keskiviikko 29. elokuuta 2018

Miten opetan lapsiani käyttämään rahaa?



Minulla on monta lasta. Lapset ovat hyvin eri ikäisiä ja heidän kanssa rahasta tai yrittäjyydestä keskustelu on kyllä hauskaa viihdettä.

Kymmenvuotiaana poikani möi kaverinsa kanssa limaa naapurin lapsille. Heillä oli markkinointikamppanja. Markkinointikamppanjan alussa he jakoivat muutamalle kaverille hajaotantana mainokset, jossa kerrottiin että `tällä kupongilla saa osallistua arvontaan, jossa pääpalkintona saa ostaa limaa puoleen hintaan lima-automaatista sekä pääsee ensimmäiseksi ostajaksi`. Huhumylly oli valmis. Koko katu kuhisi. Kamppanja aloitettiin ennen kuin lima saatikka automaatti olivat edes valmiit. Pojat tyhjensivät säästöpossut ja lähtivät nopeasti pyöräilemään rauta-kauppaan. Sieltä he ostivat saranoita ja jotain pieniä tarvikkeita automaattiin. Lima-automaatti valmistui parissa päivässä ja loppu viimeistelyyn lapset ottivat mukaan naapurin isän, koska yksi sarana oli hankala asentaa. Automaatissa oli vipu, mitä vetämällä, yksittäinen limaklöntti lähti vierimään alas automaatin laatikkoon. Toki automaatissa oli kolikkokolo ja sisällä laatikko rahoille. Puisen automaatin laudat löytyi pihasta, mutta pienet hienoudet pojat maksoivat itse.

Sitten oli liman vuoro. Lima valmistui samana päivänä kun automaatti. Siihen pojat ostivat liimaa, saippuaa ja muovailuvahaa kaupasta omilla säästöillään. Saippua taisi kuitenkin loppua kesken ja minun Fairy ja saippua kelpasivat jatkoksi.

Markkinointikamppanjasta kolmantena päivänä kaikki oli valmista. Salaiset huhupuheet olivat levinneet naapuruston lapsille ja lima-automaatin eteen kertyi jono. Kohta saa ostaa limaa. Ensimmäisenä oli jonottamssa arvonnan voittaja (hän sai yhden vedon puoleen hintaan eli 0,5 e hintaan). 

Koska lapsia oli vaan vähän yli 10 ja limaklönttejä oli tehty yli 20 kpl. Ihan viimeiset klöntit myytiin aikuisille tai lapsille alennuksella.

Poikien oma sijoitettu pääoma oli noin 8 euroa ja myynnin tulos oli muistaakseni noin 15 euroa. Pojat olivat tyytyväisiä tulokseen. Hauskaa hupia, mainetta naapurustossa ja vielä tuottoa 7 euroa. (Myyntitulot ja alkupääoman pojat sijoittivat karkkiin, jota möivät hyvällä voitolla ja pienemmällä työmäärällä seuraavina päivinä naapuruston lapsille. Myyntiin otettiin myös meiltä ilmaiseksi mehua/makkaraa, jotka myytiin kovaan hintaan ja rahan tuloa ei voinnut estää...)

Minäkin kävin jonottamassa toki lima-automaalista maksullisen limaklöntin, vaikka heti kun sain tuorekelmuun käärityn limapallon käsiini, kielsin kaikkia lapsiani tuomasta limaa sisälle tai edes terassille. Vasta sitten tajusin mennä katsomaan meidän kodinhoitohuoneen, missä lima oli tehty....

Nyt naurattaa, mutta siinä liimaa ja limaa kalusteista ja ovenrivoista pestessä ei oikein naurattanut. Mutta yrittäjyyteen kannattaa kyllä kannustaa lapsia...

*
Sano kyllä tuotoille, ei kuluille. Aloita kuukausisäästäminen ilman ostokuluja.
*
Lue lisää... "Miten opetan lapsiani käyttämään rahaa?"

perjantai 24. elokuuta 2018

Taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen velkavivun avulla




Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa. Toiselle taloudellinen riippumatomuus on sitä, että saa minimielintasonsa pidettyä yllä. Elää säästeliästä elämää ja elämässä on paljon vapaa-aikaa. Toiselle taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa, että elää yltäkylläistä elämää. Voi toteuttaa haaveita, lentää ympäri maailmaa ilman taloudellisia huolen häiviä. Tehdä mitä huvittaa ja silti talous on kunnossa. Taloudellista riippumattomuutta on myös kaikki tuolta väliltä.

