Sivut

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Jäitä hatussa. En uskalla sijoittaa!

Minulla oli alunperin ideana hieno osakkeidenosto-ohjelma. Lisäksi olen monessa tekstissä hehkuttanut, ettei pääoman kannata antaa maata tilillä. Pääoma kannattaa laittaa tuottamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kokonaisuudessaan mitään estettä ostaa osakkeita ei ole.

Tiesin, että osakkeiden ostaminen on minulle juuri näin vaikeaa. Osakkeiden hinnat ovat niin korkealla, että minua peloittaa ostaa niitä nyt (vaikka ymmärrän ajallisen hajautuksen tuoman pienentävän riskin vaikutuksen). En vaan löydä ostettavaa, mistä tulisi oikea olo. En halua ostaa mitään.

Kun tuulta pelkopurjeisiin tuo vielä media, joka on täynnä sijoittavia ihmisiä. Kaikki säästää ja sijoittaa. Tahti vaan kiihtyy.

Olen itsekseni alkanut miettimään, että haluanko olla kiihtyvässä tahdissa. Olen miettinyt jo vuosi sitten että `Tuottoprosentit liian hurjia sekä osakkailla että asunnoilla`.

Loppukaneettina minulla alkoi yhden uuden sijoituslainan takaisinmaksu nyt maaliskuussa. Se on noin 1025 euroa kuukaudessa (lainamäärä 125.194 euroa). Minusta yhden lainan yli 1000 euron kuukausimaksu (lainan lyhennys ja korot) on jostain syystä tuntunut kovalta. Olen siis lainat ja niiden maksut kyllä miettinyt laskelmilla ennen, ja kaikki on näyttänyt hyvältä. Olen muunmuassa päätynyt, että minun lainamääräni maksimi on 400.000 euroa (olipa varallisuus mikä tahansa). Nyt minulla on 363.799 euroa velkaa eli velkavipuni on minusta asuntosijoittamiselle ihan kohtuullinen 35 %. Vaikkakin lähellä omaa äärirajaani.

Äärirajojen hätyyttely on myös kannustanut minut laskemaan oman puskurini. Päädyin tässä tekstissä että puskurirahani pitää olla 24.000 euroa.

Pääomaa alkaa olla kohta tilillä hyvinkin yhden sijoitusyksiön verran (melkein likvidiä, joka ei ole sijoituksissa on yhteensä 69.780 euroa, josta kun vähennän puskurin 24.000 euroa = 46.000 euron verran). Melkein likvidiä on siis 46.000 euroa ja lisäksi voisin vielä nostaa jo neuvottelemani sijoitulainan lopun 19.000 euroa.

Aiemmin olisin ratkaisut yllä olevan ongelman (osakkeet kalliita, en osaa ostaa osakkeita, media täynnä sijoittamisjuttuja, joten pelkää että kohta rysähtää) ostamalla asunnon vastoin omaa sijoitussuunnitelmaa.

Mutta onneksi ei tarvitse tehdä päätöksiä. Luin #suosioharha kirjan ja siitä taisi jäädä yksi oppi. Yksittäisellä osakkeen ostajalla on sijoitusammattilaiseen nähden yksi etu: se on olla ostamatta ja olla toimimatta silloin kuin itse haluaa. Vai olikohan tuossa kirjassa edes sellaista neuvoa? Ehkä vaan haluan tulkita niin, kun en itse halua ostaa mitään. Mutta huomaan, että nyt on minulla jäitä hatussa. Eikä sekään haittaa yhtään.

*
*
Kokeile säästölaskuria Sijoittamalla voit vaurastua nopeammin kuin uskoitkaan. Säästä kuukausittain tai jätä kertasumma kasvamaan. Katso säästölaskurimme avulla, kuinka nopeasti se voi sujua.

6 kommenttia:

  1. Yrität ajoittaa markkinoita, tutkimukset on harvinaisen yksimielisiä siitä ettet tule onnistumaan. Jos asia tuottqq noin isoa tuskaa, oletko harkinnut kiinteää kk-summaa valitsemaasi indeksi-rahastoon tai useampaan, tulet näin ostaneeksi osakkeet se halvalla että kalliilla, eikä sinun itse tarvitse yrittää voittaa muuta markkinaa poimimalla ylituottoja (melko varmasti sekin epäonnistuu).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. En halua ostaa rahastoja. Se ei vaan tunnu omalta tavalta sijoittaa, vaikka voisi olla jossain tapauksessa ihan fiksuakin.

      Poista
  2. Suosittelen miettimään niitä osakkeita sijoitusasuntoina. Etsi osake ("asunto"), joka tuottaa sellaista kassavirtaa kuin haluat (esim. 3-5 % osinko, jonka luotat jatkuvan huonoinakin aikoina). Ei kiinteistöjen hintojen vaihtelu tai mahdollisuus vuokralaisen maksuvaikeuksista (eli "osingon leikkaamisesta") estä sinua asuntoja tai kiinteistöjäkään ostamasta, niin miksi sen pitäisi estää ostamasta osakkeita?

    Jos ostat vaikka REIT:ejä, niin vertaus kiinteistön ostamiseen on hyvin konkreettinen ja osinkotuottokin vastaa vuokravirtaa, mutta ilman sitä vuokraamiseen liittyvää vaivaa. Löytyy jopa kuukausittain osinkoa jakavia firmoja, jolloin siltäkin osin täysin vuokrabisnestä vastaavaa sijoittamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minun pitäisi osata muuttaa ajattelua, ja ostaa osinko-osakkeita eli saisin joka vuosi kassavirtaa. Tämä on nyt vaan vaikeaa.

      Poista
  3. Itselläni oli pitkään samaa ongelmaa kun aloitin hyvin alhaisten kurssien aikana sijoittamisen. Huomasin jääväni turhaan ulos markkinoiden rallista. Nyt miniminä on uudelleensijoittaa osingot ja kaikki lisäsäästöt, joita kerään itselleni laskumarkkinan varalta määrittämän käteiskassan yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tähän minun juurikin pitäisi päästä, säästää ja sijoittaa säännöllisesti. Mutta kyytiin hyppääminen vaan tuntuu hurjalta!

      Poista