lauantai 9. syyskuuta 2017

Voisiko puolimiljoonaa pääomaa bloggari olla nainen?

Pohdin jonkun aikaa anonymiteetistä luopumista. Ajatus liittyi vlogien lisäämisestä blogiini. Teksti löytyy täältä. Vlogeista olisin kyllä kiinnostunut ja jään miettimään, voiko niitä lisätä tänne anonymiteettiä menettämättä (hankalaa se kyllä on), mutta en uskalla/halua olla tunnistettavissa. Se rajaa kuitenkin nykyistä vapautta liikaa. Ja hyöty anonymiteetin menettämisestä on liian pieni (ehkä). Joten jätän vlogin lisäämiset myöhempään ajankohtaan.

Olen alusta alkaen halunnut rajata joitain asioita pois blogistani, se on kuitenkin alkanut rajata aiheita 'pääni sisällä'. Mutta koska olen itseni pomo, voin helposti ottaa moiset rajaukset pois.

Laajennan siis muuten blogiani. Alla olevat tekstit ovat tulleet muutoksina pariin kohtaan:

1)
'Minulla oli blogin aloittaessani noin puoli miljoonaa pääomaa. Sillä aloitin taloudellisen riippumattomuuden. Tässä blogissa kirjoittelen suurperheen äidin taloudellista riippumattomuudesta ja varallisuuden kasvatuksesta. Haluan lisäksi kannustaa kaikkia laskemaan oman talouden tunnusluvut. Varallisuus tuo turvaa. Pääomantuotto helpottaa elämää. Voisitko sinä olla taloudellisesti riippumaton? Uskon, että se on melkein jokaiselle mahdollista. Lisätavoitteena seuraan, että onko minulla 1.000.000 euroa omaa pääomaa 2026 vuoden alussa?'

2) NAINEN BLOGIN TAKANA

'Olen suurperheen äiti. Haluni säästää ja sijoittaa saivat lisäpontta siitä, kun tajusin, että haluan olla lasteni kanssa kotona. Minä arvostan lasten kotihoitoa ja minulle oli selvää, että haluan itselle ja lapsille laatuaikaa niin, että voin mahdollistaa lapsilleni kotihoidon. Tämä ei ole mikään uhraus, kärsimys tai väliaikainen joustokysymys. Pelkkää omaa luksusta! Olin ollut työelmässä valmistumisen jälkeen ja alkanut miettimään 'työelämän järkeä'. Minulla jäi palkasta osa aina käyttämättä (sain huomaamatta säästöön) ja tajusin että haluan mielummin enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän palkkaa. Halusin olla taloudellisesti riippumaton. Työpaikasta vapaa-ajan kaupankäynnin jälkeen ja taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisen aikoihin halusin lapsia, paljon.

...

Olen yrittäjä, sijoittaja ja suurperheen kotiäiti. Haluan olla supertehokas ja jättää aikaa vaan olemiseen. Vapaa-aika, luovuus ja vaan oleminen ovat luksusta. Voiko suurperheen äiti rikastua? Voiko naisen varallisuus kasvaa 'itsestään'? Estävätkö lapset vaurastumisen? Loppuuko älykkyys Piltti-purkin avaamiseen? Voiko olla jopa niin, että lapset saavat aikaan vaurastumisen? Minä ainakin uskon, että voin vaurastua ja siihen ovat vaikuttaneet suureksi osaksi lapseni. Olen priorisoinnut. Minulle vaurastumisen ensiaskeleet ovat viitoittaneet halu saada lapsia ja lapset. Halusin säästää/sijoittaa, että saan olla lasteni kanssa. En tyytynyt keskinkertaiseen, motivaationi oli keskinkertaisuuksiin liian kova. Halusin kaiken. Nyt olen maailman onnellisin juuri tähän minun 'kaikkeen'. Lisäksi yrittäjyys räjäytti potin.

Tässä blogissa käsittelen oman varallisuuden seurantaani.'

Yllä olevat teksit ovat suoraan lainauksia noista linkeistä.

Aluksi mietin, että taloudelliseen riippumattomuuteen ei liity sukupuoli, enkä halunut sitä korostaa (tai oikeastaan halusin peitellä sitä). Uskon, että blogin lukijoille ei ole sukupuolellani mitään merkitystä, mutta itselle sillä taitaa kuitenkin olla. Onhan se ihanaa olla nainen. Eikö?



*Tilaa Avotakka tästä erikoistarjouksella: 5 numeroa vain 29,90€. Voit valita tilaajalahjaksi IvanaHelsinki Velvet-lakanan tai Tulppaani-laukun. Tarjous on voimassa rajoitetun ajan.

29 kommenttia :

  1. Ehkä ihan pikkaisen yllätti ;) Toki olen vasta tutustunut hiljan blogimaailmaan ja en ole vielä pitkään seurannut kenenkään blogia. Mutta eipä sillä tosiaan väliä ole lukijalle kunhan kirjoitukset on mielenkiintoisia :) Ja edelleen kateellinen tuosta vapaudesta olla kotona jos huvittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kotonaolo taloudellisesti riippumattomana on kyllä aika luksusta! Kuten sinun blogiin laitoinkin kommenttia.

      Poista
  2. Häpeäkseni täytyy sanoa että yllätyin. Olin mielessäni hahmottanut että blogin takana olisi mieshenkilö eikä mieleen olisi tullut suurperheen äiti.

    Sukupuolella ei ole tosiaankaan merkitystä eli itse jatkan mielenkiinnolla blogisi seuraamista. Itselläni on hivenen huonoa omatuntoa kertyneestä varallisuudestani joten on piristävää lukea blogeja jossa avoimesti kerrotaan kertyneestä varallisuudesta ja jatkotavotteista sen kummempaa asiasta huonoa omatuntoa potematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Näin itsekin mietin, että ei muille edes ole merkitystä sukupuolellani, mutta itseäni se alkoi häiritä. Kiva kun jatkat lukemista!

      Mistä sinulla on huono omatunto? Ei minua häritse varallisuuden kerryttäminen. Toki voisin käyttää kaikki varat, mutta olisiko se parempi ratkaisu kenellekään. Ei säästäminen ja sijoittaminen ole muilta pois.

      Poista
    2. Kaiketi se liittyy siihen että tyypillisesti suomalaisessa yhteiskunnassa rahasta ei haluta keskustella varsinkin jos sitä on paljon. Toisaalta harvemmin kuullaan avoimesti puhuttavan tilanteesta jossa on ajauduttu taloudelliseen ahdinkoon jota paikataan useilla pikavipeillä.

      Lähipiirissänikin on niitä ihmisiä joilla tuo rahankäyttö on ollut ehkäpä holtittomampaa ja sen vuoksi on jouduttu tukalaan tilanteeseen. Siksipä itse pidän visusti omana tietonani sen että kohtuullisten kulujen, pitkäaikaisen säästämisen ja onnistuneiden sijoitusten ansiosta omassa taloudessa voisi jo jättäytyä passiivisten tulojen varaan. Liekö kyseessä irrationaalinen syyllisyyden tunne siitä että oma taloudellinen hyvinvointi ei olisi ansaittua.

      Keräilen tässä rohkeutta ottaa ensimmäistä askelta aloitella lyhennetyillä työviikoilla muutaman vuoden sisällä ja sen jälkeen pikku hiljaa kohti työelämästä vapautumista jos siltä tuntuu.

      Poista
  3. Minä olen koko ajan kyllä mieltänyt tämän blogin kirjoittajan naiseksi. Mutta en suurperheen äidiksi, vaan itsenäiseksi sinkuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Olen kyllä itsenäinen, vaikka minulla on lapsia, lapset priorisoivat elämäni ja aloin saamaan tuloksia aikaan. En tee enää turhia hommia.

      Poista
    2. Jokaisesta tutun blogiyhteisön jäsenestä tulee mudostettua jonkinlainen mielikuva ja myös minulle on ollut koko ajan selvää että olet nainen.

      Jostain syystä myös minut yllätti täysin se, että olet suurperheen äiti :) Yleensä äidit (vaimoni mukaanlukien) valittelevat arjkipäivän haasteista ja kiireistä. Sinun kirjoituksista taas välittyy se miten on aikaa nauttia asioista, mikä on hienoa!

      Poista
    3. Kiitos. Kauniisti sanottu. Minulla on kyllä aikaa. Kyse on priorisoinnista... Ylimääräisen eli kaiken aikani käytän vaan olemiseen (mikään ei ole parempaa kuin olla kotona lasten kanssa), en siis käy töissä ja sijoitushommia teen maks 1h per arkipäivä (jolla nykyään olen saanut säästöön/sijoituksiin sen 60000-70000 euroa vuodessa). Kotonakaan en tee asioita moneen kertaan (muuta kuin kerron lapsilleni miten rakastan heitä). Niin eihän siinä hirveä kiire ole, valmiissa elämässä! Kyllä siinä on aikaa nauttia, varsinkin kun huumoria on ympärillä vaikka muille jakaa.

      Poista
  4. Tähän mennessä olen ajatellut, että todennäköisempänä oletuksena on juuri se että tämä blogi on naisen kirjoittama. Ainakin jonkin ajan jälkeen tämän blogin aloituksesta tällainen tuntuma syntyi jostakin.

    Olen kyllä miettinyt, kun sitä ei kerran ole missään kerrottu, että voisiko kirjoittaja olla mies... En ole päässyt siinä pohdinnassani mihinkään varmaan tulokseen.

    Kun mitään mainintoja tähän liittyvästä yksityiselämästä ei ole mainittu, niin alussa asiat tuntuivat viittaavan sinkkuun, mutta aikojen kuluessa alkoi kertyä vinkkejä siitä että lapsia on, ainakin jonkin ikäisiä jälkeläisiä.

    Se, että kerrot olevasi suurperheeen äiti, täydentää kyllä bloggaaja-mielikuvan jonkinlaisesta abstraktiosta hieman selkeämmäksi kuvaksi, tietyt asiat loksahtavat paikoilleen. Mukava tietää tämäkin asia, ja ainakin minun nähdäkseni hyvä päätös blogin kannalta ottaa tämäkin puoli käsittelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Itsekin uskon että tämä on hyvä päätös. Suuntana vlogit, joskus myöhemmin...

      Poista
  5. Hauska juttu! Olin joskus aiemmin mielessäni profiloinut sinut sinkkumieheksi! =) Tai ehkä kirjoitustyylisi jotenkin ohjasi muodostamaan sellaisen mielikuvan.

    Olen tykännyt lukea tekstejäsi, koska itsekin olen kova tekemään laskelmia ja muutenkin päämäärä on hyvin samanlainen. Nettovarallisuus on itsellä nyt jo tavoitteessasi, mutta aika iso osa varallisuuteni muodosta on sellaista jolle ei käytännössä tule tuottoa, joten olen niiden osalta ottanut velkavipua ja pyrkinyt hakemaan tuottoja. Yksi isompi laina erääntyy bullettina vuoden 2019 alussa ja sen jälkeen tulee vakavaan harkintaan hyväpalkkaisesta palkkatyöstä luopuminen ja alan tekemään sen sijaan useampia pienempiä juttua.

    Täytyy kyllä myös myöntää, että itselleni on melkein päivittäinen huvi ja harrastus pohtia mitä kaikkea sitä sitten tekisikään ja millainen olisikaan päivärytmi /vuosikello muutoksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tahallani myös hämännyt asiaa (ihan turhaan ja tyhmyyttäni, anteeksi siitä), muistan käyttäneeni esim 'vapaaherra' nimitystä itsestäni, koska en silloin keksinyt parempaa sukupuolineuraalia nimitystä... Mutta suosittelen kaikille miettimään / ottamaan halutun askeleen. Vapauteen. Jos minäkin saavutin taloudellisen riipumattomuuden ja sen jälkeen uskalsin miettiä mitä haluan (useampaa ja useampaa lasta), niin todellakin uskon, että taloudellinen riippumattomuus on todella monelle mahdollista. Minäkin sain mitä halusin (sen mahdollisti taloudellinen riippumattomuus).

      Poista
  6. Itse kerroin blogissani heti, että olen nainen. Pelaan jonkinverran erilaisia sota- ja taistelupelejä, mutta näissä yhteyksissä en ole kenellekään kertonut olevani nainen. Olen vain yksi jätkä muiden joukossa. Saa pelata ilman erityistä huomiota, pääsee joukkoihin mukaan ja onnistumisia/tappioita käsitellään ilman lisävivahteita. Kyllä se jotakin yhteiskunnasta kertoo, että joissakin tilanteissa on parempi olla paljastamatta naiseuttaan ja että ylipäänsä joutuu miettimään sitä asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehkä miettinyt, että en paljasta naiseuttani, mietin että voin kirjoittaa neutraalisti. Mutta nyt kyllä mietin, että kyllä se naiseus on niin ihanaa, että kirjoitan mielummin niin, että en ole sukupuolineutraali. Lisäksi haluan kannustaa erikoisesti naisia (jopa äitejä) vaurastumaan, ihan huikea juttu ja onnistuu kaikilta (jos kerran minultakin).

      Poista
    2. Sterotyypisesti voisi kuvitella blogin takana olevan sinkkumies, mutta posittivisesti yllättyneenä että kirjoittaja on perheellinen nainen. Blogista tuli entistä kiinnostavampi :)

      Poista
  7. Minä en paljoa kyllä bloggareiden sukupuolia mieti. On muutakin mietittävää :)

    Tosin sinut olin löyhästi sijoittanut "taustoistaan varovainen mies" -luokkaan. Veikkaan että tuo satunnainen vapaaherra-maininta tai vastaava joskus sai aikaan sentyylisen tulkinnan.

    Anonymiteetti on jännä juttu. Olen minä nyt joillekin tutuille asiasta kertonut, mutta ei houkuta laajemmin asiaa avata.

    Ainut "ongelma" on, että jos ja kun kertoo laajemmin omasta taloudellisesti tilanteesta, perheestä jne., niin jos nyt ei tule tunnistettavaksi, niin ainakin alkaa läheltä liippaamaan.

    Tosin ketäpä nyt satunnaisen bloggaajan henkilöllisyys kiinnostaisi. Ellei laita nimeä tuonne yläreunaan, niin suuretkin paljastuksen ovat suuria vain itselle.

    Tosin yksi asia tulee mieleen, missä on suurperheen raja? Olen kuullut väitettävän, että kolme riittää. Osa liputtaa 4-5 lapsen puolesta. Eli että olenko minäkin yllätyksekseni suurperheen isä :)

    VastaaPoista
  8. Hienoa että avasit taustaasi enemmän! Olin itsekin pitänyt sinua sinkkumiehenä siihen asti kunnes jossain kohtaa kerroit lapsista. Siinä kohtaa tiesin että olet perheellinen, mutta edelleen pidin sinua jostain syystä miehenä vaikka ihmettelinkin joitain asioita.

    Tämä blogi muuttui nyt entistä mielenkiintoisemmaksi ja erottuu kyllä positiivisesti talousblogien joukosta. Jatkan mielenkiinnolla blogisi seuraamista ja iloitsen että saat viettää lastesi kanssa paljon aikaa noin hyvässä taloudellisessa tilanteessa:)

    T.taloustaittoisen perusperheen isä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tulin erikoisen onnelliseksi tästä kommentista. Hymyilyttää!

      Poista
  9. Kiva kun kerroit! Mä olen alusta asti pitänyt mielessä, että voit olla nainen tai mies, ja ajatellut, että sinulla on 1 tai 2 lasta, joten tämä postaus ei ihan täysin yllättänyt, mutta olin kuitenkin ajatellut, että ehkä olet ennemmin mies, eikä tullut mieleenkään, että niitä lapsia on tosi monta! Hauska tietää nyt sinusta hieman enemmän! :)

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoista. Itsekkin veikkasin miestä, mutta se voinee johtua noista vapaaherra tjsp ilmaisuista. Hauskaa, että erilaisia bloggaajia on enemmän.

    VastaaPoista
  11. Yes. Tätä olen kaivannut, suurperheen menot kun nyt vaan ovat erilaiset kun yksinelävilä tai pienellä lapsiperheellä. Urakka on melkoinen, kun yrittää kääntää laivaa, jossa nuoriso on tottunut melkoiseen kulutusjuhlaan. Täällä säästämis- ja sijoittamisuraansa aloittava, myös suurperhettään luotsaava, naishenkilö. Säästöjä ei ole juurikaan kertynyt, sijoituspuolelta on ollut vasta muutaman vuoden jokunen asunto. Tulomme ovat kohtuu hyvät (monella mittapuulla mitattuna varsin kovahkot), mutta kaikki on mennyt mitä on tullut. Avasin tästä enemmän varatonsijoittaja blogin kommenttiin. Kiteytettynä, kovat on tulot, mutta kovat on menotkin. Silmät ovat vastikään auenneet, että voisihan sitä jotain kerryttääkin, jos joskus saisi elää vapaammin kun nyt. Työni/työmme on elämäntapa/elämäntapamme enemminkin kun varsinainen työ. Jään seuraamaan..terv Riikkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Riikkis, kävin lukemassa tuolla varatonsijoittaja blogissa kommenttisi. Mehän voidaan tehdä kolmestaan suurperheen talousblogiyhteisö... Heheh heh. Tervetuloa lukijakuntaan.

      Poista
  12. Olet selvästi loistava esimerkki siitä, että rahaa voi käyttää fiksustikkin, vaikka sitten olisi suurperhe jne. Itseäni kummastuttaa jatkuvasti miten ihmiset tuhlaavat rahaa ja miten kukaan ei muka pysty elämään minimi palkalla. Itse säästäisin minimipalkastakin. Itsekkin olin kyllä profiloinut sinut mieheksi, mutta syy siihen on varmasti yleiset stereotyypit sijoittajista. Mielenkiintoinen aihe itsessäänkin, stereotyyppien tahaton vaikutus.

    VastaaPoista
  13. Blogikirjoisten perusteella ihmisen profilointi hankalaa ja turhaa hommaa. Tämänkään 'ulostulon' jälkeen meistä kukaan ei tiedä oletko mies vai nainen tai onko sinulla oikeasti sijoitusvarallisuutta. Eikä sillä loppujen lopuksi ole mitään väliäkään. Fiktiivisetkin tarinat ovat usein viihdyttäviä ja niistä voi ammentaa vinkkejä oikeaan elämään.

    Blogeissa näkyy aina enempi tai vähempi vain sellainen todellisuus millaiseksi kirjoittaja sen näkee tai millaista kuvaa hän haluaa itsestään antaa. Suosiota havittelevan sijoitusbloggaajan kannattaa kertoa enemmän onnistumisistaan tai dramaattisista tappioista kuin perustylsyyksistä.

    Jos aikeissa kokeilla videobloggausta, mutta anonyymiys kiehtoo niin voihan niitä videoita aluksi tehdä niinkin ettei niistä sinua tunnista (tekoparta ja möreä ääni :)

    VastaaPoista
  14. Hahaa, olen tiennyt 100 % varmaksi alusta asti että olet nainen. Naureskelin kommenteille joissa sinua mieheksi luultiin. Mahtavaa, että olet myös suurperheen äiti!

    VastaaPoista
  15. Ainakin ennen vanhaan palkansaajaperheen äidille tuotiin tilipussi, myös lasten.

    VastaaPoista