Sivut

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Vuoden 2016 verotuspäätöksessä verovähennys hakematta? Oikaisuvaatimus vetämään

Katselin jo aikaa sitten tullutta vuoden 2017 verotuspäätöstä. Yleensä en noita jälkikäteen katso enää läpi, mutta nyt paperi oli loistavasti pöydällä. Jotenkin innostuin luvuista ja otin kansiosta viime vuoden version tutkailuun rinnalle. Olin omasta mielestä tehnyt molempina vuosina suunnilleen samat vähennykset. Siinä se sitten silmiin saattui, kun rivit olivat erilaiset viime vuoden päätökseen verrattuna. Eli, voihan erkki! Minulta oli jäänyt yksi vähennys vaatimatta 2016 vuoden verotuksessa. Ensin ajattelin, että se ei ole mennyt vaan vähennyksenä läpi vuonna 2016. Mutta kansiosta selvisi oma korjausehdotukseni, josta se siis puuttui kokonaan.

Onneksi oikaisuvaatimus oli todella helppo tehdä. Sitä ei kyllä voinut tehdä netissä OmaVero palvelussa, joka hiukan ihmetyttää. Mutta kirjoittelin viiteen minuuttiin käsin A4:lle oikaisuvaatimuksen, jossa vaadin, että unohdettu vähennys (vähän yli 1700 euroa) huomioidaan vuoden 2016 verotuksessa. 

Tarkkaillessani vuoden 2017 verotuspäätöstä, siellä oli toinenkin kummallisuus, mutta sitä alan vasta selvittää, menikö se oikein vai onko päätöksessä vaan ristiriitainen kirjaus ja verotus on kuitenkin oikein.

Mutta sen ainakin opin, että jos aikaa on ja mielenkiintoa riittää niin verotuspäätös kannattaa lukea huolella. Löysin oman virheeni vertaamalla pelkkiä päätöksen rivejä. Toki voi olla, että vuoden 2016 oikaisuvaatimuksen vähennysperuste ei mene läpi, mutta ainakin seuraavana vuonna se oli hyväksytty vähennyksenä, kun olin sitä tajunut hakea.

Ja palautuksia saan joulua ennen alle 300 euroa. Eli siinä mielessä tähtäys, että saisin mätkyjä sen pari tonnia, meni taas tänä vuonna ihan puihin (enemmän rahaa sijoittamiseen). No pitää yrittää laskea laskelma parin tonnin mätkyihin vuoden 2018 verotukseen.


*Lue lisää ja aloita lapselle säästäminen *

perjantai 26. lokakuuta 2018

Mainostulot hurjassa kasvussa?



Milloin blogi voi alkaa tuottamaan rahaa? Vastaus on tietenkin kiinni ihan blogista. Minulla on ollut harrastusblogi (puoli miljoonaa pääomaa) nyt kaksi ja puoli vuotta. Kirjoittelen harrastukseksi epäsäännöllisesti (1-10 kertaa kuukaudessa). Olen huomannut nyt muutoksen mainostuloissa tänä vuonna (ajalla 1-10/2018). Minulla on mainoksia blogissa ja ne alkavat ilmiselvästi nyt jotenkin toimia. Minulla on esim Tradetracker ja Google AdSense mainokset blogissa. Muutos on hurja viime vuoteen verrattuna, toki saattaen liittyä siihen, että vuonna 2017 blogin mainostulot olivat ensimmäistäkin vuotta huonommat. Alla olevassa vlogissa kerron omat mainostulot.

Lisäksi olen aiemmin kirjoittanut blogissani mainosten laittamisesta tai olemattomista mainostuloista mm.
Kuinka tehdään blogilla rahaa? 
TradeTracker on yksi keino ansaita lisärahaa

Toki jos ottaa huomioon työmäärän (ajanhukkana), niin tämä ei kannata. Mutta jos ottaa huomioon, että seuraan muutenkin taloutta ja teen harrastuksena muutenkin tämän saman varallisuuden seurannan, niin silloin minusta on toki kivempi kun harrastus tuottaa.

Onko sinulla joku tuottava harrastus? Ja mikä sinusta on ihan ok tuotto harrastuksesta?




