sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Talouden lyhyt muisti

Blogikirjoittelu on kyllä hyvä harrastus. Olen luullut, että etenen kuin juna ajatusten kanssa varallisuuden kasvattamisen suhteen. Lisäksi toitotan, että suunta on tärkein. Ja mitä minä itse sitten teen, pompin edes takaisin samoja asioita jauhaen kuin pikku pelle. Ja mielenrauha, missä se on?

Vasta laskin, että mihin sijoitan seuraavaksi (syksyllä 2017). Tekstin voi lukea täältä. Minulla on koko ajan menossa suurhanke mittakaavassani, mutta kuvittelin, että uskallan sijoittaa välistä rahaa jo seuraavaan hankkeeseen. Oikeasti, olen ihan kauhuissani jo nytkin lainani määrästä, joka minulla on syksyllä käytössä.

Olen haaveillut, että nostan asuntosijoitusteni velkavipua 'kunnon' asuntosijoittajan tasolle. Siitä voit lukea esim täältä. Huh, huh. En haaveile enää syksyn 2017 jälkeen velkavivun kasvattamista. Todellakin 40 % tuntuu sittenkin olevan minulle liikaa.

Olenkohan aina ennenkin ollut tällainen tuuliviiri? Ajatukset unohtuu. Nyt ne ei unohdu, kun ne on kirjoitettu blogiin. Loisto harrastus. 

Ps. Pieni panikoinut kuuluu sijoittamiseen...

*Maksuton asiakkuus vain klikin päässä

1 kommentti :

  1. Itsekkin toivon, että blogin pitämisestä on juurikin se hyöty, että omat ajatukset selvenevät. Voi myös mahdollisesti palata aikaisempiin ajatuksiinsa myöhemmin.

    VastaaPoista