Minulle taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa sitä, että en enää ole mitenkään riippuvainen työpaikasta tai palkkatuloista. Vakituisesta työpaikasta irtisanoin itseni yli 5 vuotta sitten. Huomasin, että en enää tarvinnut työpaikasta saamaani palkkaa. Palkka jäi aina ylimääräiseksi rahaksi. Joten aloin kyseenalaistaa, että miksi käydä 8 tuntia päivässä töissä, kun päivän voisi hyödyntää paljon paremminkin (saada enemmän `palkkaa` vähemmällä työtuntimäärällä).

Nykyään pääoma tekee töitä, kun minä olen vapaalla. Tuloni ovat lähtöisin pääomasta (pääomatuloja tai firmani kautta palkkatuloa pääomastani). Lisäksi teen jonkun verran harrastukseksi yritykseni kautta töitä. Näistä harrastustöistä tulevaa korvausta en tarvitse ollenkaan elämiseen. Mutta olen huomannut, että niitä on kiva tehdä, kun ne ovat kuin extraa win-win tilanteessa, jossa itse saan määritellä mitä teen ja miten paljon teen. Tämä sopii hyvin prioriteetteihini, sillä haluan olla lasten kanssa kotiäitinä.

Olen pohtinut paljon, miten olen saavuttanut näin hyvän erikoisaseman. Jos joku olisi kertonut kymmenen vuotta sitten, että minulla tulee olemaan näin hyvä tilanne (elää täysin `pääomatuloilla`, saada olla kotiäiti ja saada tehdä lisäksi harrastujuttuja, josta vielä maksetaan), en olisi uskonut. 

Olen päätynyt, että minulla tilanteeseen on eniten vaikuttanut (maltillinen) velkavipu. Ilman velkavivun tuomaa tuottoisuusbuustia, en olisi saavuttanut näin hyvää taloudellista asemaa. Toki kokonaisuuteen ovat vaikuttaneet muutkin seikat, kuten korkojen alhaisuus ja otollinen sijoitusajoitus. Mutta isoin tuotto-onnistuminen on tullut, koska olen tuurilla tajunnut käyttää velkavipua hyväkseni. Laskin velkavipua paljon laskelmissa, ja päädyin aina, että velkavipu edistää taloudellista riippumattomuutta. Vasta kun sain omaan todelliseen kohteeseen bulletlainan, ymmärsin velkavivun todellisen tehon. 

Pitkään minulle oli asuntosijoituksiin todella maltillinen 34 % velkavipu. Pidin lukua liian pienenä. Minulla on tällä hetkellä velkavipu 40,6 %. Omaa sijoitus pääomaa minulla on 684.000 euroa ja velan kanssa kokonaissijoitusvarallisuus on noin 1.151.000 euroa. Velkaa minulla on 467.000. Se on kyllä hurja summa.

Uskaltaisinko ottaa uudelleen saman verran lainaa, jos olisin vielä projektini (taloudellinen riippumattomuus) alussa? Ainakin laskisin lainani tarkasti. Mistä saisin edullisimman lainan? Mitkä olisivat lainan kulut? Millainen lainakokonaisuus olisi taloudellisesti kannattavin? Lisäksi toivoisin, että tekisin ensimmäiset sijoitukset yhtä hitaalla aikavälillä kun olen nyt tehnyt. Näin olen pienentänyt riskiä.

Toki taloudellinen riippumattomuus on mahdollista saavuttaa ilman velkaa. Silloin matka kohti taloudellista riippumattomuutta on hitaampi ja ehkä riskittömämpi. Mutta mikä riski on sen arvoinen, että lopputuloksen saa aikasemmin? Minä olen ollut asuntosijoituksissa maltillisen velkavivun kannattaja. En suosittele kenellekään lainan ottamista, mutta laskelmia kannattaa aina tehdä eri vaihtoehdoista.


*
Avaa tili ja hyödynnä tarjous *
Lue lisää... "Taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen velkavivun avulla"

maanantai 20. elokuuta 2018

Syksyn talous perus kovassa tasossa!