*Ansaitse rahaa verkkosivuiltasi!

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Peritty laskukaava, 12 tositarinaa



KIRJA-ARVIO Heikkilä Titi: `Peritty laskukaava, 12 tositarinaa`. Julkaisija Kuluttajavirasto, Kuluttaja-lehti, Lahti 2010.

Kirja alkaa esipuheessa loistavasti `Raha-asioita on mahdotonta erottaa muusta elämästä.`

Kirjan nimi tulee yhdeltä tositarinan henkilöltä. Hänen isällään oli laskukaava lapselle annettavasta kuukausirahasta. Siinä otettiin huomioon esim. lapsen ikä ja koulun lukuaineiden keskiarvo. Laskukaava oli niin hyvä, että henkilö muisti sen hyvänä järjestelmänä lapsuuden taloudenopetuksesta.

Kirja on ihana kepeä, helppo lukuinen. Minä tykkään lukea hyvin erilaisia talouskirjoja. Tämä kirja on oikein mukava lukukokemus. Yleisesti kirja oli kiva. Pienenä aivojumppana kirja oli ok. Kirja on vaan niin ohut, että sen lukee kyllä aivan liian nopeasti.

Kirjan ydin on ehkä, että perusasiat kuntoon. Tämä toimii jokaisessa taloudellisessa tilanteessa eli toimii aina.

Jotain oivalluksia teksteistä saan. Kirjaan on valittu 12 tositarinaa. Niiden pääpaino on kyllä todella turvallisuushakuisessa kansalaisessa. Eli jotenkin minua harmittaa, kun säästäväisimmätkin ovat vaan säästäneet rahaa. Mitään sijoittamiseen positiivisesti viittaavaa ei kirjasta taida löytyä. Minusta olisi ollut hyvä, jos edes yhden ihmisen kertomus olisi sisältänyt hänen oman oivalluksen, että säästetty raha voi tehdä töitä. Tämä rahan tekemä työ (pääoman tuotto) taas antaa taloudellista vapautta toimia joustavammin. Pääoman tuotto helpottaa ainakin minulla perusarkea paljon. Yksi pieni oivallus. Minulle juuri tuo oivallus on ollut koko taloudellisen vapauden ydinidea. Harmitti, kun siitä ei ollut tullut siruakaan kirjaan.


Suosittelen silti. Perustalous kuntoonkin on jo hyvä suoritus.

*Avaa tili Nordnetiin helposti verkkopankkitunnuksilla. Asiakkuuden avaaminen on maksutonta. Säilytys 0 €, pörssikaupat alk. vain 3 €.

lauantai 20. lokakuuta 2018

Ilmainen harrastus? Onko sellaista?



Meillä muka ilmaisena harrastuksena on toiminut koko edellisen kesän kalastus. Lapset kävivät ilmaisessa kalastuskerhossa. Kerho ja kalastusvälineet olivat todellakin ilmaisia. Ja kerho jatkuu talven perhonsidontana ja pilkkimisenä. Koko kesän meillä oli koko ajan kalaa sekä jääkaapissa että pakkasessa. Onneksi yksi lapsistani innostui myös kalojen puhkomisesta ja ruuaksi valmistamisesta.

Mutta kalastus ei kyllä ole ollut meille ilmaista. Kalat olivat kerhossa aina eri paikassa eli niitä ajettiin hakemasta autolla pitkin kyliä. Kerhoa oli todellakin esim. 20 km päässä keskustasta, kun siellä saattoi olla sillä hetkellä parhaat kalat ja joku uutuuskalastusväline pääsi siellä parhaiten testiin. Lapseni selittivät, että eri kalalajit liikkuvat virtaavassa vedessä, kaislikossa ja niitä saa eri välineillä. Itse opin että parhaiten kala söi sateessa (nappulat olivat aina ihan märkiä ja nuotionhajuisia). Olen oppinut kaupassa, että pitää olla taas uusi virveli (nyt esim kuitusiimalla ja avokelalla), jigi, haukiperukkeita, uistimia, kilpaonkilaitteita, spintubeja.... Lisäksi olen itse oppinut uusi solmuja, mm. palomarsolmun. Eli kalastukseen, jos johonkin, saa kyllä laitettua rahaa, jos haluaa. Muuten kalastus on kyllä loistava harrastus.

Lasten harratukset voivat olla myös taloudellisesti ihan hyviä, ihan tuurilla. Lapsityövoimaa vai lasten aktiivista taloustoimintaa.

Tai harrastukset kuten jalkapallo ja jääkiekko voivat olla kalliitakin.

Nyt meillä on menossa uusi harrastus. Äänikirjat. Lapseni toivoi Kepler62 kirjan kirja 6 osaa. Varasin sen lähikirjastoon ja töpeksin homman. Varasin vahingossa sen äänikirjana. Siitä se sitten lähti. Suuri suosio. Äänikirja oli ihan hitti. Nyt meillä on olohuoneessa oma äänikirjanurkka, jossa on läjä kirjaston äänikirjoja. Toimii monenikäiselle.


Lisäksi minulla on nyt kirjaston äänikirjakirjastoon tunnukset. Niitä en ole vielä kokeillut, mutta menasin aloittaa äänikirjakirjaston käytön ihan omasta valkoimasta. Mutta vielä mennään ihan levykkeillä Geoetsivät autiolla saarella, Harry Potter, (minun oma suosikki) Aarresaari, Me Rosvolat ja konnakaraoke... ja äänikirjapisteelle on muodostunut jonotusjärjestelmä. Tai sitten vaan äänikirjapiste  kuulosuojain-korvakuulokkeilla on vaan meidän perheen hiljaisin ja rauhallisin löhöilypiste.

*
Lue lisää ja aloita lapselle säästäminen *

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Lapsiperheen matkalaukun pakkaus -säästä rahaa!



Voiko matkakustannuksissa säästää, pakkaamalla matkalaukku tietyllä tavalla?

Matkalaukkun pakkauksella voi ainakin poistaa stressiä. Onko loma stressittömämpi, jos oikeat tuotteet ovat mukana?

Meillä on tietty taktiikka matkalaukun pakkauksessa ja tällä tavalla me säästetään jopa rahaa.

4 vinkkiä. Vinkit säästävät rahaa, mutta myös helpottavat lapsiperheen matkailua.



Matkustelu on kyllä kivaa. Minulla on kova matkakuume.


Muista tilata kanava!


* Katso, miten nopeasti säästöt voivat kasvaa. Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua. *

maanantai 15. lokakuuta 2018

Kuukausittaiset menot -3115 e/kk (6 hlö talous)


 


Olen laskenut ennen moneen kertaan menojani. Nykyään olen kokonaan lopettanut menojen seuraamisen, koska en saanut laskelmista mitään irti. Luvut olivat aina samoja. Olen siirtynyt seuraamaan kravtaaleittain oman pääoman kasvua. Se on minulla paljon hyödyllisempi luku kuin tarkat tulot ja tarkat menot per kk.

Pidin kuitenkin säästösyyskuun, koska halusin tietää perheeni ruokakustannukset (niihin sisältyy meillä myös päivittäistarvikkeet). Nyt tein uudistetun vuoden 2018 pikabudjetin syyskuun tietojen pohjalta. 

Syyskuulta menomme olivat 3193 euroa, josta isoja kuluja olivat koko vuoden autovero 547 e, kiinteistövero 432 e ja lisäksi ostin pari pyörää 479. Ilman noita isoja kuluja olisi syyskuu ollut todella edullinen (1735 e). Maksan laskut mielellään kerralla vuosimaksuna niin minun ei tarvitse vaivautua tekemään samasta aiheesta montaa kertaa maksusuoritusta.

Etukäteen luulin ruokamenojamme pienemmiksi, tai ainakin niin että jos päätän niin pystyn helposti alentamaan ruokakuluja. Ruokakulujen alentaminen on kyllä ehkä liian haastavaa. Huomasin että ruokakulut olivat syyskuussa 774 euroa (sisältää myös hamppariateriat 64,4 e). Opin että ruokakuluista en halua säästää, budjetoin ruokakuluihin 870 e kk.

Syyskuussa oli siis noita isoja kuluja, mutta toistaalta ei yhtään kuluja osiin matkustaminen.

