Sivut

torstai 13. lokakuuta 2016

Mielikuva halvasta

Mielikuva halvasta. Minulla on mielikuva tietyistä kaupoista, että ne ovat halpoja. Minulla pihinä halpa on myös mielikuva kannattavasta. Ostan mielelläni halvalla. Aina mielikuva ei osu oikeaan. Kävin eilen Tokmannilla ja ostelen ihan sälää (pientä hakuammuntaa mitä voisin tarvita esim kuivaruoka tuotteista). Lisäksi innostuin ostamaan vuoden pesu- ja puuhdistusaineet ja joitain siivousvälineitä. Mitään en noista varsinaisesti tarvinnut. Jotenkin olen mieltänyt, että kauppa on halpa. Ja kun satuin olemaan siellä niin miksikäs en ostaisi enemmän. No, väärin meni.

Vielä Tokmannin kassalla luulin, että ostokset olivat edulliset. Maksoin kiltisti 180 euron ostokset. 

Olin unohtanut pari tuotetta ja kurvasin Prisman kautta.

Oijoi, oijoi...

Sattumalta katsoin siellä jonkun torttupohjan hintaa. Olipa hintaa vain 0,49 euroa. Tokmannilla halvin oli ollut 1,10 euroa. Molemmat vaaleaa perushöttöä. Vahingossa kävelin vielä tämän jälkeen karkkihyllyn läpi. Olin ostanut tietyn suklaapatukan Tokmannista 1,45 hintaan ja siinähän se sama patukka oli Prismassa hintaan 1,15 euroa (80% Tokmannin hinnasta).

En edes ala arpoa, että paljonko Prismassa olisi ollut Tolu, Omo pyykinpesuaine, Comfort huuhteluaine, Sini-lattiaharjasetti... Olisikohan selvinnyt Prismasta 180 euron sijaan 143 eurolla? Ja vielä ihan turhaan ostin vuoden tuotteet.

Kyllä, opin!

10 kommenttia:

  1. Halpuuttamisen myötä isot Prismat kilpailevat kokemuksen mukaan melkein kaikessa halvimpien kauppojen kanssa. Itse käyn lähinnä Lidlissä ja Prismassa juuri sen takia, että siellä harvemmin tarvitsee hintoja katsella - halpuuden näkee heti kassalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostan ruuat meillekin aina Lidlistä. Ensin mielikuva oli halpa. Mutta nykyään olen koukussa sen tuotteisiin. Eilen oli pakko kurvata ihan muuten vaan Lidlin kautta ja ostaa paistovalmis leipä, 2,99 euroa. On hyvä. Jopa terttutomaatit ovat Lidlissä parhaita. Joskus viikottainen ostoskoriin oli Prismassa 120-140 euroa ja saman tyylinen ostoskori maksoi 90 euroa Lidlissä. Nyt uskon että Prisma on voinut tulla alaspäin (Tokmanni ostoksissa opin). Mutta minä kävisin Lidlissä vaikka se olisi hieman kalliimpi, kun haluan sen tuotteita ja olen tottunut niihin. Lisäksi Lidlissä säästän aikaa, kun kauppa on pienempi.

      Poista
  2. Itsekin olen ajoittain mennyt vipuun näissä halpamyymälöissä. Hintamielikuvissa ne ovat edullisia, mutta usein ne edulliset tuotteet ovat "käytä ja heitä"-krääsää. Laadukkaammat brändit (Fiskars, Sini jne.) ovat miltei aina kalliimpia kuin marketeissa.

    Kokemusten mukaan säkkeihin pakattu multa on aina Tokmannilla halvinta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kaverini kertoi, että meni muuten vaan hengailemaan Prismaan ja katselemaan tuotteita. Ihmettelin. Itse olen aina inhonnut olla kaupassa ja en ainakaan ilman syytä hengaa siellä. Olenko tullut vanhaksi vai miten minusta tuntuu että nyt alan jopa kävellä hyllyvälejä vaikka tiedän että en halua sieltä hyllystä mitään? Olenko kohta jo kauppahengailuvaiheessa?

      Poista
    2. Kyllä, näyttää että kauppahengailuvaiheesta on selviä merkkejä ilmassa. Sairauden pahetessa seuraavia oireita ovat kavereiden tapaileminen kaupoissa ja marketin kahvassa roikkuminen ennen avaamisaikaa, jotta ehtisit ostamaan Kulta Katriinaa erikoistarjouksesta ;)

      Poista
    3. Onneksi tuo Tokmanni hengaus meni nyt noin penkin alle, niin ei ainakaan ole motivaatiota uusia kokemusta. Kauheaa jos kaupassa hengailu tuottaisi mielihyvää ja halusi sinne koko ajan ostoksille. Eli ehkä tuo kokemus oli hyvä säästäväisyydelle.

      Poista
  3. Tokmannin hintamielikuvan valheellisuuden allekirjoitan minäkin. Vertasin vuosia sitten jotain ostamaani Tokmannin maustepussia tavallisen marketin vastaavaan, ja oli tietenkin yksikköhinnaltaan paljon kalliimpi kuin marketissa ollut laadukkaamman oloinen merkkituote. Siitä lähtien olen pyrkinyt vertaamaan hintaa joka tuotteen kohdalla, jonka Tokmannilta ostan.

    Tämä on muuten yksi syy, miksi Tokmannin osake pörssissä ei kiinnsta sijoituskohteena pätkääkään, vaikka sitä hehkutetaan kovasti, mm. sillä mielikuvalla, että se on nyt isompi kuin vanha kunnon Stockmann, ja kasvaa koko ajan jatkossakin. Kalliiseen halpaliikkeeseen voivat nimittäin muutkin kansan syvien rivien edustajat kyllästyä lopulta ostopaikkana, ja se taas voi haitata osakkeen menestystä.

    VastaaPoista
  4. Miksi sinne kauppaan pitäisi mennä hengailemaan. Eikö se lisää mahdollisuutta turhan roinan ostoon? =)

    VastaaPoista
  5. Minä kyttään Tokmannilta tarjouksia. Jos joku tuntuu niin hyvältä, että sen vuoksi jaksaa vaivautua lähtemään Tokmanniin, varmistan lähi-Prisman hinnan vielä Foodie-sovelluksesta. Suosittelen kokeilemaan. Usein esim k-kaupan tarjoukset eivät ole lähelläkään Prisman normihintoja.

    VastaaPoista
  6. Mä olen vasta ihan viime viikkoina oppinut tuotteiden tarkkoja hintoja käyttämällä Foodie-palvelua. Tiedän täsmälleen mitä maksaa kahvi, puurohiutaleet, porkkanat, kaali, kauramaito, omenat jne. Miten hölmö olen ennen ollutkaan, kun en ole tajunnut, että näissäkin tuotteissa kannattaa katsoa hintaa! Eilenkin kaali oli lidlissa 0,49€/kg. Lähes kaikissa tuotteissa Lidlissä on 10-50 senttiä edullisemmat hinnat kuin Prismassa!

    VastaaPoista