Tiedättekö sen tunteen, kun kaikki on juuri niin kuin pitääkin? Kiikutin tänään kuopusta leikkipuiston kiikussa. `Kovempaa, kovempaa, kovempaa`. `Jalat suoraan, jalat koukkuun, jalat suoraan, jalat koukkuun...`. Aurinko paistoi ja oli kiva kirpakka syksyinen sää.

Tyttäreni nauroi.

Ostin pari viikkoa sitten pari uutta keskustakoppia. Niihin pääsi muuttamaan viikko sitten. Toiseen tein vuokrasopimuksen heti. Tänään toisen asunnon näytössä vuokralainen ilmoitti, että ottaa asunnon (sopimus kyllä vielä allekirjoittamatta). Tuotto näin aluksi 6,8 %. Uusille kämpille se on loistava, toki syksy sesonkiaika vaikutti.

Yhdestä keskusta ulkopuolisesta pikkukopista saan samaan aikaa kahta vuokraa. Edellinen määräaikainen vuokrasopimus oli voimassa elokuun loppuun, mutta tytön puoli vuotta kestänyt työharjoittelu päättyikin jo alkukuusta ja he halusivat luovuttaa avaimet jo elokuun alusta (tai he halusivat ehkä enemmänkin saada takuuvuokran vapaaksi). Olin tehnyt asuntoon jo uuden vuokralaisen kanssa vuokrasopimuksen syyskuun alusta hyvissä ajoin kesällä. Pistin viestiä uudelle vuokralaiselle, että muistinko oikein, että hänellä oli jo ennen syyskuuta asuntotarve. Kerroin, että asunto olikin jo vapaa. Kannattaa aina jututtaa hiukan vuokralaisia. Todellakin hänen työsuhde alkoi jo puolessa välissä elokuuta. Hän sanoi, että voisi alkaa maksaa vuokraa 10.8 alkaen. Yli 100 % vuokrausprosentti, onko se mahdollista?

Vai yksi asunto on tyhjillään, mutta siihenkin edellinen vuokralainen maksoi vuokria syyskuun puoliväliin asti (meillä oli sovittu minimissään puolen vuoden vuokrasuhde, mutta heidän perheellään muuttui suunnitelma ja he maksavat sopimuksen mukaisesti syyskuun loppuun vuokraa. Minä joustin ja kerroin että minusta sopimussakko on ok, jos he maksavat syyskuulta vain puolikkaan vuokran, koska he luovuttivat avaimet jo aikaa sitten). Asuntoon löytyi jo vuokralainen joka vuokraisi asunnon 1.10. alkaen. Yritän vielä josko löytäisin siihen vuokralaisen jo syyskuun alusta.

Olin miettinyt syksyn alkua paljon, koska minun lapsista kaksi aloitti koulutien ekaluokkalaisena. Neljä lasta koulussa. Minulla oli visio, miten koulun alku menee ja se on kyllä mennyt huimasti vielä paremmin. Ekaluokkalaiset tykkävät koulusta. Kaikilla on kivat opet, kivoja luokkakavereita ja mukavat koulumatka pyörällä. Koulun jälkeinen perusarki kavereineen pyörii myös hyvin.

Varasin kolmen viikon päähän kylpyläviikon kivalla huoneistolla näin loistavasti alkaneen syksyn alun kunniaksi (ja kyllä ollaan oltu liikaakin kylpylälomilla, mutta ne vaan toimivat hyvin ja aktiiviset lapset kiittavät). Naurattaa vähän, kun huoneisto on sisustettu Stress Free Area® -hyvinvointikonseptin mukaisesti. Niinköhän siellä on stressivapaata tällä porukalla. No ainakin terassilta pääsee kalastamaan. Minulle on terassilla grilli. Ja kylpylä on ihan vieressä.

Mikään ei voisi olla paremmin.


(Tai no, yksi lapseni lensi pyörän tangon yli eilen kalareisulla ja hammas teki suussa aika ison haavan ja toinen puoli leukaa turposi. Kun päästiin kipuitkusta niin poika hoksasi tietty, että huomenna on koulukuvaus. Minä lohdutin lastani, että ei sitä huulta huomaa kukaan (huuli ja puoli leukaa on lievästi sanottuna turvonnut ja jyrän alle jäänyt) ja kerroin, että kuvaajat ovat tosi ammattilaisia. Muistan nähneeni koulukuvia lapsista, jotka katsovat sivuttain kameraan. Ennen olen ihmetellyt. Nyt en enää ihmettele!)

*
*Kokeile säästölaskuria Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua.
Lue lisää... "Syksyn talous perus kovassa tasossa!"

perjantai 17. elokuuta 2018

Työeläkeote, mikä ihana yllätys!



Sain postissa työeläkeotteen. Yleisesti aina puhutaan, miten työeläkeote sisältää aina surkean pienen luvun karttuneesta työeläkkeestä. Minullakin on sellainen mielikuva, että olen nähnyt omia työeläkearviolukuja tyyliin alle 300 euron luokkaa ja sitten jonkun suurimmillaan noin 450 euron luokkaa olevan arvion.

Koska luvut ovat olleet noin alhaisia, olen mielikuvissa laskenut, että en saa eläkettä. Esim laskiessani taloudelliseen riippumattomuuteen riittävää tuottavaa pääomaa, en ole ottanut laskelmissa huomioon eläkeen vaikutusta mitenkään (tai siis olen arvioinnut, että se on 0 euroa).

Olen myös arvioinnut, että minun kannattaa maksaa minimi YEL iä, koska YEListä saama hyöty on spekulatiivista ja en usko järjellä Suomen eläkejärjestelmään. Se ei ole kestävä. 

Olen siis laskenut, että taloudelliseen riippumattomuuteen minulle alkuun riitti puoli miljoonaa euroa. 6 % tuotolla tuolla saa 30.000 euroa vuodessa eli 2.500 euroa. Tuo on se minimi mikä tarvitaan. Elämä on ollut kuitenkin paljon ihmeellisempää ja olen saanut tuottoa aivan eri luokassa kuin arvioin minimissä (olen saanut vuodessa 2016 kasvatettua omaa pääomaa 78860 euroa ja vuodessa 2017 noin arviona 98424 euroa).

Sain siis postissa työeläkeotteen ja en enää ole ollenkaan niin varma, ettenkö ottaisi siinä arviota karttuneesta työeläkkeestä huomioon. Luulin että taas puhutaan jostain 400 euron eläkearviosta, mutta ei, yllätys oli positiivinen. Arvio karttuneesta työeläkkeestä on 790 euroa kuukaudessa. Minusta tuo summa on jo sen verran kiva, että alan varmaan jotenkin huomioimaan sen laskelmissani.

Eläkeikääni taitaa alkaa tämän hetken päätöksien mukaan 65 vuotiaana. Jos näin olisi niin loppuvuonna 2038 eli kahden kymmenen vuoden päästä saattaisin saada lisätuloina eläkkeen 990 euroa/kk. Joka sisältää nyt `ansaitun` 790 euroa ja tulevaisuuden minimi yelistä kertyneen eläkekarttuman 200 euroa/kk (jos osasin oikein katsoa ote papereista niin minimi yelillä lisään joka vuosi vähän alle 10 e/ kk eli 10 e/kk x 20 vuotta=200 e kk). Eli jollain logiikalla pääsen noin tonnin eläkeeseen, josta siis olen kartuttanut 790 euroa.

Omaa pääomaa minulla on nyt sijoituksissa noin 685.000 euroa. Jos pääomani ei kasvaisi ja saisin pääomastani 6 % tuoton, niin saisin vuodessa tuottoa 41.100 euroa eli 3425 euro kk. Tuohon kun lisäisi laskelmissa 2038 tai 2039 vuosien jälkeen eläkkeen 1000 euroa, niin olisihan se jo kivat 4425 euroa/ kk. Luksusta lisää se, että en usko että jään oman pääoman koossa tälle olemassa olevalle tasolle, kasvu on ollut sen verran voimakasta (varovaisesti arvioidenkin nykyinen pääomani tuottaa yli 10 % tällä hetkellä, vaikka olen viimeakoina sijoittanut uusiin asuntoihin tai vähintään asuntokanta on ollut uudempaa).


Mutta vaikka olen sitä mieltä, että eläkejärjestelmä on kestämätön, niin kai sitä tämän hetken eläkearviosta (1000 e kk) voisi uskaltaa huomioida puolet laskelmissa 500 e /kk (eli että eläkejärjestelmästä romahtaisi vaan puolet). Vai onko tuokin liikaa?

*

Kokeile säästölaskuria Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua. *
Lue lisää... "Työeläkeote, mikä ihana yllätys!"

lauantai 11. elokuuta 2018

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä!



Olen asuntosijoittaja. Syksyllä vuokraus käy kuumimmillaan. Annan yleensä vuokralaiselle mahdollisuuden vuokrata asunnon myös kalustettuna. Harva tarvitsee kalusteet, mutta aina löytyy joku joka on valmis maksamaan, että saa asunnon kalustettuna, astioilla, verhoilla... Valmiina asumiseen.

Nyt yksi suositeltu ulkomaalainen mies sanoi, että haluaa asunnon kalustettuna, vaikka olin pistänyt hänelle vähän suolaisemman kalustehinnan. Tarkistamatta lupasin. Lähdin kiertämään omat varastot ja muistin oikein, että asuntoon löytyy heittäen tosi kivat kalusteet. Vain ruokapöytä puuttui (asunto on pieni ja siihen oli pakko olla pieni pöytä), koska vapaat pöytäni olivat liian isoja pieneen tilaan.

Olen juuri blogikirjoituksessani hehkuttanut, miten lasten koulun alkuun huoneet siivottiin ja kaikki laitettiin koulukuntoon huoneissa. Niinpä! 

Yhdellä pojallani oli omassa huoneessaan juuri oikean kokoinen pöytä. Kähvelsin pöydän äkkiä peräkärryyn ja kerroin pojalle, että hän saa uuden ja hienomman myöhemmin. Onneksi poikani ei ole tarkka ja hän oli ihan tyytyväinen ratkaisuun. Lisäksi meillä kaikki lapset tekevät koululäksyt isolla keittiön pöydällä, koska haluan seurata ja auttaa lapsia läksyissä yhtä aikaa eli läksyjen tekoon oman huoneen pöydän puute juuri nyt ei vaikuta.

Meillä on keittiön ja olohuoneen yhteisellä pitkällä seinällä valkoiset perusverhot. Alkuun verhoja oli verhokiskojärjestelmän monella vierekkäisellä verhokiskolla todella paljon ja päällekköin eri kiskoilla. Kokonaisnäkemys oli lievästi sanottuna verhoinen, valkoinen, kuultava ikkuna-seinä. Vähitellen lapseni ovat heitelleet puurolautasia / ketsuppeja verhoihin eli olen vaan kiireessä poistanut likaisia verhoja sitä mukaa (mutta lisääminen on vissiin unohtanut).

Silitin kalustettuun vuokra-asuntoon tulevia verhoja olohuoneessani (minulla on kaapissa uusia verhoja niin paljon, että niitä riittää). Poikani kysyi, `Mitä teen?` Vastasin `Silitän verhoja vuokra-asuntoon`. Hän kysyi `Otinko verhot olohuoneesta?` Katsoin selkäni taakse ja todellakin oma verhoseinä oli jo ihan kalju. Ja verhot ihan samanlaiset. Viisi verhoa koko seinällä. Kokonaisuus ihan kalju. Ja siitä voi helposti päätellä, että verhoja puuttui ja paljon. Toisaalta omaan silmään vehojen puute ei ollut aiemmin sattunut. Nyt alkoi sattua.

Viissiin omaan taloon on unohtunut verhojen lisääminen (poistamisessa olen tainut olla liiankin nopea). Olisiko nyt oikea aika lisätä uusia verhoja kaapista uusien verhojen läjästä (pestyt verhotkin ovat vieressä)?

Niin ja taisin ottaa omasta wc:stä ylimääräisen lampunvarjostimen asuntoon kiireessä, kun en muistanut monta lampunvarjostinta varastosta löytyy. Nyt on sitten oma wc:n valaistus vain yhdellä peilivalolla toimiva ja varastossa ylimääräisiä lampuvarjostimia.

Käytiin tuttisuun kanssa laittamassa asunto kalustettuna asumiskuntoon. Tuttisuu joi maitoa tuttipullosta ja minä asensin sohvaa ja lamppuja. Kalusteet, verhot, lamput, pyykinpesukone, astiat. Hyvä tuli ja nopeasti! Tai oikeastaan aivan ihana! Kaunis. Voisin asua itsekin. 


Nyt saattaisi kotona häiritä vähäverhoinen ikkunaseinä tai wc:n valaistus. Mutta ei häiritse. Otan kupin kahvia, käännän sohvalla kylkeä oikealle (ikkunaseinä ei näy) ja nautin kirjauutuudesta. Olen sen ansainnut. Ai että!


