Sivut

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Osakeostoksille pieni käsilaukku kädessä



Minulla on hyvä osakkeidenosto-ohjelma, jota olen jopa osannut hiukan noudattaa. Nordea, Yit ja Fortum ostettu. 

Aiemmissa mietinnöissä oli mukana vielä Apetit, noiden edellisten lisäksi. Nyt Telia on kovasti alkanut kiinnostaa. Olisi sitten sähköä, pankkia ja rakennusta eli tietoliikenne sopisi hyvin hajautukseen. Harmiksi kaikki tietoliikenneosakkeet ovat olleet noususuhdanteessa. Mutta josko Telia tai Dna saisi jonkun pienen syöksykierteen viikkoon pariin, niin voisin painaa ostonappia.

Suunnitelma sanoo, että ostoja voisi toteuttaa 30.000 e 2018 vuonna, mutta en ainakaan pahastu vaikka saisin ostoja tehtyä vaan 20.000 eurolla (osakkeiden osto hirvittää, kun indeksit ovat nyt niin korkeilla, mutta hajauttamisen takia olisi jotain tehtävä). Suunnitelman mukaan esim. viimeinen 5.000 e odottaa valintaansa ja voisihan se olla, että nyt kesällä se ostos kannattaisi tehdä.

Jään seuraamaan Teliaa.


* Lue lisää Superluotosta Nordnet on tutkitusti ylivoimainen sijoitusten rahoittajana, korko jopa 0,99 %. Nordnetin kaupankäyntiluottomuotoista lainaa saa sijoitusomaisuutta vastaan, mutta luottoa voi käyttää myös muuhun tarkoitukseen. Tutustu Superluottoon ja laske millaisen koron voit saada. Luotolla sijoittamiseen liittyy korkea riski ja se vaatii osaamista arvopaperimarkkinoista. Voit menettää enemmän kuin sijoitetun pääoman. Superluoton todellinen vuosikorko on 0,995 %. 100 000 €/12 kk luoton kokonaiskustannus on 100 995 €.*

2 kommenttia:

  1. Kun sijoitat yrityksiin mitkä ovat jo Helsinki 25 indeksissä, niin eikö olisi hyvä harkita myös pelkkään indeksirahastoon sijoittamista? Esim. ajallisesti hajautettuna. Siten välttyisit arvaamiselta, kuluilta ja saisit hajautettua osakkeita tehokkaasti. Tietty voihan olla, että uskot juuri näiden yritysten voittavan muut indeksin yhtiöt ja mikäli olet oikeassa niin voitat indeksin. Tai sitten osakevalinta vain on niin kiehtovaa, mihin voin samaistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä valita osakkeita. Ja tarkoitan tuolla että indeksit ovat korkealla, että sekä osakkeet ja siitä syystä indeksit ovat korkealla. Eli en koe että indeksiin sijoittamalla osakkeisiin sijoittamiseni helpottuisi. (Lisäksi en tajua että indeksiin sijoittaminen rahastossa voi olla esim kulutonta, se on yhtälö, johon en vaan luota ja siksi se ei kuullosta minun jutulta. En siis tajua enkä halua ottaa selvää indeksirahastoista. Lisäksi pelkkä rahasto sana aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia).

      Poista