Sivut

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Kausi avattu (mikä on kallis harrastus?)

Harrastuskausi on nyt avattu. Kirjoitin aikaisemmin, että minulla on monta lasta eli kustannukset saattavat olla huimat. Kirjoitus löytyy täältä. Lisäksi olen pohtinut jääkiekkoharrastuksen aiheuttamaan välineurheilutuskaa (jonka selvitin aivan liian helpolla ratkaisulla). Kirjoitus löytyy täältä.

Jalkapallokausi on loppunut ja jääkiekkokausi avattu. Kokonaisuutena päädyn siihen, että jalkapallo ja jääkiekko ovat ihan yhtä kalliita (tai halpoja, miten sen nyt ottaa) harrastuksia. Meillä jääkiekko syyskausimaksu (20 kertaa) ei nimittäin olekaan niin kallis kuin jalkapallon kesäkausi (27 kertaa).

Minun nappulatiimillä meni jalkapalloon kesäkautena:
Kausimaksut 510 euroa (oli sisaralennusta ja tarjosin lisäksi yhdelle naapurinsuurperheen aktiiviselle pojalla kesäkauden jalkapalloa ja kyydit).
Jalkapallot, sukat, säärisuojat, jalkapallokengät, hanskat 300 euroa.
Yhteensä 810 euroa. (27 kertaa eli 30 euroa kerta)

Lisäksi toki pitää olla pihassa jalkapallomaalit ym. rekvisiittaa. Lisäksi hiukan autokuluja. Jalkapallotamineet joutavat nyt varastoon odottamaan ensi kesää. Varusteet näyttivät kyllä näin syksyllä ihan pelikelpoisilta eli kyllä niillä lisävuoden ainakin pelaa (ellei jopa kaksi, jos vaihtaa vaan ostamalla isompia kenkiä ja kierrättää olemassa olevia seuraaville, silloin harrastuskerran hinnaksi voikin tulla vaan 3 x510 ja tamineet 300 e eli 1830 e jaettuna 81 kertaa eli 23 euroa per harrastuskerta).



Kiekkokouluun menee yksi nappula vähemmän. Eli hinnat eivät olen ihan vertailukelpoisia.
Syyskausi (noin 20 harjotusta/peliä) 120-150 euroa.
Jääkiekkotamineet (luistimet ja aluskerrastot löytyivät kaapista), muut uutena 440 euroa.
Yhteensä 590 euroa (20 kertaa eli 29 euroa kerta) vaikka yksi lapseni olisikin halunnut mukaan uskon, että hinta olisi ollut hyvin samoissa kuin jalkapallon.

Summana 30 euroa per lasten harrastus kerta (vaikka moni lapsi harrastaa) on kyllä paljon. No sillä saa 4 kpl pitsa/kebab annosta. Kumman otan valmisruokaa 4 annosta (joka ei riitä meille), vai urhelua. Valintani on selvä. Unelmissani otan urhelua lapsille (jonka aikana voin itse käydä myös lenkillä...) ja sen jälkeen laiskana kebabit...

Ja onhan noissa jalkapallossa ja jääkiekossa jotain samoja varusteitakin. Juomapullo (tämä on vitsi, mutta totta). No, miten minä 'entinen pihi' voin nyt ostaa kalliilla harrastustarvikkeita lapsille niin, että omatuntoni ei soimaa. Olen budjetoinnut harrastuskulut (lähinnä päässäni), mutta jotain kuviota löytyy myös täältä lopusta, vara/harrastekulut ovat 'törsäysbudjetissa' 150 e kk eli 1800 e kk. Tällä hetkellä minulla menee 810 jalkapallo ja 590 e jääkiekko, muita harrastuksia maks noin 350 euroa. Eli harrastuksiin 1750 (eli törsäysbudjetissa ollaan). Törsäysbudjettiin oli tarkoitus siirtyä lineaarisesti vähitellen, jossa olen epäonnistunut. Vuodessa 2025 menot pitivät olla vasta tuota luokkaa. Toisaalta olen tätä blogia kirjoittaessa tajunnut, että ei minulla ole ns. loppusijoituspaikkaa varallisuudelleni (en osaa laskea miten syön pääoman pois). Lisäksi olen päätynyt,että minulla jää paljon säästöön/sijoittamiseen rahaa (jopa 70.000-80.000 euroa per vuosi). Teksti löytyy esim. täältä. Eli en halua ehkä säästää noin paljoa. Koen, että se on ehkä liikaa. Otan siis jokaisen harrastusmaksumietinnän käsittelyyn kokonaisuutena ja nyt ole päätynyt, että lasten kyseisiin harrastuksiin on varaa. Minä olen säästänyt tähän etukäteen. Olen säästänyt yli kymmenen vuotta (tulevaisuuteen ja lapsiin, moneen lapseen...) ja saan säästöille tuottoa, nyt tuolla tuotolla voin mahdollistaa lapsilleni esim. nämä harrastukset. Jos joutuisin maksamaan harrastukset luotolla tai minun säästöt eivät tuottaisi tuota rahaa, kokisin että kyseinen harrastus on liian kallis lapsilleni. Silloin meillä ei edes harkittaisi kyseisiä harrastuksia. Haluan käyttää vain sen verran rahaa kuin minulla on varaa. Tänä vuonna arvioin, että nämä ovat hyvä harrastukset. Yllä olevista summista voi myös helposti säästää, minä en tänä vuonna valinnut säästölinjaa. Jos tarvikeet saisi lähes ilmaiseksi kirpputorilta, niin kausimaksuihin olisi mennyt vain 1010 euroa, vaikka onhan tuokin paljon... Mutta minä siis valitsin ajan säästön (lue äiti köllöttää kotona) ja 'törsäyksen' eli maksan 740 euroa enemmän saamalla uudet varusteet.

Lisäksi minulla on lapset maksaneet osansa säästöpossuistaan välineitä. Jääkiekkovarusteista yksi maksoi 20 euroa ja toinen koko possun sisällön eli 2,65 euroa. Välineistä tuli myös lisätehtävä lapsille, joka oli yhteinen (arjen kotitehtävä).

Budjetissa pysymiseen on vaikuttanut myös se, että kaikki lapseni eivät halua harrastaa. Entisenä aktiiviharrastusvastustajana rakastan vaan olla kotona. Aikatauluttamaton arki on itselle luksusta ja uskon, että myös lapsille. Meillä ei todellakaan tarvitse harrastaa (ei mitään tai ei ns. maksavia lajeja). Meillä ykkösharrastuksia ovat lukeminen (kirjastot ovat ilmaisia) ja pihalla hippaaminen (minulla lenkkeily, joka on lähes ilmaista). Parasta koko perheen arjelle!



*Glorian Ruoka&Viini - innostu, inspiroidu ja nauti!

1 kommentti:

  1. Kyllä tuo tilanne on paljon parempi kun voi vain valita sen mitä lapsi haluaa tai on haluamatta. Nyt on tilanne omilla lapsilla, että pari halusi musiikkiopistoon syksyllä. Sekin jo tuntuu kalliilta.

    VastaaPoista