* Luottoa salkkua vastaan jopa 0,99 % korolla Nordnet on tutkitusti ylivoimainen sijoitusten rahoittajana, korko jopa 0,99 %. Nordnetin kaupankäyntiluottomuotoista lainaa saa sijoitusomaisuutta vastaan, mutta luottoa voi käyttää myös muuhun tarkoitukseen. Tutustu Superluottoon ja laske millaisen koron voit saada. Luotolla sijoittamiseen liittyy korkea riski ja se vaatii osaamista arvopaperimarkkinoista. Voit menettää enemmän kuin sijoitetun pääoman. Superluoton todellinen vuosikorko on 0,995 %. 100 000 €/12 kk luoton kokonaiskustannus on 100 995 €.*
Lue lisää... "Suutarin lapsilla ei ole kenkiä!"

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Asunto-ostoksilla, aikeet tuplaantuivat!



Älä tee kuten minä teen, vaan tee kuten minä sanon.

Tilanne on nyt se, että minulla on sijoitussuunnitelma (osakkeiden osto-ohjelmalla). Siinä sanotaan, että hajautan osakkeisiin. Minulla on pääoma kiinni 93% asunnoissa. Ei hyvä! Lisäksi olen vlogeissa hehkuttanut, että osaan sijoittaa osakkeisiin. Niinkö? Blogiteksteissä olen kertonut, että hajautan osakkeisiin. Niinpä!

Olen ostanut osakkeita. Ostot ovat olleet yhtä tuskaa, koska koen, että kaikki osakkeet ovat kalliita. Osakeostot ovat kyllä olleet toistaiseksi onnistuneita, koska ainakin vielä ne kaikki ovat plussalla. Mutta ei osakkeiden lisäostot silti ole helppoja.

No miten minä ratkaisin asian. Ostin kämppiä.

Seuraan harrastukseksi koko ajan myytäviä asuntoja. Kävin katsomassa mielenkiinnosta yhtä asuntoa. Asunto oli uusi ja se oli jostain syystä jäänyt aina minun hakutoimintojen takia rajauksen ulkopuolelle. No, nyt muutin hiukan hakua ja sieltä loisti ihan loistoyksilö. Asunto oli hyvinkin budjetin sisällä. 

Jos osakeostoihin lähdin pienellä käsilaukulla, niin asunto-ostoksilta tulin suuremman kassin kanssa kotia. Olin miettinyt, että ostaisin jonkun halvan asunnon. Löysin siis omasta mielestäni loistoyksilön, niin päätin sitten tuplata ostoksen (koska minulla oli niihin juuri ja juuri likvidiä sijoitettavaa rahaa). No nyt tulin kotiin halpojen asuntojen kanssa. Kaksi pikku koppia omilla keittiöseinäkkeillä ja omilla `liian isoilla` vessoilla (`liian iso` tarkoittaa vaan että uusien asuntojen pyörätuoliympyrä wc tiloissa aiheuttaa kyllä asunnon kokoona nähden tosi isot wc ja suihkutilat).

No, milläpä rahalla ostin? No velalla. Velkaa niihin otin vastattavaksi 107.800 euroa. Omaa pääomaa pistin 49.280 euroa.

Voihan erkki! Blogissa olen miettinyt , että minun henkinen maksimilainamäärä on 400.000 euroa ja maksimissaan 40% velkavipu. Niinpä. Nyt velka heilahti noin lukemiin 467.000 euroa. Velan kanssa kokonaissijoitusvarallisuus on noin 1.151.000 euroa. Omaa pääomaa minulla on sijoituksissa 684.000 euroa. Eli velkavipuni on asuntoihin 40,6 %. Miten tässä näin pääsi käymään? Ehkä tämä on rakkaudesta lajiin, sillä ainakin vielä hymyilyttää. Ne on tosi hyvät kämpät ja tämä vapautumisaikataulu loistava. Sain tänään avaimet. Kävin juuri äsken fiilistelemässä.


Mutta nyt on kyllä sijoitusrahahanat täysin kiinni, ainakin puoli vuotta. Pakko saada kerättyä parempi puskuri.

* Katso, miten nopeasti säästöt voivat kasvaa. Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua.*
Lue lisää... "Asunto-ostoksilla, aikeet tuplaantuivat!"

maanantai 6. elokuuta 2018

Koulu alkaa! Mitä se tarkoittaa taloudellisesti?



Lasten koulu alkaa keskiviikkona. Olenko valmis?

Minulla menee nyt syksyllä neljä lasta jo kouluun. Vuosi sitten minulla oli kokonaan kotihoidossa neljä lasta ja nyt vuoteen painopiste muuttui täysin (koska minulla on kolme hyvin samanikäistä lasta). Nyt taitaa alkaa se minun `oma vapaa-aika`, joka arkipäivä monen monta aamupäivätuntia (hykertelen sen käytöstä jo itsekseni).

Huoneet on siivottu ja kaksi lasta vaihtoi huoneita päittäin (yksi lapsi halusi olohuoneen vanhan Xboxin omaan huoneeseen, siksi suostuin huonemuutokseen. Hankintalistalle tuli olohuoneen televisioon joku uusi laite Xbox tai joku pelilaite). Isompi lapsi on tosi myrtsinä vaihdosta, koska hän ei olisi vaihtoa halunut (noin niin kuin periaatteesta).

  • Reput (kolmella oli jo hyvä sateenpitävä reppu, yhdelle pesin oman vanhan, mutta vedenpitävän Haglöfsin repun, toimii, vaikka on vähän liian iso!)
  • Kouluvaatteet (yhdellä puuttuu siistejä housuja kolmet, muuten vaatteet ja kengät ok)
  • Sisäpelikengät (löytyy kaapista kaikilta oikeassa koossa)

  • Penaalit löytyy
  • Kynät puuttuu
  • Terottimet puuttuu
  • Viivottimet puuttuu
  • Kumit puuttuu
  • merkintälaput puuttuu

  • Pyörät toimivat (kaksi huonompaa pyörää, mutta kyllä niillä vielä alkusyksyn pyöräilee, ostoslistalle on kuitenkin laitettava kaksi pyörää)
  • Lukot pyöriin (kahdessa pyörässä pitää vielä katsoa että lukot toimii, ehkä tulee yksi tai kaksi lukkoa ostoon)
  • Kypärät kaikilla ok
  • Heijastimet hihaan ja pyörävalot (otsalamppu, vilkkuva valo selkäreppuun)vielä tarkistamatta (osa ostettava). Pattereita on onneksi paljon.

  • kotiavaimia tarvitsin teettää vaan yhden (teetetty)
  • puhelinliittymiä avattu kaksi lisää. Puhelimen vaihdoin päittäin esikoiselta ja otin oman vanhan puhelminen toiselle lapselle käyttöön ja näin päästiin alkuun pelkästään yhden uuden puhelimen ostolla. Puhelimilla jo leikitty aika paljon. Silti en ole ollenkaan varma lasteni puhelimenkäytöstä ihan perus soittotilanteessa.

Lisäksi keskiviikkopäivän koulun jälkeinen huippuvälipala puuttuu.

Taloudellisesti koulunalku on `plus miinus nolla`. Joitain hankintoja on tehtävä (minulla ollut lapselle kouluvaatteet sis kengät 50 e, reppu 30 e, kynät ja kumit 15 e, penaali 5 e, heijastimet/pyörävalot 15 = 115 e / lapsi, mutta osa vaan ekaluokkalaiselle) ja vaikka laskisin tarvittavat 2 pyörää kouluhankinnaksi a 350 e, yht 700 e (toki polkevat koko ajan kotonakin), niin kustannukset ovat vähän yli tuhat euroa (460+700=1160)neljältä lapselta.

Toisaalta Suomessa koulutus on ilmaista. Meillä ei ole käytössä koulumaksuja. Itse arvostan kovasti lasteni koulutusta ja tämä mahdollisuus avaa kaikille tasavertaisempia mahdollisuuksia ja ihan ilmaiseksi. Esikoiseni saa jopa oman iPadin koululta. Ihan luksusta!

