Syysloma vietetty. Pikku happihyppy, Helsinkiin, melkein koko viikoksi. Tukholman katujen kävelyä. Laivabuffet (oli kyllä oikeasti hyvä!). Eli perusturistina oleminen lapsien kanssa. Helsingin katujen ja kauppojen kiertelyä.
Nyt on hyvä keskittyä arkeen ja tehdä arjesta mukava.
Päädyin siis siihen, että avaan lukuja blogiin. Ihan itseni takia. Haluan kulut kontrolliin ja kirjoittamalla asiat auki, saan selkeyttä. Päädyin, että teen itselleni helpon aloituksen. Otan aina yhden osa-alueen ja lasken sen auki. Osa-alueet lasken summittaisessa (eli minulla helpoimmassa) järjestyksessä. Sitten, kun pikkutekijät on yksitellen laskettu, alan vasta hahmottelemaan kokonaiskuvaa. Aloitin jo miettimään, paljonko koppimönkijän yllä pito on meillä maksanut.
Tulevina laskemina tarkoitus alkuun laskea ainakin tällaisia lukuja:
Can-am Traxter toteutuneet kulut. Onhan se ihanan kallista?
Ruokakulut kuukaudessa. Tämä kiinnostaa erikoisesti. Suurperheen ruokakulut. Ne saattaa olla ihan hurjatkin, mutta jos saisin nyt koppia kuluista niin näissä voisi piillä suurikin säätöpotentiaali.
Asumiskulut. Nämä jo päässäni tiedossa, mutta näyttääkö laskelma samalta oikeilla luvuilla?
Sähköt täysin kilpailuttamatta. Tähän tarvitaan korjaus.
Harrastukset?
Vaatteet?
Lomamatkat/lomailu?
Vakuutukset kilpailutin juuri. Ehkä en jaksa uudelleen avata sitä pakettia. Katsotaan.
Puhelinliittymät kilpailutin juuri ja tämäkin paketti lienee kunnossa ja hintatietous on jo päässä. Vaihdoin Moi liittymät lapsille (DNA liittymistä vaihdoin). Säästö viidestä liittymästä oli 10,95 euroa kuukaudessa, mutta lisäksi sain ehkä hiukan sopivammat liittymät... tai no ehkä vähän liioittelin, kun nyt lapsillakin on 5G liittymät. (Lisäksi minulla on työliittymät Telialla)
Kyllä tässä laskettavaa riittää. Mietin myös pitäisikö tehdä budjetti, jota seuraisin, mutta ainakaan tähän vaiheeseen en ole aivojani vielä saanut.
Näilläpä alkuun. Onko ideoita mitä muuta kannattaisi laskea, että pääsee uudelleen kuluseurannan alkuun?
(Kuva liittyy vahvasti perhe-elämään. Koiruuden vatsa kasvaa. Jos kaikki menee hyvin, meille on odotettavissa havannankoiran pentuja noin viikon kuluttua... nyt pentulaatikkoa kasaamaan tai ehkäpä lasken mahdollisen lisätienestin mahdollisuuden eli tulot - menot mahdollisista koiranpennuista?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti