Sivut

torstai 17. toukokuuta 2018

Velkavipu ja lainojen vertaaminen

Minulla on sijoituksissa käytössä velkavipua. Minulla on velkaa noin 34 %. Minusta prosentti on iso, toisaalta tiedän, että asuntosijoituksissa (joita suurin osa minun sijoituksista on) on vallalla jopa 70 % velkavipu. Pankit ja rahoituslaitokset antavat asuntoa vakuutena käyttäen asuntoon lainaa esim 70 % asunnon ostohinnasta ja omaa pääomaa tarvitaan vain 30 %. Näin kohteeseen on helpompi päästä kiinni jo pienemmällä omalla pääomalla. Asuntosijoittamisen aloittaminen tulee helpommaksi. Velkavipu voi myös kiihdyttää tuottoprosenttia (sekä postiiviseen että negatiiviseen suuntaan).

Voiko lainoja yhdistämällä tai vertaamalla saada taloudellisesti kannattavamman kokonaisuuden? Lainoja voi vertailla myös netissä. Se on helppoa.


Vertaaluotto.fi palvelussa vertailu on ilmaista. Lainapaikkoja, joita sivusto vertaa, on jopa 67. Minusta määrä on ihan kattava.

Mutta ottaisinko minä lainaa vertaaluotto.fi palvelun kautta? Minä otan lainan sieltä, mistä sen halvimmalla ja edullisimmin ehdoin saan. Lisäksi itse arvosta sitä, että minulla on lainat mahdollisimman isoina kokonaisuuksina. Monen erillisen pienen lainan kuukausikustannukset voivat nousta helposti korkeammiksi ja niitä on vaikea hallita ja hahmottaa. Toki yksi lainanantaja helpottaa muutenkin kokonaisuutta.

Tämä blogiteksti on kirjoitettu blogiyhteistyönä.

Tämä blogiteksti ei suosittele kenellekään lainan ottamista, mutta jos lainaa on otettava, niin kyllähän ensin kannattaa tehdä luottovertailu. Netissä lainan vertaaminen on helppoa. Ehkä jopa liiankin helppoa.

2 kommenttia:

  1. Monesti sanotaan velkavivun olevan sijoittajan ystävä ja se voikin olla keino varallisuuden nopeampaan kartuttamiseen, tunnetuimpana varmastikin asuntolaina sijoitusasuntoa varten.

    Erityisesti toimintaa laajennettaessa nousee merkitys rahoituksen saamisesta sen hintaa tärkeämmäksi, toki kohtuuttomat kulut voivat syödä tuoton tehden sijoituksesta kannattamattoman.

    Tietyissä tilanteissa saattaa tulla vastaan että tilanne ettei pankki jaa näkemystäsi sijoituksen kannattavuudesta ja rahoitusta voi joutua etsimään muista lähteistä, jolloin rahan hinta voi olla korkeampi mutta silti perusteltu eteenpäin pyrittäessä.

    Luotonantajan silmissä hyvämaineisuus sekä vahvat näytöt onnistuneesta sijoitushistoriasta parantavat asemiasi ja ovat tärkeässä osassa mikäli velkavipu on mukana omassa sijoitussuunnitelmassa.

    Lopussa täytyy todeta ettei velkavipua kannata todellakaan käyttää mikäli se ei tunnu omalta jutulta, aiheuttaen enemmän huolta ja unettomia öitä kuin tarjoavan kiitoradan varallisuuden nostamiseksi nousukiiton.

    VastaaPoista
  2. Yksi asia, joka tässä kannattaa pitää mielessä, on se, ettei netistä välttämättä löydä niitä todellisia parhaita lainakorkoja. Pankit antavat julkisuuteen sen koron jonka antavat kaikille, mutta se todellinen ja lopullinen korkotarjous esim. asuntolainalle määräytyy yksilöllisesti henkilökohtaisessa neuvottelussa mm. asiakkaan vakavaraisuuden ja kokonaispaketin perusteella, kun pankin vastuussa oleva virkailija on tutkinut tarkistanut annetut tiedot. Oman, ehkä hieman jo vanhentuneen kokemukseni pohjalta arvioiden netistä saatavat tiedot ovat parhaassa tapauksessa vain suuntaa antavia, ja huonossa ei edes sitä.

    Luulisin, että sijoituslainan myöntämisen suhteen tilanne on vähintään yhtä yksilökohtainen. Toki jonkinlainen vaivaton vertailupalvelu voi olla hyödyllisenä lähtökohtana lainojen kilpailutukselle, se myönnettäköön.

    VastaaPoista