Sivut

perjantai 10. marraskuuta 2017

Rahat sekaisin

Lokakuun 2017 varallisuuslaskelmaa ei ole tullut blogiin. Ei ole tullut, ei. Kun ei sitä ole tehty. Rahat tuntuvat päässä olevan ihan sekaisin. Pakkaa sekoittaa rakennushanke, joka on valmistumassa. Vaikka siinä ei ole mitään yllätyksiä, niin siinä on laskelmiin niin suuri vaikutus, että tuntuu hassulta laskea nappeja kun koko nappikaappi on myös laskelmassa.

Lisäksi elämä on ihanampaa kuin laskelmat. Tämä on minulta paljon sanottu, koska minä tykkään tehdä laskelmia. Saan intoa kun teen laskelman.

Luovutan parin kuukauden ajaksi kuukausiraportit muille talousbloggareille. Seuraavaksi teen varmaan vasta 2017 vuoden koko raportin. Varallisuusraportteja en päätä jättää pois blogista ja ajankäytöstä siksi että olisin esim. kuluttanut liikaa. Uskon, että kulutus on ollut ihan normaalia (tai jopa näihin ’Kulut kuriin` lukuihin verrattuna minimalistiset... olen palanyt ruokakustannuksissa esim. aika tarkkaan 100+20 e viikkoon ja se on minusta vähän). Minulla on tulossa vielä yksi iso ostoskokonaisuus liittyen rakennushankeen kiintokalusteisiin, mutta uskon, että selviän siitä noin 3.000-5.000 euron laskulla. Pikkuostoksia on tulossa lapsille liittyen talvivaatetukseen (esim 400 euroa, yllätyin positiivisesti kun otin talvivaatteet varastosta, puutosta oli vain neljässä parissa talvikenkiä a 60 e ja yksissä toppahousuissa a 40 ja hanska/pipotäydennyksissä 120 e). Muuten ennen joulua on tulossa vain perus kulutusta ruokaan ja elämiseen. Joulua ja sen kulutusta inhoan, enkä ole päättänyt miten joulun kustannuksiin suhtaudun.

Minulla on sellainen näppituntuma, että tästä tulee hyvä vuosi, joten en jaksa vaivautua kuluttamaan `kallista` aikaani laskelmiin. Luen mielummin. Kirjana on nyt menossa Antti Parviainen: ’Start up -sijoittaminen’. Olen vasta alussa, mutta ainakin alku on lupaava. Suosittelen!




*

Tilaa Lahjaksi Meidän Talo! Mahtava lahja idea! *

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän hyvin tuon laskelmien jättämisen vähemmälle tässä vaiheessa. Kun strategia on tehty eikä tilanne ole sen jälkeen muuttunut, niin eipä se niillä laskelmillakaan muuttuisi. Varsinkin tässä tapauksessa, kun tilanne on jonkin aikaa niin keskeneräinen, että laskelmat olisivat tässä vaiheessa niin selvästi välilaskelmia.

    Kun on etukäteen laskenut asiat hyvin, niin mitä sitä joka hetki pakonomaisesti päivittämään.

    VastaaPoista