torstai 14. huhtikuuta 2016

SIJOITUSSUUNNITELMAN PÄIVITYS

Näyttääkö alla oleva kaavio hyvältä? Siinä on minun sijoitusteni jakauma (ja likvidi kohtakin odottaa, että siirrän sen kiinteään muotoon, kunhan ensin kasvatan likvidin 120000 euroon). 

Kiinteää varallisuutta minulla on 90 %. Kiinteään varallisuuteen olen laskenut kiinteistöt ja huoneistot.

Likvidiä on 9 %. Käytännössä se ei ole likvidiä, mutta saan sen jonkun kuukauden viivellä muutettua käteiseksi.

Osakkeita on naurettava 1%.





No, huonoltahan tilanne näyttää hajautuksen kannalta. Nyt olen päättänyt, että teen uudenlaisen sijoitussuunnitelman, jossa otan lähtökohtina huomioon alla olevat realiteetit:

- haluan tehdä seuraavan, kiinteän puolen, ison sijoituksen 240000 euroa tammikuussa 2017 (rahat tarvitsen siihen kesällä-lokakuussa 2017), velkavipu siihen on 50 % (eli vpo 120000 e ja opo 120000 e)

- kaiken muun sijoitan osakkeisiin. Osakkeisiin sijoittamisen aloitan heti ja jatkan sitä suunnitelman mukaan (esim. 2 kk välein tai rajussa kurssilaskussa ostan). Osakkeisiin pyrin ottamaan vipua  eli turvallisuussyistä tähtää hajautuksessa Nordnetin Superluotto kulta-tasoon (korko alhaisimmillaan 0,99 % https://www.nordnet.fi/superluotto ). 

Kysymyset siis ovatkin että,

1) Paljonko saan säästöön rahaa keskiarvona elokuuhun 2017 mennessä? (siitä pois 120000 euroa kiinteään sijoitukseen, ja siitä lopusta teen osakesijoitussuunnnitelman)

 2) Paljon otan vipua käyttöön osakeisiin? (Paljon kokonaisvipuprosentiksi tulee, taidan tähdätä ihan max 50/50, mielellään hieman alle)

Näitä lähden nyt laskemaan. Palaan asiaan uuden sijoitussuunnitelman kanssa. Onkohan siinä hajautus parempi kuin nykyisin? Minulla on tällainen siirto ollut mielessä jo pitkää, mutta sijoitussuunnitelmaan asti siirto ei ole vielä päässyt.

Milloin sinä päivitit viimeksi sijoitussuunnitelmaasi? 




2 kommenttia :

  1. Aika iso osa näyttäisi olevan kiinni kiinteässä omaisuudessa. Oletko varautunut millä tavalla esimerkiksi perusteellisiin remontteihin vaikkapa myrskytuhon tai vesivahingon sattuessa useampaan kohteeseen samaan aikaan?

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvästä huomiosta. Minulla tuo kiinteät tarkoittaa asunto-osakkeita ja kiinteistöjä. En ole varautunut, että kaikkiin kerralla tulee joku ongelma, mutta tosi epätodennäköistä (eri asunto-osakeyhtiöitä ja kiinteistöjä). Asunto-osakkeissa on vanhojakin, joihin on tulossa putkiremppaa ja muuta kallista viiteen vuoteen, niihin minulla oli varautumislaskelma olemassa edellisessä suunnitelmassa, mutta tämä taisi jo unohtua tuosta uudesta laskelmasta. Kiitos vinkistä. Muistaakseni laskin aiemmin, että minulla pitää olla 8 kk puskurirahasto eli noin 15000 euroa. Mutta tuo unohtui tuosta uudesta sijoitussuunnitelman päivityksestä. Mutta ei puutu pitkään... Kiitos.

    VastaaPoista