Vaatteisiin (sisältää kengät) mietin, että budjetoin 200 e kk. Ostan yleensä vaatteita noin 150  e noin 2-3 kk välein. Lisäksi tulee kausiluontoiset vaatteet. Mutta otin juuri esiin viime vuoden talvikengät ja vaatteet ja huomasin, että kaikki vaatteet olivat ihan priimaa. Olin keväällä ostanut alennusmyynnistä kaikille eccon talvikengät (muistaakseni hinta per lapsi 40-50 e) ja lisäksi ostin alennusmyynnistä läjän toppahousuja. Takit olivat kaikilla tosi hyvässä kunnossa myös. Yllätyin positiivisesti. Toisaalta käsineisiin upposi viime viikolla rahaa yli 120 euroa. Ehkä yhdet kengät pitäää ostaa nyt talvikaudelle vielä akuutisti.

Matkustamiseen haluan varata väljän budjetin. Mietin että siihen olisi hyvä 541 e kk. Sillä saisin noin yhden ulkomaan matkan ja pari-kolme kylpyläviikkoa perheelleni.

Perusbudjetti voisi olla hyvä 3115 euroa per kk. Jos maksaisin lainan pois (jolloin en saisi tulevaisuudessa niin paljoa varallisuutta sijoituksiin) niin peruskulut olisivat ilman lainanlyhennystä 2555  e kk. Perusbudjetissa joustoa ylimääräinen kulu (sälä) 150 e kk ja joustoa voi ottaa myös harrastemenoista 100 e kk ja juhlista 50 e kk.


Peruskustannuksia minulle menee 
- auton 190 e kk (autovero, vakuutus, bensa 120 e, renkaanvaihto)
- asumiseen 929 e kk (ilman lainanlyhennystä 369 e)


Jos minulle tulisi tarve minimoida kulut, laskin vaihtoehtoisesti myös minimibudjetin. Siinä menot olivat 2154 e kk. Sillä eläisin ihan perushyvin. Matkat jäisivät pois ja nipistäisin hiukan kaikesta paitsi kiinteistä kustannuksista. Tällä hetkellä minulla ei ole minimibudjetille mitään tarvitta, koska minulle on reippaasti ylijäämäinen talous, mutta ihana huomata että kuluni eivät ole karanneet ylöspäin.

Näillä mennään!



*
Avaa maksuton asiakkuus *

perjantai 12. lokakuuta 2018

`Kaikki rahasta - Näin säästin kymppitonnin vuodessa`


KIRJA-ARVIO Julia Thuren: `Kaikki rahasta -Näin säästin kymppitonnin vuodessa`. Gummerus Kustannus Oy, Helsinki, 2018.

Sain kustantajalta ilmaisen mallikappaleen `Kaikki rahasta` kirjasta. Kiitos Gummerus Kustannus Oy.

Olen kirjojen suurkuluttaja eli luin kirjan heti, kun sen sain. Lisäksi nyt syksyllä minulla on todellakin lukuaikaa.

Kirjan ulkonäkö on tosi kiva. Hillitty ja raikas. Kirjassa on päälle 300 sivua, joten tiesin, että saan nauttia kirjasta hieman pidempään, eikä se lopu heti kesken. Talousaiheinen uutuuskirja suoraan painosta, luksusta! Aloitin innolla lukemisen.

Kirjan takakannessa kirjaa on kuvailtu `Lisäksi kymmenet julkisuuden henkilöt ja tavalliset suomalaiset kertovat kirjassa omasta suhteesta rahaan.` Kirjan nimi ja takakansi antavat olettaa, että kirjassa on paljon omakohtaisia kokemuksia tai ainakin jonkun henkilön omia kokemuksia rahasta. Minä rakastan lukea juuri näitä erilaisia näkemyksiä rahasta. Huomaan oppivani tai oivaltavani aina jotain uutta, kun luen jonkun mielipidettä /kokemusta rahasta/säästämisestä/sijoittamisesta, vaikka en aina olisi henkilön kanssa samaa mieltä. Kirjassa on kyllä noita henkilökohtaisia kokemuksia, mutta jostain syystä minä en niistä hirveästi innostunut. Kirjoittajan oman kokemuksen minusta `pilasi` aina kokemuksen lopussa suojalause `jokaisella ei ole samaa mahdollisuutta...` jossa kirjoittaja kuitenkin kertoi, ettei tämä ole kaikille mahdollinen. Aina kun vähän lintu pääsi siivilleen niin sitten leikattiin negatiivisesti siivet poikki. Voi olla, että luin kirjaa jotenkin väärin ja tulkitsin sen väärin. Tai ehkä minua inspiroi juuri se, että uskaltaa heittäytyä vaikka kaikki eivät voikaan tehdä tietyllä tavalla. (Toisaalta ymmärrän kirjoittajaa, koska juuri tuosta `mutta kun, ei tuo sovi minulle`, raha-aiheista kirjaa on helpointa kritisoida).

Kirja oli aika tietopainotteinen. Lisäksi noita kokemuksia oli ehkä vähemmistönä. Kirja kertoo kivasti monesta asiasta (rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta). Ja noista asioista voi jäädä joku tieto kytemään. Kenties halu selvittää oma säästämisen (ja sijoittamisen) mahdollisuus kasvaa. Itse uskon, että kun rahasta ja sijoittamisesta keskustallaan ja kirjoitetaan, sillä voidaan saada ainakin jollekin `ahaa`-elämys. Tämä jokaisen oma `ahaa`-elämys on yhteiskunnalle loistava asia. Jokaisen yhteiskunnan jäsenen aktiivinen oma toiminta varallisuutensa eteen, parantaa yhteiskunnan kaikkien jäsenten elämää.

Suosittelen kirjan lukemista kaikille. Suomessa ei tehdä vuosittain niin montaa `oma talous` aiheista kirjaa, joten minusta tämä kirja on ihan hyvä peruskirja herättelemään, aiheena raha. Talous on niin mahtava juttu, joten siihen herättely on todella loistavaa. Onnittelut Julialle hyvästä asiakirjasta, aiheena RAHA.

(Minulla kirjan lukemista nopeutti vielä yöpöydällä odottavat seuraavat talouskirjauutuudet Henriksson Sara, Leinonen Aino-Maija:`Railakas rahakirja -näin hoidat taloutesi viisaasti` sekä Hagert Kyösti, Jokinen Pauliina: `Kortinvartija -opas itsenäiseen talouselämään`. Ai, että! Nyt on kyllä viikon lukemiset kohdillaan. Talous ja noin monta naiskirjailijaa. Luksusta!)


*Nordnet.fi: Sijoittamisen ei tarvitse olla tylsää - avaa tili jo tänään ilmaiseksi

tiistai 9. lokakuuta 2018

Uskaltaisinko enää ryhtyä samalla logiikalla asuntosijoittajaksi?



Asuntosijoittaminen on nyt trendikästä. Jopa ihan liian trendikästä. Mediassa on paljon esillä asuntosijoittamista ja sitä jopa hehkutetaan. Olen kyllä törmännyt myös pariin kriittiseenkin juttuun koskien asuntosijoittamista. Hyvä niin.

Minä olen asuntosijoittaja. Sijoitusvarallisuus on melkeinpä kokonaan kiinni asunnoissa. Yritän hajauttaa varallisuusmassaani osakkeisiin, mutta kurssien ollessa näin korkealla, osakkeiden ostokaan ei ole helppoa. Hajautukseni ontuu pahasti.

Toki osakekurssien ollessa korkealla, myös mielenkiinto asuntosijoittamista kohtaan nousee. Voisiko asuntosijoittaminen olla hyvä idea hajautuksen takia osakesijoittajalle?

Onko nyt silti aika vielä ryhtyä asuntosijoittajaksi, vai menikö asuntosijoittamisen juna jo? Onko tuottavimman myynnit jo asuntomarkkinoilla tehty?

Vlogissa pohdin omalta kannaltani `Uskaltaisinko minä enää samalla logiikalla asuntosijoittajaksi?`




Muista tilata kanava!

*
Katso, miten nopeasti säästöt voivat kasvaa. Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua. *

perjantai 5. lokakuuta 2018

Minkälaisia laskelmia minä teen? (ja Op Median haastattelu)



Minä teen monenlaisia laskelmia. Olen aina tehnyt. Lasken asiaa jopa moneen kertaan eri kautta. Tykkään tehdä laskelmia. Jään niihin jopa vähän koukkuun. Siksi minä pyrin käyttämään nykyään mähdollisimman vähän aikaa laskelmiin.

Millaisia laskelmia sinä teet?

Jokaisella on oma tyyli tehdä laskelmia. Talous on helppoa ja motivoivaa ja siksi kannattaa valita sellainen pohja laskelmille, kuin se itselle on paras. Silloin motivaatio pysyy parhaana ja oman tuloksen näkee helpoiten.

Edellisen kauden Q3/2018 oman pääoman kasvu laskelman löydät täältä.

(Minusta julkaistiin tänään haastattelu Op Median sivuilla.)

Alla vlogissa minä kerron, millaisia laskelmia olen tehnyt ja teen nykyään?



Muista tilata kanava!



____________________________________________________________________
Jos tulit blogiini ensimmäistä kertaa Op Median jutun kautta niin laitan alle blogitekstejä josta voi esim aloittaa blogini tarinan.

Kuinka minusta tuli taloudellisesti riippumaton (osa 1). Vlogissa kerrottuna taloudellisen riippumattomuuden alkutaival löytyy täältä.

Kuinka minusta tuli taloudellesti riippumaton (osa 2).
Vlogina alkutaipaleen jatko löytyy täältä.

Jos sinua kiinnostaa varallisuuteni, voit laittaa tunnisteeksi ´varallisuus´(blogissa oikealla alhaalla tunnisteet). Uusin varallisuuslaskelmani löytyy täältä (Q3/2018, loistava loppukesä (opo +18.056 e)).

Jos haluat aloittaa oman säästämis ja sijoittamisprojektin niin suosittelen esim. alla olevia tekstejä:

Kaksi eri tapaa aloittaa säästäminen ja sijoittaminen.

Mikä taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa on tärkeää.




Ja tutustu toki myös Youtube kanavaan Puoli miljoonaa pääomaa.

Kiva, kun tulit blogiini!




* Avaa maksuton asiakkuus *

maanantai 1. lokakuuta 2018

Sisustusta syksyyn



Päädyin pari viikkoa sitten, että en nosta vuositavoitettani uudelle tasolle (Arkista öllöttelyä vai tehokasta tavoitteiden nostoa?). Sen sijaan päädyin, että nautin taloudellisen riippumattomuuden vapaudesta ja lisäksi taisin alkaa sisustaa kotia talvikuntoon. Haaveilin silloin kirjaläjän lukemista ja parin sisustustuotteen ostamisesta. Hankintalistalle oli tullut pari lukulamppua, pari pehmeää mattoa ja torkkupeitto. 

Siitä se sitten lähti.

Olen etsinyt desingtuotteita osoitteesta 

Sivustolta löytyy kootusti 33 desingkauppaa. Sivuston ehdottomia suosikkejani ovat Finnish Design Shop,  Iittala, Vepsäläinen ja Artek. Sivusto on ihanan kattava ja se helpottaa sisustamista.

Kuopukseni syöttötuoli alkoi olla historiaa. Sen tilalle minun piti saada samanlainen tuoli kuin muilla. Onneksi Artek tuotteita voi helposti yhdistää entisiin jo käytettyihin Artek huonekaluihin. Eli tilaukseen meni yksi Aalto tuoli 66 valkoisella laminaatilla. Tuoli kyllä kestää lapsiperheessä isommankin puurolautasen kaatumiset.

Etsin itselleni (tai no lapselleni) myös Eero Aarnion suunnittelemaa vihreää Puppy sisustuselementtiä jakkaraksi/leluksi. Meillä on jo yksi Puppy, mutta huomasin, että sen käytöstä tulee kiistaa. Mietin, että josko ostaisin toisen sellaisen, vaikka hieman isompana, niin jakaminen olisi helpompaa.


Nyt minulta puuttuu oikeastaan enää ne lukulamput.


Tämä blogiteksti on kirjoitettu blogiyhteistyönä.