Sivut

perjantai 30. maaliskuuta 2018

#Suosioharha



Minulla on tänä pääsiäisenä kivaa luettavaa. #Suosioharha - Sijoittaminen on taitolaji: Mika Hyttinen (Alma Talent, 2017).

Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Olen vasta kirjan puolivälissä, mutta huomaan, että minä ainakin inspiroidun vain pelkästään, kun luen aiheesta sijoittaminen. Varsinaista uutta tai extra inspiraatiota kirja ei ole vielä antanut. Mutta minä taidan olla sellainen putkiaivo, että minä riemastun jo samoista asioista ja niiden `kertaamisesta`. Lukukokemuksena olen huomannut, että suhtaudun jotenkin liian kriittisesti sijoituskirjoihin nykyään. Luen ne kyllä kiltisti, mutta sisälläni koko ajan joku näkee kirjan tekstin sanoman jotenkin kriittisessä näkökulmassa (`kenen intressi on sanoa noin` -tyyliin). Ennen olin varaksettomampi lukija.

Lempilauseeni Hyttisen kirjassa on aiheesta valmiudesta hylätä asioita, joita on aiemmin pitänyt oikeina. `Useimmat sijoittajat sen sijaan näyttävät käyttäytyvän kuin munasolu: kun yksi idea on päässyt pään sisään, uusille ideoille ei ole tilaa.` Minulle asuntosijoittaminen on tuo vaikeus. Haluan sijoittaa vaan asuntoihin, mutta tavoitteeni on hajauttaa osakepuolelle pysyvästi osa pääomasta. Iskostan koko ajan päähäni, että kyllä minä pystyn omistamaan osakkeita pitkällä aikavalilläkin. Suunta on nyt oikea.


Toki minulla on kirjaläjässä myös romaani uutuuksia. Ai että! Kyllä lukeminen on ihanaa. Suosittelen.

* Heart Of Gold - Ivana Helsinki

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Blogimainokset: rahan tuloa ei voi estää


Otin pari päivää sitten käyttöön blogissani Googlen AdSense mainokset. Minulla oli ennen käytössä jo Tradetracker mainokset. Tradetracker mainoksista olen kirjoittanut mm täällä (AdSense mainoksista olen kirjoittanut mm. täällä). Kyseiset mainokset näkyvät yhä, mutta lisänä on nyt myös aktiiviset mainokset Adsenseltä.

Ajattelin tätä kirjoittaessani, että Tradetracker olisi tuottanut vuodessa noin 30 euroa. Mutta arvio on aivan liian alakanttiin. Vuonna 2016 sain tuloja 43,50 e. Vuonna 2017 en saannut tiliytettyjä tuloja (jäi alle minimirajan). Tulot tulivat 1/2018 62,31 euroa. Lisäksi minulla on tuloja maksatusta odottamassa 2/2018 16,75 euroa. Tradetracker maksaa minimirajalla 25 euron kokonaisuuksia. Tradetracker mainostajana olen ollut vähän alle kaksi vuotta. Tuloja olen saannut 122,56 euroa. Kuukausi tuloksi tulee noin 5.32 euroa (122,56/23). Vuositulot 63,94 euroa. Hurjaa. Mutta toisaalta voisihan ajatella, että tuloni olisivat nousevat, koska viimeisinä kuukausina on kuitenkin 79,06. Tai sitten ei.

No AdSense mainostajana olen ollut jo hulppeat kaksi päivää. Tuloja on tullut 0,25 euroa. Eli vuositulot tällä vauhdilla voisivat olla 45,63 euroa.

Minä voisin siis hyvinkin päästä tällä vauhdilla yli 110 euron vuosituloihin (63,94+45,63 euroa).

Mutta todellisuus on, että senttejähän noissa tuloissa pyöritellään.

