Sivut

perjantai 25. toukokuuta 2018

Varallisuuden rajaaminen/määrittäminen



Minulla on tulossa ensi vuonna muutos ainakin yhteen omistuskohteeseen. Se jää kokonaan omaan käyttöön tai oikeastaan sen vuokrakäyttö siis loppuu. Pidän omistuksen kuitenkin itselläni, koska uskon, että kohteen arvo nousee (toki saatan myydäkin kohteen).

Olen siksi alkanut miettimään, että miten määrittelen sijoitusvarallisuuteni. Nyt olen arvottanut varallisuuden sen mukaan, että sellainen on sijoitusvarallisuutta, mistä saan tuottoa. Minulla on siis varallisuus kiinni lähinnä asunnoissa (vuokratuotto). Ja jokunen osinkoa jakavan yhtiön osakesijoitus (osinkotuotto). Lisäksi minulla on minimalistisia osuuskunnan osuuksia (korkotuotto) ja käteistä (odottaa sijoituskohdetta). Mutta määritelmäni on kyllä aika huono, koska jos ostaisin osakkeita yhtiöstä, joka ei jaa osinkoja niin määritelmä ei täyttyisi. Ja arvonnousutuottoa en ole halunnut tänne merkitä (koska arvonnousu on spekulatiivista). 

Vai pitäiskö minun muuttaa laskutapaa niin, että en laske sijoitusvarallisuutta vaan pelkkää varallisuutta. Toki mitään autoja (minulla arvoton) ja pikku omaisuutta en varallisuuteeni laske.

Olen myös oppinut, että ei kannata tehdä liian usein arvon muutoksia, koska silloin vertailtavuus esim vuosien välillä ei ole yhtä yksinkertaista (laiskana en jaksa laskea lukujen oikaistuja arvoja eli arvoja niin, että ne olisivat suoraan vertailtavissa). Jo niinkin pieni muutos kun asunnon ikkunaremontin yhtiölaina ja sen arvon muutos asunnon hintaan (joka oli laskennallisesti puolet remontin kustannuksista) sekoitti ikävästi laskelmat.

Mutta jään mietimään, miten kirjaan tuon omaisuuserän, josta en enää ensi vuonna saa vuokratuottoa. Aiemmin sijoitusvarallisuuteni on ollut helposti rajattavissa. Nyt käsitteestä tulee häilyvämpi. Toki vedän mutkia muutenkin blogissani suoriksi, kun lasken blogiin henkilökohtaiset varat ja yhtiön (sijoituksia varten perustettu osakeyhtiö) varat sumeilematta yhteen. Oikeasti varat ja kirjapidot ovat täysin erilliset. Mutta minulle sillä ei ole merkitystä kumman puolella tietyn varallisuuden omistan (henkilökohtaisesti vai yhtiön kautta).


Viimeisimmässä tekemässäni laskelmassa 3/2018 sijoitusvarallisuuteni oli 1047798 euroa.
*

Kokeile säästölaskuria Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua. *

1 kommentti: