perjantai 28. syyskuuta 2018

Kuinka säästät matkakuluista?



Syksyisin, kun pieni talven kirpeys leviää ilmaan, on ihanaa alkaa haaveilemaan matkustamisesta. Olen nyt viettänyt enemmän kuin onnistuneen säästösyyskuun ja huomannut, että perusarkeen ei paljoa rahaa mene. Kotona olo on edullista. Olisiko nyt aika palkita itseni (ja toki perheeni). Olisiko matka liikaa?

Minulla on erikseen budjetoitu raha matkustamiseen. Tämä tekee haaveilemisen helpommaksi. Lisäksi, jos säästän edellisen matkan matkakuluista, niin budjettiin jää ylimääräistä seuraavaa matkaa varten.

Tein vlogin `Kuinka säästät matkakuluista?`. Voiko matkoista edes säästää? Ainakin meidän perheellä on jo säästösysteemi, joka mahdollistaa, että edellinen edullisempi matka mahdollistaa seuraavan matkan joko kauemmas tai sitten saan matkustaa useammin. 

Mitkä ovat teidän perheen tai sinun omat säästövinkit matkakuluista? Minun vinkit löytyvät alta.




Muista tilata kanava!

*Varaa lento ja hotelli yhdessä - säästät rahaa!
Lue lisää... "Kuinka säästät matkakuluista?"

tiistai 25. syyskuuta 2018

Voiko lainoja vertailla helposti?



Minulla on sijoituksissa velkavipua käytössä. Velkavipuni on tällä hetkellä 40,6%.  Olen pohtinut paljon omalta kohdalta minun velkavipua: mikä on velkavipuni maksimimäärä? Helpottaako velka minua saavuttamaan tavoitteen vai toimiiko se hidasteena? Viimeksi mietin omaa velkavipuani tekstissä `Taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen velkavivun avulla`.

Markkinoilla on paljon palveluita, jotka tuovat lainan kilpailuttamisen helpommaksi ja nopeammaksi. Osaltaan nämä palvelut saattavat helpottaa kuluttajaa myös ymmärtämään mm. lainan kulut kokonaisuudessaan. Lisäksi kuluttajalle etua on lainojen vertailtavuus, ehkä jopa samasta palvelusta.

Nykyään lainojen vertailu on helppoa netistä. https://www.vertaalaina.fi/ palvelu vertaa lainat monen lainapaikan kesken (84 eri lainapaikkaa).

Lainatarjouksissa kannattaa kiinnittää huomiota lainan todelliseen vuosikorkoon, lainan avausmaksuun, kuukausittaiseen lainanhoitomaksuun, lyhennysvapaa mahdollisuuksiin ja mahdolliseen maksuerän muuttamiseen eli laina-ajan pidentämiseen tai lyhentämiseen.

Laina saattaa helpottaa arkea tai se saattaa nopeuttaa esim velkavivun ansiosta varallisuuden kasvua. Laina voi toimia myös toisinpäin. Velka voi myös stressata arjessa tai esim. velka velkavivussa voi `syödä` varallisuutta. Tasa-paino velkavivussa on tärkeää.

En suosittele kenellekään lainan ottamista, mutta jos lainaan on tarvetta, niin ainakin minä kyllä katsoisin kaikki kanavat läpi. Tarkistaisin toki, mistä voisin löytää itselleni edullisimman ja tarpeeseeni sopivimman lainan.



Teksti on kirjoitettu blogiyhteistyönä.
Lue lisää... "Voiko lainoja vertailla helposti?"

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Arkista öllöttelyä vai tehokasta tavoitteiden nostoa?



Tiedättekö sen elämänvaiheen, kun aivot käy vähän liian löysällä? Minä olin varannut omasta syksystä paljon aikaa siihen, että kaksi lastani lisää aloittivat koulun. Valmistauduin niin, että tein kaikki pienetkin hommat jo kesällä. Syksyllä vaan olen odottanut, että lapset lähtevät ja tulevat koulusta sekä tekevät läksynsä. Ajattelin, että syksy pitää rauhoittaa, niin koko kouluun siirtyminen menee helpoiten. 

Syksy alkaa olla jo koulun suhteen pitkällä ja huomaan, että koulunaloitus on sujunut lapsiltani enemmän kuin hyvin. Tästä johtuen minulla on liikaa luppoaikaa. Minulla on kotihoidossa vaan yksi nappula. Meillä on kiireetöntä, kivaa ja leppoisaa olla aamupäivät. Ehkä tehdään hiukan kotitöitä tai sitten vaan öllötellään leikkipuistossa. Yksi hyvä tapa kuluttaa aikaa on myös laskea sormia ja varpaita. Se naurattaa aina. Alkuiltapäivästä haluan olla kotona välipaloine ja läksyjen tekoapuna, kun lapseni tulevat koulusta. Tämä arki on juuri sitä mitä ajattelin, mutta aika paljon tuossa jää minulle ihan vaan luppoaikaa.

Taloudellisesti syksy on ollut todella tuottava. Mutta ajattelin silti, että josko lisäisin vettä myllyyn ja miettisin tavoitteeni uusiksi. Nyt loppu syksyssä ennättäisi saada vielä paljon aikaan. Pää olisi täynnä ideoita. Aloin jopa kehittelemään ideoiden mahdollista toteutusta.


Onneksi tulin kuitenkin järkiini. Kävin eilen kirjastosta hirmu nipun kirjoja. Lisäksi varasin viisi talouskirjaa. Kyllä nyt kelpaa köllötellä kuopuksen kanssa koko syksy kotona. Päätin, että sijoitan pariin-kolmeen lukulamppuun, pariin uuteen pehmeään mattoon ja pariin pehmeään vilttiin. Syksy on jo pitkällä ja minä olen valmis jopa talveen.

*Nordnet.fi: Sijoittamisen ei tarvitse olla tylsää - avaa tili jo tänään ilmaiseksi
Lue lisää... "Arkista öllöttelyä vai tehokasta tavoitteiden nostoa?"

torstai 20. syyskuuta 2018

Osakesäästötili lapsilleni?





Osakesäästötili on nyt ollut mediassa paljon esillä. Uutuus osakemarkkinoille? Tilin sisällä ei tarvitsisi maksaa veroja, vaan veroja maksettaisi vasta kun rahat nostetaan tililtä (kuten jossain muissa sijoitusmuodoissa). Tämän hetken tietojen mukaan osakesäästötili otettaisi käyttöön vuonna 2020. Toki tiliin ja sen kaikkiin ehtoihin liittyy poliittinen riski. Tuleeko edes koko tiliä?

En innostuntu tilistä, kun se julkaisiin hallituksen budjettiesityksen mukana. Osakesäästötili oli jotenkin vaikea (liian monta ehtoa). Ymmärrän, että tuolla halutaan saattaa osakesäästäminen samalla viivalle kuin muut tietyt sijoitusmuodot, verotuksen suhteen. Lisäksi tuolla halutaan kannustaa piensijoittajia liikenteeseen. Se olisi kansantaloudellisesti järkevää. Mutta vaikeus tulee uudesta tilistä, uudesta järjestelmästä. Lisäksi pidän poliittista riskiä todella korkeana (tuleeko koko järjestelmää ja jos tulee niin millä aikataululla sen ehdot muuttuvat?).

Mutta viikon pari hauduteltuani asiaa huomaan miettiväni asiaa kuitenkin. Voisiko se olla jotain josta voisi innostua lasten sijoitusten mietinnän kannalta.

Jos oletetaan, että osakesäästötili-järjestelmä alkaisi todellakin vuonna 2020. Ja jos ohjaisin varallisuuden niin, että lapsella on siihen oikeus 20 -vuotiaana, minun lapseni ennättäisivät kasvattaa pottia tilin sisällä noin 6-15 vuotta. Laskentaesimerkissä, jos esim sijoittaisin tilille 138,80 e kk per lapsi ja sijoitus tuottaisi 6 %, korkoa korolle ilmiöllä sijoitus voisi olla tuottanut 6 vuodessa 1999 e (sijoitus olisi 11.992 e, josta siis tuottoa 1999 euroa) ja nuorimmaiselleni se voisi olla tuottanut 15.033 euroa (sijoitus olisi 40.017 euroa, jos siis tuottoa 15.033 euroa). Tuossa laskelmassa todellakin huomaa miten aika tekee tekee todella paljon tuotossa (toki tuonne 15 vuoden laskelmaan on maksettu enemmän sisäänkin rahaa). Tuosta tuotosta, 1999 eurosta ja 15.033 eurosta maksetaan siis vero kun varallisuus tetaan pois tililtä. Jippo tässä osakesäästötilissä tulee tuosta, että veroja ei mene ennenkuin tilitä nostetaan varallisuutta. Onhan se joku etu, mutta onko se minun juttu toimia tuon jipon mukaan. Ei se ole poissuljettua. Mutta en hypi riemustakaan. Eikö tuota veroetua olisi saanut muuten tehtyä nykyisen verotuksen sisällä, ettei uutta järjestelmää olisi tarvittu?


Jollakin tasolla voisi kuvitella, että uutuus myös vaikuttaa osakemarkkinoiden kursseihin. Voisiko olla niin, että ennen osakesäästötilin avausmahdollisuutta, jokunen jättää osakkeet ostamatta (kerää käteistä) ja jää odottamaan tuota tiettyä tiliä? Ja jos ihmiset innostuvat tilistä niin sen takia saattaa osakemarkkinoilla liikkua enemmän vapaata pääomaa osakeostoksilla. Voisiko se nostaa hetkellisesti kursseja? 


Minkä hintaisia voisivat olla osakesäästötilin kustannukset? Kenties säilytysmaksu 2 e kk. Toivottavasti ei tilin avausmaksua? Osto ja myyntitoimeksiannot 1%, minimissään 8 euroa? Kaikki pelkkää spekulaatiota, mutta en usko että rahalaitokset jättäisivät käyttämättä hyvän ja helpon mahdollisuuden ottaa vähän enemmän tuottoa tästä asiakkaalle hieman veroedukkaammasta `arvo-osuustilistä`.

Jää miettimään osakesäästötiliä lapsilleni sijoituksiin, mutta taidan silti olla samaa mieltä kuin ennenkin siitä, mikä on verotuksellisesti edullisin tapa siirtää varallisuutta jälkipolville? Kyllä se on lapsen elinkustannusten maksaminen, koska sitä ei veroteta.

*Katso, miten nopeasti säästöt voivat kasvaa. Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua.
Lue lisää... "Osakesäästötili lapsilleni?"

maanantai 17. syyskuuta 2018

Voisitko sinä saada vuodessa ´säästöön´ yli 100.000 euroa?


Minä säästän kaiken ylimääräisen rahan. Kun säästöön jää rahaa, minä sijoitan sen.

Minä seuraan tavoitteenani oman sijoituspääoman kasvua. Oman pääoman kasvu on minun säästöä. Tavoitteessa en erottele, mistä raha on peräisin. Tavoitteessa pistän kaiken rahan yhteen ja seuraan sen kokonaisuutta. Se on helppoa ja yksinkertaista.Tavoite kannattaa olla mahdollisimman helppo.

En seuraa asuntojeni arvonnousua. Oma pääoman kasvu ei siis sisällä asuntojen arvonnousua, koska se on spekulatiivista.

Sarjan aiempi jakso on nimeltään ´´Voisinko minä ´säästää´ yli 100.000 euroa vuodessa?´´

Voisiko jokainen perusterve, jolla on halu ja motivaatio, kasvattaa omaa pääomaa vuodessa yli 100.000 euroa? Jokaisella on toki oma tavoite ja sen seurantaan oma kriteeristö. Mutta voisiko tavoite olla vielä korkeammalla?













*Katso, miten nopeasti säästöt voivat kasvaa. Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua.
Lue lisää... "Voisitko sinä saada vuodessa ´säästöön´ yli 100.000 euroa?"

perjantai 14. syyskuuta 2018

Noomi, ykköstuubi, sormet ja nopat?



Ekaluokkalainen poikani tuli eilen koulusta kotiin. Poika kertoi, että tuli matematiikan läksyjä. Ai, että ajattelin minä. 

Matematiikankirja on Dragonbox 1 luokka, tehtäväkirja, syksy. Dragonbox Finland Oy 2018.

Katselin vähän aikaa keittiön pyödässä päänraapimista ja kiemurtelua.

Sitten menin katsomaan kotitehtävää 1.3 c. Kysessä on ykkösluokan matematiikan sivun 9 tehtävä. Eli ihan alkupäässä kirjaa ollaan.

Poikani ei tiennyt mikä on noomi, ykköstuubi, sormet ja nopat. Ja kotitehtävänä oli 1.3 c) Täydennä noomi, ykköstuubi, sormet ja nopat mallin mukaan. (Kuvassa on tehtäväaukeama ja oikealle ylhäällä tehtävä 1.3 c)

Oli pakko tehdä ensin kohta b, että ymmärrettiin edes c tehtävän tehtävänanto.

Itsellä kävi mielessä, että voisiko se tehtävä olla kuitenkin hiukan selkeämpi, kysessä on kuitenkin numeroiden kaksi, kolme, neljä ja viisi opettelu. Numerot itsessään lapsi tiesi. Mutta, että voi oppia matematiikkaa on ensin opittava käsitteet noomi, ykköstuubi, sormet ja nopat...

Jäin nyt kyllä todellakin miettimään. Tuohan voi olla ihan huippujuttu, jos lapsi saa tuosta itselleen tarinan ja esim kirjasarja ei muutu seuraavana vuonna. Mutta entä jos tuosta jää mieleen sen helpon asian (numerot) vaikeus? Mutta kylläpä mietityttää.


Onko tuo tehtävä muille ihan selkeä? Meneekö vastaus heittäen? Tarkennuksena, että edellisillä aukeamilla ei selvitetty lapselle esim noomi ja ykköstuubi käsitteitä....

*Nordnet - Säästäminen ja sijoittaminen
Lue lisää... "Noomi, ykköstuubi, sormet ja nopat?"

tiistai 11. syyskuuta 2018

Voisinko minä saada `säästöön` yli 100.000 euroa vuodessa?


Voisinko minä saada `säästöön` vuodessa yli 100.000 euroa? Onko se liian kova tavoite? 

Minulle säästötavoitteen kriteerinä on oman pääoman kasvu. Säästän kaiken ylimääräisen ja sijoitan säästön. Säästön loppusijoituspaikka on siis sijoitukset. Siksi säästö on minulle sijoituksissa olevan oman pääoman kasvu. (Oman pääomaan ei vaikuta esim asuntojen arvonnousu, koska se on spekulatiivista.) Tavoite kannattaa olla mahdollisimman helppo laskentatavalta, siksi minä olen päättänyt, että seuraan juuri tätä lukua tavoitesäästönä. Minulle se antaa parhaiten näkyviin kokonaisuuden.

Minulla on blogissa määritelty hidas säästötavoite. Siinä tavoittelen vuodessa 30.000 euroa säästöön (2.500 e/kk). Vuonna 2016 sain säästöön, kasvatettua omaa pääomaa, 78.860 euroa eli keskiarvona 6571 e/kk. Vuonna 2017 sain säästöön noin 25 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Laskentatavasta riippuen sain säästöön esim. 98.424 euroa eli keskimäärin 8202 e/kk. 
Voisinko saada siis vuonna 2018 säästöön yli 100.000 euroa? Rajoitanko itse minun varallisuuden kasvattamista?




Lisäksi minä suosittelen kaikille puhumaan kameralle/peilille omat taloudellisen tulevaisuuden haaveet. Se selkeyttää. Yllä olevassa vlogissa näin itse silmistäni, milloin minulla syttyy lamppu. Luulin, että tiesin tavoitteeni, mutta selviääkö vlogissa, että taloudellinen tavoitteeni on ihan väärä. Syyllinen tavoitteeseen? Voiko se olla, minä itse? Näettekö, kun lamppu syttyy? Suosittelen kaikkien muidenkin lamppujen syttymistä. Elämä saattaa ihmetyttää yksinkertaisuudellaan? Minä tajusin. Mutta onko nyt liian myöhäistä korjata kurssi?

Paljonko on sinun säästötavoite vuodelle 2018? Mikä on sinun suurin este, että tavoitteesi ei olisi vielä isompi?



*  *Kokeile säästölaskuria Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua.
Lue lisää... "Voisinko minä saada `säästöön` yli 100.000 euroa vuodessa?"

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Säästösyyskuu alkaa tuottaa tulosta, vai kuvittelenko?



Aloitin viime lauantaina säästösyyskuun. Olen ollut viikon (la-pe) vähän enemmän säästö kannalla. Olen oikeasti miettinyt joka kerta, kun avaan lompakkoni tai maksan jotain. 

Ruokaan meni viikossa 155,60 euroa. Aika paljon siinä oli kyllä herkkuja (olisin ihan hyvin voinut jättää tuosta noin 50 e ostamatta). Mutta jos minimibudjetti on 135 euroa ja luulin että ruokaan menee 180 euroa, niin tulos on ihan ok. Tulosta parantaa, että ostin pakkaseen viime lauantaina alennuksella aika paljon lihaa ja sitä on vielä 5 pakettia.

Olen maksanut puhelinmenoja 84,39 euroa. Maksoin koulukuvat 36,80 euroa.

Lisäksi leikkasin itse hiukset. Minulla on aina ollut todella pitkät hiukset. Sitten eräänä päivänä viime viikolla päätin, että haluan kevyemmät hiukset. Hiukseni ovat olleet niin paksut, että en oikein viihtynyt hiukset vapaana ja siksi pidin melkein aina hiuksiani kiinni. Ensin mietin, että pitää varata kampaaja-aika. Entisen suoran mallin siis olisin leikannut itse, mutta mietin, että nyt lähtee 20 senttiä hiuksista ja pitäisi vähän muutenkin keventää hiuksia. Sitten mietin uudella säästöasenteella. Mietin niin, että säästän aikaa. Mietin, että saan nopeammin ja vaivattomammin hiukset kotona niks naks. Lapsia ei tarvitse ottaa mukaan kampaajalle ja lomakko kiittää. Varmuusjärjestelmänä toimi se, että jos epäonnistun täysin menen heti kampaajankäsittelyyn. Leikkasin siis itse 20 cm latvoista ja lisäksi naksin huomattavaa kevennystä kaikkialla. Tuli todella hyvä. Minulla oli netistä auki kuva, mihin tähtäsin. Saavutin tosi hyvin kuvan mukaiset hiukset.

Säästöä on helpottanut, kun olen ollut paljon kotona. Jos joutuisin liikkumaan paljon, niin uskon, että olisin piipahtanut useammin jossain mikä olisi voinut tuottaa kustannuksia (useammin kaupassa, vaatekaupassa...).

Kokonaissaldoon olen tyytyväinen. Mutta kyllä tässä ymmärtää, että kyllähän meidän perhe voisi säästöä saada enemmänkin aikaan. Enemmänkin säästösyyskuulla haluan myös muistuttaa itselle, että noita kaikkia ylimääräisiä kuluja tulee todella helposti. Poikani on jo ilmoittanut, että on pakko saada pelituoli. Tyttäreni tarvitsee uusia housuja. 

Toisaalta olen saavuttanut myös mielihyvää kaupittelemalla pojalleni kaapin perältä Adidaksen hupparia. Veli jätti hupparin kokonaan käyttämättä ja pikkuveljeltäkin meinasi jäädä vaate käyttämättä. Vähän vaatekappaleen hienoutta, kun esittelin, niin poika innostui. Nyt vaate on jopa sisällä päällä eli onnistuin jopa liian hyvin. Mutta säästin yhden huoparioston, kun poika suostui ottamaan käyttöönsä tuon veljen `vanhan` uuden hupparin. Ja, kyllä tämä lapsi on tarkka vaatteistaan. 


Uusi säästöviikko ei alkanut kyllä säästöllä, vaikka pienen osan laitan siitä säästökuukauden piikkiin. En jatkohoukutellut yhtä lasta mukaan Megazoneen. Muut lapseni halusivat lähteä kokeilemaan lajia lauantaina. Yksi lapsi ei halunut lähteä mukaan ja normaalisti olisin jatkanut houkuttelua. Nyt ajattelin, että näin säästän 15 euroa. Eli asia oli tosi ok. Tosin pelin jälkeen ajoimme drive-in kaistalle, joka ei liikkunut, joten vaihdoimme logiikkaa ja tulimme kaupanherkkujen kanssa kotiin. Lasku herkuista 21 euroa.

Matkakuume on kova. Tulin viikko sitten viikon perhematkalta, mutta silti katselin jo etelänmatkoja. Kylpylälomakin kelpaisi. Matkaan ei kyllä nyt saada törsätä. Meinasin, että ostan osakkeita.... vai?

*Avaa tili Nordnetiin helposti verkkopankkitunnuksilla. Asiakkuuden avaaminen on maksutonta. Säilytys 0 €, pörssikaupat alk. vain 3 €.
Lue lisää... "Säästösyyskuu alkaa tuottaa tulosta, vai kuvittelenko?"

perjantai 7. syyskuuta 2018

Osakekatsaus: jatkaisinko osakkeiden osto-ohjelmaa?



Minulla on osakkeiden osto-ohjelma, jonka noudattaminen tyssäsi vähän. Pistin välissä pääomaa asuntosijoituksiin, vaikka sijoitusuunnitelma sanoi ostamaan tasaisesti osakkeita. En siis ole noudattanut ohjelmaa. Nyt mietin uudelleen, josko aloittaisin säännölliset sijoitukset osakkeisiin. Pääomaa alkaa ehkä taas vapautumaan säännöllisesti. Asunto-ostoksen aikaan laitoin siis kaiken likvidin ja jopa tulevan likvidin sijoitukseen. Kuukauteen- kahteen voisi hyvinkin olla se tarvittava 5000 euroa likvidiä.

Ideani on siis pistää noin 5000-6000 euroa yhden yhtiön osakkeisiin noin 2 kk välein. Ostaa tuolla järjestelmällä noin 8 yhtiön osakkeita. Ja sen jälkeen taas alkaa ostaa uutta kierrosta osakkeita noihin kyseisiin yhtiöihin.


Viime viikolla osakkeeni olivat noin +1400 euroa plussalla. Osakekurssien laskun takia minun osakkeet ovat tänään +871,52 euroa plussalla. Lisäksi olen saamassa syksyllä Telia Companyn osakkeista 25.10.2018 osinkoa 144,90 e (1260 kpl ja osinko 0,12 e/kpl). Kokonaisuutena voisi sanoa, että osakkeillani menee hyvin.


Osakkeet 7.9. klo 13:36

OsakeHankinta-
aika
KplHankinta-
hinta
YhteensäMarkkina-
hinta
Muutos
edell. %
YhteensäOsuus,
%
Muutos,
Muutos,
%
Fortum18.06.1825020,055 012,5021,460,77%5 366,2525,78%+353,75+7,06Myynti
Nordea Bank03.04.186508,495 518,509,18-0,54%5 967,0028,66%+448,50+8,13Myynti
Telia Company17.07.181 2603,954 977,003,790,21%4 774,1422,93%-202,86-4,08Myynti
YIT04.06.188585,194 453,025,49-0,63%4 710,4222,63%+257,40+5,78Myynti

Osakkeet yhteensä19 961,0220 817,81+856,79+4,29

Voisko nyt olla aika alkaa kehittelemään seuraavaa ostosta? Mietin aiemmin media-alaa, mutta sitten lähti fiilis. Eli suuntaan toimialan jonnekin muualla kuin mediaan tai jo olemassa oleviin sähkö, pankki, tietoliikenne tai rakennusalalle. Ehkäpä päädyn kulutustavaroihin tai -palveluihin. 

Vai pitäisikö minun laskea jo nyt pääoma onko siellä vapaata käteistä? Kurssit ovat olleet kuitenkin ihan kivassa laskussa? Olisiko se sittenkin jo nyt se oston paikka?





Sattuuko lukijoissa olemaan ketään kirjapidosta tietävää, minkä niminen voisi olla kirjanpidossa oleva tili mille kirjaan osingon? En ole ennen osakeyhtiöni kirjanpitoon osinkoa kirjannut.


