Sivut

lauantai 20. lokakuuta 2018

Ilmainen harrastus? Onko sellaista?



Meillä muka ilmaisena harrastuksena on toiminut koko edellisen kesän kalastus. Lapset kävivät ilmaisessa kalastuskerhossa. Kerho ja kalastusvälineet olivat todellakin ilmaisia. Ja kerho jatkuu talven perhonsidontana ja pilkkimisenä. Koko kesän meillä oli koko ajan kalaa sekä jääkaapissa että pakkasessa. Onneksi yksi lapsistani innostui myös kalojen puhkomisesta ja ruuaksi valmistamisesta.

Mutta kalastus ei kyllä ole ollut meille ilmaista. Kalat olivat kerhossa aina eri paikassa eli niitä ajettiin hakemasta autolla pitkin kyliä. Kerhoa oli todellakin esim. 20 km päässä keskustasta, kun siellä saattoi olla sillä hetkellä parhaat kalat ja joku uutuuskalastusväline pääsi siellä parhaiten testiin. Lapseni selittivät, että eri kalalajit liikkuvat virtaavassa vedessä, kaislikossa ja niitä saa eri välineillä. Itse opin että parhaiten kala söi sateessa (nappulat olivat aina ihan märkiä ja nuotionhajuisia). Olen oppinut kaupassa, että pitää olla taas uusi virveli (nyt esim kuitusiimalla ja avokelalla), jigi, haukiperukkeita, uistimia, kilpaonkilaitteita, spintubeja.... Lisäksi olen itse oppinut uusi solmuja, mm. palomarsolmun. Eli kalastukseen, jos johonkin, saa kyllä laitettua rahaa, jos haluaa. Muuten kalastus on kyllä loistava harrastus.

Lasten harratukset voivat olla myös taloudellisesti ihan hyviä, ihan tuurilla. Lapsityövoimaa vai lasten aktiivista taloustoimintaa.

Tai harrastukset kuten jalkapallo ja jääkiekko voivat olla kalliitakin.

Nyt meillä on menossa uusi harrastus. Äänikirjat. Lapseni toivoi Kepler62 kirjan kirja 6 osaa. Varasin sen lähikirjastoon ja töpeksin homman. Varasin vahingossa sen äänikirjana. Siitä se sitten lähti. Suuri suosio. Äänikirja oli ihan hitti. Nyt meillä on olohuoneessa oma äänikirjanurkka, jossa on läjä kirjaston äänikirjoja. Toimii monenikäiselle.


Lisäksi minulla on nyt kirjaston äänikirjakirjastoon tunnukset. Niitä en ole vielä kokeillut, mutta menasin aloittaa äänikirjakirjaston käytön ihan omasta valkoimasta. Mutta vielä mennään ihan levykkeillä Geoetsivät autiolla saarella, Harry Potter, (minun oma suosikki) Aarresaari, Me Rosvolat ja konnakaraoke... ja äänikirjapisteelle on muodostunut jonotusjärjestelmä. Tai sitten vaan äänikirjapiste  kuulosuojain-korvakuulokkeilla on vaan meidän perheen hiljaisin ja rauhallisin löhöilypiste.

*
Lue lisää ja aloita lapselle säästäminen *

4 kommenttia:

  1. Laji kuin laji voi olla loppujen lopuksi välineurheilua, eli käytännössä niihin voi saada tungettua loputtoman määrän rahaa. Itselläni oli nuoruudessa kolme eri salibandymailaa ja kolmet sisäpelikengät 7 vuoden aikana. Joillain joukkuekavereillani nämä vaihtuivat joka vuosi.

    Oman kokemuksen mukaan harrastuskokemus ei kuitenkaan ole sen parempi ja harrastajat eivät ole yhtään sen parempia, oli heillä käytössä se juuri tähän asiaan tarkoitettu uusin juttu ja vaikka 10 erilaista mailaa tai virveliä erilaisiin tilanteisiin. Tämä korostuu etenkin lapsilla, jotka ovat innostuneita, mutta harvemmin pitkäjänteisiä saman harrastuksen parissa. Aina tulee jotain uutta ja parempaa. Tarvitseeko sitä oikeasti? Siinä mielestäni oikea kysymys harrastuksen kuin harrastuksen parissa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Minä olin pitkään sitä mieltä, että lenkkeily on ilmaista, mutta sitten tutustuin lenkkarimalleihin ja juoksuvaatteisiin. Niihin todellakin saa uppoamaan, vaikka kuinka paljon rahaa. Sitten huomasin, että lähdin innoissani lenkille kun oli kivat vaatteet... (vaikka siis eihän siihen juoksemiseen juoksuvaatteita tarvita). Mutta täysin totta tuo, että miettii mitä oikeasti tarvitsee...

    VastaaPoista
  3. Äänikirjailu on ihanaa! Hienoa kun tekin olette löytäneet sen ihan koko perheen voimin :) Ilmaista hupia se ei tosin mun tapauksessa ole, koska käytän BookBeatia. Mutta toistaiseksi on ollut hintansa väärti, kun tulee kuunneltua noin 10 kirjaa kuussa. Katsotaan jatkossa siirrynkö kirjaston valikoimiin, mutta toistaiseksi mennään tällä, kun helppous ja laaja saatavuus on vaan niin iiiihanaa :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Paljon olen saanut vinkkejä ja inspiraatiota. Monet tavat toimia ovat totuttuja, sitä vaan tekee asioita koska on tottunut tekemään niin. Kyseenalaistaminen tekee hyvää ja monet kivat asiat ovat ilmaisia tai lähes ilmaisia. Tytär harrastaa esteratsastusta ja täällä Helsingissä siihen menee tällä hetkellä noin 1000€/kk kaikkineen. Yhdelle lapselle sen voi vielä mahdollistaa vaikka omasta palkkapussista meneekin täysin. Saisihan sillä rahalla jo tehtyä sijoituksia mutta kaikkea ei voi mitata suoraan rahassa. Kehittävä harrastus on kuitenkin investointi tulevaisuuteen, näin sen itse ajattelen. Omat harrastukset onkin sitten lähes ilmaisia, 15€/kk kuntosalikortti, uimahalli ja lenkkeily. :)

    VastaaPoista