Sivut

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Puolimiljoonaa Pääomaa kuuluu `Suomen parhaimpiin sijoitusblogeihin 2018`

Viime viikolla yritykseni sain kunnian kuulua Suomen Vahvimpiin, johon ovat oikeutettuja vain 12 % suomalaista yrityksistä. Lue teksti täältä.

Tällä viikolla sain tiedon, että blogini kuuluu kategoriaan `Suomen parhaimmat sijoitusblogit 2018`.

Kyseessä on toki mainos kuten Suomen asiakastieto Oy n Suomen Vahvimpiin sertifikaattikin.

`Suomen parhaimmat sijoitusblogit 2018` on talouteni.fi sivuston kokoama sijoitusblogilista.

Blogini nauttii mielellään tästä kunniasta. Kiitos. 

Blogini on määritelty siellä näin:

`Puolimiljoonaa Pääomaa on sijoittajablogi, jonka takana on suurperheen äiti. Sijoittaja on menestynyt erittäin hyvin keräämällä itselleen blogin nimen mukaisesti puolen miljoonan omaisuuden, joka mahdollisti taloudellisen riippumattomuuden. Taloudellinen riippumattomuus mahdollisti sijoittajalle aikaa keskittyä perheeseensä ja se toimikin suurimpana motivaationa säätämiselle ja sijoittamiselle. Persoonallinen blogi kirjoitettuna suurperheen äidin näkökulmasta korostaa sijoittajan ajatusta siitä, että kuka tahansa voi sijoittaa vaikka eläisikin suurperheen kiireisessä arjessa. Blogissa on paljon tietoa sijoittamisesta ja oman talouden hallinnasta niin aloitteleville sijoittajille kuin kokeneemmillekin.`

Kiitos lukijoilleni.


Puolimiljoonaa Pääomaa

*

Tutustu tekniseen analyysiin *

3 kommenttia:

  1. Huippu! Ja mielestäni hyvä kuvaus blogista tuo teksti tuossa. Onnea!

    VastaaPoista
  2. Tuntuu ettei kovin hirveästi ole tuota top 20 listaa mietitty. Esimerkiksi Jasmin Hamidilla yhteensä 6 postausta 10 kuukaudessa ja nuukalta 4 postausta viimeisen puolen vuoden aikana. Ei tarvitse ilmeisesti ainakaan kovin aktiivisesti postata, jotta pääsee listalle.

    VastaaPoista