Sivut

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Säästämisen kehittyminen -säästäjästä rahan kanssa lepsuksi kotiäidiksi


 Säästämisen kehittyminen -säästäjästä rahan kanssa lepsuksi kotiäidiksi


Olen säästänyt tietoisesti aina. Minusta säästäminen on ollut kivaa. Aiemmin säästin niin, että tiesin melkein jokaisen euron tarkuudella, mihin mitäkin kulutin. Nykyään prioriteettini esim. säästöasteesta tai kuukausibudjetissa pysymisestä on täysin höllentynyt.


Olen aina tykänyt tehdä laskelmia. Minusta laskelmat ovat jopa koukuttavia (kyllä tykkään myös virkata ja neuloa🤣). Laskelmien pohjana lienee halu hallita. Haluan hallita rahojani, joten teen sen hallinnan laskelmien muodossa. Kun onnistun hallinnassa, saan mielihyvää ja siitä seuraa halu tehdä seuraavassa kuussakin laskelma tai jopa kehitelty laskelma. Minulla halu tehdä laskelmia, halu hallita varallisuutta saattoi lähteä siitä, että halusin todellakin itse hallita vapaa-aikaa. En halunut, että teen `vahingossa` vääriä asioita. En halunut, että ajaudun vahingossa tekekään asioita, kuten on totuttu, ja kuten muut tekevät. Rahalla ostin itselleni vapaa-aikaa. Tästä kaupasta olen erikoisen tyytyväinen vieläkin. Ajatusmallini palkkatyöläisestä muuttui. Laskin myös paljon rajoja, paljonko tarvisen palkaa, että saavutan elämän jollaista tavoittelen? Tähän malliin kuului sekä palkan ja vapaa-ajan laskeminen, mutta myös vastapainona kulutustasoni tutkiskelu. Ajatusmalliin kuului vahvana kimmokkeena kotiäitiys, jonka rahoitan pääomien tuotolla.


Nykyään säästämiseni on huomattavasti hillitympää. En halua enää päästä tähtitieteellisiin lukuihin. Joskus säästötavoitteni on ollut 80 % säästöaste. Silloin elämäntilanteeni mahdollisti minulle tällaiset säästötavoitteet. Nyt olen kuitenkin jo säästänyt ja sijoituksilla saanut pääomani kasvamaan niin, että olen jo nykyiseen tasoon tyytyväinen. Lisäksi lapseni alkavan olla jo niin isoja, että en voi välttyä isoiltakaan lapsiperheen kustannuksilta. Rajana toimii se, että minulla on halua pyörittää lapsiperhettämme niin, että lapseni saavat harrastaa ja jopa oppia kuluttamaan. 


Säästämisessäni tavoitteena oli `ostaa` itselleni kotiäitiys eli vapaus palkkatöiden palkasta. Koska en ole riippuvainen työpaikasta, minulla jää koko päivä vapaa-ajaksi ja saan käyttää sen juuri, miten olen valinnut. Minä olen valinnut kotiäitiyden. Nyt kun olen saavuttanut tavoitteen vapaudesta, olen jopa tietoisesti joutunut kehoittamaan itseäni lopettamaan säästämisen. Minulla ei ole enää tarvetta esim. suureen säästöprosenttiin.


Pienten lasten kanssa koin esim. lasten harrastukset lähinnä lasta kuormittavana. Mutta nyt, lasteni ollessa 6-15 vuotiaita, koen, että harrastukset toimivat lapsen oman mielenkiinnonkohteen löytämisen apuvälineinä. Olen esimerkiksi nähnyt tyttäreni hurjan kehittymisen cheerleading treeneissä. Kotona en millään olisi voinut saavuttaa lapselleni sellaista kehitystä, vaikka kotona lajiin on panostettu mm. Acon airtrackillä ja trampoliinilla sekä ilmajoogakankaalla. Onneksi toisten lasteni valitsemat harrastukset kalastus, vapaa palokunta ja geokätköily ovat varsin edullisia. Yksi lapseni puhui, että haluaa isona näytelijäksi. Eilen löysin lehdestä mainoksen paikallisesta näytelmäkerhosta. Kokeiluun. Jess!


Harrastuksista paras on silti lukeminen. Kirjasto on ihan ilmainen yhteiskunnan palvelu. 


#säästäminen #sijoittaminen #taloudellinenvapaus #kotiäitiys

Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

* Turvallinen testivoittaja. OK Moneyn pikalaina 50-2100 € tutkimusten paras. Hae linkistä! *

1 kommentti:

  1. Vapaapalokunta, geokätköily ja kalastus kuulostaa mielenkiintoisilta! Saapa nähdä, mistä omat lapset tulevaisuudessa kiinnostuvat :)

    VastaaPoista