Lisäksi Suomessa on ihan huippua kouluruokalu. Minun neljä koululaista/tulevaa koululaista syö todella hyvin. Ruokamäärät ovat olleet jo hyvän aikaa ihan kunnolliset. Kouluruoka on todettu koululaisten toimesta hyväksi. Meillä tämä on näkynyt suoraan ruokalaskussa. Jo edellisen vuoden kahden lapsen kouluateria on vaikuttanut ruokakustannuksiin. Tänä syksynä neljä lastani syö joka arkipäivä lounaan koulussa. Se on ihan rahanarvoinen säästö. Uskon, että säästän helposti ruokalaskussa kouluruokailun avulla tuon koulukustannuksen 1000 euroa vuodessa. Uskon, että kouluaikaan ruokalaskumme tulee olemaan helposti 120 euroa vähemmän kuin silloin kun kaikki syö kaikki ruuat kotona (120 e x 9 kk= 1080 e).


Nyt on alkamassa mahtava syksy! Tätä on odotettu! Toivottavasti koulunalku sujuu juuri niin kuin olen suunnitellut. Kuopus ja minä vaan köllötellään ja odotellaan loistavia luovia (taloudellisiakin) ideoita köllöttelyn lomassa!

*
Katso, miten nopeasti säästöt voivat kasvaa. Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua.*
Lue lisää... "Koulu alkaa! Mitä se tarkoittaa taloudellisesti?"

torstai 2. elokuuta 2018

Lapsityövoimaa vai lasten aktiivista taloustoimintaa!


Minulla on monta lasta ja kaikilla heillä on omat erikoisalansa. Yksi tykkää leipoa. Yksi tykkää kaivaa matoja (tosi hyvä, sillä meidän pihalta löytää tosi vähän matoja ja ongintaan matoja toki tarvitaan). Kaikki tykkäävät kalastaa. Yksi tykkää syödä terveellisesti. 

Yksi ilta sain iltapalan helpolla ja halvalla, kun paistoin kaikki lasten onkimat ahvenet. Olihan ne kalat pieniä ja olihan niissä ruotoja, mutta lapset olivat ihan innoissaan. Itse kalastama kala on parasta! Ja kaloja meni ja meni ja meni...

Nyt on marjastusaika alkamassa. Ja `leipoja` lapseni on jo oppinut, että parhaat marjat ovat jo näin loppukesästä pakkasesta loppu. Tämä harmittaa, koska omenapiirakkaa hän ei enää halua leipoa. Hän siis halusi poimia marjoja ja kysyi saako siitä rahaa. Minulla lapset eivät saa viikkorahaa, johtuen siitä, että he eivät ole sitä älyneet kysellä. Isoin on joskus aloittanut keskustelun ja on päädytty, että olisihan se ihan hyvä juttu. Mutta ei olla vielä toteutus asteella. No, marjojen poiminnasta lupasin korvauksen.

Meillä on kaikilla lapsilla omat säästöpossut. Jotenkin, kun se possu on kongreettinen niin olen huomannut, että sen täyttäminen kiinnostaa enemmäin kuin tyhjentäminen. Kiinnostus alkaa tuossa kouluiän kynnyksellä. Lisäksi ollaan yhdessä sovittu, että aina, kun lapsille ostataan joku isompi yhteinen ostos tai esim lähdetään ulkomaan matkalle, niin lapset osallistuvat possunsa säästöillä jonkun verran ostokseen. Jostain ulkomaan matkasta esikoinen maksoi 20 euroa ja pienimmät kolikoina 3,5 euron kieppeillä (pienimmillä ei ollut possussa silloin enempää).


Sain äsken täydellisiä mustikoita kokonaisen ison pakasterasian. Mustikoita ei tarvinnut edes puhdistaa. Laatu oli ihan priimaa ja pakasterasia meni suoraan pakkaseen. Olin niin tyytyväinen, että maksoin siitä `palkkaa` yhteensä 2 euroa, jonka kaksi poimijaa jakoivat possuihinsa. Yleinen kuhina oli valmis. Hinta oli kuulemma niin hyvä, että nyt kannattaa toimia ja poimia. Lupasin jokaisesta isosta pakasterasiasta 2 euroa. Nyt minulla on metsänreunassa kolme lasta pakasterasioiden kanssa. Ja voin kertoa, että metsä ei ihan heti ole poimittu. Ja kukaan ei tappele! Itse köllöttelen trampoliinilla kuopuksen kanssa. Ai, että! Elämä on kyllä joskus helppoa!

*Säästä osakesijoittamisen kuluissa *
Lue lisää... "Lapsityövoimaa vai lasten aktiivista taloustoimintaa!"