Sivut

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Eka tyhjä kuukausi. Vuokratuloa 0 euroa!


Minulla taitaa olla asunto kokonaisen kuukauden tyhjillään ensimmäistä kertaa. Yhden keskusta asunnon vuokralainen irtisanoi vuokrasopimuksen hyvissä ajoin, niin että asunto olisi vapaa toukokuun alusta alkaen. Tein heti vuokrailmoituksen, mutta kappas, nyt on jo toukokuu puolessa välissä ja minulla ei ole asuntoon vuokralaista tälle kuulle. Joudun ensimmäistä kertaa tilanteeseen, että asunto on tyhjillään (ilman vuokran maksajaa) kokonaisen kuukauden. Vuorkalaisen sain pilkkahintaan kesäkuulle ja heinäkuun puoliväliin. Luottotiedottomia olisi ollut asuntoon tulossa, mutta pidin kyseisen asunnon kohdalla kriteerinä luottotietojen kunnossa olemisen. Olisin joustanut jopa lemmikeissä. Kriteerit täyttävää vuokralaista ei toukokuulle löytynyt, joten otin ns. välivuokralaisen (kesäkuusta heinäkuun puoliväliin). Sitten alkaa jo syksyn sesonki lähestyä, kun juhannuksen jälkeen on jo ilmoitettu opiskelupaikkojen saaminen.


Miltä tuntuu seisottaa asunto tyhjillään? Ilman vuokratuottoa? Kauheaa? En oikeastaan ole huomannut eroa ollenkaan. Ehkä mietin ensin, että olisi pitänyt olla aktiivisempi vuokralaisen etsinnässä. Nyt ajatus, että saan asunnon syksyn uusille opiskelijoille vuokrasesonkiin, kuullostaa jo loistavalta. Lisäksi saan kesältä jotain tuottoa asunnolla (1,5 kk vuokrattu).


(Editoitu 20.5.2019 sain sittenkin asuntoon loppu toukokuuksi vuokratuottoa 256 euroa... onhan sekin jo jotain)


*
Interhome - Lomataloja ja -huoneistoja jo 50 vuotta

6 kommenttia:

  1. Tuollaisen tilanteen osuminen kohdalle ja sen vaikutus mielenrauhaan riippuu varmasti ihan siitä miten kireälle taloutensa on virittänyt ja onko kaiken toimiminen kiinni tuosta säännöllisestä vuokratuotosta. Joskus kuukauden tai kahden joutokäynti saattaa olla jopa eduksi jos asunnossa on tarvetta vaikkapa maalaukselle tai keittiökaapiston ovien uusimiselle, yms. huoltotoimille.

    Itselläni jäi entinen omistushuoneisto vuokralle viime vuonna "puolivahingossa" kun muutettiin omakotitaloon ja kun en tällä hetkellä laske vuokratuottoa ollenkaan käyttövaroihini ja maksan asuntolainankin omalta tililtäni niin en usko vuokralaisen lähdön aiheuttavan kauheita paineita tai paniikkia. Lopulta kuitenkin osakeyhtiömuotoisen asunnon juoksevat kulut ovat pienet, yhtiövastike+sähkö+mahdollinen lainalyhennys joista ei montaa saturaista kerry kuukaudessa, kerrostalossa sähkökin kuuluu vastikkeeseen joten kulut ovat erittäin pienet ja tietysti vähennettävissä sitten verotuksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minulla talous ei ole ollenkaan laskettu yhden asunnon vuokratuoton varaan.

      Poista
  2. Sepä se. Varmaan jos olisit aloitteleva asuntosijoittaja ja ainoa vuokra-asunto niin saattaisi olla kovempi paikka. Hienoa, että sun talous on niin turvaattu, ettei tyhjä kuukausi sitä heilauttele. :)

    VastaaPoista
  3. Ei se aina onnistu sielläkään, mutta kun talous on jo reilassa ei vahinkoa tapahdu :) Mulla toistaiseksi vain ensimmäisen hallin ostoon oli alkuun vuokralaisen saanti vaikeaa ja alkuun tuli tyhjää, mutta sen jälkeen on ollut tasaista menoa. Eka asuntokin tuli salkkuun valmiilla vuokralaisella. Meidän onni on osakeyhtiönä toimiminen niin henkilökohtaiseen budjettiin ei sijoituskohteiden tyhjät kuukaudet haittaisi. Oy:n tilillä on helpompi pitää puskuria kas kun niitä ei oikein sovi käyttää omiin hankintoihin ;)

    VastaaPoista
  4. Onko niin, että on yhä vaikeampi löytää pätevää vuokralaista tänä päivänä, kun vuokratarjontaa riittää?

    Toki esim. Helsinki on tästä poikkeus, ja yksiöt viedään varmasti käsistä.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista lukea tätätblogia ja seurata vlogia. No onpa ollut hyvä tuuri, mikäli nyt tuli vastaan eka tyhjä kuukausi koskaan. Mielenkiintoista olisi itsekin pienimuotoista asuntosijoittamista harrastavana ja pienten lasten äitinä kuulla, miten sinulta onnistuu lasten kanssa asuntosijoittaminen ja vuokranantajan työ. Miten sujuu näyttöjen pitäminen, pienet rempat yms? Otatko kaikki lapset mukaan näytöille vai käytätkö kenties välitysfirmojen palveluja? Itse olen nyt keväällä pienen vauvan kanssa turvautunut juoksuttamaan miestä ja sukulaisia näytöissä ja yhtiökokouksessa. ��

    VastaaPoista