torstai 19. huhtikuuta 2018

Verotetaanko minua liikaa vai liian vähän?

Täytin tänään veroilmoituksen 2017 muutokset verkossa. Ajattelin, että homma on helppo. Olin jo viime vuoden viimeisinä päivinä laskenut kaikki luvut (yhtiövastikeet, muut kulut, poistot...) vuodelta 2017 ruutupaperille. (Toissa vuonna ruutupaperina toimi kirjanpito-ohjelmaan viedyt luvut. Eli tasoni on laskenut huimasti vuodessa.)

Minulla oli myös vieressä vuoden 2016 veroilmoitukseni muutokset tulostettuna. No koska viime vuoden paperi ja vuoden 2017 luvut olivat jo valmiiksi näkösällä niin ajattelin, että hommaan mene ehkä maks 1 tunti. En tiedä mitä siinä sössin, mutta sain hommaan menemään kolme tuntia. 

Suurimmat muutokset koskevat vuokratulojani, joita esitäytetyssä veroilmoituksessa ei ole merkitty ollenkaan. Poistojen laskelmiin/merkkaamisiin saa menemään aika paljon aikaa.

Vuosittain minulla tulee lainan tarkoituksen kohtiin muutoksia. En ole muuttanut pankille lainojeni nimikkeiksi `sijoituslaina` vaan ne menevät verottajalle pankilta tietona `asuntolaina`.

Olin jo painamassa lähetä painiketta, kun rupesin miettimään, että en laittanut mihinkään pankin kuluja, esim 2,30 e kuukausittaisia lainakohtaista kulua. Lisätessäni kyseiset kulut, jäin miettimään uusinta sijoituslainaani ja mieleen tuli lainan järjestelypalkkio. Vähitellen pieniä kuluja alkoin pilkahdella päähäni. Ehkä vuodenlopussa tehty ruutupaperi ei ollutkaan ihan loppuun mietitty.

Ja pitihän minun soittaa yhdesti verottajan asiakaspalveluun, joka on muuten tosi nopea ja hyvä. Minulla tuli ajatuskatkos poistojen osalta, kun poistoista ei voinut kirjoittaa kommenttia, johon olisin laittanut että vaan osa poistoista voidaan hyväksyä poistona, koska rakennus valmistui vasta loppu vuodesta vuokraköyttöön. Verottajaa ei kiinnostanutkaan tietää miten sen poistojen osuuden olin laskenut eli se laitettiin vaan lukuna kenttää.

Luin jonkun bloggarin tykkäävän veroilmoituksen tekemisestä. Ennen se oli minustakin ihan kivaa, mutta nyt taas koin homman työlääksi (vaikka olin muka tehnyt työn, ja luvut olivat jo nätisti kansiossa). Muistaakseni viime vuonnakin lisäsin ilmoitukseen joitakin lukuja vielä lähettämisen jälkeen. Uskon, että tänäkin vuonna joku kulu vielä pulpahtaa päähän. Onneksi voin mennä järjestelmään vielä 8.5 asti ja helposti vaan muuttaa ilmoitustani.


Ennen minulle oli hyvin tärkeää, että en maksa liikaa veroja eli että merkitsen varmasti kaikki vähennykset täysmääräisinä ilmoitukseeni. Nykyään suhtautumiseni verotukseen on tullut myönteisemmäksi ja koen, että maksan veroja ihan mielellään. Eli en jaksa olla ihan niin tarkka, että saan kaiken minulle kuuluva hyödyn itselleni. Ei se haittaa jos maksaa hiukan liikaa veroja. 

*

Nordnet.fi: Sijoittamisen ei tarvitse olla tylsää - avaa tili jo tänään ilmaiseksi *

1 kommentti :

  1. Olin itse taas hiukan sinua jäljessä, omani tein 22.4. Ja aikaa siihen meni ensikertalaisena 6 tuntia, koska täytin ensin asuntojen tiedot 7H lomakkeella, mutta niillehän olikin valmiit kentät ilmoituksen alasivuilla. Itse olen vielä siinä vaiheessa, että pyrin minimoimaan veroni. Voinko kysyä kilometrikorvauksistasi? Merkitsitkö ne kuluksi per asunto vai kaikki kohtaan 7.3. "Muut tulonhankkimiskulut"?

    VastaaPoista