Sivut

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Köyhästä rikkaaksi - kuudella eurolla päivässä miljonääriksi


Köyhästä rikkaaksi - kuudella eurolla päivässä miljonääriksi, Seppo Pennanen, Elämä tässä ja nyt -kirja, 2018.

Kirja opastaa aika yleisesti varallisuuden kasvattamisen `salaisuuden`. Kuluttamalla vähemmän ja lisäämällä tuloja saa varallisuutta sijoitettavaksi. Sijoitettava varallisuus mahdollistaa myöhemmin taloudellista vapautta. 

`Älä tee liian tarkkoja suunnitelmia, vaan aloita eteneminen.` Kirja painottaa tekemistä ja aloittamista. Toki voi huolella suunnitella, mutta itse suunnittelu ei vielä vie toteutusta maaliin. Tarvitaan tekoja.

Kirjassa kirjoittaja kertoo, kuinka hän voi nauttia loppuelämän ilman taloudellisia huolia. Hän uskoo, että `siihen pystyy kuka tahansa, joka on valmis muuttamaan toimintatapoja ja tekemään töitä muutoksen eteen.` Lisäksi, koska hän on itse päässyt maaliin, hänellä itsellään ei ole enää tarvetta säästää.


Kirja oli hyvä ellei jopa loistava. Luin kirjan ahmien. Tykkäsin. Suosittelen!


*
*Rahalaitos, kilpailuttaa sinulle vakuudettoman 500 – 70.000 euron lainan maksutta. Hae jo tänään!*

2 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkistä! Olenkin etsinyt luettavaa ja talousaiheinen kirja sopii asiaan vielä paremmin =)

    VastaaPoista
  2. Hei! Tämän kirjoittamasi blogitekstin innoittamana kävin lähes samantien lainaamassa paikallisesta kirjastostamme tämän kyseisen kirjan ja luettuani sen, tulin siihen johtopäätökseen että aivan loistava kirja. Sisältää monia hyödyllisiä neuvoja ja ohjeita. Kiitos sinulle tästä kirjoituksesta ja lisää vaan tulemaan jos mielenkiintoisia kirjoja sattuu eteen! :-) Vaurasta syksyä!

    VastaaPoista