoma kaksinkertaistuu ajassa (likiarvo), joka on 72 jaettuna tuottoprosentilla).

Muuten luulisin, että korkoa korolle ilmiö on ihan tuulesta temmattu matemaattinen kaava, joka ei toimi käytännössä, mutta ainakin minun kohdalla se on alkanut näkyä, niin en enää ihmettele sitä. Nyt vaan nautin kun säästöni kasvavat. Tähän fiilikseen olen niin koukussa, että todellakin haluan säästää enemmän ja saada kasvun vielä paremmaksi.

Miltä sinusta tuntuu kun näet varallisuutesi kasvavan?

*Vietä ihana viikonloppu Tukholmassa! Löydä sopivin hotelli trivagon avulla! trivago, maailman suurin hotellihaku. Löydä sinulle sopivin hotelli yli 900.000 hotellin joukosta.

3 kommenttia :

  1. Minä haluaisin myös alkaa säästämään jonnekkin muuallekin kun pankkitilille �� 25tuhatta tilillä ja vuodessa korkoa 30-40e ei oikeen nappaa �� Mitä sinä suosittelisit? Ja millaiset riskit on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minun suosituksia ei kannata ottaa tosissaan. Osta velkavivulla esim keskusta yksiö (hinta 70000 e), omaan pääomaa 24000 euroa ja pankista lainaa 46000 euroa (2,5% korolla 10 vuotta laina-aika, lyhennys on 434 euroa kuukaudessa) eli velkavipu 66%. Vuokraa asunto esim hintaan 560 e kk ja yhtiövastike on varmaan noin 120 e ja lainaa maksat korkojen kanssa pois 434 euroa kk, 10 vuoden aikana joudut upottamaan joka kuukausi tuohon 6 euroa omaa rahaa. Ja kymmen vuoden päästä sinulla on tuo asunto kokonaan velattomana oma. Eli tuottona olisit saanut tuon pankkilainan verran eli 46000 euroa. On se ainakin suurempi summa kuin tuo sinun korkoarvio 40 e per vuosi eli 10 vuodessa korkoina 400 euroa. Sen on ihan hyvä summa tuottoa suhteessa riskiin, joka on esim. tyhjät kuukaudet tai suhteessa työhön (esim. etsittävä joka vuosi uusi vuokralainen eli aikaa menee 1 päivä per vuosi). Sitä parempi diili, mitä edullisemmin asunnon saat (ja mitä uudempi asunto on) ja mitä kovemman vuokran.
      Ja kun sinulla oli omaapääomaa 25000 euroa ja tuohon asuntoon laitat opoa 24000 euroa, niin sen jäävän tonnin laitat 31.12 S-osuuskaupan osuusmaksuihin, multiliityt 10 osuuskauppakorkoa maksavaan osuuskauppaan. Kesällä 2018 otat sitten ne rahat pois... Aikas varma 12-15% tuotto. (Ja jokaisen perheenjäsenen liität toki).
      Yksi ratkaisumalli siinä. Ole hyvä.

      Poista
  2. Niin ja olen jo sijoitus asunnon ostanut missä on nyt 9% tuotto. Kannattaako ostaa lisää asuntoja vai mikähän tässä olisi järkevintä ��

    VastaaPoista