Sivut

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Mihin hintaan kannattaa myydä vapaa-aikaa?

Mihin hintaan kannattaa myydä vapaa-aikaa?

Minulla on taloudellisesti riippumattomana mahdollisuus itse päättää, mitä milloinkin teen. Toki 'joudun' vuokraamaan asunnon silloin kun se on tyhjillään tai 'joudun' harrastukseksi seuraamaan markkinoita. Molemmat teen ihan mielelläni. Mutta toki vapaa-aikani on myös kaupan, kunhan saan siitä riittävän korvauksen. Mikä voisi olla kannattava korvaus vapaa-ajan menettämisestä?

Olen jutellut yhden kaverin kanssa, että tekisimme hänen tietyllä 'tavaralla' bisnestä. Ajatus lähti täysin leikistä, kun jatkokehittelin ääneen hänelle, miten hänen kannattaa tehdä. Kaverini ei innostunut itse ideasta (koska hän ei pysty sitä yksin tekemään). Nyt hän päätyi myymään 'tavaran', no minut palkattiin myyntimieheksi. Tuote on vaikea myydä. Myyntiyritys on vielä kova, mutta koska kauppa ei ole käynyt kuukauteen-pariin heitti kaverini taas, että minä voisin sesonkiluontoisesti lainata häneltä 'tavaraa' hintaan x (hinnasta ei vielä puhuttu mitään). En innostunut ajatuksesta aluksi ja ilmoitin, että ei tule kauppoja. Jos kauppa ei käy kuukauteen niin sitten kaverini pitää tehdä uudet johtopäätökset (joko tiputtaa hintaa tai laittaa tavara tekemään töitä huonoon hintaan).

Koska minulla on yritys ja olen aika yrittäjähenkinen päätin kuitenkin laskea jo nyt voisiko yhtälöstä tulla minulle kannattava ja voisinko sittenkin olla kiinnostunut?

Työpanos sijoittuisi näillä näkymin sesonkiluontoisesti neljälle kuukaudelle (valitettavasti tuotantokustannuksiltaan talveen eli kalliisiin kuukausiin, mutta koska myynnin lopetettua tämä projekti pitäisi viedä läpi). Yksi kuukausista olisi hot sesonki ja muut kolme lähinnä jatkoa tuosta sesongista. Jatkuvasti tuottavaa kultakimpaletta tästä tuotteesta ei saa.

Alkupääoma mikä minun pitäisi laitaa asiaan kiinni olisi lisä tuotantotarvikkeet. Niiden hinta olisi noin 1680 euroa, mutta koska lasken tämän laskelman varman päälle niin oletan vielä 1000 euroa lisäkustannuksia. Alkupääoma siis 2700 euroa (sis alv).

Lisäksi maksaisin kaverilleni laitevuokraa. Jonka hintaan en tiedä, mutta itse lähden laskelmissani että 1150 euro kk eli yhteensä 4600 euroa.

Tuotteiden myynnistä voisin saada varovaisen arvion mukaan 24500 euroa (alv 0%).

Työpanos olisi 
Myynti-ilmoitusten teko 2 päivää eli 14 h
Myynti (kone tekee tämän netissä, mutta ohjelman päivitykseen lasken pikkuisen työtä) 14 h
Työn valmistelu 3 päivää eli 21 h
Itse työ 138 h
Yhteensä 187 h. Tämä työpanos hajautuu 4 kuukaudelle eli 46 h per kuukausi eli viisipäiväisenä viikkona 1,9 h per joka arkipäivä. Tai jos haluan laskea tuon 187 e 7 tuntisena työpäivänä niin minulla menisi 27 päivää. Tuo työ siis hajasijoitus oikeasti 4 kk ajalle ja yksi kuukausi siitä on sesonkia eli puolet työstä tulee silloin tehtyä.

Voin siis kuvitella että teen 26 tai 27 päivää töitä. Paljonko minulle pitäisi maksaa että myyn vapaa-aikani tuolle projektille. Toki niin että minulla on yrittäjän vastuu eli myös yrittäjän riski.

Yllä olevilla luvuilla saan tuloja 24500 euroa (alv 0%). Menoja on alkupääomaa 2700 euroa ja kuluvia kuluja 4600 eli yhteensä 7300 euroa (sisältää jonkun verran alveja). Tuotto voisi siis olla varovaisen arvion mukaan esim. 17200 euroa. Kannattaisiko minun myydä 27 työpäiväni 17200 eurolla (jos haluan tuon omaan pussiin niin maksan tuosta vielä verot tai jos haluan jättää sen yritykseni niin saan nettona sinne 13760 euroa). 

Noilla luvuilla paketti ei ole kaukana, etteikö se kiinnostaisi. Työ on kiva. Ja tiedän mihin tuossa ryhdyn. Järjestelmä olisi valmis. Ja lisäksi tuon jälkeen minulla olisi taskussa sekä raha brutto 17200 euroa että nuo alkupääoma 2700 e tarvikkeet (ei niillä ole myyntiarvoa, mutta voisin itse käyttää niitä tai hyödyntää niitä itse myöhemmin, toki sitten ne pitäisi varastoida vähäksi aikaa). Ja minulla on juuri sopiva aikataulu tuollainen tunti-pari päivässä ja vaikka sesonkina sitten 4h per päivä. 

Toki laskelma perustuu siihen että kaverini vuokraisi tuotteen 1150 e kuukaudessa. Yli sitä en kyllä siitä maksa. Pitäisikö sittenkin alkaa näyttämään positiivista valoa. Olisiko minun vapaa-ajan hinta 637 euroa per päivä (17200/27) tai 92 euroa per tunti (17200/187). Toivon silti, että ystäväni saa tuotteen myytyä (seuraava myyntineuvottelu on ensi viikolla, mutta ostajat ovat aivan eri hintaluokassa eli sopimus taitaa olla kaukana), niin minun ei tarvitse alkaa hommiin. Mutta nyt on tämänkin homma laskettu. Minun kipuraja on tuo 1150 e kk tuotevuokraa per kuukausi.

Mihin hintaan sinä myyt vapaa-aikaasi?

5 kommenttia:

  1. Itse myyn aikaani 36,5€/h bruttona. T:Pantti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liittyykö tuohon hintaan riskiä, vai onko se tuntihinta (tuli mitä tuli siihen tuntiin tehtyä)? Montako tuntia myyt vapaa-aikaa? 7 h per päivä ja 5 päivää viikossa?

      Poista
  2. Hain juuri eilen töitä, jonka bruttopalkka on 10,67 €/h. Että periaatteessa pitäisi kai vastata sitten korkeintaan se. :D Mutta ei asia niin yksinkertainen ole, sillä en tuosta hinnasta tekisi mitä tahansa työtä, vaan tapauskohtaisesti työ ratkaisee hinnan.
    Nyt hakemani työ olisi minulle sopivan osa-aikaista (0-20 h/vko), työmatka olisi vain 3 km (ja jos en voisi/haluaisi joskus pyöräillä sitä, yhdellä bussilla pääsisi suoraan kotoa työpaikalle), ja työskentelisin tuotteiden parissa, joista oikeasti pidän. Sen sijaan entiseen työpaikkaani, jonka tuntipalkka oli noin euron enemmän, en enää alle 20 €/h menisi! Ihanan vapauttavalta on nyt tuntunut irtisanomisten jälkeen!

    Tuntipalkkaisen työn vertaaminen tuohon sinun yritysrypistykseen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista. Varmaan tosi moni menisi mihin vain töihin 92 €/h -palkkauksella, mutta kun kyseessä on nuo alkuinvestoinnit, vuokrauksen hinta ja yrittämisen riski, niin 92 €/h ei olekaan enää niin varmaa tuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Niin tuohon minun hintaan sisältyy yrittäjän riski ja olen saattanut laskea koko projektin ihan kuuseen. Mutta itse en usko niin. Lasken aina tosi varovasti eli tuo tuotto olisi kyllä ainakin ihan realistinen saavutettava, toki jotain odottamatonta voi tapahtua. Mutta riski on myös, että tuplaan myynnin. Jolloin paketti todellakin kannattaisi.

      Poista
  3. Tervehdys, tuo 36,5€ on ihan palkkatyöstä tuleva raha. Riskitöntä ja varmaa siis. Viikossa töitä noin 26h. Tuon lisäksi teen firmani kautta riskillä hommaa 65€/h. Töitä jaksaa viä painaa näin +30 vuotiaana ettei vanhana tarvitse. T:Pantti

    VastaaPoista