sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kortinvartija



KIRJA-ARVIO: Kortinvartija - opas itsenäiseen talouselämään, Kyösti Hagert & Pauliina Jokinen. Atena kustannus Oy. 2018.

Luin kirjan monen talouskirjan lomassa. Minulla oli tässä vaiheessa ehkä hiukan talousähkyä, joten keskittymiskykyni oli aika huono. Kirja oli perus hyvä talouskirja. Sopii kaikille ihan perusvirikkeeksi taloudesta, mutta parhaiten se ehkä kolahtaa oman kodin perustajalle. Kirja sisältää oman talouden perussisällön, mutta nuoremmalle kohderyhmälle sisältää myös aika paljon tietoa opiskelijoiden opintotuista ja esim. välivuodesta.

Minusta paras kappale on `sijoittaminen vaatii malttia ja riskin sietämistä`. Minulta itseltäni löytyy ehkä malttia, mutta riskinsietokykyni ei ehkä ole parasta laatua. Vaikka ihan ok, olen pärjännyt.

Kirjan takakannessa luvattiin, että `Käytännönläheinen ja innostava Kortinvartija näyttää, että talouden hallinta ei ole rakettitiedettä`. Kirja on tuossa hyvin onnistunut. Talous ei ole rakettitiedettä, ja jos joskus tapaakin ihmisiä jotka puhuvat omasta taloudesta kuin rakettitieteestä, niin suosittelen välttämään kyseisiä henkilöitä, heillä on ehkä vaan tuote myytävänä ja sen myynti ontuu, jos ostajat ymmärtäisivät, että oma talous on helppoa ja kivaa. Kirja on helppo. Suosittelen!

*Sijoita itseesi Aktiivinen säästäminen on todennäköisesti paras koskaan tekemäsi sijoitus. Nordnetistä saat työkalut ja inspiraatiota, joiden avulla säästöilläsi on enemmän mahdollisuuksia kasvaa. Avaa tili jo tänään. Se on helppoa eikä maksa mitään.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti