Sivut

tiistai 9. lokakuuta 2018

Uskaltaisinko enää ryhtyä samalla logiikalla asuntosijoittajaksi?



Asuntosijoittaminen on nyt trendikästä. Jopa ihan liian trendikästä. Mediassa on paljon esillä asuntosijoittamista ja sitä jopa hehkutetaan. Olen kyllä törmännyt myös pariin kriittiseenkin juttuun koskien asuntosijoittamista. Hyvä niin.

Minä olen asuntosijoittaja. Sijoitusvarallisuus on melkeinpä kokonaan kiinni asunnoissa. Yritän hajauttaa varallisuusmassaani osakkeisiin, mutta kurssien ollessa näin korkealla, osakkeiden ostokaan ei ole helppoa. Hajautukseni ontuu pahasti.

Toki osakekurssien ollessa korkealla, myös mielenkiinto asuntosijoittamista kohtaan nousee. Voisiko asuntosijoittaminen olla hyvä idea hajautuksen takia osakesijoittajalle?

Onko nyt silti aika vielä ryhtyä asuntosijoittajaksi, vai menikö asuntosijoittamisen juna jo? Onko tuottavimman myynnit jo asuntomarkkinoilla tehty?

Vlogissa pohdin omalta kannaltani `Uskaltaisinko minä enää samalla logiikalla asuntosijoittajaksi?`




Muista tilata kanava!

*
Katso, miten nopeasti säästöt voivat kasvaa. Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua. *

9 kommenttia:

  1. Tällä hetkellä harhaanjohtavinta asuntosijoittamisessa on varmaan pienet korot. Tilanne saattaa muuttua nopeastikkin ja jos ei osaa ottaa sitä huomioon velkavivun kanssa niin voi käydä huonosti. Muuten asuntosijoittaminen toimii varmaan samalla tavalla edelleen, mutta hyvien kohteiden löytäminen on varmaan haastavampaa, kuin muutamia vuosia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Korkojen nousuun voi varautua, ehkä pitämällä velkavivun maltillisena (toki se on tuotosta sitten pois). Lisäksi ehkä en uskaltaisi lisätä sijoitusmassaa kovalla vauhdilla. Korot ovat kyllä olleet ihanan alhaalla (eli asuntosijoittaminen on ollut kyllä tuottavaa).

      Poista
  2. Olet niin innostunut kun kerrot ja jaat omaa polkuasi, että se tarttuu. Kiitos taas! Upea rohkea nainen. Uskon että vaikka lähtisit samalle tielle vasta nyt päätyisit vähintään samaan lopputulokseen. Suunnitelmallisuus ja tarkat laskelmat varmaankin isossa roolissa nykypäivän asuntosijoittajalla, toisin kuin reilut parikymmentä vuotta sitten, kun asiasta ei paljon puhuttu ja sitä vain harvat teki fiilispohjalla ja uhkarohkeudellakin välillä. Luotettiin onneen enemmän kuin laskelmiin, näin ainakin minun lähipiirissä.

    Ihanaa syksyä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Ja olen kyllä aidosti innostunut sijoittamisesta. Huikea maailma ja siitä löytyy aina uutta tietoa ja ajateltavaa. Lisäksi säästäminen ja sijotttaminen ovat mahdollisia ihan kaikille (jopa kotiäideille). Ja minulle tuo avasi ihan kokonaan erilaisen arkielämän (taloudellinen riippumattomuus=katson juuri kun kuopus laskee tuolilta pyllymäkeä. Eli kiirettä pitää. Not!) Ihanaa syksyä!

      Poista
  3. Omia yöunia olen turvannut kiinteillä koroilla ja lainojen lyhennystavalla. Muuttuvakorkoisessa omakotitalolainassa käytän tasaerä-mallia, eli laina-aika pitenee jos korot kasvaa. Metsätalouden ja pienehkön sijoitusasuntolainan kanssa sitten kiinteä korko.

    Tämä on tässä korkoympäristössä hieman kalliilta tuntuva vaihtoehto, mutta mahdollistaa omasta mielestäni suurenkin velkapääoman käytön.

    Asuntoaijoittamiaessa tällä hetkellä on nähdäkseni suuri mahdollisuus, että osteun kohteen hinta voi olla jossain vaiheeasa alhaisempi. Jos kuitenkin tähtää pitkälle aikavälille ja heti alusta positiiviseen kassavirtaan, niin arvonmuutokset eivät juuri hetkauta. Toki exitointi on vaikempaa jos olisi tarve.

    Toinen arvon tippumisessa huolta herättävä seikka on vakuudet. Pankilla on kuitenkin oikeus vaatia lisää vakuuksia tietyissä tilanteissa. Eli vapaita vakuuksia yöunien vuoksi kannatan.

    Jos omavaraosuusaste on hyvä ja strategiana kassavirta, niin en näe syytä pidättäytyä ostoksilta. Jos lainanhoitokulut ja pienet yllätykset huomioituna löydän selkeästi positiivisen kassavirran kohteita, niin painan osta-nappia. Remonttikulut ja vuokrattavuua tietenkin huomioituna. Kohteiden löytäminen ei ole helppoa, mutta ehkä tässä sitkeys palkitaan.

    VastaaPoista
  4. Olisi mukava kuulla miten huomioit taloyhtiölainat laajemmissasi. Ovatko ne velkaa vai lasketko velaksi vain lainan?

    VastaaPoista
  5. Toivoisin, että kirjoittaisit hyvän vuokralaisen valinnasta. Oletko vuokrannut Kelan asiakkaille tai luottotiedottomille? Tuntuu, että valtaosa asunnon kyselijöistä on luottotiedottomia tai työttömiä.-Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minä tarkistan aina vuokralaisilta luottotiedot. Jos vuokraaja on pariskunta niin silloin ainakin toisella pitää olla luottotiedot kunnossa ja teen sopimuksen silloin luottotiedot omaavan vuokralaisen kanssa. Mielellään vuokraan ilman lemmikejä oleville vuokralaisille. Joskus olen tiputtanut vaatimuksiani ja olen joihinkin asuntoihin antanut ottaa pieniä lemmikkejä (vanhoihin asuntoihin ja silloinkin vaan jos vuokrausajankohta on huono eli lemmikittömiä vuokralaisia ei ole ilmaantunut). Yhdeltä vuokralaiselta olen unohtanut kiireessä tarkistaa luottotiedot. Kelan maksusitoumuksia vuokralaisllani ei ole ollut. Työttömyys sinäänsä (jos luottotiedot ovat kunnossa) ei ole minulla ollut este vuokraamiselle.

      Poista