No kannattaako mainostaminen? Vaikka tulot ovat olleet ihan onnettomat niin ei niistä mitään haittaakaan ole. AdSense mainosten laittamiseen ei paljon aivoja tarvita (tyyliin yksi klikkaus, missä hyväksyn, mihin kohtaan mainokset sijoittuvat). Tradetracker manoksien laittamiseen meni hiukan aikaa ja en osanut ihan heittäen niitä laittaa. Lisäksi olen huomannut, että kyseisiä mainoksia pitäisi päivitää. Minulla lienee blogisivuillani jo ohi menneitä kamppanjoita, joten linkit eivät ole enää käyttökelpoisia.

Päädyn kyllä siihen, että mainokset kannattavat. Ei niistä haittaakaan ole. Jossain blogeissa olen huomannut negatiivista palautetta mainoksista. Ehkä se liittyy kuitenkin enemmän blogin aihealueen. Taloutta käsittelevissä blogeissa taitaa melkein kaikissa olla mainokset käytössä. Rahan tuloa ei voi estää. Pienistä puroista ne parhaat tulokset saavutetaan.



*Ansaitse rahaa verkkosivuiltasi!

*


* Helppoa mainontaa verkossa ja mitattavia tuloksia.

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Hidas, nopea Nordnet

Kirjoitin tammikuun alussa `Osakkeiden osto-ohjelmasta`. Kirjoituksen lopussa mietin, että nyt vaan avaan yritykselle arvo-osuustili. Päätös osakkeiden ostosta alkoi selvitä, kun kirjoitin ajatuksia blogikirjoitukseen. Luulin, että asia (arvo-osuustilin avaaminen yritykselle) on helppoa. No ei ollut. Kuten kirjotuksen kommentteihin heti ilmaantui, yritys tarvitsee LEI tunnuksen. Ajattelin, että tulipa vaikeusastetta. No LEI oli todella helppo hakea ja saada (en kyllä ole maksanut sitä vielä). 

Vaikeus alkoi Nordnetin kanssa. Menin Nordnetin nettisivuille ja ajattelin että heittäen saan tilin auki. Paperit tein tuosta vaan. Tein hakemuksen, tulostin paperit liitteineen ja allekirjoitin kaikki ja lähetin ne perinteisesti postilla. Jostain syystä paperit tulivat myös Nordnetin toimesta kopiona allekirjoitettavaksi kotiin . Eli meillä liikkui samaan ainakaan postissa kahdet paperit eri suuntiin, toiset ihan turhaan.

Sitten alkoi odottaminen. Ja se kesti ja se kesti. Minulle tuli henkilökohtaiseen Nordnet järjetelmään lisätietopyyntö yritykseni hakemuksesta. Soitin asiakaspalveluun kuten pyynnössä pyydettiin, kerroin tunnistenumeron. Minulle kerottiin, että Nordnet haluaa tietoa vuokraustoiminnastani. Lähetin taseen ja tuloslaskelman. Odotin ja odotin. Pyydettiin lisää lisätietoja. Toimitin kirjallisesti selvityksen vuokraustoiminnasta ja vuokrasopimukset. Odotin. Odotin. Kohta on kestänyt kaksi kuukautta ja arvo-osuustilitietoja ei ole minulla. Odotan niiden saapuvan postissa alkuviikosta. Soitin asiakaspalveluun alku viikosta ja tili on kuulemma jo hyväksytty ja avattu, mutta minä saan tiedot postissa. Posti oli lähtenyt kuulemma jo viikkoa ennen Sveitsistä eli jos tiedot tulevat alkuviikosta postissa niin tieto on kulkenut vaivaiset pari viikkoa.


Hyvää osakkeiden ostoaikaa mennee hukkaan... tämä on vitsi, sillä minä olen tutkaillut parin yhtiön osakkeita, ja niiden myyntihinta on vaan laskenut. Eli hyvä minulle. Lisäksi minulla ei ole hirveää hinkua osakeostoksille. Mutta yhden osakeoston kyllä teen heti kun tunnukset saapuvat.

*www.tulikulma.fi *