Sivut

perjantai 12. helmikuuta 2021

Haaveesta totta? Vai uskallanko?


Minulla on haave. Se ei liity mitenkään talouteen, mutta taloudellinen vakauteni antaa minun haaveilla yllättävistäkin asioista. Tai no yllättävistä ja yllättävistä, kun olen kuitenkin haaveillut samasta asiasta jo yli 10 vuotta. Haave on ollut siis jo pitkään ja välillä elämän muiden osa-alueiden ollessa pinnalla, tämä kyseinen haave on jäänyt täysin taka-alalle.


Nyt olen työstänyt haavetta konkreettisesti jo ainakin puoli vuotta niin,  että se olisi joku päivä osa arkielämääni, eikä pelkkä ajatuksissa oleva herkkä toive. Ajatukset ovat myllertäneet. Onko liian aikaista toteuttaa haave? Onko minusta siihen? Olenko aivan kahjo? Mutta vaikka ajatukset käyvät syvälläkin, aina vaan haave vaan jaksaa ilostuttaa. Ja välipäätös on aina, kyllä minä haluan kokeilla toteuttaa haaveni. Jopa ajankohta voisi alkaa olla hyvä NYT. 


Onko muilla haaveita, joita ei ehkä edes uskalla sanoa muille ääneen? Minä en vielä uskalla sanoa haavettani ääneen, mutta minulla on elämä menossa haaveen suuntaan yllättävällä vauhdilla.... kyllä, haaveilu lisää onnellisuuttani!


#haaveiluonihanaa #haaveestatotta #onkominustasiihen




Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

* Turvallinen testivoittaja. OK Moneyn pikalaina 50-2100 € tutkimusten paras. Hae linkistä! *

maanantai 8. helmikuuta 2021

Taloudenhoito on loistava harrastus



Kaupallinen yhteistyö

Voiko omaan varallisuuden määrään vaikuttaa helposti? Olen miettinyt, miten paljon ihmisen oma asenne vaikuttaa hänen varallisuuteensa. Miten voi olla, että toisille ihmisille kertyy varallisuutta ja jotkut ihmiset eivät usko omiin kykyihinsä kerryttää varallisuutta.

Avain vaurauteen on todella yksinkertainen. Miten saan varallisuuden kasvamaan? Hommaan vaikuttaa taloudenhoito. Toiset hoitavat talouttaan ja toiset eivät hoida talouttaan. Joillekin talouden positiivinen tulos saattaa tulla helpommin kuin toisille. Joku voi ajatella, että helppohan toisen on suuremmalla palkalla saada säästöön. Tottahan se on, että esim suurempi palkka antaa talouteen enemmän pelivaraa. Mutta voiko palkkaan vaikuttaa itse? Mitenhän se toinen on saavuttanut suuremman palkan? Yleensä (ei aina) esim korkeampi koulutus takaa todennäköisemmin suuremman palkan. Suomi on siitä upea maa, että meillä voi opiskella kuka vaan ja koulutus on ilmaista. 


Jo pelkkä opiskelu on taloudenhoitoa tulevaisuutta varten.


Taloudenhoitoa on myös perus ymmärrys omasta taloudesta. Talous on mahtava harrastus. Ja väitän, että harrastamalla omaa taloutta saa tuolla harrastuksella enemmän taloudellista hyötyä kuin monella muulla harrastuksella saa. Jos talous ei kiinnosta ollenkaan, niin silti pitäisi ainakin perusasiat ottaa haltuun. Talous ei ole vaikeaa. Taloudenhoidon voi aloittaa milloin vaan ja mistä vaan. Kannattaisiko vertailla esimerkiksi omien lainojen edullisuus? Voisiko sieltä löytyä säästömahdollisuuksia?


Tämä kirjoitus on tehty yhteistyössä Sortter Oy:n kanssa. Sortter on lainojen vertailupalvelu. Se on suomalainen palvelu ja yritykselle on myönnetty avainlippu-merkki.

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Talousblogien äänestys (Suomen parhaat talousblogit)


Blogini Puoli miljoonaa pääomaa on valittu ehdolle Financer.com:in Suomen parhaat talousblogit äänestykseen.


https://financer.com/fi/parhaat-talousblogit/



Äänestys päättyy 28.2.2021 ja tulokset julkaistaan samalla sivulla 1.3.2021.


Käykäähän äänestämässä suosikkiblogianne. Siellä on kivoja talousblogeja listattuna.




Ota seurantaan myös 

Blogi https://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/ 

Youtube https://www.youtube.com/channel/UC84AgT_R1AP28WKBfnneIFw

Instagram @puolimiljoonaapaaomaa Kiinnostaako yhteystyö? Laita sähköpostia puolimiljoonaa.paaomaa@gmail.com Mainostajille https://www.youtube.com/watch?v=JoCe27YB5hI

 

 

 

* Kulutusluotto kohtuullisella korolla Vakuudeton kulutusluotto 1000 - 10000 € pankkitunnuksilla. Lyhennys alkaen 26.5€ / kk. Saat valita lainakorkosi itse, täytä ilmainen hakemus nyt! *