Sivut

perjantai 22. syyskuuta 2017

Mikä taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa on tärkeää?

Mikä taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa on tärkeää? Ehkä jopa täkeintä? Mikä on säästämisessä tärkeintä? Ajoitus? Oikeat kohteet? Riskin karttaminen? Kustannusten seuranta? Mikä, mikä, mikä?

Olen miettinyt samaa asiaa tässä kirjoituksessa 'Tärkeintä varallisuuden kasvattamisessa'. 
Vaikka kokonaisuus on tärkeää, niin olen sitä mieltä, että säästämisessä ja sijoittamisessa se JUTTU on niinkin yksinkertainen kuin aloittaminen. Jos jää liikaa etsimään tietoa ja harkitsemaan niin silloin uskon, että 'saatava etu' menetetään, koska sijoittamisen aloittaminen siirtyy myöhempään. Lisäksi 'saatavaa etua' ei voi arvioida, onko se lopulta hyöty vai haitta (eli saako tietävä sijoittaja enemmän tuottoa?).

Minusta sijoittaminen ei ole mitään vaikeaa rakettitiedettä. 

1. Säästät ja sijoitat omasta mielestä sen hetken parhaaseen kohteeseen.
2. Jatkat. Säästät ja sijoitat. 
3. Teet elämästäsi taloudellisesti ylijäämäisen ja ylijäämän sijoitat. 

Niin varallisuus väkisinkin kasvaa ja alat saada pääomalle tuottoa. 

Tuoton joko käytät elämiseen tai jatkosijoitat (jolloin lähteen korkoa korolle ilmiö käyntiin). Helppoa. 

Katsoin sattumalta vanhoja sijoitusuunnitelmalaskelmia. Laskelmat olivat hienot (ajalta jolloin tein vielä laskelmia). Olin arvioinnut mm. miten sijoitan seuraavat vuodet, jopa vuosikymmenet. Arvioin saatavan tuoton, ja näin koko ajan miten pääomani kasvaa.

Loistavinta oli toki huomata, että oikea elämä (otollinen sijoitusilmapiiri) on laskelmiakin hurjempaa. 

Minun oma  juttuni on ainakin ollut aloittaminen. Kun aloittaa, innostus kasvaa. Ja innostus saa aikaan ihmeitä. Ainakin minun tapauksessani. Aloita sinäkin taloudellisen riipumattomuuden tavoittelu säästämällä, silloin vaikein kohta on jo tehty.

*Nordnet.fi: Sijoittamisen ei tarvitse olla tylsää - avaa tili jo tänään ilmaiseksi

4 kommenttia:

  1. Aivan. Voi hyvinkin olla, että moni vain miettii miten sijoittaminen kannattaisi aloittaa, eikä ikinä toimi. Itseäni harmittaa, että pidin tililläni useita tuhansia monta vuotta tekemättä mitään ja keräsin vain lisää tuhansia. Jos olisin aloittanut heti 18 vuotiaana niin minulla olisi kohtuullisella menestyksellä tupla summa. Ja huonommalla menestyksellä edes enemmän.

    Onneksi tajusin kumminkin aloittaa tämän paljon nuorempana kuin moni muu. Varma en tosin ole mitä taloudellinen riippumattomuus itselleni tarkoittaa. Haluanko jäädä pois töistä? Vai haluanko vain huolettoman elämän (taloudellisesti) ja varman eläkkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Uskon, että vaikka ei tavoittele taloudellista riippumattomuutta (perinteisesti ajateltuna töistä irroittautumista) niin varallisuuden kasvatus ei mene ikinä hukkaan. Lisävarallisuus vaan antaa lisämahdollisuuksia valita. Voi olla töissä tai voi olla vapaalla. Jos varallisuus ei tuota, niin silloin ei vapaalla oloon ole oikein mahdollisuutta. Lisäksi voi tulla muutoksia/tilanteita jolloin ei voi itse päättää alkutilannetta, esim jää tyttömäksi/sairastuu silloin varallisuuden tuotto mahdollistaa vieläkin enemmän.

      Poista
  2. Aloittaminen on tärkeää ja samoin myös se että jaksaa vuodesta toiseen toimia kurinalaisesti ja pitää tavoitteet mielessä. Ilman kurinalaista perustyötä ei tule ikinä missään lajissa hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kurinalaisuus (tai minulla se oli noiden lisäksi myös laskelmat, koska ne motivoivat minua) on todella tärkeä, muuten ei säästöä synny, mutta tiedän monia jotka ovat jopa kurinalaisia, mutta sijoittaminen ei vaan lähde käyntiin. Aloittaminen on niin vaikeaa (vaikeus on ihan vaan omassa päässä). Tärkeää on vaan aloittaa ja sijoittaa sen hetken parhaaseen yksilöön (esim osakkeeseen, mihin itse uskoo). Lisäksi ei toki kannata aloittaa isolla potilla vaan vähitellen, niin saa ajallista hajautusta. Siksi pienilläkin panoksilla kannattaa aloittaa.... Siitä se lähtee!

      Poista