*  *Kokeile säästölaskuria Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua.
Lue lisää... "Osakekatsaus: jatkaisinko osakkeiden osto-ohjelmaa?"

tiistai 4. syyskuuta 2018

Kaksi eri tapaa aloittaa säästäminen ja sijoittaminen


Onko säästämisen ja sijoittamisen aloittaminen vaikeaa? Ei ole. Vlogissa kerron kaksi erilaista tapaa aloittaa säästäminen ja sijoittaminen. Voisiko jompikumpi olla sinun tapasi? Vai käytätkö kenties niiden yhdistelmää?


Suosittelen kaikille oman varallisuuden hallintaa. Taloudenhoito kannattaa aina.  Säästäminen ja sijoittaminen avaavat ovet vaurastumiseen. Aloittaminen on helppoa. 



Muista tilata kanava! YouTube kanava Puoli miljoonaa pääomaa.





*Nordnet - Säästäminen ja sijoittaminen
Lue lisää... "Kaksi eri tapaa aloittaa säästäminen ja sijoittaminen"

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Säästösyyskuu!




Tulin eilen viikon lomalta kotiin. Ihanaa olla reissussa, mutta on kyllä ihanaa olla kotonakin. Kun päivät eivät täyty täysin loma-aktiviteeteista, niin jää aikaa ajatella. Lomalla budjetti on aina tosi löysä. Sain poltettu esim ruokaan viikossa 250-300 euroa. Lisäksi loma-aktiviteetteihin upposti 175 euroa. Mutta kyllä kannatti.

Päätin aloittaa säästösyyskuun. Tämä on minun ajankäytöllä tiukka tavoite, koska jos vaan muka pidän säästösyyskuuta, mutta en laita kulutuslukuja ylös, koko projekti on turha. Minun pitää kirjata kaikki kulut ylös.

Aloitin jo ihan perus paperi/kynä metodilla...

Kävin tänään Lidl kaupassa ja ostin todella loistavat -30 % ostokset pakkaseen perusruokaostosten lisäksi. Ostin 2-4 pakettia per aletuote. Minulla on monta lasta eli kun otan tuotteen pakkasesta niin se ei kyllä ennätä pitkään jääkaapissa olla kun se on jo loppu. Ostin siis pakkaseen pari leipää ja monta pakettia kanaa erilaisessa muodossa ja pari pakettia leikkeleitä. Muut kauppaostokset olivat ihan perustuotteita, mutta yritin jättää hiukan enemmän valmistuotteita ostamatta. Yleensä en pääse edes paistovalmiiden ohi, nyt ohitin ne hienosti.

Tulin niin tyytyväiseksi kauppareissun jälkeen.

Olen ennen inhonnut kanan siipiä ja koipia, mutta vähän aikaa sitten maistoin jostain syystä tulisia kanansiipiä ja päätin ottaa sen ruokavalikoimaani. Lisäksi lapseni kilpailevat tulisuusasteella eli meillä tuotetta menee nykyään paljon. Syöntikilpailut ovat esim. kanansiivissä arkipäivää.

Nyt on vaan sitten tiukka paikka, että muistan, että on säästösyyskuu. Miten muistan pistää luvut paperille? Itseni tuntien, jos en niitä heti kassan jälkeen laita ylös niin sitten en myöhemminkään muista tai vaivaudu ottamaan kuittia lompakosta. Olen siis lopettanut säästämisen perusarjessa vuosi sitten, kun tajusin, että säästän liikaa. Mutta nyt jotenkin koen, että haluan tietää esim ruoka-arkemme kustannukset. Lisäksi projektiin taitaa liittyä terveellisyys. Meillä syödään tosi säännöllisesti, mutta ehkä voisin vähän panostaa ruuan terveellisyyteen. Myös yksi lapseni on aina terveellisen ruuan puolesta puhuja.

Kerroin myös lapsille, että tässä kuussa emme osta mitään ylimääräistä.

Nyt on tulossa uunilohta (-30% ostos), perunaa (ei maksa melkein mitään) ja fetasalaatti. Taidan pitkästä aikaa tehdä porevettä.

SYYSKUUN OSTOT

8,53 e (1.9 maitotankkaus)

84,26 e (2.9 viikonruokaostokset, jossa paljon lihaa pakkaseen, alennus -30 % euroina 16,77e)

*
Avaa tili ja hyödynnä tarjous *
Lue lisää... "Säästösyyskuu!"