Sivut

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Videobloggaus lisänä blogin sisältöön?

Minua on alkanut kiinnostaa videobloggaus eli vloggaaminen. Oliskohan minusta siihen? 

Mitä muutoksia minun tulisi tehdä?

Minulla on anonyymi blogi. Anonyymina vloggaus ei oikein onnistu. Kasvoni tulisivat näkymään vlogeissa eli en olisi enää niin anonyymi. Tunnistettavuus olisi ilmeinen. Nyt olen saanut höpötellä blogissani mitä sattuu ja sitä en ole mitenkään voinut yhdistää minuun henkilönä. Toisaalta enhän minä henkilönä mihinkään muutu.

Aihe minulla on selvä. Halaun jatkaa samalla linjalla kuin blogini on. Kiinnostukseni on edelleen säästäminen, sijoittaminen ja taloudellinen riippumattomuus.

Olen siis miettinyt, että lisäisin tähän blogiin videoblogeja. Idea jostain syystä pelottaa. Uskallanko ryhtyä moiseen? Miksi ryhtyisin? Miksi en uskaltaisi? Itse uskon, että melkein jokainen, joka haluaa, voi saavuttaa saman tavoitteen kuin minä eli taloudellisen riippumattomuuden (toki kaikki ei halua, joka on ihan ok). Uskon ihan omaan päättämisen voimaan. Jos minä päätän jotain, voin sen saavuttaa.

Onko muut talousblogin pitäjät miettineet vloggaamista? Ja anonymiteetin jonkunasteista menettämisestä? Olenko täysin poikkeus?


*Avaa maksuton sijoitussalkku

8 kommenttia:

  1. Et ole yksin! Tai ainakin minä olen vloggausta miettinyt. Suomenkielisiä sijoitusaiheisia vlogeja kun ei tietääkseni ole, tai en ainakaan tiedä yhtään. Siinä voisi olla pientä pioneerihenkeä lähteä ensimmäisenä liikkeelle :)

    Mutta vloggaus vaatisi hiukkasen enemmän panostusta kuin bloggaus. Ei pystyisi kirjoittelemaan kahviloissa, junassa, tms vaan jonkinmoinen studio pitäisi virittää. En usko, että minulla riittäisi nyt siihen paukkuja.

    Toki myös anonymiteetin menetys mietityttäisi. En tiedä onko se niin vakava asia, mutta joka tapauksessa tarkkaan pitäisi harkita, sitä kun ei enää sitten saa takaisin jälkeenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että en ole yksin. Mutta pitää vielä harkitä riittääkö resurssit tähän. Toisaalta haittaako sekään jos vaan kokeilen?

      Poista
  2. Itsellä ei innosta vloggaaminen juuri samasta syystä. En toki ole siitä muutoinkaan kovin kiinnostunut. Tämä blogin kirjoituskin pelotti kovasti juuri anonyymiteetin menettämisen pelosta. Paljastuminen pelottaa, koska olisihan se noloa kun naapuri tietäisi kaiken jne. Vai onko tämä oman merkittävyyden ylikorostamista. Tuskinpa sitä naapuria oikeasti kiinnostaa ;) Oman pään sisällä nämä pelot toki syntyvät ja tuskin ketään muuta ne koskee niin paljoa kuin itseä. Omalla nimellä toimiminen on vain kirjoittajan omasta mielestä jotenkin noloa. Minulle on hlökohtaisesti aivan sama luenko Matti Meikäläisen vai puolimiljoonaa.pääomaa nimimerkin takaa kirjoitettua blogia.

    Itse en usko tulevani omalla nimelläni esiin missään kohdassa ja sillä uskallan kirjoittaa vapaasti. Kannustan tekemään kuitenkin juuri niin kuin itsestä tuntuu. Jos halua vlogata niin anna mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Helpoin tuo vloggaus olisi anonyymina, mutta se on kyllä vaikeaa (tai en edes tajua miten sen sitten tekisin...). Ja en halua tehdä kivasta harrastuksesta vaikeaa.

      Poista
  3. Voin myöntää, olen miettinyt vloggausta.
    Ja miettinyt myös sitä ongelmaa, joka yläkoulunoperttajan ammatissa seuraa, jos oppilaat ja työtoverit, ja näistyä erityisesti oppilaat löytävät minut. Oppitunnin aikana on riittävästi muutenkin häiriötä oppilaiden kännykän käyttämisestä, sitten vielä siihen päälle meikäläisen oma ääni kuulumaan jostain täysin opetuksen kannalta asiaan kuulumattomasta aiheesta. Voi aiheuttaa häiriötä luokan keskittymiseen, ainakin jos sitä häiriötä on jonkin verran jo valmiiksi.

    Tähän mennessä riskit ovat tuntuneet suuremmilta kuin hyödyt, mutta ehkä joskus hurahdan tuohonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Ja hyvä, kun muutkin ovat miettineet samaa. Sinulla toki voi olla haaste työsi puolesta tuo vloggaus. Toisaalta voisihan se kääntyä johonkin positiiviseenkin...

      Poista
  4. Itseä ei kiinnosta seurata vblogeja tai uutisia mitkä on videoita. Lukemalla pystyy nopeasti silmäilemään onko artikkeli mielenkiintoinen ja kannattaako siihen syventyä. Tympeää katsella jotain 5 minuutin videopätkää ja todeta sisällön olleen ankea. Toisaalta vblogilla voisi tuoda ihan uudenlaista sisältöä ja omaa persoonaa enempi esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. En itsekään seuraa vlogeja kun ei niitä oikein ole. Mutta jostain syystä nyt haluaisin laajentaa tätä blogia videoblogiin. Voihan se olla huono idea tai sitten neutraali tai vaikka positiivinen. Mutta jos nyt järjellä miettii niin mikä idea on edes blogilla, itsellehän minä tätä olen kirjoitellut. Olisko vlogit vähän niin kuin laajennus...

      Poista