Sivut

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Mikä on rahapuhetta ja mikä ei ole?

 

Mikä on raha puhetta ja mikä ei ole?


Minulla oli pienenä tyttönä haave. Haaveilin koirasta. Haaveilin myös koiranpennuista. Lapsena en koiraa ikinä saanut. Aikuisena olen omistanut koiria. Tykkään koirista. Ja olen entisessä elämässä (15 v sitten) saanut kokea parikin kertaa koirapentueen äitiyden, joka oli aivan mahtavaa.


Juttelin yhden sukulaisen kanssa sivulauseessa, että haluaisin teettää meidän havannankoiranartulla pennut. Asia tuli puheeksi, kun kerroin, että käytin koiramme virallisissa eläinlääkärin terveystarkastuksissa (silmät ja polvet). Sukulaiseni oli kertonut asian toiselle henkilölle.


Kysessä oli sukulaiselleni rahapuhe. Käsitin asian vasta, kun minulle kerrottiin, että on rahanahnetta haluta koiranpentuja ja että rahat pitäisi saada muualta kuin koiranpentuja teettämällä. Ymmärrän toki tuonkin kannan. Koiranpennut ovat olleet ennenkin hinnoissaan ja nyt korona on vielä nostanut pentujen hintoja. Havannanpennuista maksetaan jopa 1600 euroa. Ihan älytöntä. Koirissa liikkuu isot rahat. Lisäksi ymmärrän, että kaikki eivät tykkää eläimistä. Meillä koira on aina ollut pussailtava perheenjäsen. Minusta on mukavaa, että omat lapseni saavat kasvaa koirakodissa.


Tuosta sukulaiskeskustelusta ymmärsin, että oikeastaan kaiken saa vedettyä myös rahapuheeksi. Mikä on toiselle ihanaa onnellista elämää, voi toiselle näyttäytyä rahanahneena ja negatiivisena talouspuheena. 


Oletko sinä kokenut puhuvasi jostain aivan muusta kuin rahasta/taloudesta, mutta toinen on tulkinnut, että kyseessä on rahapuhe? Tai jopa negatiivinen rahapuhe, kuten ahneus?


Mutta olisihan se koirapentue ihana. Eli jos jollain on havannankoira urosta astutukseen, niin saa ilmiantaa koiransa. Etsin urokseksi kotikoiraa (ei mielellään näyttelytaustaa). Viralliset terveystarkastus tulokset uroksella pitää olla silmät ok ja polvet 0/0 (nuo tutkimukset maksoi vähän päälle 100 euroa). Tavoitteena rekisteröidyt, eläinlääkärin tarkastamat, terveet ja lapsiperheen keskellä kasvatetut havannapennut. Meille haaveilen yhtä pentua😍


#säästäminen

#rahapuhe

#taloudellinenriippumattomuus

#arkistasäästöä

#suurperhe

#itsellinenäiti

#koirakuume

 

Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

* Turvallinen testivoittaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti