Sivut

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Mitään ei puutu, mutta joku mättää?


Oletko sinä ollut joskus ollut tilanteessa, että mitään ei puutu? Ostoslista on ns. tyhjä. Kirjoituksessa `
Tiedättekö tunteen, kun mitään ei puutu?` minulla on juurinkin näin hyvä tilanne, että vuoden budjetointeja ennakoiden käyn läpi tarpeet, jotka minun pitää budjetoida. Ja budjettiin ei oikeastaan kerry mitään taloudellisia tarpeita. `Voi olla, että jo ensi viikolla ihmettelen, miten en saa tähän ostoslistaan oikein mitään, mihin haluan kuluttaa, mutta nyt lista on kyllä aika loistavan tyhjä.` kirjoitus on kirjoitettu kolme vuotta sitten. Tilanne on ollut siis loistava.


Tänään voisin kirjoittaa hyvin samanlaisen tesktin, pienellä painotuksella. Jos tekisin nyt listaa tämän vuoden, vuoden 2022, budjetoitaviin asioihin, niin listasta tulisi aika lyhyt. Jotain arkisia asioita toki aina puuttuu. Mutta joku silti aiheuttaa ärsytystä. 


Päätimme kokeilla huonekiertoa eli että vaihdamme makuuhuoneita niin, että makuuhuoneiden jako olisi tasapuolisempi. Kokeilu kestää aluksi kuukauden, varmaan maksimissaan kaksi kuukautta. Minä sain poikani pienen huoneen. Pärjään kyllä huoneessa, vaikka siihen ei mahdu kuin iso parisänky. Pärjään koska olen hyvä nukkumaan missä vaan ja meillä on kiva olohuone, jossa oleskella. Lisäksi sänkyni on NIIN mukava, että melkein sama mihin sen sijoittaa, niin köllötän mielellään omassa sängyssäni.


Mutta joku minua siis ärsyttää? No mikä se joku on? Minua ärsyttää ylimääräiset, paikkansa uudesta kokeilusta löytämättömät pari huonekalua. Olen joskus opiskeluaikaan halunut, että minulla on Muuramen ja Lundian huonekaluja. Jossain vaiheessa pieneille lapsille piti ostaa huonekaluja. Menin ostamaan vanhasta muistista vahingossa Muuramea ja Lundiaa. Voihan erkki. En kestä enää yhtään puunvärisävyjä sisällä. Lasten huoneissa kyseiset huonekalut olivat ehkä piilossa ja ärsytys oli pieni. Nyt Lundian hyllykkö likuovilla on eteisessä (se ei sopinut muihinkaan huoneisiin). Ja Muuramen kerrossängystä otimme kerrossänky ominasuuden pois ja ns. muuramen kerrossängyn jalat tikkaat ovat varastossa. 


Koska kokeilu kestää vaan vähän aikaa, ja voi olla että lapset haluavat nuo kyseiset huonekalut entisiin huonesiin, jos palaavat niihin kokeilun jälkeen. Mutta minä en halua enää nähdä kyseisiä huonekaluja. Aika on vaan nyt mennyt niistä ohi ja huomaan, että niiden näkeminen ei lisää minun hyvinvointia. Mietin jopa, että vien ne jonnekin kalustettuun asuntoon, mutta kalustetut asunnotkin halaun pitää kivoina ja en halaua `pilata` asuntoja kyseisillä huonekaluilla.


Ongelmaksi muodostuukin laiskuus. En ole saanut laitettua huonekaluja myyntiin nettiin. Mitenhän saisin aktivoiduttua ja saatua tehtävän maaliin? Vai pitäisikö lapsille kehittää myyntitehtävä? Myykää netissä kaksi huonekalua ja voidaan kuluttaa kyseiset rahat johonkin yhteiseen, vaikka lauantain illan valmisruokajuhliin....


Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 


Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw


Instagram @puolimiljoonaapaaomaa


Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com

Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

* Turvallinen testivoittaja. OK Moneyn pikalaina 50-2100 € tutkimusten paras. Hae linkistä! *